Kotkan Höyteri: Kymenlaakson laajin pronssikautinen röykkiökalmisto

Olin lapsena partiolaumani mukana kyseenalaisissa talkoissa siistimässä röykkiöhautoja(?) Kotkan Karhulan Itärannassa Östringinlahden rannalla. Elettiin 1960-luvun alkua. Kennellekään ei tainnut oikein olla selvää talkoiden tarkoitus; siellä me vähän viskoimme kiviä ja söimme eväitä. Nyt paljon myöhemmin, paikkakunnalta aikaa sitten muuttaneena, olen tapahtumaa ja röykkiöitä muistellut. ”Haudat” olivat suuria, ihmisen pään kokoisista kivistä muodostuneita kasoja rinteessä, noin sadan metrin päässä nykyisestä meren rannasta. Onkohan kasoja tutkittu tarkemmin ja onko niistä olemassa tarkempaa tietoa? – Lukijan kysymys

Kotkan Östringinlahden perukan kallioilla Kaarniemessä ja Helilässä sijaitsee Kymenlaakson laajin pronssikautinen (noin 1500-500 eaa.) röykkiökeskittymä, josta toisinaan puhutaan myös Höyterin röykkiökalmistona. Muinaisjäännösrekisteriin tälle alueelle on merkittynä kuusi erillistä kohdetta: Sunakieli, Salovaara, Rantahöyteri, Itähöyteri, Koillishöyteri ja Pohjoishöyteri. Kohteet sisältävät yhteensä 13 hiidenkiuasta, yhden suorakaiteen muotoisen kivilatomuksen sekä neljä mahdollista laivalatomusta, jotka sijaitsevat röykkiöiden vierellä ja osittain niissä kiinni. Osa röykkiöistä sijaitsee korkeilla kallioilla, osa niistä on rakennettu rinteisiin sorapohjalle. Pronssikaudella paikka on ollut lähellä silloista merenrantaa, ja röykkiöiltä onkin avautunut suora näkymä pitkälle ja kapealle muinaislahdelle sekä saaristoon.

Gunnar Rosén tutki osan alueen kivilatomuksista jo vuonna 1947. Kaivauksia on tehty myöhemmin myös vuosina 1992 ja 1993 Timo Miettisen johdolla. Vuonna 1963 röykkiöillä järjestettiin hoito- ja ennallistamistapahtuma, jossa kysyjä on ollut mukana. Työtä valvoi arkeologi Anna-Liisa Hirviluoto, joka kirjoitti tapahtumasta raporttiinsa:

Syyskuussa 1963 tiedusteli Karhulan nuorisontyönohjaaja Muinaistieteellisen toimikunnan Esihistorialliselta osastolta lupaa saada toimeenpanna maastopuhdistus talkootyönä Kaarniemen raunioalueella. Tämän johdosta allekirjoittanut sai tehtäväkseen osallistua tähän työhön 22.9.1963. Mainittuna päivänä oli Karhulan Kaarniemeen kokoontunut suuri joukko nuorisoa, joka oli tullut sinne Karhulan nuorisotyönohjaajan kutsusta. Nuoriso kuului eri partio- ym. järjestöihin, ja heillä oli kullakin järjestöllä omat ohjaajansa mukana.

Hirviluodon raportin mukaan hoitotoimenpiteet käsittivät lähinnä kasvillisuuden raivaamista, kuten kuivuneiden oksien poistoa ja puuston harventamista. ”Kivien viskelyn” voi liittää yhden Gunnar Rosénin vuonna 1947 kaivaman laivalatomuksen ennallistamiseen, sillä Rosénin kaivauksen jäljiltä latomuksen sisäosassa olleet pienet kivet olivat kasattuna rakenteen vierelle, josta Hirviluoto siirrätti ne takaisin latomuksen keskelle.

Vuoden 1947 kaivauksissa Rosén tutki yhteensä viisi pyöreätä röykkiötä, kolme laivalatomusta ja yhden suorakaiteen muotoisen kivilatomuksen. Osa rakenteista oli jo tuolloin tuhoutuneita, ja yleisesti ottaen löytöaineisto jäikin vähäiseksi koostuen ainoastaan muutamasta palaneesta luunpalasta. Joukossa oli mm. ihmisen sormiluita, joten kivirakenteet tulkittiin haudoiksi. Myös yhdestä laivalatomukseksi tulkitusta rakenteesta löytyi polttohautaukseen viittaava kappale palanutta ihmisluuta.

Klassisessa laivalatomuksessa on suurista kivistä rakennettu, laivan pohjan muotoa muistuttava, reunus. Reunuksen rajaama alue on voitu täyttää maalla ja pienemmillä kivillä. Timo Miettisen mukaan Höyterin laivalatomukset eivät kuitenkaan muotonsa puolesta täytä haudan kriteereitä, eivätkä ne myöskään muistuta skandinaavisia tai ahvenanmaalaisia laivalatomuksia. Rakenteilla on kuitenkin todennäköisesti ollut jokin uskomuksellinen merkitys, sillä ne näyttävät Höyterissä liittyvän läheisesti hiidenkiukaisiin. Gunnar Rosén kiinnitti aikanaan huomiota siihen, miten laivalatomukset sijaitsevat kiinni röykkiöissä ”ikäänkuin purjehtien ulos niistä”.

Vuosina 1992-93 tutkittiin kaksi röykkiötä ja yksi laivalatomus. Näistä Salovaaran hiidenkiuas on mahdollisesti avattu ja ryöstetty jo melko pian alkuperäisen hautauksen tekemisen jälkeen. Röykkiötä on pengottu myös myöhemmin, sillä siitä löytyi runsaasti modernia jätettä, kuten ruosteisen kattilan osia, nahkasaappaita, sahanteriä ja nauloja. Osa alkuperäisestä hautauksesta oli kuitenkin säilynyt koskemattomana. Se sisälsi noin 400 grammaa palanutta luuta ja pronssinapin. Kyseessä oli ensimmäinen Kymenlaaksosta tehty pronssikautinen esinelöytö. Nappi on tyypiltään ns. okapäinen pienilevyinen kaksoisnappi, joka ajoittuu noin 800-luvulle eaa. Samanlaisia nappeja tunnetaan etenkin Tanskasta, ja napin todennäköisenä valmistuspaikkana onkin pidetty Pohjois-Själlantia. Timo Miettisen mukaan on mahdollista, että alkuperäinen hautaus on sisältänyt enemmänkin esineistöä, joka on saatettu ryöstää haudasta jo muinaisuudessa. Hänen mukaansa nappi olisi pienimpänä esineenä mahdollisesti jäänyt haudanryöstäjiltä huomaamatta.

Kotkan Kaarniemen/Höyterin röykkiöalue on valtakunnallisesti merkittävä muinaisjäännöskohde. Hiidenkiukaisiin ja laivalatomuksiin on helppo tutustua, sillä ne sijaitsevat osaksi yleisellä virkistysalueella. Sunakielen kohteelta löytyy Museoviraston pystyttämä infotaulu, jossa kerrotaan koko alueen tutkimuksista ja löydöistä. Pronssikautisista röykkiöistä voi lukea lisää Kalmistopiirin artikkelista Suomen pronssikautiset röykkiöt – Moninaisia hautaustapoja ja merkityksiä.

Yhteenveto Kaarniemen/Höyterin röykkiökohteista muinaisjäännösrekisterin mukaan:

• • Sunakieli: Viisi kallioharjanteella sijaitsevaa röykkiötä ja yksi laivalatomus. Useimmat näistä olivat pahasti hajotettuja jo 1900-luvun alkupuolella. Röykkiöistä neljä on tutkittu, samoin laivalatomus, vuonna 1947 (Gunnar Rosén).
  • Salovaara: Röykkiö ja laivalatomusta muistuttava kivirakenne, jotka yhdistyvät toisiinsa siltamaisella kiveyksellä. Molemmat on tutkittu vuosina 1992-93 (Timo Miettinen). Röykköstä löytyi tutkimuksissa pronssinen okapäinen kaksoisnappi ja noin 400 gramma palanutta luuta. Nappi on tanskalaista alkuperää ja ajoittuu noin 800-luvulle eaa.
  • Rantahöyteri: Kaksi kalliolla sijaitsevaa hiidenkiuasta ja laivalatomus, jotka myös ovat ilmeisesti olleet yhdistettynä toisiinsa siltamaisella kiveyksellä. Kohdetta on tutkittu vuonna 1947 (Rosén) ja 1993 (Miettinen).
  • Itähöyteri: Kalliolla sijaitseva röykkiö ja laivalatomus, joka on aivan kiinni röykkiössä. Molemmat on tutkittu vuonna 1947 (Rosén).
  • Hieman pohjoisempana nykyisestä rannasta sijaitsevat Koillishöyterin ja Pohjoishöyterin hiidenkiukaat, joista jälkimmäinen on tutkittu vuonna 1947 (Rosén).

Vastaus: FM Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Kuvakooste Höyterin/Kaarniemen röykkiöalueesta: