Muinaistutkintoa harrastanut Johan Törn (1832–1901)

Kaisa Kyläkoski

Kun vuonna 1870 perustettu Suomen muinaismuistoyhdistys ensimmäisessä aikakauskirjassaan luetteli henkilöt, joilta yhdistys oli 5.11.1870–4.5.1874 saanut lahjoituksia, on useimpien nimien yhteydessä vain yksi päivämäärä. Yksi poikkeustapauksista oli entinen sotilas Johan Törn, jonka kolme lähetystä oli kirjattu pöytäkirjoihin 17.9.1872, 27.5.1873 ja 3.11.1873. Törnin kiinnostus muinaiskaluihin kesti hänen elämänsä loppuun asti.

Elämän alkupuoli

Törn syntyi alahärmäläiseen torppariperheeseen 3.3.1832. Lapsuudenkotinsa sijaitsi Alahärmän kirkonkylässä, Uudessakaarlepyyssä mereen laskevan Lapuanjoen rantamailla. Koulunkäyntiin ei ollut mahdollisuutta, mutta Törn hakeutui lähistöllä asuneen entisen merimiehen seuraan ja pyrki saamaan tietoa ulkomaailmasta. Vuoden 1853 paikkeilla Törn oli kertomansa mukaan tiedonhalussaan hakeutunut Isoonkyröön asti tavatakseen kirjojen kokoajana tunnetun Matti Pohdon.

Jostain Johan Törn onnistui myös hankkimaan kirjoitustaidon, vaikka monilapsisen perheen vanhimpana lapsena hän todennäköisesti oli palveluksessa jo pienestä pitäen. Ensimmäinen kirkonkirjoissa näkyvä renginpestinsä oli vuodesta 1850 kappalaisen apulaisen taloudessa. Siellä hän kohtasi myös palveluksessa olleen ja Espoossa syntyneen Ulrika Sofian, jonka kanssa Johan Törn solmi avioliiton 15.6.1852. Espoossa käynnin jälkeen he asettuivat asumaan Johan Törnin vanhempien torppaan.

Krimin sodan aikana Suomeen lääneihin perustettiin ruotutarkk’ampujapataljoonat. Johan Törn oli armeijassa niin varhain, että osallistui muistokirjoitustensa mukaan kesäkuun 1854 alussa Kokkolan Halkokarin kahakkaan ja sai Yrjönristin. Hän uusi pestinsä Suomen tarkk’ampujapataljoonaan 15.8.1859, mutta armeijaura päättyi viimeistään, kun pataljoonat vuonna 1867 lakkautettiin.

Isänsä ryhdyttyä 1850-luvun lopussa lautturiksi Johan Törnin piti nelilapsisen perheensä kanssa muuttaa pois lapsuutensa torpasta. Uusi koti löytyi Hakolan kylän Perämäestä, kauempana Alahärmän kirkolta. Perämäellä perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä eli kun pataljoonat lakkautettiin keskellä nälkävuosia, Johan Törnin piti keksiä uusia ansaintakeinoja. Ainakin vuonna 1873 hän toimi kengitysseppänä ja räätälinä, jollainen isänsäkin oli nuoruusvuosinaan.

Muinaistutkimuksen autodidakti

Mahdollinen ellei jopa todennäköinen kimmoke Johan Törnin kiinnostukselle muinaisuuden jäänteisiin oli J. R. Aspelinin käynti Alahärmässä kesällä 1869. Aspelin ei Etelä-Pohjanmaan kierroksestaan julkaistussa raportissaan maininnut paikallisia oppaitaan ja tiedonantajiaan, joita hänellä tietenkin piti olla. Nämä varmasti jakoivat kiinnostuneille pitäjäläisille ennakkotietoja ja ellei Törn ollut oppaana hän oli varmasti kuuntelijana. Jos vuonna 1871 ilmestyneestä suomenkielisestä raportista saatiin Alahärmään kappale, on helppo kuvitella Törn yhdeksi sen innokkaaksi lukijaksi.

Sanomalehdistä Johan Törn saattoi lukea vuonna 1870 perustetusta Suomen muinaismuistoyhdistyksestä. Yhdistyksen aktiivit puolestaan kuulivat Törnistä ensimmäisen kerran helmikuun 1872 kokouksessa. Uudestakaarlepyystä lähetetyssä kirjeessä Törn esiteltiin torpparina, joka oli innokas muinaiskalujen kerääjä ja kiinnostunut myymään yhdistykselle joitakin kivityökaluja: ”1 ukon vaaja, 2 nuijan terää ja 1 kivettynyt leipä sekä kivettynyt peruna”. Maaliskuun kokouksessa Törnin asiaa ajoi kirjeellään Oskar Rancken Vaasasta. Kokouksessa päätettiin mahdollisuuksien mukaan tukea Törnin toimintaa.

Oskar Ranckenista, joka tässä vaiheessa oli Vaasan lukion historian lehtori, Johan Törn sai merkittävän tukijan. Ensikohtaamisessa vuoden 1872 alussa Rancken tarkasti ja dokumentoi Törnin kävellen Vaasaan tuomat esineet, haastatteli tätä sekä kirjoitti tiedoista artikkelin, joka julkaistiin sanomalehdessä otsikolla En finsk bonde, autodidakt i fornforskning eli ”suomalainen talonpoika, muinaistutkimuksen autodidakti”. Tekstistä käy ilmi, että Törn oli jo aikaisemmin luovuttanut tai myynyt esineitä yksityishenkilöille. Tämän seikan Rancken yritti esittää mahdollisimman positiivisessa valossa, väittäen, että Törn oli myynyt henkilöille, jotka todennäköisesti lahjoittaisivat esineet julkisiin kokoelmiin.

Törnin Ranckenille esittelemässä kokoelmassa oli mm. ”kivettynyt peruna”, jota oli jo Uudestakaarlepyystä lähetyssä kirjeessä tarjottu muinaismuistoyhdistykselle. Yhteensä kahdestatoista esineen alkuperätiedoista ei käy suoraan ilmi se, kuka ne oli löytänyt, mutta syntyy vaikutelma, että Törn oli saanut tai ostanut ne talonpoikaisista taloista. Rancken viittaa tähän epäsuorasti todeten, etteivät ”herrat” olisi saaneet esineitä hankittua.

Johan Törnin kiinnostus menneeseen ei rajoittunut kiviesineisiin. Hän oli Ranckenin selostuksen mukaan löytänyt soistuneesta Vuosjärvestä kalastusvälineeksi tulkitsemansa puurakenteen ja kokeillut sen rekonstruktiota. Paikannimistöstä hän puolestaan oli muodostanut oman mallinsa Pohjanmaan asutushistoriasta.

Rancken lähetti parhaimmiksi katsomansa esineet muinaismuistoyhdistykselle ja liitti loput neljä Vaasan lukion kokoelmiin, samoin kuin Törnin tuoman vuoden 1759 suomenkielisen almanakan. Muinaismuistoyhdistys huomioi saamansa lähetyksen syyskuun kokouksessa.

Kesän 1872 lopulla Törn toi Vaasaan kolme kivityökalua, jotka oli löydetty Rauhanhyypästä, Kyrön, Vöyrin ja Härmän välimaastosta. Nämä Rancken liitti lukion kokoelmiin ja Törniltä saamansa mustasta kivestä tehty pieni tasataltta päätyi Vaasan alkeiskoulun kokoelmaan.

Alkuvuodesta 1873 Johan Törn kävi jälleen Vaasassa mukanaan esineitä ja Alahärmän kansakoulunopettaja Karl Mobergin kirjoitus, jonka tietoja Törn täydensi suullisesti. Saamiensa tietojen perusteella Rancken kirjoitti sanomalehteen ja muinaismuistoyhdistykselle Alahärmän Kalmakankaasta ja Rauniomäestä, syrjäisen Pelkkulan kylän kiviröykkiöstä, Viinamäen metsän tulisijasta, Pesolan kylän tervatynnyriradasta (tervaporras, Pesolanluoma). Lisäksi hän jakoi kuulopuheen Soinin, Lehtimäen, Töysän ja Ähtärin rajaseudun Paavolan mailla olleesta kiviröykkiöstä, joka oli äskettäin purettu ja, jonka kivien alta oli löydetty paljon luita. Huhuja oli myös kalmistosta Oravaisten Mäenpäässä. Lisäksi Rancken sai kerrottavakseen kansanperinnettä Härmäntien varressa olevasta kivipatsaasta, johon on kaiverrettu luku 1777.

Näiden jälkeen Rancken listasi kirjoitukseensa 44 kivityökalua, joista muutamia Törn oli jo myynyt keräilijöille: apteekkari Bruunille Vöyrissä, kauppias Mannelinille Vaasassa ja tilanomistaja Malanderille Vähäkyrössä. Suurin osa oli jäljellä ja Rancken osti ne.

Lopuksi Rancken jakoi lukijoille muuta kuulemaansa. Joko Moberg tai todennäköisemmin Törn oli Kauhavalla tavannut Hämeenlinnan purkutöissä olleita vankeja, jotka olivat onnistuneet poimimaan mukaansa vanhoja rahoja ja tuomaan ne kotiseudulleen. Ilmeisesti Törn oli myös tuonut Vaasaan kopioituja puumerkkejä, jotka saapuivat muinaismuistoyhdistykselle samaan aikaan kuin Ranckenin kirjoitus.

Törn lienee myös selostanut Ranckenille Härmän seudulla joitakin vuosikymmeniä aiemmin naisten hameissa käytettyä flammukangasta. Vuoden lopulla muinaismuistoyhdistys sai vastaanottaa Törnin lahjoituksena flammuhameen sekä Ranckenin lahjoituksena Törniltä ostamansa tykkimyssyt Härmästä ja Pälkäneeltä. Samassa lähetyksessä oli myös Törnin Hauholta hankkima metallinen juoma-astia sekä Törnin lahjoituksena kaksi ”uudenaikaista” vyönsolkea, vyönsolitus, vyönsoljen puolikas sekä Törnin vanhan mallin mukaan tekemä nahkainen talaskukkaro. Muinaismuistoyhdistyksen kokoelmiin päätyivät myös Törnin Malanderille myymät esineet.

Suomen muinaismuistoyhdistys päätti marraskuun alun kokouksessaan pienestä raha-avusta Johan Törnille. Alkuvuodesta 1874 Törn toi 14 kivityökalua muinaismuistoyhdistyksen asiamiehenä toimineelle Ranckenille ja tämä oli lunastanut ne, mutta ei sanomalehtiraportissaan mainitse mitään niiden kohtalosta. Törn itse lähetti Helsinkiin ”n. k. kultapatsan kartan” ja syksyllä kaksi rikkikuppia, kivisen ja kuparisen.

Kortesjärven jahtivouti

Vuonna 1876 Johan Törnin elämässä tapahtui suuri muutos. Hänet nimitettiin Kortesjärvelle jahtivoudiksi eli eräänlaiseksi poliisiksi. (Toisinaan häntä kutsutaan myös siltavodiksi, joka oli vastaava tehtävä.) Yhdessä vaimonsa ja viiden lapsen kanssa Johan Törn muutti Kortesjärven kylän Finsjön tilan maille. Uudesta osoitteestaan Törn lahjoitti muinaismuistoyhdistykselle kivipyörän ja kiviaseen puolikkaan, jotka oli löydetty ”Närpiön joen suusta Tainun suosta Jurvasta”. Hän ei unohtanut myöskään Ranckenia, joka sai Törniltä lyseon kokoelmiin vuonna 1653 painetun kirjan Manuale finnonicum sekä kolme pienempää huonokuntoista kirjaa.

Vuonna 1877 Rancken toimitti muinaismuistoyhdistykselle Törniltä saamansa kuoppaisen kiviesineen joka oli löytynyt Kortesjärven Bockholman kylästä. Ennen Törnin käsiin päätymistä kiveä oli käytetty tahkona. Kortesjärvellä Törn oli myös kirjoittanut muistiin lisää kansanperinnettä. Muinaismuistoyhdistykselle lähettämässään tekstissä hän muun muassa kertoi nautakarjaa teurastettaessa talteen otettavasta suolenosasta ”kuninkaan lakki”, joka nimensä mukaisesti oli myssyn kokoinen. Siihen tehtiin laskiaisena syöty makkara.

Kiinteistä muinaismuistoista tekemiensä havaintojen dokumentoinnin Törn jätti Ranckenille, joka vuoden 1878 alussa toimitti muinaismuistoyhdistykselle kaksi kirjoitusta Törnin löydöistä sekä Kortesjärvellä että Purmossa, Teerijärvellä, Perhossa, Kaustisilla. Tosin tämän jälkeen Törn lähetti Helsinkiin kuvauksen kivilabyrintista (jatulintarha?) ja sen käytöstä. Kortesjärveltä löytämänsä arkkiveisun Oravaisten taistelusta Törn lahjoitti Vaasan lyseon kirjastoon vuonna 1878. Vuoden lopulla Rancken osti Törniltä Evijärven Pietilän talosta saadun ”rautaisen sotakirveen sekä Hevoisahon talosta jousipyssyn jäännöksen raudasta ja paitse sitä erinäisiä kivikauden työaseita Evijärveltä”. Vaasan sanomien uutisen mukaan esineet oli tarkoitus lähettää muinaismuistoyhdistykselle, mutta muinaiskalupäiväkirjasta niitä ei löydy.

Vuoden 1880 alussa Törn toi Ranckenille “vanhan riimusauvan ynnä sotilaan lakinkoristuksen, saadut Högnabban talosta Teerijärvellä, sekä kivikauden aikaisia työaseita: 5 onsitalttaa ja 1 kirveen ynnä 1 veitsen eli keihäänpään tapaisen, löydetyt Teerijärveltä ja Evijärveltä”. Kiviesineet Rancken osti Vaasan lyseon kokoelmiin. Riimusauvan lunasti muinaismuistoyhdistys. Syksyllä 1881 Törnin tekemä lahjoitus uutisoitiin epätavallisen monisanaisesti: Lahja. Vaasan suomalaiselle lyseolle on jahtivouti J. Törn Kortesjärveltä lahjoittanut Venäjän viiden kopekan hopearahan vuodelta 1738, “siemeneksi” tulevaiselle rahainkokoelmalle opistossa. Sen ohessa lahjoittaja on pyytänyt saada julkisesti lausutuksi toivonsa, että talonpoikainen kansamme tuollaisia ja muita muinaisia esineitä huolellisesti tallentaisi ja lahjoittaisi yhteisin muinaiskalujen keräelmiin, erinomattain mainitulle oppilaitokselle. Kortesjärvellä esim. kuuluu olevan jommoinenkin joukko vanhoja Ruotsin kupariplootuja, joita pelttarit sulattelevat, mutta jotka joutaisivat tulla säilytetyiksi menneiden aikain muistoina.

Huhtikuussa 1883 annettiin asetus muinaisaikaisten muistomerkkien rauhoittamisesta ja suojelemisesta. Muinaismuistoyhdistyksessä tuleva lainuudistus oli varmasti tiedossa, kun kokouksessa maaliskuun alussa ”Muinaiskalujen kerääjä J. Törn’in pyyntöön saada ilmaiseksi yhdistyksen aikakauskirjat ei yhdistys suostunut, kun tiettiin että hän yksityisille kaupitteli keräämiänsä muinaiskaluja, tarjoamatta niitä yleisiin kokoelmin, joten kalut vaan tieteen haitaksi siirtyivät löytöpaikoiltaan oudoille poluille”.

Tämän jälkeen Johan Törn näyttää hävinneen julkisuudesta vuosikymmeneksi. Kohdatessaan kesällä 1891 kotimaan matkaajan Törn esittäytyi arkeologian tuntijana. Hän kertoi keränneensä hevoslastillisen kivisiä työkaluja, joista osan hän oli myynyt Rackenille, kuten edeltä on jo käynyt ilmi. Tässä yhteydessä Törn kuitenkin avoimesti kertoi myyneensä mahdollisesti suurimman osan esineistä vaasalaiselle kauppiaalle Mannelin, joka oli maksanut niistä paremman hinnan. Hän arveli Mannelinin myyneen esineet eteenpäin saksalaisiin museoihin.

Jahti- ja siltavoutien aika loppui uusien asetusten myötä ja Johan Törn vapautui vuoden 1891 lopulla toimestaan, jossa hän saamansa todistuksen mukaan oli “uutterasti ja rehellisesti” edistänyt “seurakunnan siveellistä elämää ja käytöstä”.

Pohjanmaan museon perustaminen Vaasaan vuonna 1895 näyttää aktivoineen Törnin uudelleen. Hän lahjoitti museon kokoelmiin 1700-luvun puoliväliin ajoittamansa lasipullon, jota oli “kaksi miesikää säilytetty Alahärmässä ja viimeksi se on ollut antajan veljellä; vitjakellukan muotoisen sinetin; sotilasarvomerkin, joka on löydetty eräästä pellosta Kortesjärvellä ja luultavasti ollut jonkun venäläisen sotilaan oma; Kortesjärveltä löydetyn rikkinäisen kiviaseen eli n. s. vasarakirveen.” Vuonna 1898 Törn antoi museoon lisäksi Kortesjärvellä tehdyn kaapin, kivisen kirveen, vanhoja kirjoja ja asiakirjoja sekä kellon, jonka malmia oli käytetty lääkeaineena.

Ensimmäinen museonäyttely avattiin vuonna 1896 ja Johan Törn pääsi tutustumaan siihen viimeistään vuoden 1898 lopulla, kun hänet valtion kustannuksella tuotiin Vaasaan. Kaupunkiin oli muinaistieteellisen viraston määräyksestä tullut Björn Cederhwarf, jonka tehtävänä oli tehdä luettelo Törnin keräämistä esineistä, jotka Rancken oli ostanut lyseon kokoelmiin. Näitä oli “monta sataa eri aloilta ja ajoilta, kivikaudesta alkaen, sekä iso joukko vanhoja kirjojakin”. Myöhemmin todettiin, että ilman Törnin tiedonantoja olisivat monien esineiden löytöpaikat jääneet tuntemattomiksi.

Johan Törn kuoli 69-vuotiaana 14.8.1901.

Kirjoittaja FT Kaisa Kyläkoski on historiantutkija, joka on vuosikymmeniä ollut kiinnostunut menneisyyttä tutkivista amatööreistä.

Lähteet ja kirjallisuus

Arkistot

Kansallisarkisto. Alahärmän seurakunta. Kastetut. Vihityt. Rippikirjat 1839–1845, 76; 1846–1852, 159, 327; 1846–1852, 159; 1853–1860, 210, 103; 1861–1869, 121; 1870–1879, 150

Kansallisarkisto. Kortesjärven seurakunta. Muuttaneet 1842–1883, 52; Rippikirjat 1868–1879, 69; 1880–1890, 107;

Museovirasto. Muinaiskalupöytäkirja 1240, 1424, 1425–1426, 1452, 1454–1458, 1460, 1640–41, 1768, 1828, 2083, 2096

Painetut lähteet

Förteckning på de personer och samfund, af hvilka Fornminnesföreningen emottagit gåfvor. Finska fornminnesföreningens tidskrift I. 1874, 85–90

Suomen muinaismuistoyhdistyksen kokouskuvaukset: Hufvudstadsbladet 13.02.1872; Morgonbladet 13.02.1872; Helsingfors Dagblad 14.03.1872; Morgonbladet 19.09.1872; Helsingfors Dagblad 31.05.1873; Morgonbladet 12.11.1873; Hufvudstadsbladet 07.03.1874; Morgonbladet 10.11.1874; Morgonbladet 08.03.1876; Hufvudstadsbladet 08.02.1877; Morgonbladet 20.04.1877; Morgonbladet 06.02.1878; Morgonbladet 17.04.1878; Morgonbladet 07.05.1880; Morgonbladet 09.06.1881; Uusi Suometar 13.03.1883

Vaasan koulujen kokoelmakertymät: Vasabladet 02.03.1872; Vasabladet 22.03.1872; Vasabladet 27.07.1872; Vasabladet 28.09.1872; Vasabladet 03.05.1873; Vasabladet 07.10.1876

Pohjanmaan museon kokoelmakertymät: Pohjalainen 15.12.1896; Pohjalainen 27.01.1898; Pohjalainen 08.02.1898; Wasa Tidning 22.04.1898

Muita uutisia: Vaasan Sanomat 21.10.1878; Vaasan Sanomat 16.12.1878; Vaasan Sanomat 01.03.1880; Vaasan Sanomat 19.09.1881; Waasan Lehti 25.11.1891; Uusi Suometar 17.8.1901

Kirjallisuus

Aspelin, J. R. Kokoilemia Muinaistutkinnon alalta. Suomi. Kirjoituksia isän-maallisista aineista II:9. 1871, 1-234

[Rancken, O.]. En finsk bonde, autodidakt i fornforskning. Vasabladet 22.3. & 6.4.1872

[Rancken, O.]. Ytterligare om Joh. Törns fornforskning i synnerhet med anseende å stenredskap i Österbotten. Vasabladet 17., 24. ja 31.5.1873

[Rancken, O]. Ännu om Joh. Törn och af honom i Österbotten funna stenredskap. Vasabladet 24.1.& 14.2.1874

”Resander”. Från en liten sommarresa. Finland 11. & 12.8.1891

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran viisikymmenvuotinen juhla Kesäkuun 30 – Heinäkuun 2 pp. 1881. Suomi. Kirjoituksia isän-maallisista aineista II:15. 1882, 139-437

Tallgren, A. M. Museomiehen työpöydältä. Kirjoitelmia muinaistieteellisten ja antikvaaristen harrastusten historiasta Suomessa. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1924

Tuomaala, Väinö. Johan Törn, ruotusotamies, jahtivouti, muinaiskerääjä. Härmän joulu 1974. 1974, 38–39