Millä ennen leikittiin?

Hanna-Maria Pellinen

Leikkikalun käsite on laaja ja lelujen tutkimisessa voidaan käyttää apuna erilaisia luokitteluja materiaalista toimintaperiaatteisiin. Yksi tapa on käsitellä niitä valmistustavan mukaan. Jo ennen teollista aikaa oli ammattikäsityöläisiä, jotka valmistivat yleensä muiden tuotteiden ohella leikkikaluja. Yleisempää oli kuitenkin lelujen tekeminen kotona itse. Näistä osa vaati kokenutta aikuista tekijää mutta yksinkertaisimpia leluja, kuten kaarnalaivoja tai käpylehmiä, lapsi on voinut itsekin tehdä. Toisaalta lapset ovat aina leikkineet kaikella minkä ovat käsiinsä saaneet, joko luonnosta tai kotipiirin tarvikkeista, jolloin leikkikalujen tai leikin erottaminen pelkkien aineellisten jäännösten perusteella voi olla mahdotonta. Yksinkertaisinta onkin pitäytyä tässä lelun perinteisessä määritelmässä, jonka mukaan lelu on esine, joka on suunniteltu varta vasten leikkimistä varten. Mutta mitä arkeologinen aineisto kertoo menneisyyden leluista?

Leikkikaluiksi tehtyjä esineitä tunnetaan jo esihistoriallisten kulttuurien parista, muun muassa Indusjoen laaksosta Egyptiin sekä antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Nuket, eläinhahmot, lasten aseet ja vaikkapa miniatyyrivaunut heijastivat jo tuolloin ympäröivää maailmaa ja sen materiaalista kulttuuria. Toisaalta lelujen tarkoituksena on ollut myös opettaa lapsille aikuisten yhteisössä vallitsevia töitä ja tapoja. Materiaaleista ainakin metalli vaati jo jonkinlaista ammattitaitoa valmistuksessa. Toisinaan leluja voikin olla mahdotonta erottaa pienoisesineistä, joita käytettiin rituaalisissa tarkoituksissa. Tuolloin esineen käyttötarkoitus täytyy yrittää päätellä sen löytöyhteyden perusteella.

Paremmin tunnistettavista lelulöydöistä valtaosa on historialliselta ajalta. Koska suurin osa leikkikaluista tehtiin orgaanisesta aineksesta, niitä löytyy huonon säilyvyyden vuoksi harvakseltaan maalöytöinä, etenkin Suomen happamasta maaperästä. Poikkeuksen muodostavat Turun keskiaikaiset kerrostumat, joissa orgaaninen aines on kostean saven sisällä säilynyt hyvin. Turun lelulöytöihin kuuluvat muun muassa kaksi veistettyä puunukkea, joista toinen on 1400-luvun alusta ja toinen 1500-luvun alusta, molemmat peräisin Åbo Akademin tontin kaivauksista. Ne on tulkittu Novgorodin aineistoon vertailemalla leluiksi, joskin hieman vastaavia puunukkeja on tehty vielä uudella ajalla kodinhaltijoiden kuviksi. Meidänkin kansanperinteestämme tunnetaan vahingoittamis- ja parantamistaikuudessa käytettyjen, ihmistä esittävien nukkejen tai kuvien (ns. mieskuvien) valmistaminen. Selkeämpi keskiaikainen nukkelöytö tunnetaan Porvoosta, josta on löydetty marionetti-tyyppisen nuken puinen torso (ks. kuva Instagramissa).

Meiltä ja muualta tunnettuihin keskiaikaisiin lelulöytöihin kuuluvat myös kaarnaveneet, pienet, puiset miekat, jouset ja nuolet sekä nahkaiset lingot. Hyvin yksinkertainen lelu saatiin poraamalla naudan tai sian jalkapöydän luuhun reikä ja kiinnittämällä se naruun. Kieputettaessa tästä kuului humiseva tai suriseva ääni. Suristimien käyttö tunnetaan löydöistämme keskiajalta asti, mutta myös 1800-luvun kansanperinteestä. Kaikki edellä mainitut suomalaiset lelulöydöt lienevät kodin piirissä itse valmistettuja.

Jo ennen varsinaista teollistumisen aikaa leluja tehtiin käsityöpajoissa sarjatuotantona. Keski-Euroopan savipajoissa valmistettiin keskiajalta alkaen ruukkujen ja kaakeleiden ohella miniatyyriruukkuja ja muita miniatyyriesineitä esimerkiksi nukkekotien tarvikkeiksi sekä pieniä keraamisia eläimiä. Poltettu savi onkin vahvana materiaalina yleisin historiallisen ajan kaivauksilta löytyneiden lelujen valmistusaine. Åbo Akademin kaivauksilta on löydetty miniatyyriruukku, joka on tulkittu leluksi. 2010-luvulla Katedraalikoulun alla tehdyissä kaivauksissa löydettiin vastaavanlainen miniatyyriruukku sangen erikoisesta paikasta, kun joku oli piilottanut sellaisen noin 500 vuotta sitten latriinin eli käymälän hirsikehikon väliin.

2000-luvun kaivaukset ovat paljastaneet punasavesta valmistetut eläinhahmot meillä aiemmin uskottua yleisemmiksi. Aboa Vetus -museon kaivauksilta löydettiin vuonna 2016 leikkikoira ja hieman vastaavan takapää löytyi Linnankatu 24:n verkamanufaktuurialueen kaivauksissa vuonna 2019. Ns. ruukuntekijän tontin kaivauksissa Linnankatu 35:ssä on selvinnyt, että punasavisia eläinfiguureja valmistettiin myös Turussa muun keramiikan ohessa viimeistään 1800-luvun alussa. Turun kauppatorin kaivausaineisto on vielä suureksi osaksi julkaisematta, mutta ennakkotietojen mukaan sieltä on talletettu niin lintupillejä, savipossuja kuin leikkihevosiakin, joita arvellaan paikalliseksi tuotannoksi. (1600-luku yllätti kauppatorin kaivauksissa Turun Seutusanomat 6.3.2020)

Savieläimiä on hankittu markkinoilta tai kulkukauppiailta myös maaseudun lapsille. Esimerkiksi Vehmaan pappilasta tunnetaan maalöytönä taltioitu linnun muotoinen pilli ja samanlaisen fragmentti on löytynyt Punkalaitumen Vanttilan kaivauksilta. Molemmat ajoittunevat 1700–1800-luvuille ja edelsivät vielä nykyäänkin valmistettavia kukkopillejä. Ravattulan Ristimäen tutkimusten yhteydessä on poimittu pellolta punasavisen, ensivilkaisulla koiralta vaikuttavan, mutta tarkemmassa tutkimuksessa hevoseksi tulkitun lasitetun leikkihevosen pää.

Metallinpaljastinharrastuksen yleistyessä yleisimmät lelulöydöt lienevät nykyään tinasotilaita, pikkuautoja sekä leikkipyssyjen osia. Tinasotilaiden valmistus alkoi vuonna 1760 Saksassa ja niistä tuli nopeasti suosittuja leluja, joita valettiin ennen myös kotona omista tinaseoksista. Kaiken kaikkiaan teollistuminen laajensi leluvalikoimaa ja toi ne yhä useamman lapsen ulottuville, mutta monilla nykyisilläkin suosikkileluilla, kuten nukeilla, leikkieläimillä, leikkiaseilla ja pyörällisillä kulkuneuvoilla, on siis esihistorialliset juurensa.

———

Kirjoittaja on turkulaisen historiayritys Oy Sigillum Ab:n vastaava arkeologi, Turun yliopiston arkeologian oppiaineen jatko-opiskelija ja toimii tällä hetkellä apurahatutkijana ko. oppiaineen projektissa ”Turun keskiaikaiset maaseutukylät osana kaupungistumisen historiaa”.

Lähteet

Kirjallisuus:

Pihlman, Aki & Panu Savolainen 2019. Ruukuntekijän tontti. 1700-luvun savenvalajien arki historiallisen arkeologian valossa. Pitkin poikin Aurajokea – arkeologisia tutkimuksia. Turun museokeskus, Raportteja 23. Toim. Riikka Mustonen & Tanja Ratilainen. S.173- 186.

Sipiläinen, Kirsi 2003. Pienoisaseita ja puunukkeja. Leikin jäljet arkeologisessa aineistossa. Teoksessa Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Toim. Liisa Seppänen. S. 295-306.

Verkkolähteet:

Arkeologin löytö: punasavikoira. Aboa Vetus & Ars Nova -museon uutinen 29.7.2016.

Kaivausraportit mainituista kohteista osoitteessa www.kyppi.fi

Les jouets des enfants du XIII^e ´siècle.

Pellinen, Hanna-Maria 2017. Pieni oppisanasto uskontoarkeologeille. (”Mieskuva”)

Punasavikoira Linnankatu 24:n löydöistä, uutinen Oy Sigillum Ab:n facebook-sivulla 11.9.2019.

Ruohonen, Juha 2014. Peltolöytöjä Ravattulasta. Ravattulan Ristimäen blogi 27.9.2014.

Turkulaiskoulun alta löytynyt keskiaikainen käymälä osoittautui arkeologien aarrearkuksi: jo 381 löytöä, joista osa pääsi nyt näyttelyyn. Turun Sanomat 28.11.2918.

Valikoima lelulöytöjä, leikkikuvia ja pelinappuloita os. https://fi.pinterest.com/hamapell/lelut-leikit-ja-pelit/

1600-luku yllätti kauppatorin kaivauksissa. Turun Seutusanomat 6.3.2020.