Jussi Jusell
Pirkanmaan maakuntamuseo järjesti vuosittaisen Pirkanmaan alta -seminaarin lauantaina 20.4.2024 Vapriikin auditoriossa. Seminaarin aiheena ovat Pirkanmaan alueella tehdyt arkeologiset tutkimukset, ja päivään oli jälleen saatu mahtumaan monta mielenkiintoista esitelmää arkeologisista kaivauksista metallinetsinlöytöihin ja Pirkanmaan vesistöhistoriaan. Päivä alkoi Pirkanmaan maakuntamuseon vs. yksikön päällikön Vadim Adelin avaussanoilla.
FT Ulla Moilanen kertoi ensimmäisenä edellisvuoden kaivauksista Ylöjärven Mikkolassa ja Vesilahden Pajuntakustassa, joiden varsinaiseen kenttätiimiin kuuluin itsekin apulaistutkijana. Kaivaukset liittyvät vuonna 2025 avautuvaan näyttelyyn Vapriikissa. Näyttelyä varten ensimmäiset kaivaukset tehtiin jo syksyllä 2022 Pälkäneen rauniokirkolla, mutta näistä kaivauksista Moilanen ei esitelmässään tarkemmin puhunut, vaan keskittyi edelliskesän tutkimuksiin Ylöjärvellä ja Vesilahdella.
Ylöjärven Mikkolassa on kaivettu yhteensä 15 kertaa, ensimmäisen kerran jo vuonna 1895. Mikkolan historiallisen tilan alueelta on löytynyt poltto- ja ruumishautoja, jotka ajoittuvat viikinki- ja ristiretkiajalle. Vuonna 2021 maatutkattiin Mikkolan entisen päiväkodin piha-aluetta, jota ei ole aikaisemmin arkeologisesti tutkittu. Maatutkauksessa havaittiin mahdollinen ruumishauta, ja tätä kohtaa tutkittiin kaivauksin vuonna 2022. Mikkolan pihamaalle kaivettiin 44 neliömetriä koeojia, mutta alueelta ei löydetty yhtään ruumishautaa, vaan ainoastaan pelto-ojia ja historiallisen ajan tien pohja. Alueelta löydettiin myös jonkin verran historiallisen ajan esinelöytöjä. Mikkolasta tutkimusryhmä siirtyikin pikaisesti Vesilahdelle Pajuntakustaan.
Metallinetsinharrastajat löysivät Pajuntakustan polttokenttäkalmiston vuonna 2019. Kohde ajoittuu rautakauden lopulle. Metallinetsijöiden löydöt olivat viikinki- ja ristiretkiaikaisia, ja niihin kuului muun muassa tappara, keihäänkärki ja ketjunkantaja. Esa Mikkola teki Pajuntakustassa koekaivauksen vuonna 2019, ja löytöaineisto oli runsas. Moilasen kaivaukset sijoitettiin metallinilmaisinkartoituksen perusteella Mikkolan koekaivausalueen ympärille. Kaivauksessa löytyi kaksi pienehköä kivirakennetta, joiden kupeessa oli palaneiden luiden keskittymä ja esinelöytöjä. FM Anne-Mari Liira teki luista analyysin, jonka mukaan palaneet luut olivat ihmisten luita. Luita on parhaillaan myös strontium-isotooppitutkimuksessa, jonka avulla voidaan kartoittaa ihmisten liikkuvuutta.
Moilanen on ollut tekemässä Pälkäneen Rauniokirkon luista proteiinitutkimusta, ja tämänkin esitelmän aikana pohdittiin, pystyisikö palaneista luista ja rautaesineiden teristä löytämään proteiineja. Esimerkiksi kirveen terästä tehtävällä proteiinianalyysillä voitaisiin periaatteessa saada selville, mitä puita sillä on aikoinaan käsitelty, tai veitsen terästä minkä eläimen käsittelyssä esinettä on käytetty. Tämä on kuitenkin vielä varsin teoreettisella asteella, eikä toistaiseksi tarkasti tiedetä, katoavatko kaikki proteiinit poltettaessa.
Pajuntakustan aineistolle on suunnitteilla myös muita analyysejä. XRF-tutkimus kertoo esineiden valmistusmateriaaleista. Keramiikasta on mahdollista tutkia astian seinämiin imeytyneitä rasvoja niin kutsutulla lipiditutkimuksella. Selvityksessä onkin, saadaanko Pajuntakustan keramiikat vielä mukaan johonkin käynnissä olevaan tutkimushankkeeseen.
FM Jan-Erik Nyman Museoviraston koekaivausryhmästä käsitteli esitelmässään Ruoveden Uniniemen esihistoriallisen asuinpaikakan kaivauksia, jotka tehtiin vuosina 2022–2023. Kyseessä ovat tähän asti suurimmat Ruoveden alueella toteutetut kaivaukset. Paikalla on ennestään 1980-luvulla rakennettu mökki, jonka viereen oli suunniteltu uutta mökkiä. Metsän raivaamisen yhteydessä vuonna 2006 löytyi Uniniemen kivikautinen asuinpaikka, joka on ajoitettu noin 7500 vuotta vanhaksi. Uniniemen asuinpaikka on sijainnut Muinais-Näsijärven rannalla. Rantaviiva ei ole muuttunut kovinkaan paljoa kivikaudesta, mutta lähistöllä sijaitseva koski on muodostunut Tammerkosken puhkeamisen (6500 eaa.) jälkeen.
Kaivausalue oli kooltaan 307 neliötä, mutta varsinaisen kaivausalueen lisäksi tehtiin pieniä koekuoppia asuinpaikan laajuuden selvittämiseksi. Asuinpaikan laajuudeksi on arvioitu 5300 neliötä. Kaivausalue oli pääosin hienoa hiekkaa ja hietaa, mutta pohjoisemmaksi siirryttäessä kaivausalue muuttui kiviseksi. Kaivaukset suoritettiin tasokaivauksena ja tasot kaivettiin enimmillään viiden senttimetrin tasoina. Kaivaukset olivat hyvin runsaslöytöisiä, ja jälkityöt ovat vielä kesken. Tähän mennessä on kuitenkin luetteloitu jo 63 977 esinettä, ja arvio kokonaismäärästä on 80–90 000 esinettä. Löydöt keskittyivät pääosin kivettömille alueille ja ensimmäiset löydöt olivat heti turpeen alla. Alueella oli myös tuulenkaatoja, jotka olivat tuhonneet alueella sijainneita liesikiveyksiä.
Osasta liesikivistä otettiin radiohiiliajoitukset, mutta kaikista liesikiveyksistä ei löytynyt hiiltä radiohiiliajoitusta varten. Liesien lähettyviltä otettiin myös makrofossiilinäytteitä. Ajoitusten perusteella kivikautisten liesien ikäero on jopa 2500 vuotta, ja yksi liesistä ajoittuu pronssikaudelle. Asutus paikalla ei luultavasti ole ollut yhtäjaksoista, mutta rantaviivan pienistä vaihteluista johtuen paikka on ollut sopiva pysyvälle asutukselle jo kauan.
Löydöistä 70 % oli palanutta luuta, jonka joukossa oli kalan ja nisäkkäiden luita. Toiseksi yleisin löytöryhmä oli kvartsi, jonka osuus löydöistä oli noin 30 %. Kvartsiesineet sisälsivät iskoksia, kaapimia ja nuolenkärkiä. Muiden löytöryhmien osuus löydöistä oli alle 1 %, niihin kuuluivat keramiikan palaset kolmesta eri keramiikkaryhmästä (mm. asbestikeramiikka), kourutaltan puolikas ja yksi purupihka, joka on lähetetty DNA-tutkimuksiin.
Pirkanmaan uusista metallinetsinlöydöistä esitelmöimässä oli FM Sami Raninen Museovirastosta. Metallinetsinlöydöt ilmoitetaan Ilppari-palvelussa, joten alkuun Raninen kertoikin tuoreesta Ilppari-aktiivisuudesta koko Suomen alueella maakunnittain. Ilppari-ilmoitusten tekeminen on ollut selvästi aktiivisinta Etelä-Suomen alueella. Löytöjen ilmoitukset painottuvat alueille, joissa on jo ennestään runsas rautakautinen muinaisjäännöskanta. Ei siis ollut yllätys, että maakunnista eniten löytöilmoituksia tulee Varsinais-Suomesta. Varsinais-Suomessa Ilppari-ilmoituksia tekee varsin pieni aktiivinen metallinetsinharrastajaryhmä. Peräti puolet ilmoituksista tulee vain viideltä henkilöltä. Ranisen mukaan runsaslöytöiset paikat vahvistavat itseään keräämällä huomiota, jolloin etsiminen tiivistyy ja tuo lähistölle lisää etsijöitä. Löytöjen runsaus tai vähäinen löytöjen määrä ei kuitenkaan arvota eri alueita, eikä niukkalöytöisyys tarkoita, etteikö kohde olisi todellisuudessa rikas löydöiltään.
Pirkanmaa oli kolmanneksi aktiivisin maakunta heti Kanta-Hämeen jälkeen. Pirkanmaalla ilmoituksia tehdään kaikista kunnista, ja ilmoittajia on noin 200 henkilöä. Ilmoittaminen painottuu kuitenkin aika pieneen aktiiviseen harrastajajoukkoon, joka koostuu noin kymmenestä henkilöstä. He tekevät kolmasosan kaikista Pirkanmaan Ilppari-ilmoituksista.
Esimerkiksi Kangasalan keskustan eteläpuoleisella alueella on varsin merkittävä metallinetsinlöytöjen keskittymä. Rautakauden löydöt sijaitsevat yleensä tasaisilla mailla, ja varsinkin peltoalueet ovat olleet runsaslöytöisiä. Rautakaudelle ajoittuvien peltolöytöjen runsauteen on useita tulkintoja. Myöhäisrautakaudella asutus on levinnyt savipohjaisille maille, ja asutus on ollut luultavasti pidempiaikaista johtuen talvella liikkumisen hankaluudesta. Joskus löydöt ovat voineet siirtyä maansiirron myötä muualle. Näissä tapauksissa metallinetsinlöydöt eivät sovi paikalliseen mikrotason tutkimukseen, koska esineitä on hankala sijoittaa kontekstiin.
Osa metallinetsijöiden tekemästä etsinnästä sijoittuu metsäalueille, joissa löydöt ovat usein paremmin säilyneitä. Metsäetsinnöissä on tärkeää muistaa, että metsästä nostetaan vain yksi löytö, vaikka signaaleja olisikin useampia. Ranisen mukaan metallinetsijöiden liika innostus ja ylikaivaminen onkin vähentymään päin.
Kangasalan tuoreista löydöistä esiteltiin viikinkiaikaisen hopearahan, dirhemin, katkelmia. Katkelmat on tutkimuksissa todettu hopealla päällystetyksi kupariksi eli väärennetyksi rahaksi. Väärennökset ovat melko harvinaisia.
Lopuksi Raninen painotti kaikkien esinelöytöjen olevan samanarvoisia ja käytti esimerkkinä Kangasalan Vehoniemen harjulta löytyneitä viskareita eli hevosen talvikenkiä. Museovirasto ottaa kokoelmiinsa kaikki viskarilöydöt, ja kun niitä on kattava määrä, pystytään tekemään tutkimusta siitä, missä talvireitit ovat ennen kulkeneet.
FT Aki Hakonen Oulun yliopistosta esitelmöi Pirkanmaan vesistöhistoriasta ja sen suurimmista muutoksista. Vesistöissä tapahtuviin muutoksiin on vaikuttanut monta asiaa luonnon omista muutoksista ihmisen toimintaan. Jäätiköiden sulaminen jääkaudella synnytti suuria järviä, ja jäätikön sulamisen jälkeen alkoi maan kohoaminen. Vesistöhistoriaa on tutkittu radiohiiliajoituksilla, joihin on otettu näytteitä Pyhäjärven pohjasta. Ancylusjärven syntyessä noin 8900–7200 eaa., syntyi myös Kokemäenjoen vesistö järvineen. Suur-Näsijärvi oli merenlahti vielä meren rantaa 8100 eaa., ja siellä oli paljon saaria. Muutoksia tapahtui kuitenkin nopeassa tahdissa, ja noin 7900 eaa. Suur-Näsijärvi oli muodostunut järveksi.
Ihminen on myös aiheuttanut muutoksia vesistöihin monella tapaa. Koskien perkauksien myötä veden pinta on laskenut yläjuoksuilla ja noussut alajuoksuilla. Kun patoja on alettu rakentaa esimerkiksi myllyjä varten, on koskien vedenpinnassa ollut päinvastainen muutos: yläjuoksuilla veden pinta on noussut ja alajuoksuilla laskenut. Tukinuitto ja peltojen lannoitus ovat suuresti vaikuttanut veden laatuun. Tukinuitto on aikoinaan heikentänyt vedenlaatua, ja vesistöt rehevöityivät voimakkaasti peltojen lannoittamisen seurauksena.
Historiallisella ajalla suurin vesistön muutos Pirkanmaalla tapahtui Kangasalan Sarsan kylässä vuonna 1604. Vuoteen 1604 asti Sarsan-kylä oli Yläsatakunnan myllykeskus. Sarsa aikoinaan oli Vesijärven, Längelmäveden ja Pälkäneveden lasku-uoma Roineeseen. Yön aikana 10.6.1604 koski kuivui, kun Pälkäneveden ja Mallasveden välinen maakannas murtui ja Sarsan vesi synnytti suuren kosken Kostianvirtaan ja syntyi Iharinkoski ja Längelmäveden vesi alkoi virrata Pälkäneveteen.
Hakosen esitelmä antoi hyvän kuvan siitä, kuinka luonnonmullistumien aiheuttamat muutokset kätkevät sisälleen dramaattisia tapahtumia. Voi vain kuvitella, miten ne ovat vaikuttaneet menneisyyden ihmisiin. Tällaiset luonnonmullistukset ovat varmasti luoneet myyttejä, muokanneet maailmankatsomusta ja synnyttäneet erilaisia tarinoita.
Pirkanmaan rautakautisten röykkiökalmistojen luututkimusten alustavista tuloksista esitelmöi FT Kati Salo Helsingin yliopistosta. Salo on ihmisosteologi, eli hän tekee kajoamatonta tutkimusta ihmisten luista. Palamattomien luiden tutkimuksella pystytään tutkimaan muun muassa ihmisen elintapoja ja sairauksia. Salo on aiemmin tutkinut Pirkanmaan palamattomia ihmisluuaineistoja ristiretkiajalta sekä pronssikaudelle ajoittuvat ihmisluut koko Suomesta. Tällä hetkellä Salo tutkii Pirkanmaan rautakauden palaneita luita. Rautakaudella vallitseva hautaustapa oli polttohautaus, eikä aikakaudelta sen viimeisiä vaiheita lukuun ottamatta ole juurikaan palamattomia luita. Rautakauden ja pronssikauden palaneiden luiden tutkiminen on monimutkaista ja haastavaa. Palaneet luut kutistuvat palaessaan, ja niistä on usein vaikea päätellä vainajan ikää. Lasten luut ovat hyvin hauraita ja pieniä, ja sen vuoksi ne säilyvät huonommin.
Jos lasten luita löytyy, niistä on kuitenkin helppo määrittää lasten kuolinikä, sillä kaikki luut eivät ole vielä täysin luutuneet yhteen. Iänmääritykseen sopivat sormiluut ja kallon luut. Sormiluiden luutuminen tapahtuu noin 14-vuotiaana, ja aikuisilla kallon saumat ovat umpeutunut. Kallosta ja kuluneista hampaista pystyy myös jossain määrin määrittämään aikuisen kuolinikää, vaikka hampaiden kuluminen on yksilöllistä ja ravinnolla on vaikutusta kulumiseen. Sukupuoli taas pystytään määrittämään lonkasta ja otsaluusta. Naisilla lonkkalovi on miehiä suurempi ja otsaluu on miehillä työntyvämpi kuin naisilla.
Salo on tutkinut Pirkanmaalla 39:n röykkiökalmiston palaneet luut. 17 kohteen tutkimukset ovat valmistuneet ja tutkimusraportit on julkaistu Museoviraston Asiat-palvelussa. Yleensä röykkiössä minimiyksilömäärä on 1–5. Kangasalan Tiihalan kohteesta on löydetty yhteensä 16 yksilöä röykkiökalmistosta. Pirkanmaalla suurin osa kalmistojen yksilöistä on nuorempia aikuisia ja vanhuksia. Joissain tapauksissa palaneet luut saattavat näyttää sirommilta kulumisen vuoksi, ja siksi ne yleensä tulkitaan naisen luiksi. Salon tulosten mukaan rautakaudella hammasterveys on ollut huonompi kuin pronssikaudella, ja nivelrikko on ollut yleisin luista pääteltävä sairaus.
FT Jarkko Saipio Museovirastosta esitelmöi Pirkanmaan merkityksestä idän ja lännen kohtauspaikkana pronssikaudella. Suomessa pronssikauden esineet keskittyvät lounaisrannikolle. Tämän todistaa myös Pirkanmaan niukka pronssikautisten löytöjen määrä. Pirkanmaalta on löydetty yhdeksästä kohteesta tekstiilikeramiikkaa, seitsemästä kohteesta rannikon pronssikautista keramiikkaa. Myöhäispronssikausi ja varhainen rautakausi ovat vieläkin niukkalöytöisempiä Pirkanmaalla, ja vain kuudesta kohteesta on löytönä muun muassa Morbyn keramiikkaa. Suomen vanhin pronssikautinen esine ajoittuu vuosien 1700–1500 eaa. välille. Kyseessä on Skandinaavinen jäljitelmä keskieurooppalaisesta Sögel-Wohlde -tikarista, joka on löydetty Pälkäneen Luopioisista muinaisesta rantatörmästä. Nokialta on löydetty itäistä pronssiteknologiaa edustava Maaningan kirves.
Pronssikautinen Pirkanmaan alue luetaan itäisen kulttuurin vaikutuspiiriin, mutta alue on ollut Etelä-Skandinavian pronssikulttuurin ja tekstiilikeramiikan kontaktipaikka. Merkittävin kontaktipaikka Pirkanmaalla on ollut Sarsan asuinpaikka Kangasalla. Sarsan alue onkin ollut merkittävimpiä tekstiilikeraamisia alueita, mistä kertoo esimerkiksi paikannimistö. Pauli Rahkonen on tutkinut länsiuralilaiseen x-kieleen liittyviä vesistöjen nimiä. Tällainen nimistö keskittyy paikkoihin, joissa on viitteitä säännöllisistä kontakteista tekstiilikeraamisen kulttuurin ja rannikon pronssikulttuurin välillä. Länsiuralilainen x-kieli esiintyy selvästi Järvi-Suomessa. Esimerkiksi Vieks-, Viiks- ja Vääks– alkuiset tarkoittavat pientä jokea, joka yhdistää kahta merkittävää vesireittiä. Ne vertautuvat komin kielen sanaan vis ja merjan kielen sanaan veis. Vuoht-, Uht- ja Oht- tarkoittavat puolestaan vetotaipaletta ja ne vertautuvat protouralin Uktiin. Vetotaipaleet ja linkittävät joet ovat olleet tärkeitä pitkän matkan yhteyksille.
Seminaarin viimeisessä esitelmässä FM Jasse Tiilikkala kertoi Pirkanmaan linnavuorista. Muinaislinnoja Suomessa on noin sata, ja niistä parikymmentä sijaitsee Pirkanmaalla vesistöjen äärellä. Kaikkia rekistereissä muinaislinnoina olevia kohteita ei kuitenkaan varmuudella voida pitää muinaislinnoina. Esimerkiksi Sastamalan Lammelan hautausmaan ”linna” ei ole sijaintinsa vuoksi linnavuori. Suurin osa muinaislinnoista ja linnavuorista sijaitsee korkeilla paikoilla, ja niiden nimen alkuosana on linna, joskin poikkeuksia kuitenkin löytyy. Harvassa muinaislinnassa on merkkejä pidempiaikaisesta asutuksesta. Ensimmäiset muinaislinnat on otettu käyttöön jo pronssikaudella, ja joitakin muinaislinnoja ja puolustusvarustuksia on käytetty 1500–1600-luvulle asti. Viimeisten vuosikymmenten aikana useita muinaislinnoja on tutkittu kaivauksin. Pirkanmaan kahdestakymmenestä muinaislinnasta kymmenen on muinaislinnoja, kuusi on mahdollisia muinaislinnoja, kolme on epävarmoja ja yksi on epätodennäköinen.
Kangasalan Linnavuorta/Poikavuorta ei pidetty muinaislinnana sen puutteellisen varustuksen vuoksi, ja se on merkitty muinaisjäännösrekisteriin vasta vuonna 2019, jolloin vuorelta löytyi rautakauteen viittavia löytöjä. Löydöt olivat veitsiä, viskareita, rautakuonaa ja ango. Samalla tultiin tulokseen, että rakenteet vuorella ovat mahdollisesti ihmisten tekemiä.
Nokian Siuron linnavuorelta löytyi vuonna 2000 tehdyssä kaivauksessa savitiivistettä, joiden seassa oli kolmikulmaisia hirsien välissä olleita paloja. Tämän perusteella on tulkittu, että linnavuorella on ollut 5–7 metriä leveä rakennus. Löytöihin kuuluu myös muutama rautaesineiden kappaleita, esimerkiksi hevosenkenkänauloja ja rautakuonaa. Toisesta koeojasta löytyi kuitenkin kvartsiytimiä, kvartsi-iskoksia ja kvartsikaavin, joiden perusteella Siuron linnavuori on ollut todennäköisesti käytössä jo kivikaudella.
Valkeakosken Linnosaari sijaitsee Apianvirran keskellä Valkeakosken keskustassa. Linnosaari on kooltaan 140 x 65 metriä, ja se on 6,5 metriä veden pinnan yläpuolella. Varhaisten verokirjojen mukaan Linnosaari on ollut Hämeen linnan omistuksessa. Kaivauksissa paikalta on löydetty hirsivarustuksia, kiukaanpohjia ja paljon hiiltä. Kaivauksilta löydettiin myös paljon eläinten luita, panssarinuolenkärkiä, hevosenkenkänauloja, pajakuonaa, luinen noppa ja yksi pala Sarsa-Tomitsan keramiikka. Yksi nuolenkärjistä on Suomessa harvinainen, itäistä muotoa oleva ja sen pituus on noin 11 cm pitkä.
Suomen ehkä tunnetuin linnavuori on Valkeakosken Sääksmäellä sijaitseva Rapola. Varhaiskeskiajalla Rapolassa on luultavasti asunut suuri määrä ihmisiä. Rapolassa on havaittu paljon asumuspainanteita, 70 kpl, ja sijaitsevat säännöllisissä ryhmissä. Rapolasta on kuitenkin hyvin vähän esinelöytöjä, eikä osasta ole tarkkaa tietoa. Yhdestä löydetystä asumuksenpohjan liedestä on radiohiiliajoitus 1200–1400-luvuille. Rapolanlinnan keskellä on iso suppa, jonka pohjalla sijaitsee kaivo.
Vesilahti Valkkisten Linnanmäki on kooltaan puoli hehtaaria ja siellä on kaksinkertainen kivivalli. Linnamäkeä on pidetty syrjäisenä pakolinnana, mutta sijainti ei vaikuta kovinkaan syrjäiseltä, etenkään uusien metallinetsinlöytöjen perusteella. Valkkisten Linnamäellä on 30 röykkiötä, joista kolmea on tutkittu kaivauksin. Röykkiöistä on löydetty runsaasti löytöjä. Mielenkiintoisin löytö ajoituksen kannalta on arabialainen hopearaha, joka on lyöty vuosien 786–809 välissä.
Seminaarin lopuksi Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kreetta Lesell kertoi lyhyesti maakuntamuseon tehtävistä ja siitä, mitä Adoptoi monumentti -projektille kuuluu. Tänä vuonna on Adoptoi monumentin 15-vuotista historiaa juhlistava kiertävä näyttely. Näyttely on ensimmäisen kerran nähtävillä Mänttä-Vilppulassa. Tähän mennessä koko Suomessa on adoptoitu 66 kohdetta ja Pirkanmaalla on tehty 25 adoptiosopimusta. Maakuntamuseo järjestää myös joka vuosi kulttuuriympäristötalkoita ja joka toinen vuosi metallinetsinkoulutusta. Metallinetsinkoulusta järjestettiin tänä keväänä yhteistyössä Turun museokeskuksen kanssa.
———–
Kirjoittaja opiskelee arkeologiaa Turun yliopistossa.
KALMISTOPIIRI 