Hevosten uudelleen hautaaminen Pispalassa vuonna 1896

Ulla Moilanen

Sanomalehti Tampereen Uutiset kirjoitti huhtikuussa 1896 tapauksesta, jossa nykyisin Tampereeseen kuuluvalle Pispalanharjulle haudattuja hevosia siirrettiin hygieniasyistä toiseen hautapaikkaan. Siirtoon suhtauduttiin melko närkästyneesti ja koko tapausta luonnehdittiin lähinnä liialliseksi virkainnoksi.

Tahmelaan herra Grönqvistin vuokraamalle maalle oli lehden mukaan edellissyksynä ”kuopattu hewoskaakkiwainajia”. Tampereen eläinsuojeluyhdistys oli ostanut yhteensä kolmisenkymmentä kappaletta ”hewosluuskia, jotka ensin toimitettiin pois päiwiltä” ja sen jälkeen haudattiin huolellisesti syvään hautaan, johon laitettiin myös kalkkia paikan desinfioimiseksi. Kalkilla ja syvällä haudalla haluttiin varmistaa, ettei raadoista leviäisi mädäntymisaineita, jotka saattaisivat veden mukana päästä saastuttamaan ympäristöä. ”Tawallisen ihmisjärjen käsityksen mukaan ei siis mitään terweydelle waarallista olisi luullut lepoon päässeistä wainajista olevan”, kirjoitti lehti. Läänin kuvernööri määräsi kuitenkin, että hevosenraadot piti välittömästi siirtää.

Lehden mukaan ”wainajain hauta pengottiin auki” ja pehmytkudosten huomattiin jo osittain hajonneen. Tämä on kiinnostava havainto, sillä maatuminen oli tapahtunut nopeasti, vain muutaman talvikuukauden aikana. Seuraavaksi haudan sisältämät luut siirrettiin uuteen hautapaikkaan. Operaatiota sekä ihmeteltiin että kritisoitiin: ”Mitä järkeä tässä toimenpiteessä oli, sitä on näin syrjästä katsojan waikea käsittää. Kaikki moska jäi näet entiseen hautaan kumminkin jälelle, sillä sitä oli mahdoton siirtää, kun oli jo niin mädäntynyt ja maahan imeytynyt.”

Lehtijutussa pohdittiin myös sitä, ettei uusi hautapaikka ollut ympäristölle yhtään sen turvallisempi kuin vanhakaan, ja lisäksi luiden siirron itsensä annettiin ymmärtää olevan epähygienistä. Jutun lopussa pelättiin myös, että hevosten luut voitaisiin siirtää vielä kolmanteen paikkaan, kun huomattaisiin uuden hautapaikan olevan entisen lailla terveysriski: ”Waan sen tiesi, jahka asianomaiset wirastot tämän seikan saawat tietoonsa, nuo onnettomat luut, joilla ei omistajainsa elämänpäiwinäkään liene ollut paljon lepoaikaa, wielä siirretään kolmanteen paikkaan. Harwoin kaksi kolmannetta, on tapana sanoa ja se woi toteutua tässäkin.”

Missä kymmenien hevosten uusi hautapaikka sitten sijaitsi? Lehden mukaan hevosten luut ”siirrettiin uuteen hautaan uuden ja wanhan tukkitien wälillä Pispalassa”. Uusi hautapaikka oli lehden mukaan myös ”mutaisessa suossa, josta wesi waluu Pyhäjärween.” Uusi ja vanha tukkitie viittaavat Pispalan harjun yli kulkeneisiin tukinsiirtolaitteisiin, joilla Poriin sahoille kuljetettavat puut voitiin siirtää harjun yli Näsijärvestä Pyhäjärveen. Tukkitiet rakennettiin 1800-luvun loppupuoliskolla ja purettiin 1930-luvulla, mutta niiden linjat tunnetaan tarkasti. Läntisempi, ns. ”Punainen tukkitie”, laski Pyhäjärveen kohdassa, jonka nimi nykyisillä peruskartoilla on Hautalaakso. Nimellä ei kuitenkaan ole hevosten tai muidenkaan hautojen kanssa tekemistä, sillä se juontaa juurensa vuonna 1598 tapahtuneeseen maanvieremään, jossa suuri kappale peltoa romahti Pyhäjärveen. Paikalle jäänyttä kuoppaa ryhdyttiin kutsumaan hautalaaksoksi.

Sanomalehtilähteen mukaan hevosten luut haudattiin siis tukkiteiden väliin jäävälle soiselle alueelle, Pyhäjärven puolelle. Maaperäkarttojen mukaan Tahmelan lähteen länsipuolella sijaitseva niin sanottu ryytimaan alue on harjun ainoa kosteampi, saraturvetta kasvava, alue. Aivan Tahmelan lähteen lähelle hautaa tuskin olisi muutenkaan tehty, sillä lähteestä haettiin vielä myöhään juomavettä. Pitäisin todennäköisenä, että hevosten luut haudattiin jonnekin nykyisen ryytimaan länsiosan alueelle, joka vielä tuolloin sijaitsi tukkiteiden välissä. Ryytimaa on ollut pispalalaisten kasvimaa-alueena 1900-luvun puolivälistä lähtien. Luille kaivettu hauta on kuitenkin varmasti pienialainen ja sen löytäminen alueelta olisi luultavasti vaikeaa siitäkin huolimatta, että alue on edelleen pääosin rakentamatonta.

———

Kirjoittaja on hautauksista väitöskirjaa tekevä arkeologian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa. Hän on tehnyt Pirkanmaan maakuntamuseolle arkistoselvityksen ja arkeologisen inventoinnin Pispalan ns. Punaisesta tukkitiestä vuonna 2018. Tämä juttu on aikaisemmin ilmestynyt julkaisussa Museokello 2018.

Lähteet:

GTK, maaperäkartta

Pispalan maisema. Maisemaselvitys 2005. Tampereen kaupunki, kaavoitusyksikkö.

Tampereen Uutiset no 65 (25.4.1896)

Voionmaa, V. 1907-10. Tampereen historia III: Tampereen historia viime vuosikymmeninä (1856–1905), Tampere.