Mikä kalmistopiiri?

Kalmistopiiri on jatkuvasti ilmestyvä arkeologinen verkkojulkaisu (ISSN 2489–9305, Opetusministeriön julkaisutyyppiluokittelu D1, artikkeli ammattilehdessä), joka painottaa hautausten ja ihmisjäännösten tutkimusta, eläinosteologiaa ja sairauksien historiaa. Myös muita aiheita käsitellään säännöllisesti.

Viittaaminen Kalmistopiirin julkaisuihin:

Sukunimi, Etunimi (vuosiluku). Artikkelin otsikko. Kalmistopiiri, julkaisupäivämäärä, verkko-osoite. Luettu (päivämäärä). Esim: Luomala, Minna 2017. Elävältä hautaamisen pelko ja viktoriaaniset ”turva-arkut”. Kalmistopiiri 1.3.2017. https://kalmistopiiri.fi/2017/03/01/elavalta-hautaamisen-pelko-ja-viktoriaaniset-turva-arkut/ [Luettu 5.4.2018].

Kalmistopiirin taustaa

Suomessa arkeologiaa voi opiskella pääaineena kolmessa yliopistossa: Helsingissä, Turussa ja Oulussa. Turkulaiset opiskelijat perustivat Kalmistopiirin 2000-luvulla hauta-aiheisena opintopiirinä, jonka toiminta siirtyi vähitellen nettiin blogimuodossa. Sittemmin Kalmistopiiri on kasvanut ammattilaisten ylläpitämäksi verkkojulkaisuksi, jonka tarkoituksena on tuottaa suomenkielistä tietoa menneisyydestä ja muinaisesta elämästä. Kalmistopiirissä julkaistaan artikkeleita, esseitä, opinnäytteitä ja viimeisimpiä uutisia arkeologian ja lähialojen aiheista. Kirjoittajat ovat pääasiassa arkeologiasta tai lähialoilta valmistuneita ammattilaisia tai alojen opiskelijoita

Julkaisemme myös artikkeleita lukijoiden toivomusten mukaan ja vastaamme lukijoiden esittämiin kysymyksiin. Jos sinulla on mieltäsi askarruttava kysymys, voit esittää sen tällä sivulla.

Sähköposti: kalmistopiiri [at] gmail.com

Kalmistopiirin löydät myös Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Toimituskunta 2023:

Vastaava päätoimittaja: FT Ulla Moilanen on väitellyt Turun yliopistosta aiheenaan rautakauden ja keskiajan ruumishautausten monimuotoisuus. Hän on kiinnostunut mm. monitieteisestä arkeologiasta, esinetutkimuksesta, identiteeteistä ja muinaisista sairauksista.

Päätoimittaja: Arkeologi, FM Heli Etu-Sihvola on valmistunut maisteriksi Turun yliopistosta. Hän on arkeologian väitöskirjatutkija Helsingin Luonnontieteellisen keskusmuseon Ajoituslaboratoriossa. Euran Luistarin isotooppeihin liittyvän projektin kuulumisia voi seurata Luistarin tutkimukset -sivulla.

Instagram-vaastaava: Heidi Lamminsivu

Aikaisemmat toimituskunnan jäsenet: Marja Ahola, Nina Maaranen, Sofia Paasikivi, Teemu Väisänen

———

Tunnustukset

Centre for the Study of Christian Cultures (Turun yliopisto): kuukauden sivusto, tammikuu 2019. http://cscc.utu.fi/site_of_the_month/kalmistopiiri/

Yle. kaikkien aikojen paras historiablogi -ehdokkuus 2013. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/18/aanesta-kaikkien-aikojen-paras-historiablogi

Apurahat

2022: Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö 4000 €.
2020: Suomen Tiedetoimittajain liitto 2500 €.
2020: Suomen Muinaismuistosäätiö 250 €.

Lue lisää Kalmistopiirin toiminnasta ja rahoituksesta vuonna 2020.
Kalmistopiirin verkkosivusto täytti 10 vuotta! Suomen Muinaismuistosäätiön blogi.


3 kommenttia

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.