Katoavat kivet – Valokuvausprojekti Viipurin Lepolan hautausmaalla

Kaisa Kautto

Sota aiheutti tuhoa monilla suomalaisilla hautausmailla. Alueluovutusten vuoksi yhteys rajan taakse jääneisiin muistin paikkoihin katkesi vuosikymmeniksi. Niinpä myös suuri osa Viipurin Lepolan hautausmaan suomalaisista hautamuistomerkeistä on kadonnut tai tuhoutunut. Jäljellä olevat hautakivet tai niiden osat muistuttavat vielä menneestä, mutta hoitamattomina ne ovat vaarassa tuhoutua lopullisesti.

Teen tietokirjailija Eeva Tammen kanssa valokuvadokumentointia ja tutkimusta Viipurin Lepolan hautausmaasta. Keräämme myös vanhoja valokuvia, tietoa haudatuista henkilöistä ja hautausmaan historiasta. Projekti on havahduttanut huomaamaan, kuinka monitasoista yksilöiden ja yhteisön historiaa hautausmaihin kytkeytyy.

Lepolan hautausmaan historiaa

Lepolan hautausmaa sijaitsee Pietarintien varrella, tien eteläpuolella, noin kahden kilometrin päässä Viipurin keskustasta. Se muodostuu kolmesta osasta. Vanhin alue on jo 1700-luvun lopussa käyttöön otettu Ristimäen hautausmaa, jota alettiin etenkin 1900-luvulle tultaessa kutsua Ristimäen vanhaksi hautausmaaksi erotukseksi Pietarintien pohjoispuolelle 1860-luvulla käyttöön otetusta uudesta Ristimäen hautausmaasta. Viipurin luterilaisen seurakunnan eriytyessä kaupunki- ja maaseurakunnaksi, tehtiin suuri sovinnonjako, jossa maaseurakunnalle jäävä alue nimettiin Vanhaksi Ristimäeksi ja kaupunkiseurakunnan alue Rauhalaksi. Vuonna 1910 hautausmaa laajeni, kun sen itäiselle puolelle perustettiin Lepolan hautausmaa. Koko hautausmaan aluetta alettiin kutsua Lepolan hautausmaaksi. Alueesta käytetään myös nimeä Vanha Ristimäki.

Katoavat muistomerkit ja muuttuvat perinteet

Sekä seurakunnat että hautauksia järjestelleet omaiset ovat eri toimin vaikuttaneet siihen, minkälaiseksi hautaan lasketun vainajan muistelukulttuuri on muodostunut. Vähäisimmiksi katsottujen ihmisten hautamuistomerkkejä ei ole vaalittu samalla tavoin kuin merkkihenkilöiden näyttäviä hautapatsaita, eikä heidän haudoilleen ole muodostunut yhteisöllistä muisteluperinnettä. Unohdetuista vainajista löytyy kuitenkin tietoa sanomalehtien kuolinilmoituksista ja seurakuntien arkistoaineistosta. Ne kertovat esimerkiksi, että Lepolaan on haudattu huhtikuussa 1891 kastamattoman vauvan ruumis ilman ruumiinsiunausta (ks. aiheesta Kalmistopiirissä: Sikiöiden ja kastamattomien lasten hautaaminen kristillisellä ajalla). Hautausmaalla ei ole hänestä mitään jälkeä, kuten ei myöskään kolmesta 1900-luvun alkupuolella haudatusta orpokodin tytöstä.

Lepolaan on haudattu myös Suomen historiaan ja kulttuurielämään merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä. Heitä ovat esimerkiksi kirjailija Jaakko Juteini (1781–1855), kirjankeräilijä ja kirjastoalan vaikuttaja Matti Pohto (1817–1857), Suomen kansankirjastojen isänä pidetty Juho Pynninen (1818–1864) ja liikemies Juho Lallukka (1852–1913) puolisoineen. Juteinin hautapaaden puolikas löydettiin Rauhalan alueelta Pro Sorvali -yhdistyksen toimesta vuonna 2018. Rauhalassa on myös Lallukan ja hänen puolisonsa Marian perhehauta.  Haudalle valmistui vuonna 1919 Emil Wikströmin kansallisromanttista tyyliä edustava hautamuistomerkki, joka siirrettiin vuonna 1986 Lappeenrantaan vanhan hautausmaan pohjoisreunalle. Alkukesällä 2019 haudalle pystytettiin uusi hautamuistomerkki. Se on arkkitehti Per-Mauritz Ålanderin suunnittelema yksinkertaistettu versio alkuperäisestä hautamuistomerkistä.

Vuonna 1988 siirrettiin Pohdon vuonna 1858 valmistunut hautapaasi Helsingin yliopiston kirjaston pihamaalle yliopiston ja Neuvostoliiton kulttuuriministeriön sopimuksesta. Tieto Pohdon haudan sijainnista vaikuttaa kadonneen siirron myötä. Haudalla on kuitenkin aikanaan vierailtu. Esimerkiksi 1.7.1937 Ristimäen vanhalla hautausmaalla vietettiin pieni seremonia, kun Yhdeksännen yleisen kirjastokokouksen edustajat kävivät siellä kunniakäynnillä. He pitivät puheet Pohdon ja Pynnisen haudoilla ja muistelivat näiden elämänvaiheita ja ansioita. He myös laskivat haudoille seppeleet ja juhlistivat tilannetta laulamalla.

Hautausmaalla on ollut myös näyttäviä sukuhautoja sekä hautakappeleita, joista voi tänä päivänä havaita vain jäänteitä. Hautakammiot ovat ajan kuluessa ja sodan melskeessä tuhoutuneet.

Lopuksi

Lepolan hautausmaalle haudattiin venäläisiä vainajia ainakin 1960-luvulle asti. Sen jälkeen se on jäänyt hoitamatta lukuun ottamatta venäläistä sankarimuistomerkkiä ja sille johtavaa käytävää. Villiintynyt luonto on peittänyt hautakummut ja käytävät. Myös monien ihmisten toiminta on muuttanut hautausmaan olemusta peruuttamattomasti. Valokuvadokumentointi tuntuu tarpeelliselle ja se on tehtävä viimeistään nyt.

Ollessamme kollegani kanssa kuvausmatkalla Viipurissa sattumoisin Juho Lallukan syntymäpäivänä 3.2.2020 havaitsimme pienen paikallisen seurueen tulleen muistomerkin luo. He viettivät siinä hetken ja laskivat kaksi sinivalkoista kukkavihkoa haudalle. Tämä osoittaa, että hautamuistomerkkien äärelle on syntynyt myös nykyisten viipurilaisten muistelukulttuuria.

———

Kirjoittaja on MuM, joka suorittaa kulttuurihistorian maisteriopintoja Turun yliopistossa sivuaineenaan museologia. Hän on tekemässä Lepolan valokuvaus- ja tutkimusprojektista kirjaa sotahistorioitsija, tietokirjailija Eeva Tammen kanssa, jonka tiedonantoihin pohjautuu luku Lepolan hautausmaan historiasta.

Muut lähteet:

Karjala 2.7.1937. Suomen IX yleinen kirjastokokous alkoi kaupungissamme eilen.

J. Kaksonen: 1914. M. P. S:n Viipurin Tiiliruukin Orpokodin vuosikertomus. Rauhan sanoma 1.1.1914.

Suomen Kuvalehti 2.9.1988. Matti Pohdon muistokivi Helsinkiin.

Lappeenrannan julkiset veistokset ja muistomerkit. Lallukan hautamuistomerkki. Etelä-Karjalan taidemuseo, verkkonäyttely.

Lallukoille hautamuistomerkki Viipuriin. Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus.
Lallukoiden hauta Ristimäen Rauhalassa Viipuri, Sotahistorialliset kohteet, Suomen Sotahistoriallinen Seura ry

Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan arkisto. Hautasetelit 1897–1943. III Bd:1.