Kalmistopiiri

Kiitoksia kuluneesta vuodesta 2015 (ja tilastoja)

Kiitos Kalmistopiirin lukijoille kuluneesta vuodesta 2015! Sivustoa on katsottu tänä vuonna yli 71 000 kertaa!

Vuosi 2015 käynnistettiin testillä ”Kuka kukin on? Tunnista suomalaiset arkeologit” ja päätettiin eksoottiseen aiheeseen Australian varhaisimmista vaiheista. Kaiken kaikkiaan artikkeleita on kuluneena vuonna julkaistu yhteensä 64 kappaletta, 19:ltä eri kirjoittajalta. Aiheet ovat liikkuneet ajallisesti paleoliittiselta kivikaudelta nykyaikaan ja maantieteellisesti kaikilla mantereilla. Suuret kiitokset siis myös kaikille niille arkeologeille ja arkeologian opiskelijoille, jotka ovat tuottaneet sivustolle sisältöä kaikkien menneisyydestä kiinnostuneiden luettavaksi.

Kuvitusta vuoden 2015 artikkeleista.
Kuvitusta vuoden 2015 artikkeleista. Voit selata artikkeleita vasemmanpuoleisen sarakkeen Arkistot-valikosta.

Vuoden aikana julkaistuista artikkeleista luetuimpia ovat olleet:

Keskiajan naisia ja miehiä Suomen kirkkojen vanhimmissa hautakivissä

Muinais-DNA –tutkimus Suomessa

Ak-Alakhan naissoturina pidetty vainaja onkin DNA-tutkimuksen mukaan mies

Hauta-antimena sankasolki – Kuka käytti rautaisia solkia nuoremmalla rautakaudella?

Löytyykö Nefertiti Tutankhamonin haudasta?

Suomen pronssikautiset röykkiöt – Moninaisia hautaustapoja ja merkityksiä

Sijaitsiko Iitin Kalmusaaressa kalmisto?

Voit kertoa oman palautteesi seuraavalla lomakkeella tai vaikkapa esittää toivomuksen aiheesta, josta haluaisit lukea ensi vuonna:

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.