Muinais-DNA:ta kivikautisesta purupihkasta

Suomen alueen kivikautisten asukkaiden perimän tutkimus on toistaiseksi ollut mahdotonta, sillä luuaines ei pääsääntöisesti säily kivikaudelta saakka Suomen happamassa maaperässä. Muinais-DNA-tutkimus on viime vuosien aikana kuitenkin kehittynyt huimin harppauksin, ja kehittyvät menetelmät tuovat uusia mahdollisuuksia asian tutkimukseen. Käänteentekevää tutkimusta – jota varmasti voidaan tulevaisuudessa hyödyntää suomalaisenkin aineiston kohdalla – on tehnyt skandinaavinen tutkimusryhmä (mukana myös suomalainen arkeologi FT Mikael A. Manninen), joka on onnistunut eristämään muinais-DNA:ta kivikautisesta purupihkasta. Alustavia tutkimustuloksia on julkistettu bioRxiv-palvelussa.

Purupihka on koivuntuohitervaa, jota on voitu käyttää saviastioiden paikkaamiseen ja kiviterien liimaamiseen. Purupihkan kappaleet ovat melko yleisiä löytöjä kivikautisilta asuinpaikoilta. Ne ovat pieniä, kevyitä möykkyjä, joissa näkyy usein hampaan jälkiä muistona aineen pehmittämisestä suussa käyttöä varten. Toisinaan purupihkaa nimitetään myös muinaiseksi purukumiksi, sillä myöhemmillä ajoilla tiedetään samaa ainetta käytetyn hampaiden puhdistamiseen ja suun raikastamiseen.

Uudessa muinais-DNA-tutkimuksessa käytetty purupihka on löytynyt länsiruotsalaiselta Huseby Klevin asuinpaikalta, jonka kiviesineissä on piirteitä niin sanotusta itäisestä kiviteknologiasta. Merkittäväksi tutkimuksen tekee paitsi se, että purupihka tarjoaa aivan uuden materiaalin muinais-DNA-tutkimukselle, myös se, että aikaisemmissa skandinaavisten kivikautisten ihmisjäännösten muinais-DNA-tutkimuksissa ei ole voitu tarkastella materiaalista kulttuuria, jonka piiriin tutkitut vainajat kuuluvat.

Tutkimuksessa onnistuttiin eristämään DNA:ta kolmesta yli 9000 vuotta sitten eläneestä yksilöstä, jotka kaikki kuuluvat samaan äitilinjaan (U5a2d). Aikaisemmissa ihmisluista tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että jääkauden jälkeisessä Euroopassa eli kolme geneettisesti toisistaan eroavaa ryhmää: skandinaaviset metsästäjä-keräilijät, itäiset metsästäjä-keräilijät ja läntiset metsästäjä-keräilijät. Skandinaavisten metsästäjä-keräilijöiden monimuotoinen perimä viittaa eri suunnista saapuneiden varhaisten väestöjen sekoittumiseen. Tässäkin tutkimuksessa löydetty U5a on yleisin skandinaavisten metsästäjä-keräilijöiden äitilinjainen haploryhmä.

Tutkimuksessa on tehty myös muita kiinnostavia havaintoja purupihkasta, kuten se, että hampaanjälkien analyysin perusteella ainakin osa pureskelijoista on ollut iältään 5–18-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Vertaisarvioitua tutkimusjulkaisua odotellessa voi tutustua esijulkaisuun bioRxiv-palvelussa:

Kashuba, N., Kirdök, E., Damlien, H., Manninen, M. A., Nordqvist, B., Persson, P. & Götherström, A. 2018. Ancient DNA from chewing gums connects material culture and genetics of Mesolithic hunter-gatherers in Scandinavia. bioRxiv The Preprint Server for Biology, doi: https://doi.org/10.1101/485045

Päivitys 15.5.2019, julkaistu tutkimusartikkeli:

Kashuba et al. 2019. Ancient DNA from mastics solidifies connection between material culture and genetics of mesolithic hunter–gatherers in Scandinavia. Communications Biology 2, Article number 185 (2019).