Sungir – Tunnetuimpia hautakohteita paleoliittiselta kivikaudelta

Ulla Moilanen, Turun yliopisto

Sungirin hautakohde on yksi tunnetuimpia jääkauden aikaisia hautakohteita. Kohde kertoo paleoliittisen ihmisen suhtautumisesta vainajiin ja kuolemaan sekä todistaa varhaisen ihmisen kehittyneestä uskomusmaailmasta ja rituaalien olemassaolosta jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Sungirin kohde löytyi vuonna 1955 ja se sijaitsee noin 200 km Moskovasta koilliseen. Tutkimuksia paikalla on tehty vuosina 1957–1977, jolloin alueella sijaitsevaa kivikautista asuinpaikkaa paljastettiin yhteensä 4500m2. Kaivauksissa saatiin esiin kymmeniä tulisijoja, luun- ja piintyöstöpaikkoja, kevyiden asumusten jäänteitä sekä hautauksia. Asuinpaikka ajoittuu Aurignacin ja Kostienkin (Gravetten itäinen muoto) kulttuurien vaihteeseen, 29 000–25 000 vuoden taakse. Peuranluusta tehty radiohiiliajoitus on antanut tuloksen 24430+/- 400 BP, ja asuinpaikan hiilestä tehty ajoitus tuloksen 25500+/- 200 BP.

Jääkauden maksimiglasiaali ulottui vain sadan kilometrin päähän Sungirista. Koska myöhäispaleoliittinen elämäntapa ei ollut vielä sedentääristä, on Sungirin asuinpaikkaa todennäköisesti käytetty vain kesäisin jääkauden lämpimän interstadiaalin aikana. Tähän viittaa mahdollisesti myös se, ettei paikalta ole löydetty Kostenki-Avdeevon-tyyppisiä, pitkän käyttöiän omaavia ja pysyvästä asutuksesta kertovia asumuksia, joissa käytettiin mammutinluuta.

Ympäröivältä ruohotundralta on pyydetty hevosia, jäniksiä, biisoneita, peuroja ja mammutteja, joiden jäänteitä asuinpaikalta on löydetty runsaasti. Isotooppianalyysien mukaan Sungirin asukkaiden ruokavalio on koostunut pääasiassa lihasta, mutta eläinten jäännökset kertovat myös selvästi turkiseläinten pyyntiin erikoistuneesta metsästyksestä.

Asuinpaikalle on tehty neljä hautausta (hautoihin 1 ja 2), joiden lisäksi on löydetty yksi kallo ja kaksi palaa ihmisen reisiluuta. Asuinpaikan ulkopuolelta on löytynyt lisäksi kaksi luurankoa ilman selkeää kontekstia. Ihmisjäänteitä kutsutaan yksilön mukaan kirjain-numero yhdistelmällä (Snumero), jolloin aineistosta voidaan erottaa yksilöt S1-S9. Yksilöt löytyivät haudoista seuraavasti:

• Hauta 1: miehen (S1) hautaus, luurangon yllä olevasta tasosta naisen kallo (S5).
• Hauta 2: nuori (S2), lapsi (S3), reisiluun pala ilman epifyysiä (S4), jäänteitä hautauksesta (S6)
• Hautojen 1 ja 2 välistä löytyi reisiluun kappale (S7). Vuonna 1969 löydettiin luuranko (S8) uudelta alueelta, ja vuonna 1972 luuranko (S9). Jäänteet S7-S9 eivät ole enää tallessa, muita luita säilytetään Moskovassa.

Sungirin mies

Luuranko S1 kuuluu n. 55-65-vuotiaalle miehelle, joka on ollut arviolta noin 180 cm pitkä. Isotooppianalyysin mukaan miehen ruokavalio on koostunut pääasiassa lihasta. Osteologisen analyysin perusteella mies ei kärsinyt nälästä tai pitkäaikaisista sairauksista. Mies on asetettu hautaan selinmakuulla, pää koilliseen, ja hautakuopan pohjalle on siroteltu punamultaa. Miehellä oli vaatteisiin ommeltuna 2936 mammutinluista helmeä. Myssyssä oli kuusi ketun hammasta. Hänen käsivarsissaan oli 25 mammutinluista rannerengasta, joissa oli jälkiä mustasta maalista. Kaulan riipuksessa oli jäänteitä punaisesta maalista.

Kaksoishautaus

Haudan 2 luurangot kuuluivat nuoremmille henkilöille. Vainajat oli asetettu hautaan selinmakuulla, päät vastakkain, kädet lantiolla. Hautakuoppaan oli siroteltu runsaasti punamultaa.

Luuranko S2 kuului nuorelle, jonka iäksi on hampaiston perusteella arvioitu noin 13 vuotta. S3 oli toista haudattua nuorempi, hampaistosta päätelleen alle kymmenvuotias. Vanhempi luuranko on kuulunut pojalle, nuorempi molekyyligeneettisen analyysin perusteella tytölle. DNA-tutkimuksen mukaan kyseessä saattaa olla kahdesta äidin puolelta sukua olevasta yksilöstä.

Pojan vaatteisiin oli kiinnitetty 4903 mammutinluista helmeä. Helmet olivat samanmuotoisia kuin miehen (S1) vaatteissa, mutta kooltaan vain 2/3 niistä. Myssyn koristeena oli helmien lisäksi ketun hampaita. Pojalla oli vyö, jossa oli 250 napaketun hammasta. Rinnalla oli eläimenmuotoinen riipus tai amuletti, ja paidan kiinnityksenä oli mammutinluinen neula. Vasemman olkapään alla oli suuri mammutinluinen mammuttiveistos. Vasemmalla puolella oli kiillotettu ihmisen reisiluu (S4). Pojan vieressä, osittain tytön puolella, oli massiivinen, 2m40 cm pituinen ja yli 20 kg painava mammutinluinen keihäs. Keihästä varten mammutinluuta on täytynyt suoristaa.

Tytön vaatteissa oli 5274 helmeä. Helmien koko vastasi pojan vaatteissa kiinni olleita helmiä, mutta tytön vaatteissa ei ollut lainkaan ketun hampaita, eikä hänen kaulassaan roikkunut riipusta. Tytön molemmilla puolilla oli pienet mammutinluiset keihäät, sekä kaksi rei’itettyä sarvesta tehtyä sauvaa. Molempien lasten vierellä oli rengasmaisia koristeita, osa osittain keihäänkärjen sisällä muistuttaen suurta suksisauvaa. Kaksoishautauksen keihäiden yhteismäärä oli 16.

Päätelmiä Sungirin vainajista ja heidän yhteisöstään

M. V. Kozlovskayan mukaan ihmisen vanhimpia ja tärkeimpiä rituaalikäyttäymisen piirteitä ovat aurinkokultti ja hedelmällisyyskultti, joista Sungirissakin saattaa olla jäänteitä. Lasten yhteishaudasta löydettyjä pieniä ratasmaisia ornamentteja on pidetty auringon symboleina. Myös punamulta on joskus liitetty aurinkoon ja etenkin elämän uudistumiseen. Kozlovskayan mukaan Sungirin hautausten paikan olisi määrittänyt auringon sijainti kesäpäiväntasauksen aikaan. Hän on nähnyt hautauksissa selkeän vastakohtaisen jaottelun: yläpuolella – alapuolella, vasemmalla – oikealla, mies – nainen, mikä kertoisi Sungirin yhteisön uskomusmaailmasta.

M.B. Mednikovan mukaan rikkaat hautaukset ja hautausrituaalien monimuotoisuus kertovat paleoliittisten ihmisten suhtautumisesta ihmisiin ja kuolemaan sekä aikalaisyhteisöjen hierarkioista. Kaikista paleoliittisen ajan ihmisluista vain alle 20 % on peräisin kokonaisista luurangoista. Tämä voisi merkitä sitä, että vain eliitti tai merkittävät henkilöt on haudattu erityisen huolellisesti.

Tytön luissa on nähty toistuvan, samankaltaisen työn jättämiä jälkiä, mikä saattaisi viitata siihen, että helmien teko on ollut Sungirissa naisten työtä. Kantamusten kantaminen pään päällä näyttäisi myös olleen naisten työtä, sillä miesten luurangoissa ei ollut havaittaviss samantapaisia muutoksia kaularangassa kuin naisilla.

Ennallistuskokeiden perusteella yhden Sungirin vainajien vaatetukseen kuuluneen helmen tekemiseen on mennyt noin tunti, joten miehen puvun helmien valmistamiseen on kulunut lähes 3000 tuntia, pojan helmien valmistamiseen yli 5000 tuntia. Sungirin lasten hautaukset vaikuttavat yleisesti ottaen rikkaammilta kuin miehen. Tämä saattaa viitata siihen, että Sungirin yhteisössä sosiaalinen asema oli periytyvä.

Lähteet:

Alexeeva, Bader, Buzhilova, Kozlovskaya, Mednikova (2000). Homo sungirensis. Upper Palaeolithic man: ecological and evolutionary aspects of the investigation. Moscow. Scientific World.

Bader & Lavrushin (1998). Upper Palaeolithic site Sungir. Graves and Environment. Moscow. Scientific World.

Buzhilova, Alexandra P. (2005). The Environment and Health Condition of the Upper Palaeolithic Sunghir People of Russia. Journal of physiological anthropology and applied human science 24(4): 413-418 (http://www.jstage.jst.go.jp/article/jpa/24/4/413/_pdf)

Formicola, Vincenzo: From the Sunghir Children to the Romito Dwarf. Aspects of the Upper Paleolithic Funerary Landscape: http://courses.washington.edu/archyaec/archy402/upalburials.pdf

Parker Pearson, Mike (1999). The archaeology of death and burial. Sparkford.