Forensinen arkeologia Heinonen Tuuli Suomi

Esittelyssä Suomen forensisen arkeologian ja osteologian yhdistys

FM Tuuli Heinonen

Suomen forensisen arkeologian ja osteologian yhdistys (Finnish Association of Forensic Archaeology and Anthropology, FAFAA) perustettiin vuonna 2006 edistämään alojen tutkimusta maassamme. Forensisella  arkeologialla tarkoitetaan oikeustieteellistä arkeologista tutkimusta, jonka avulla voidaan kerätä tieteellistä todistusaineistoa rikosten selvittämiseksi. Tähän kuuluvat muun muassa hautojen etsintä arkeologisten koetutkimusmenetelmien avulla ja vainajien esiinkaivaminen arkeologisilla metodeilla. Forensisen osteologian avulla taas voidaan selvittää löydetyistä luista tietoja, jotka helpottavat esimerkiksi vainajan tunnistamista tai rikoksen tekotavan selvittämistä.

FAFAA:n perustamisen taustalla vaikuttivat voimakkaasti Suomen ensimmäiset forensisen arkeologian alaan liittyvät kaivaustutkimukset Lappeenrannan Huhtiniemessä vuosina 2006–2007. Huhtiniemen tutkimusten ansiosta koettiin, että forensisen arkeologian ja osteologian yhdistykselle voisi olla tilausta. Jo aiemmin suomalaiset alan asiantuntijat olivat osallistuneet kansainvälisiin tutkimuksiin esimerkiksi Bosnia-Hertsegovinassa, Kosovossa, Irakissa ja Perussa, mutta toiminta oli kuitenkin tapahtunut lähinnä yksittäisten ihmisten kautta. Tästä syystä koettiin, että forensiseen tutkimukseen suuntautuneille arkeologeille olisi hyvä saada yhteinen järjestö. Sen välityksellä muilla alan toimijoilla olisi selkeä  yhteistyötaho ja yhdyselin, jonka kautta forensiseen arkeologiaan ja osteologiaan liittyviä ehdotuksia, pyyntöjä ja kysymyksiä voisi välittää.

Lappeenrannan Huhtiniemen joukkohaudat liittyvät 1800-luvun ortodoksiseen sotilashautausmaahan. Joukkohautojen vainajat voivat olla kulkutautien uhreja.
Lappeenrannan Huhtiniemen joukkohaudat liittyvät 1800-luvun ortodoksiseen sotilashautausmaahan. Joukkohautojen vainajat voivat olla kulkutautien uhreja. Kohteen tutkimukset olivat osaltaan synnyttämässä ajatusta forensisen arkeologian seuran perustamisesta Suomeen.

Seuran keskeiseksi tehtäväksi ovatkin nousseet erilainen yhteistoiminta muiden alan järjestöjen ja toimijoiden kanssa sekä asiantuntija-avun tarjoaminen. Tärkeä osa toimintaa on myös alaan liittyvien seminaarien ja koulutustilaisuuksien järjestäminen. FAFAA:n kautta on muun muassa tilattu kuluvana vuonna alaan liittyvää opetusta Kosovossa oikeuslääketieteen ammattilaisille, ja aiempina vuosina forensista arkeologiaa on esitelty esimerkiksi Tampereen Lakimiesyhdistykselle. Erilaisia luentoja tarjotaan säännöllisesti myös jäsenistölle, ja aihepiirit ovat vaihdelleet Yhdysvalloissa toimivista bodyfarmeista poliisin ja arkeologin työn yhdistämiseen käytännön tasolla.

Luentojen lisäksi seura järjestää myös koulutusta erilaisen forensisessa arkeologiassa hyödynnettävän laitteiston käytössä. Jäsenille on tarjottu mahdollisuus harjoitella esimerkiksi metallinpaljastimen ja maatutkan käyttöä erilaisilla maastokohteilla. Koulutuksen ohella FAFAA:n tehtäviin kuuluvat myös tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoiminta. Seura on julkaissut verkossa suomi-englanti-ruotsi-sanaston forensisen arkeologian termeistä, ja lisäksi seuraan on esimerkiksi otettu yhteyttä kansainvälisten alan kirjaprojektien yhteydessä.

Luotausprofiilissa näkyy voimakas anomalia 4-9 metrin välillä. Tässä voisi mahdollisesti sijaita hautaholvi.
Maatutkadataa, jonka avulla voi selvittää maanalaisia rakenteita kajoamatta niihin. FAFAA:n jäsenet ovat päässeet harjoittelemaan maatutkan käyttöä erilaisilla maastokohteilla.

Seura pyrkii asiantuntijatehtävien ohella järjestämään monipuolista toimintaa jäsenilleen. Vuosien varrella on muun muassa käyty tutustumassa museoihin ja viranomaislaitoksiin, kuten oikeuslääketieteelliseen ja keskusrikospoliisiin. Myös vapaamuotoisempaa toimintaa järjestetään välillä, ja seuran pikkujouluihin onkin asiantuntijaluentojen lisäksi perinteisesti kuulunut esimerkiksi keilaaminen tai elokuvaillat. Keväällä 2015 FAFAA järjesti muun muassa kaksi retkeä. Niistä ensimmäinen kohdistui Santahaminaan, missä tutustuttiin arkeologisessa prospektoinnissa käytettäviin laitteisiin. Myöhemmin keväällä kierrettiin Helsingin seudun ensimmäisen maailmansodan aikaisia kohteita.

Lisää tietoa seurasta ja ohjeet jäseneksi liittymisestä löytyvät seuran kotisivuilta osoitteesta http://fafaa.fi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.