Ihmisjäännösten ja hautaesineiden vaihtoehtoiset esittämistavat museoissa

Sofia Paasikivi – Turun yliopisto

Museot ovat yksi niistä harvoista paikoista, joissa jopa nykymaailman massatuotannon keskellä odottaa näkevänsä jotakin aitoa ja autenttista. Kaikissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Taustalla voivat olla konservointisyyt tai esimerkiksi eettiset kysymykset. Erityisesti ihmisjäännösten ja hautauksiin liittyvän esineistön esittämiseen museoissa liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä, joiden vuoksi niiden asettaminen osaksi näyttelyä ei aina tule kysymykseen. Mitä vaihtoehtoja tällaisessa tilanteessa on ja voidaanko välillisen esittämisen keinoin välttää eettisiä ongelmia?

Valokuvat ja video

Valokuvaaminen on ihmisjäännösten tutkimisen kannalta tärkeä dokumentointitoimenpide. Suurempi kysymys on kuitenkin se, onko oikein asettaa näyttelyyn esille valokuvia vainajista. Aiheesta heräsi laajaa kansainvälistä keskustelua esimerkiksi vuonna 2012, kun Daily Mail julkaisi valokuvia Titanicin uhreista. Vaikka valokuvissa ei varsinaisesti näy ihmisjäännöksiä vaan esimerkiksi merenpohjasta pilkottavia vaatteita, moni kyseenalaisti, oliko kuvien julkaiseminen internetissä oikein vainajia, heidän yksityisyydensuojaansa sekä heidän läheisiään kohtaan.

Arkeologiset ihmisjäännökset ovat useimmiten anonyymejä. Erityisesti esihistoriallisten henkilöiden identifioiminen yksilötasolla on lähes aina mahdotonta, mutta tarkoittaako anonyymius sitä, että valokuvien esittäminen on oikeutettua? Valokuva etäännyttää katsojan vainajasta, ja valokuvan katsominen saattaa olla helpompaa henkilölle, joka kokee olonsa epämiellyttäväksi aidon vainajan läheisyydessä. Toisaalta valokuvaa esittäessä menetetään juuri tämän etäisyyden kautta jotakin. Osaisimmeko arvostaa enemmän menneisyyden ihmisiä ja heidän kauttaan tavoitettua tietoa, jos kohtaisimme vainajan jäännökset suoraan?

Valokuvista poiketen videokuva mahdollistaa kohteen tarkastelun usealta suunnalta ja antaa näin ollen paremman käsityksen jäännöksistä, mutta eettisiä kysymyksiä pohtiessa videokuva ei vie ongelmia pois sen enempää kuin valokuvakaan. Ihmiset tuntuvat kokevan liikkuvan kuvan jopa vaikuttavampana ja läheisempänä kuin valokuvan. Ihmisjäännöksiä esitellessä tämä on sekä hyvä että huono asia. Kyseessä on aihe jonka kuuluukin herättää katsojassa tunteita, mutta toisaalta videokuvaan voidaan liittää myös hyvin negatiivisia ominaisuuksia. Se saatetaan kokea tirkistelyksi tai liiankin dramaattiseksi esittämistavaksi.

Kopiot ja 3D-mallinnokset

Kopiot ovat yhteiskunnassamme kaikkialla, mutta museomaailmalla on niihin edelleen ongelmallinen suhde. Kopioiden ja massatuotannon aikana museot mielletään eräänlaisiksi autenttisuuden vartijoiksi. Autenttisuus on osa elämystä ja kopio koetaan usein vähemmän arvokkaaksi kuin alkuperäinen. Arkeologisten esineiden kohdalla kopioiden käyttö museossa mahdollistaa sellaisten löytöjen esittelyn, joita ei konservointisyistä voida asettaa esille. Kopiota saatetaan myös hyödyntää opetuksessa. Aitoja museoesineitä ei yleensä saa koskettaa, mutta kopiolla voidaan mahdollistaa oppiminen useamman eri aistin kautta. Vaikeasti hahmotettavat löydöt voidaan myös tehdä hieman helpommin saavutettaviksi esimerkiksi rekonstruktion avulla. Hyvin pieni ruukunsirpale ei kerro monelle asiaan vihkiytymättömälle mitään, vaan paljon kiinnostavampaa on nähdä savinen representaatio siitä, miltä kokonainen ja ehjä ruukku on aikoinaan saattanut näyttää.

Yleisimpiä kopioituja ihmisjäännöksiä ovat luut, joista on verrattain helppoa tehdä hyvinkin aidon näköisiä kopioita. Joissain tapauksessa saatetaan hyödyntää muovikopioita, mutta helpon ja halvan valmistuksen vuoksi monet suosivat esimerkiksi kipsiin tehtyjä valoksia (Cassman & Odegaard, 63-67). Joissain tapauksissa hyvin tehdyt valokset voivat vielä tarjota tietoa tai ainakin mahdollisuuden tarkasteluun sen jälkeen kun vainajan jäännökset on uudelleenhaudattu. Onko hyvin tehty kopio vitriinissä kuitenkaan yhtään sen vähemmän ongelmallinen kuin aidot luut? Jo itse kopion tekeminen saattaa olla prosessi, jonka joku kokee loukkaavaksi, sillä siinä kajotaan vainajan yksilöllisyyteen. Lisäksi kopioille ei aina anneta samaa arvoa kuin alkuperäiselle, mutta ihmisjäännösten kohdalla kyse on ennen kaikkea vainajan representaatiosta. Kopioita ei tulisi tehdä enempää kuin on välttämätöntä.

Kävijälle tulisi aina myös kertoa selkeästi, mikäli kyse on kopiosta. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että suurin osa museokävijöistä ei ole juurikaan nähnyt aitoja ihmisluita. Joissain tapauksissa kopio saattaa museohenkilökunnan mielestä olla niin ilmiselvä, ettei sitä tarvitse erikseen mainita. Paksun lasin läpi ja hieman etäämmältä katsottuna ei kopion ja aidon erottaminen kuitenkaan ole koskaan itsestään selvää, joten näyttelyteksteissä tulisi selkeästi ilmaista, mikäli kyseessä ei ole aito jäännös.

3D-mallinnuksia on jo hyödynnetty museoissa esineiden kohdalla. Esimerkiksi Forum Marinumissa 18.10.2013-6.4.2014 olleessa Mereen menetetyt –näyttelyssä useita esineitä sai tarkastella kosketusnäytöllä pyörivän 3D-mallin avulla. Samalla tapaa voitaisiin mahdollistaa myös ihmisjäännöksiin tutustuminen. 3D-mallinnuksissa kyse ei ole käsin kosketeltavasta kopiosta, vaan kolmiulotteisesta tietokonemallista, jota on mahdollista tutkia tarkemmin esimerkiksi kosketusnäytön avustuksella. 3D-mallinnus mahdollistaa jäännösten pyörittelyn ja tarkastelun omaan tahtiin, ilman että niihin tosiasiassa kosketaan. Kyse ei myöskään ole valokuvasta, vaan pikemminkin virtuaalisesta kopiosta.

Kuolinvaatteet ja hautaesineistö

Välillisen esittämisen tapauksessa pitää pohtia myös sitä, mikä oikeastaan on ihmisjäännös. Emme välttämättä miellä hautaesineiden tai kuolinvaatteiden kuuluvan varsinaisesti osaksi vainajaa, vaan pikemminkin osaksi hautausta. Kuten jo Titanic-valokuvien kohdalla kävi ilmi, ei vainajan mukana haudattua tai hautautunutta esineistöä voi myöskään käsitellä ”vain esineinä”.

Hautaesineistön suhteen on tärkeää huomioida hautaus kokonaisuutena. Esineiden ja vainajan erottaminen toisistaan vääristää hautauksesta annettua kuvaa ja se saatetaan kokea myös loukkaavaksi niissä kulttuureissa, joissa hauta-antimet ovat erottamaton osa vainajaa ja hänen tuonpuoleista elämäänsä. Esimerkiksi Kanadan Ontariossa sijaitseva Peterborough Centennial -museo palautti kaksi vainajaa paikalliselle alkuperäisväestölle. Museo oli aluksi aikonut palauttaa ainoastaan vainajien jäännökset, mutta palautusprosessin myötä tultiin siihen tulokseen, että hautaesineet olivat erottamaton osa hautauksia ja ne tuli palauttaa vainajien mukana (Simpson: 1999).

Turun linnan Kuu paistaa, kuollut ajaa –näyttelyssä (6.5.2011-25.3.2012) puolestaan oli esillä Axel Kempen kuolinpuku ja Museum of Londonin Online-kokoelmista löytyy esimerkiksi Kaarle I:n verinen paita, jonka kerrotaan olleen kuninkaan päällä kun hänet mestattiin tammikuussa 1649. Vastaavia esimerkkejä löytyy museoista ympäri maailmaa. Tällaisten vaatteiden esittely vaikuttaisikin olevan yksi yleinen tapa esittää kuolemaa ja ihmisjäännöksiä. Erityisesti verisen paidan kohdalla voidaan puhua jo ihmisjäännösten esittelystä.

Lopuksi

Yksikään välillisen esittelyn muoto ei itsessään poista kaikkia ihmisjäännösten esittelyyn liittyviä ongelmia. Ne voivat olla suuri apu tilanteessa jossa jäännöksiä ei voida asettaa esille konservointisyistä ja ne saattavat mahdollistaa näyttelyyn tutustumisen tilanteissa, joissa uskonnolliset tai kulttuuriset tabut kieltävät olemasta samassa tilassa vainajan jäännösten kanssa. Kyse on silti aina vainajan representaatiosta ja tilanne vaatii huolellista harkintaa. Tärkein kysymys on se, katoaako tai pieneneekö vainajan autenttisten jäännösten esittelyn estänyt eettinen kysymys, mikäli jäännöksiä esitetään välillisesti?

Ei ole yleispätevää neuvoa siitä, milloin ihmisjäännösten esittely on sopivaa ja milloin ei. Tilanne vaatii aina tapauskohtaista harkintaa ja joissain tapauksissa jäännösten välillinen esittäminen kopioiden, 3D-mallinnusten, valokuvien tai videon kautta saattaa olla paras ratkaisu. Toisaalta kaikkien nykyteknologioiden mahdollistamien keinojen keskellä ei myöskään tulisi unohtaa museoiden ainutlaatuista asemaa autenttisen aineiston esittelijänä.

Käytetyt lähteet:

Cassman, Vicki & Odegaard, Nancy Examination and Analysis teoksessa Human Remains and Museum Practice (edit: Lohman, Jack, Goodnow, Katharine. Published by UNESCO and Museum of London, 2006

Daily Mail: Haunting pictures of boots and a coat at Titanic wreck site illustrate the human cost of the tragedy 100 years after ship sank (15.4.2012)

Kuu paistaa, kuollut ajaa –näyttely Turun Linnassa 6.5.2011-25.3.2012

Museum of London Online Collections: Undershirt, waistcoat, shirt

Simpson, Moira: Memorandum submitted by Moira Simpson, to the Select Committee on Culture, Media and Sport, House of Commons (1999)

Lue myös: Sinun pääkallosi tutkijan pöydällä?