Seilin kirkon hautakammio arkeologisten ja kirjallisten lähteiden valossa

Ulla Moilanen & Sofia Paasikivi

Kirjalliset lähteet eivät aina anna menneisyydestä täysin kattavaa tai oikeellista kuvaa, mistä syystä arkeologiset menetelmät ovat relevantteja tuoreenkin historian tutkimuksessa. Tieteellisessä Mortality-aikakausjulkaisussa ilmestynyt atikkeli (Moilanen & Paasikivi 2023) käsittelee teemaa Seilin kirkossa sijaitsevan hautakammion tutkimuksen kautta. Seilin tapauksessa kirjalliset lähteet ja arkeologinen aineisto ovat ristiriitaisia, mutta aineistoja yhdistämällä voidaan valottaa hautakammion käyttöhistoriaa.

Seilin saari on kuuluisa 1600-luvulla alkavasta historiastaan leprahospitaalina ja myöhemmin mielisairaalana (ks. potilaista esim. Ruumiinvammat ja vammaisuus 1600-luvun Turussa). Saaren nykyinen puukirkko valmistui vuonna 1733 aikaisemman kappelin paikalle. Kirkko on monella tapaa ainutlaatuinen rakennus, sillä siinä on erillinen tila leprapotilaille, joiden ei haluttu tartuttavan muita seurakunnan jäseniä. Kirkon lattian alla on myös kivirakenteinen hautaholvi. Vaikka holvia tai sen sisäänkäyntiä ei ole merkitty kirkon arkkitehtuuripiirustuksiin, se on todennäköisesti rakennettu samaan aikaan puukirkon kanssa. Ei tiedetä, keitä holviin oli alun perin tarkoitus haudata, mutta vastaavat haudat olivat yleensä kalliita ja eksklusiivisia, joten ne olivat usein säätyläisten ja heidän perheenjäsentensä käytössä (ks. Kirkkoon hautaamisen historiaa Suomessa).

Seilin seurakunnan historiallisten kuolin- ja hautaustietojen mukaan kirkon sisälle haudattiin 1700-luvulla useita henkilöitä, mutta vain osa heistä sijoitettiin hautakammioon. Useimmissa tapauksissa hautauksen tarkka sijainti on kuvattu yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi komministeri Tileniuksen leski Anna Christina Björkroth haudattiin helmikuussa 1756 ”kuoriin, miesten puolelle (eteläpuolelle), ikkunan alle”. Arkistolähteissä mainitaan myös Henrik Andersson, joka kuoli lepraan vuonna 1766 ja haudattiin poikkeuksellisesti ”kirkon sisälle, spitaalisten oven viereen”. Vaikka Seilin kirkon krypta hautauksineen on tunnettu jo ennestään, arkistolähteet viittaavat siihen, että kirkon lattian alla myös muualla on hautoja. Tässä tutkimuksessa keskityttiin kuitenkin ainoastaan Seilin kirkon kiviseen kryptaan haudattuihin vainajiin arkeologisten ja kirjallisten lähteiden avulla.

Perimätiedon mukaan Seilin kirkon kryptaan on haudattu hospitaalin taloudenhoitaja Erik Litander sekä hänen vaimonsa ja tyttärensä. Tarinan mukaan Litander sai hautakammion kiitokseksi pitkäaikaisesta palveluksestaan hospitaalin hyväksi sekä seurakunnalle tekemästään merkittävästä lahjoituksesta. Kirkonkirjojen mukaan Erik Litander kuitenkin muutti perheineen Rymättylään 1700-luvun puolivälissä ja kuoli siellä 17. marraskuuta 1772. Erikin hautaaminen on merkitty Rymättylän seurakunnan kirkonkirjoihin, mistä syystä hänen voisi olettaa tulleen haudatuksi Rymättylän kirkkoon.

Perimätietoon Litanderin perheestä saattaa vaikuttaa yleinen käsitys, jonka mukaan kryptassa on kolme tai maksimissaan neljä arkkua. Vuonna 2021 tehdyssä arkeologisessa dokumentoinnissa kuitenkin paljastui, että tilassa on yhteensä viisi hautausta. Kaksi arkuista on kokonaan romahtanut ja ne sijaitsevat päällimmäisten arkkujen alla. Kaikki arkut kuuluvat aikuisille.

Varsinainen hautakammio on pienikokoinen, vain noin 2,2 × 2,1 metriä leveä ja noin 1,4 metriä korkea. Tilaan kuitenkin laskeudutaan portaita pitkin, joten se on hyvin erityinen rakenne ja siksi todennäköisesti kirkon arvokkain hautapaikka. Kryptassa 2021 ja 2022 tehdyissä arkeologisissa kenttätöissä tarkasteltiin mm. kryptassa sijaitsevien vainajien ikää, sukupuolta sekä muumioitumisastetta, jolla voi olla yhteys kuoleman ja hautaamisen vuodenaikaan. Hautausten keskinäisten suhteiden ja haudattujen yksilöiden tunnistamiseksi pyrittiin myös selvittämään sitä, missä järjestyksessä arkut on sijoitettu hautakammioon. Koska kryptassa on vain vähän tilaa, voidaan olettaa, että lähimpänä takaseinää sijaitsevat arkun ovat vanhimpia. Tutkimuksessa pohdittiin arkkujen siirtelyn ja pinoamisen eri tapoja, ja verrattiin eri skenaarioita historiallisiin lähteisiin. Näin saatiin aikaan todennäköisin hautausjärjestys vanhimmasta nuorimpaan: arkku 5 (tuntematon) – 3 (mies) – 4 (nainen) – 2 (mies) – 1 (mies). Arkeologisessa kenttätyössä havaittu arkkujen määrä ei kuitenkaan vastaa historiallisten lähteiden tietoja haudatuista.

Asiakirjalähteiden mukaan kryptaan on haudattu ainakin seitsemän ihmistä. Heistä kuusi oli aikuisia (kolme miestä ja kolme naista) ja yksi pikkulapsi (tyttö). Haudattujen luettelon mukaan nämä henkilöt ovat seuraavat: pappi Johan Salonius (haudattu 5.12.1765), tarkastaja Matts Jöranssonin kaksivuotias tytär Eva (5.12.1771), porvarin vaimo Maria Cavonia (9.11.1785), hospitaalin inspehtori Gottfried Blombergin sisko Helena (14.5.1786), kirjuri Samuel Tilenius (10.2.1796), Valborg Vendell (30.5.1798) ja Gottfried Blomberg itse (1.2.1798). Perimätiedon mainitsemasta Erik Litanderista ei ole mainintoja, joten kiinnostava kysymys on, onko sairaalan inspehtori Blomberg ajan kuluessa sekoittunut aikaisemmin eläneeseen Litanderiin? Johan Saloniuksen hautaamisen yhteydessä kirkonkirjaan on kuitenkin kirjattu kiinnostava huomio. Hautapaikasta käytetään nimitystä ”föreståndarens murade graf” (johtajan muurihauta). Keneen tällä viitattiin, jos ei Litanderiin, joka juuri tuolloin oli hospitaalin taloudenhoitajana? Blombergin lisäksi sairaalan muun henkilökunnan hautaamisesta holviin ei kuitenkaan ole merkintöjä Seilin seurakunnan kuolleiden ja haudattujen luetteloissa.

Kirjallisten lähteiden perusteella hautausjärjestys kryptaan on siis ollut seuraava: mies – nainen – tyttölapsi – nainen – nainen – mies – nainen – mies. Jos tätä tietoa verrataan hautaholvin hautauksiin ja niiden todennäköiseen järjestykseen (tuntematon – mies – nainen – nainen – mies – mies), voidaan esittää joitakin tulkintoja haudattujen mahdollisesta henkilöllisyydestä.

On mahdollista, että yksi kryptan takaosassa olevista arkuista kuuluu Johan Saloniukselle ja lähimpänä ovea oleva arkku viimeiseksi haudatulle Gottfried Blombergille. Näissä arkuissa olevat henkilöt ovat aikuisia miehiä, ja Anne-Mari Liiran tekemä osteologinen analyysi osoittaa, että vainajien ikäarviot vastaavat kohtuullisen hyvin historiallisissa asiakirjoissa mainittuja kuolinikiä. Arkku 2 voisi teoriassa kuulua Samuel Tileniukselle, joka on kolmas historiallisissa lähteissä mainittu mies, mutta tunnistamiseen liittyy epävarmuustekijöitä. Arkun 2 vainaja on mies, joka ei ole muumioitunut. Luihin on myös kiinnittynyt hyönteisten koteloita, mikä saattaisi viitata siihen, että hautaaminen on tapahtunut lämpimänä vuodenaikana. Yksikään historiallisissa tiedoissa mainituista miehistä ei kuitenkaan kuollut kesäkuukausina. Joka tapauksessa vaikuttaa selvältä, että ainakin yhden aikuisen ja yhden lapsen arkut poistettiin kryptasta uusien arkkujen tieltä. Siirron olisi pitänyt tapahtua melko pian ensimmäisten hautausten jälkeen, sillä kaikki Seilin kryptassa olevat hautaukset on tehty vuosien 1765–1799 välisenä aikana. Jos hautakammioon olisi jossakin vaiheessa tuotu myös Rymättylässä menehtynyt Erik Litander perheenjäsenineen, olisi sieltä poistettu vielä useampia kirjallisissa lähteissä mainittuja vainajia.

Historiallisten lähteiden mukaan neljällä viimeisellä kryptaan haudatulla vainajalla oli yhteys toisiinsa joko biologisen sukulaisuuden tai sosiaalisten suhteiden kautta. Haudattujen joukossa oli hospitaalin inspehtori Gottried Blomberg, tämän vaimo Valborg Vendell, Valborgin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika eli Gottfriedin poikapuoli Samuel Tilenius sekä Gottfriedin sisko Helena. Myös tämä seikka viittaa siihen, että krypta oli viimeisimmäksi Blombergien omistuksessa. Kryptassa olevien henkilöiden sukupuolet eivät kuitenkaan vastaa näitä neljää henkilöä. Tämä tarkoittaa, että historiallisista lähteistä ei löydy oikeaa tietoa siitä, miten kryptaa on järjestetty ja arkkuja siirrelty.

Etenkin naisvainajien puuttuminen tilasta voisi viitata siihen, että ensisijaisesti naisten arkkuja siirrettiin syrjään, kun uusia miesten arkkuja tuotiin tilaan. Kuvastaako tämä naisten asemaa saarella? Seili muodosti ainutlaatuisen mikroyhteisön, joka erosi tavanomaisista maatalous- ja kaupunkipitäjistä. Yhteisö oli 1700-luvulla pieni ja hierarkkinen, ja sitä johtivat papit ja sairaalan virkamiehet. Vaikka kryptaan haudatut naiset kuuluivat myös tähän samaan sosiaaliseen luokkaan, on mahdollista, että paitsi patriarkaalinen luokkayhteiskunta myös yleinen suhtautuminen naisiin (ja naispotilaisiin) saarella vaikutti myös säätyläisnaisten asemaan saarella. Vuoden 1734 lain mukaan naiset eivät voineet edustaa itseään ja heillä piti olla miespuolinen holhooja. Leskeksi jääminen ja vanhuus saattoivat kuitenkin antaa naisille enemmän vapautta ja valtaa. Leski saattoi olla lastensa holhooja ja jatkaa edesmenneen miehensä liiketoimintaa. Vaikka nuorten leskien odotettiin yleensä menevän uudelleen naimisiin, iäkkäämmät lesket saattoivat olla taloudellisesti riippumattomampia ja itsenäisempiä, ja pysyä naimattomina. On kiinnostavaa, että kirjallisten lähteiden perusteella kaikki Seilin hautakammioon haudatut aikuiset naiset olivat iäkkäitä. Ikä olikin todennäköisesti yksi vaikuttava tekijä, jonka vuoksi naiset haudattiin kirkon arvokkaimpaan paikkaan. Naisten arkkujen mahdollinen myöhempi käsittely saattaa kuitenkin viitata siihen, että miehiä arvostettiin naisia enemmän päätettäessä siitä, ketkä saivat jäädä kryptaan.

Etenkin Valborg Vendellin mahdollinen siirto kryptasta herättää kysymyksiä ja ajatuksia, sillä kyseessä oli hautapaikan viimeisen omistajan puoliso. Valborgin avioliitto Gottfried Blombergin kanssa oli kuitenkin hänen toinen avioliittonsa. 1700-luvulla oli tavallista, että etenkin pappien lesket menivät naimisiin seuraavan viranhaltijan kanssa, koska osa omaisuudesta oli sidottu virkaan, eikä leski tai hänen lapsensa voinut periä sitä. Tämä johti usein onnettomina pidettyihin sopimusavioliittoihin etenkin nuorempien miesten ja vanhempien naisten välillä. Vaikka Valborg Vendell ja Gottfried Blomberg olivat samanikäisiä, on mahdollista, että heidän avioliittonsa oli pikemminkin taloudellinen liiketoimi kuin emotionaalinen kumppanuus, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, miten Valborg Vendellin jäännöksiä kohdeltiin hänen miehensä kuoleman jälkeen. Sosiaalinen luokka heijastui kuolemankulttuuriin varhaismodernissa Suomessa ja yhteiskuntaluokat olivat yhtä erillään toisistaan kuoleman jälkeen kuin elinaikanakin. Tämä näkyi mm. hautausrituaaleissa ja hautapaikan valinnassa. Vaikka Seilin hautakammio on pieni, sinne olisi ollut mahdollista pinota ainakin seitsemän arkkua päällekkäin, eikä arkkujen poistaminen olisi ollut pakollista tilanpuutteen vuoksi. Tästä syystä on hyvin mahdollista, että arkkujen siirrot heijastavat iän ja sukupuolen merkitystä 1700-luvun Seilissä.

Koko artikkeli on vapaasti luettavissa Mortality-lehden sivulla:

Moilanen, U. & Paasikivi, S. 2023. Source discrepancies in post-medieval archaeology – a case study of crypt burials at Seili church, Finland, Mortality, DOI: 10.1080/13576275.2023.2174840