Kuppikivien suhde rautakautisiin kalmistoihin ja historialliseen maisemaan Kaarinassa ja Liedossa

Hanna Henttinen

Vuonna 2013 kirjoitin Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa proseminaariesitelmän Liedon ja Kaarinan rautakautisista kuppikivistä. Otsikolla Kuppikivet ja niiden suhde rautakautisiin kalmistoihin ja historiallisen ajan maisemarakenteisiin neljässä Kaarinan ja Liedon kylässä valmistuneessa työssä tarkastellaan kuppikivien etäisyyttä rautakautisiin kalmistoihin sekä kuppikivien suhdetta historiallisissa kartoissa näkyviin maisemarakenteisiin. Lisäksi työssä pohditaan sitä, antavatko kivien sijainti ja maisema viitteitä kuppikivien käyttötarkoituksesta.

Vaikuttaa siltä, että uusien kohteiden löytymisen myötä kuppikivien keskimääräinen etäisyys toisistaan on selvästi lyhentynyt. Kivet myös näyttävät säilyttäneen topografisen sijaintinsa suhteessa historiallisiin karttoihin. Kylien ja kuppikivien pienen määrän vuoksi on kuitenkin mahdotonta sanoa mitään varmaa kivien käyttötarkoituksesta, mutta aineistosta löytyy eri hypoteeseja tukevia kohteita. Suurin osa Liedon kuppikivistä sijaitsee 50-500 metrin päässä lähimmistä kalmistoista. Liedon kuppikivien sijainti on siis mahdollisesti hieman erilainen kuin Aurajoen alajuoksun suunnassa, jossa kuppikivet voivat sijaita lähempänä kalmistoa tai jopa varsinaisen kalmiston alueella.

Kaisa Lehtonen (1996: 59) on jakanut kuppikivet kolmeen topografisilta suhteiltaan erilaiseen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat keskellä peltoaluetta sijaitsevat kivet, kallionpaljastumat ja pienet kumpareet. Tähän ryhmään kuuluvat Kaarinan Ravattulan kylästä Mattilan kuppikivi 1 ja Suutelan kuppikivi, Vääntelän Uotilan kuppikivi sekä Nautelan Pahkamäen pellon kuppikivi. Toiseen ryhmään kuuluvat kuppikivet, jotka sijaitsevat keskellä peltoaluetta pienillä kalliomäillä, joiden halkaisija on korkeintaan 200 metriä. Tällaisia kuppikiviä ovat Ravattulan Mattilan kuppikivi 2, Uotilan kuppikallio sekä Wiltsunkivi, Raukkalan Keisvuoren kuppikallio ja Nautelan Nautelankosken molemmat kuppikivet. Kolmannessa ryhmässä ovat kuppikivet, jotka sijoittuvat suurten kallioisten metsäsaarekkeiden reunaan. Tähän ryhmään kuuluvat Ravattulan Keeterinmäen kuppikallio, Vääntelän Vanha-Jaakkolan kuppikivi ja Peltokallion kuppikivi Raukkalassa. Nautelan Knaapin kuppikivi on vierinyt pois paikaltaan ja kuuluu nyt, sekundaarisessa sijainnissaan, ryhmään yksi. Kiven alkuperäinen sijainti on kuitenkin todennäköisesti ollut ryhmän kolme mukainen, aivan kuten Kuivurinmäen ja Pajamäen kuppikivilläkin.

Lehtosen (1996: 59) tulkinnan mukaan valtaosa (noin 75 %) kuppikivistä kuuluu kahteen ensimmäiseen ryhmään. Tässä aineistossa lukumäärä on hieman pienempi: 68,75 %. Pienellä otoksella tehdyn laskelman mukaan vaikuttaisi siltä, että pelloilla sijaitsevien kuppikivien etäisyys kalmistoon on itse asiassa keskimäärin kaikkein lyhin. Mitään sellaista tulkintaa, että pellolla sijainneet kuppikivet olisivat liittyneet käyttötarkoitukseltaan jotenkin viljelyyn kalmistoihin liittyvän käytön sijaan, ei voi ainakaan tämän tutkimuksen perusteella tehdä.

Jokaisessa neljässä kylässä joki on historiallisten karttojen perusteella ollut merkittävä maisemaelementti. Kaarinan Ravattula, Liedon Vääntelä ja Liedon Nautela sijoittuvat Aurajoen ääreen, Liedon Raukkala taas Savijoen varrelle. Kylistä kaksi, Vääntelä ja Nautela, sijaitsevat lisäksi kosken lähettyvillä. Historiallinen asutus on kartta-aineistojen perusteella sijoittunut tiiviinä ryppäänä hieman etäämmälle joesta, suunnilleen kylän korkeimmalle paikalle. Lehtonen (1996: 82) tulkitsee kylien vanhimpien peltojen sijainneen kylämäkien ja kalmistojen tuntumassa ja rautakautisten viljelysten sijainneen asuinpaikkojen yläpuolella kevytmaalajisilla viljelysmailla, kun taas myöhemmät viljelykset sijaitsisivat raskaammilla savimailla asutuksen alapuolella. Myös Lehtisen (2005: 79) mukaan kylä on ollut maaseudun kulttuurimaiseman perusyksikkö, joita on luokiteltu niiden sijainnin ja rakenteen perusteella. Lännessä kylät ovat usein sijoittuneen moreeni- tai hiekkasärkille peltojen sijaitessa savimaalla (ibid.).

Ella Kivikosken (1966: 81-82) mukaan kuppikivet ovat liittyneet ensisijaisesti vainajakulttiin ja esi-isien palvontaan. Kivikoski on arvellut, että jokainen kivessä oleva kuppi voisi olla tarkoitettu jollekulle suvun kuolleista, mutta Leena Lehtinen ja Tuija Kirkinen (1998: 78) ovat kyseenalaistaneet käsityksen käyttäen esimerkkinään pellon laidalle lähes vierekkäin hakattuja kuppikiviä, jotka ovat 19- ja 3- kuppisia. Kivikoski (1966: 81-82) esittää kuppikiviä käytetyn myös hedelmällisyyskulttiin, jonka tarkoituksena olisi ollut vuodentulon edistäminen ja onnen hankkiminen. Tässä tarkoituksessa kuppikiville olisi tuotu uhrilahjoja, jotka liittyivät vuodentulon ensimmäisiin saaliisiin, kuten lehmän poikimisen jälkeiseen maitoon, kylvö- ja uutisjyviin sekä teurastusjätteisiin ja villoihin. Myös Veikko Anttonen (2005: 99) toteaa kasvukauden eri vaiheisiin liittyneiden uskomusten, myyttisten kertomusten ja rituaalien olleen näkyvä osa tietotaitoa, jolla viljelijä on tehnyt työtään. Rituaalisin toimin on säädelty maataloustuotteen matkaa pellolta ruokapöytään, koska pelto, sen kasvuvoima ja viljelty lajike jäsentyivät kansanomaisessa ajattelussa ja käyttäytymisessä osaksi laajempaa sosiaalista suhde- ja merkitysjärjestelmää.

Kuppikivien kolmantena käyttötarkoituksena Kivikoski (1966: 81-82) viittaa kansanperinneaineiston mainintoihin erilaisista parannustarkoituksista. Myös Hannu Poutiainen ja Eero Siljander (2009: 102) viittaavat yleisen oletuksen olevan se, että kuppikiviä on käytetty uhripaikkoina ja niihin on arveltu laitetun monenlaisia uhriantimia. He viittaavat Kivikosken lailla myös parannuskäyttöön ja toteavat historialliselta ajalta olevan tiedossa, että kuppikivien kuppeihin kertyneellä sadevedellä on uskottu olevan parantavia vaikutuksia.

Andres Tvaurin (1995: 71) mukaan kuppien liittyminen esivanhempienpalvontaan tai niiden käyttö kuolleiden sielunkuoppina tai muussa vastaavassa tarkoituksessa on epätodennäköistä. Hänen mukaansa kuppikivet eivät esiinny kalmistojen yhteydessä juuri muualla kuin Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi osa kupeista on tehty kalteville tai jopa pystysuorille pinnoille, mikä ei myöskään tue ajatusta niiden käytöstä uhrien jättämiseen. Toisaalta Kaisa Lehtosen tutkimusaineistoon kuuluneista kuppikivistä 15 % ja tämän työn otoksen kuppikivistä 13,3 % sijaitsee alle 50 metrin päässä lähimmästä kalmistosta eli oletettavasti kalmiston yhteydessä. Vaikuttaa siltä, että ainakin osalla kuppikivistä alkuperäinen käyttötarkoitus on liittynyt jollain lailla sen lähistöllä sijaitsevaan kalmistoon.

Topografialtaan toisistaan eroavissa ympäristöissä sijaitsevien kuppikivien etäisyys kalmistosta ei kuitenkaan eroa kovin paljoa toisistaan, joten ainakin sitä kautta johtopäätösten vetäminen niiden käyttötarkoituksesta on vaikeaa. Kuppikivien luonteesta on esitetty myös niin sanottu rajakivihypoteesi, jota omassa tutkimuksessaan ovat testanneet Lehtinen ja Kirkinen (1998: 78). He toteavat pellon reunalla sijaitsevien kuppikivien liittyvän mahdollisesti tähän käyttötarkoitukseen. Kivillä on saattanut olla jonkinlainen oman reviirin, esimerkiksi pihapiirin tai pellon rajan merkitsemisen funktio.

Lehtonen (1996: 56, 87-91) on tarkastellut rautakautisten kalmistojen ja kuppikivien sijaintia suhteessa historiallisen ajan kylänrajoihin. Hän toteaa, että kalmistot näyttävät ainakin jossain määrin sijaitsevan vanhojen kylänrajojen tuntumassa. Hän toteaa myös, etteivät kuppikivet näyttäisi sijaitsevan kylän- tai jakokuntarajojen tuntumassa, vaan ne sijoittuvat tasaisesti koko kylän alueelle. Hän ehdottaa lopuksi, että mikäli kuppikivillä jonkinlainen rajakivifunktio on ollut, ne ovat voineet liittyä yksittäisten talojen ja niiden lähialueiden rajojen merkitsemiseen. Tältä osin Lehtisen ja Kirkisen sekä Lehtosen tulkinnat kuppikivien luonteesta ovat hyvin lähellä toisiaan.

Myös tämän työn tutkimusaineistossa on muutamia kuppikiviä, jotka voisivat sijaintinsa suhteen tukea rajakivihypoteesia. Lehtonen (2008: 58) toteaa, että kuppikivet näyttäisivät Aurajokilaaksossa usein sijaitsevan vanhojen peltojen, kaskimaiden, niittyjen ja laitumien reunamilla. Tämän perusteella hän tulkitsee kuppikivien voivan liittyä myös maanomistukseen tai nautinta-alueiden merkitsemiseen. Tutkimusaineiston perusteella Ravattulan kuppikivistä Keeterinmäen ja Suutelan kuppikivet sijaitsevat aivan peltoalueen reunassa, lähellä kylän itärajaa. Raukkalan Peltokallion kuppikivi sijaitsee aivan kylän ja sen peltoalueen reunalla ja sen läheisyydessä on myös mahdollisesti autioitunut tontti. Se saattaa siis olla merkitsemässä kylän rajaa tai liittyä jollain lailla tällä mahdollisella tontilla joskus sijainneeseen asutukseen. Nautelassa Pahkamäen pellon ja Nautelanmyllyn kuppikivet sijaitsevat itse asiassa kartoitetun alueen ulkopuolella, joten nekin saattaisivat merkitä kylän rajaa, vaikka itse peltoalue rajautuukin tiiviisti kylämäen tuntumaan. Lehtosen (1996: 59 ja 2008: 58) mielestä merkillepantavaa on myös se, että Ravattulassa kuppikivet sijoittuvat röykkiöiden tapaan Vanhan Ravattulantien varteen. Hän tulkitsee tämän viittaavan siihen, että tie saattaisi periytyä jo rautakaudelta.

Kuppikivien käyttötarkoituksesta ei tiedetä täydellä varmuudella juuri mitään. Tämä avaakin mahdollisuuden arvuutella ja mielikuvitella kivien käyttötarkoituksen ympärillä. Kivien käyttötarkoitus on kuitenkin lopulta voinut olla arkisempi kuin osaamme kuvitellakaan.

Lue lisää:

Henttinen, H. 2013. Kuppikivet ja niiden suhde rautakautisiin kalmistoihin ja historiallisen ajan maisemarakenteisiin neljässä Kaarinan ja Liedon kylässä (pdf-tiedosto). Arkeologian proseminaariesitelmä, Turun yliopisto.

Muut käytetyt lähteet:

Anttonen, V. (2005). Myyttinen pelto. Sepänmaa, Yrjö & Heikkilä-Palo, Liisa (toim.). Pellossa perihopiat. Maahenki, Helsinki. 99-110.

Kivikoski, E.(1966). Suomen kiinteät muinaisjäännökset. SKS, Helsinki.

Lehtinen, L. & Kirkinen, T. (1998). Kerimäki-Savonlinnan kuppikivien ajoitus karttojen perusteella. Vuorinen, Juha-Matti (toim.). Maiseman arkeologiaa. Suomen arkeologinen seura, Turku. 54-81.

Lehtinen Leena (2005). Karttojen kertomaa – Vanhojen karttojen kautta maiseman historiaan. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, Porvoo.

Lehtonen, K. (1996). Aurajokilaakson rautakautisen asutuksen rakenne ja suhde historialliseen aikaan. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, suomalaisen ja vertailevan arkeologian oppiaine.

Poutiainen, H. & Siljander, E. (2009). Kuppikivet ja muinaiset uskomukset. Poutiainen, Hannu (toim.). Hirviveneestä hullukaaliin. Muinaisuskomukset arkeologisen aineiston tulkinnassa. Päijät-Hämeen tutkimusseura ry, Hämeenlinna. 82-102.

Tvauri, A. (1995). Viron ja Suomen kuppikivet. Pro gradu. Helsingin yliopisto, arkeologian laitos.

Kartat:

Geometrish Affritningh öfver Harfvela Lundo Socken… 1687. KA/MHA.

Stålhström, Jacob (1759): Geometrisk Charta öfver Ravattula Bys Åkrar Och Ägor bekägne uti Åbo Läns Pikje Härad och St. Carins…KA/MHA.