Kasvot Vöyrin Käldamäen rautakautiselle tytölle

MSc Heidi Kuivaniemi-Smith

Pohjoismaiden merkittävimpiin arkeologisiin kohteisiin kuuluvasta Isonkyrön Levänluhdasta on löytynyt vuosien saatossa noin sadan ihmisen luita. Anna Wessmanin (2009) mukaan paikka on ollut pieni hautausmaana toiminut järvi tai lampi, joka on ajoitettu pääosin arkeologisten esineiden perusteella 400-800-luvuille. Yhdestä Levänluhdasta löytyneestä ihmisen sääriluusta tehdyn aiemman radiohiilianalyysin mukaan luu on peräisin vuosien 437-655 väliltä (Formisto, 1993). Levänluhdan läheisyydessä Pohjanmaan Vöyrissä on samankaltainen ja samaan aikakauteen ajoittuva kohde, Käldamäki, josta on myös löydetty ihmisluita, muun muassa kokonainen ihmisen pääkallo sekä alaleuka. Nämä ovat hyvässä säilössä Museoviraston kokoelmissa ja luut ovat ikäänsä nähden erittäin hyvässä kunnossa. Tämä mahdollisti yli tuhannen vuoden takaisen yksilön kasvojen luomisen niin sanotulla kasvorekonstruktiomenetelmällä, jota käytetään rikosten uhrien henkilöllisyyden löytämisessä silloin kun luiden lisäksi ei ole muuta todistusaineistoa. Rekonstruktiota tehdessä tulee kunnioittava tunne. On hienoa luoda kasvot yksilölle, joka joskus katsoi toista ihmistä silmiin.

Kallon analysointi sekä maantieteellisen alkuperän, sukupuolen ja iän määritys

Kasvojen ulkonäkö riippuu kallon muodosta ja yksityiskohdista. Ennen rekonstruktion aloittamista tulee siis tehdä perusteellinen kallon morfologinen analyysi. Kallon hyvä kunto mahdollisti sen tarkan käsittelyn. Kallo oli tummunut, kuten Levänluhdan kallot, rautapitoisen veden vuoksi. Siinä ei ollut merkkejä taudeista, eikä huomattavaa asymmetriaa, joka vaikuttaisi ulkonäköön.

Ihmisen kallossa on eri piirteitä maantieteellisestä syntyperästä riippuen. Syntyperän määrityksessä tulee myös ottaa huomioon sukupuoli ja ikä. Kallon morfologinen analysointi on kokonaisvaltainen prosessi. Tällä yksilöllä oli maantieteelliseen sijaintiin perustuen luonnollisesti pääosin kaukasidille tyypillisiä piirteitä, mutta jotkin piirteet jäivät mietityttämään ja saivat miettimään sekä väestön liikkuvuutta eri alueille että pienempien väestöjen ulkonäköeroja. Esimerkiksi pysty sivuprofiili ja kasvojen leveys ovat ominaista myös mongolidikallolle, mutta poskiluut olivat kaukasidille tyypillisemmät, eivätkä ulkonevat ja leveät kuten mongolidilla. Kapea nenäaukko, puuttuva prognatismi (huulten työntyminen huomattavasti ulospäin), kulmikkaat silmäkuopat ja kiemuraiset kallon saumat viittasivat kaikki eniten kaukasidiin. Kova suulaki oli epätyyppillisen leveä kaukasidille, mutta tämä muoto voisi hyvin johtua rautakauden erilaisesta ruokavaliosta, sillä suurin osa kallon piirteistä näytti muuten kuuluvan kaukasidille.

Sukupuolen määritys voi myös olla haasteellista, sillä jotkin piirteet voivat viitata selvemmin joko naiseen tai mieheen toisten ollessa epäselvempiä. Näin oli tämänkin yksilön kohdalla. Suurin osa piirteistä kuitenkin viittasi naiseen, kuten esimerkiksi kallon pieni koko, sileä kallon pinta (joka viittaa pienempiin lihaksiin), pienet ja lyhyet nenäluut, pysty ja pullistuva otsaluu, keskikokoiset sisäänpäin osoittavat kartiolisäkkeet, heikko ohimoluun harju, eikä kallon takaosassa ollut miehelle tyypillistä uloketta. Alaleuassa oli maskuliinisia piirteitä edestä katsottuna, mutta sen loivempi kulma sivuprofiilissa viittasi enemmän naiseen.

Iän määrityksessä hampaat ovat tärkeässä asemassa. Niitä ei ollut yläleuassa jäljellä kuin kolme: oikea ensimmäinen välihammas ja ensimmäinen poskihammas sekä vasemmalla ensimmäinen poskihammas. Alaleuassa oikealla oli ensimmäiset ja toiset väli- ja poskihampaat sekä vasemmalla kolmas poskihammas. Kaikki pysyvät hampaat olivat puhjenneet, myös kolmannet poskihampaat. Tämän perusteella yksilö on ollut ainakin teini-ikänen. Hammaskiilteessä oli minimaalista kulumaa eikä hammasluu ollut näkyvissä missään hampaassa, viitaten jälleen nuoreen yksilöön.

Kallon saumat antavat joitakin viitteitä vainajan iästä. Tässä kallossa saumat olivat hyvin näkyvissä, eikä kallonpohjan sauma ollut täysin luutunut. Luutumisvaiheessa oleva sauma sopisi paremmin miespuoliselle yksilölle, mutta koska luutumisajoissa on paljon vaihtelua ja kallon muut piirteet viittasivat naiseen, kuuluu kallo todennäköisesti naispuoliselle yksilölle, jonka kallonpohjan sauma on luutunut keskimääräistä myöhemmin. Ottaen huomioon hampaiden ja kallon saumojen piirteet, yksilö on ollut kuollessaan teini-ikäinen tai nuori aikuinen, eli arviolta noin 16-20-vuotias. Kallon luissa ei näkynyt sairauteen tai traumaan viittaavia merkkejä, joten syytä terveeltä vaikuttavan nuoren naisen menehtymiseen ei niistä löytynyt.

Kasvonpiirteiden määritys

Ennen luovan työn alkamista on määriteltävä kasvojen piirteitä kallon yksityiskohtien perusteella. Wilkinson (2004) on koonnut kirjaansa näihin liittyvää tutkimusta. Vaikka joidenkin piirteiden, esimerkiksi korvien, kohdalla rekonstruktion tekeminen on vaikeaa, on alkuperäisten piirteiden lähelle pääsy mahdollista noudattamalla tieteellisen tutkimuksen ohjeita. Esimerkiksi Whitnallin (1921) mukaan silmämuna on halkaisijaltaan keskimäärin 24 mm, ja sen sijoittumisen silmäkuoppiin voi mitata. Silmämuna sijoittuu hieman lähemmäksi silmäkuopan ulko- ja yläreunaa edestä katsottuna. Profiilissa silmämunan sijoittumisen saa selville vetämällä tangentin silmäkuopan yläreunan keskiosasta alareunaan ja asettamalla silmämunan niin, että tangentti osuu iiriksen reunaan työntyen siitä 3,8 mm ulospäin (Wilkinson & Mautner, 2003). Silmien ulkokulmien kohdan saa selville poskiluussa silmäkuopan reunassa sijaitsevan kohouman (malar tubercle) perusteella ja sisäkulmat kyynelluun harjan keskiosan perusteella (Wilder, 1912). Tällä yksilöllä ulkokulmat olivat hieman yläviistossa. Yläluomi seuraa yleensä silmäkuopan yläreunan muotoa (Fedosyutkin ja Nainys, 1993). Tässä oikea yläreuna on horisontaali ja vasen nousee hieman ylöspäin ulompaa reunaa kohti. Yläluomien määriteltiin ympäröivän silmiä tasaisesti, eikä esimerkiksi niin, että luomet ovat ylempänä nenän puolella ja kapeammat silmän ulkokulman yllä. Koska nenäluut ovat matalat, kulmakarvat alkavat silmäkulman yläreunan alapuolelta nenän puolelta ja nousevat ulkoreunalta ylöspäin hieman sen yläpuolelle (katso Fedosyutkin ja Nainys, 1993).

Määritellyt luun merkkipaikat vastaavat kasvojen pehmeää kudosta, esimerkiksi nenän alaosan leveys määritetään nenäaukon leveyden perusteella ja sierainten muodon ja paikan voi arvioida luista. Nenänpään suunta arvioidaan kahden tangentin avulla: yksi niistä sijoitetaan nenäluiden päälle osoittaen niiden distaalin osan suuntaan ja toinen jatkaen nasal spine -ulokkeen suuntaan (Gerasimov). Nenän koon ja projektion saa selville yksinkertaisia mittauksia ja yhtälöitä noudattaen (Rynn et al. 2010). Tällä yksilöllä nenänpää osoittaa hieman ylöspäin, sieraimet ovat kaarevat ja nenänvarsi on profiilissa melko matala.

Suun paikka perustuu hampaisiin ja niiden avulla määritettyihin merkkipaikkoihin. Ylä- ja alaleuan etuhampaat ja kulmahampaat puuttuivat kokonaan, joten ne rekonstruktoitiin huulten sijoittamisen ohjeeksi. Huulten kokoa ei puuttuvien hampaiden vuoksi voitu määritellä, mutta ottaen huomioon sen, että prognatismia ei ole ja että kallo kuuluu kaukasidille, huulet arvioitiin keskikokoisiksi tai sitä pienemmiksi. Koska yksilö oli nuori, huulet tehtiin keskikokoisiksi.

Kasvorekonstruktio anatomisella menetelmällä

Venäläinen antropologi Mikhail Gerasimov oli vakuuttunut siitä, että kasvojen lihakset pystyy määrittelemään tarkasti kallon yksityiskohdista ja hän muotoili kasvojen lihakset kuvanveistomenetelmin rekonstruoimiensa kallojen päälle. Hänen menetelmänsä toinen vaihe oli ihon luominen lihasten päälle. Amerikkalainen antropologi Wilton Krogman työskenteli yhdessä kuvanveistäjien Mary Jane McCuen ja B. Frostin kanssa ja he rekonstruktoivat kalloille kasvot käyttäen apuna kudossyvyystappeja, jotka perustuivat kasvojen kudoksen keskimääräiseen paksuuteen. Tämä tekniikka johti amerikkalaisen 3D-menetelmän syntyyn rikostiedetaiteilija (forensic artist) Betty Pat Gatliffin ja antropologi Clyden Snown työn myötä (Snow et al., 1970 ). Siinä käytetään apuna taulukoita, joista ilmenee keskimääräinen kasvojen kudoksen syvyys riippuen iästä, etnisestä ryhmästä ja sukupuolesta. Kallo asetetaan niin sanottuun Frankfurt Horizontal Plane-asentoon ja kallon määrättyihin anatomisiin kohtiin liimataan kumisia tappeja, jotka on leikattu kudossyvyystaulukon mittojen mukaan. Savesta tai plastoliinista lisätään kaistaleita tappien korkeuteen asti luomaan kasvoille muotoa. Kasvonpiirteille jätetään aukko ja ne luodaan luiden piirteiden mukaisesti (Wilkinson, 2004).

Brittiläisen Richard Neaven kehittämässä menetelmässä, jota hän hioi yli 25 vuoden ajan, yhdistyvät venäläinen ja amerikkalainen rekonstruktiomenetelmä. Tätä kutsutaan Manchesterin menetelmäksi. Kaikki kasvojen lihakset muotoillaan ensin noudattaen kallon yksityiskohtia ja kudossyvyystapit asetetaan huolellisesti moneen anatomiseen merkkipaikkaan antamaan osviittaa kasvojen pehmeän kudoksen paksuudesta. Kun kasvot alkavat muodostua, taiteellinen puoli tulee tärkeämmäksi, jotta kasvoista tulee aidon ja luonnollisen näköiset.

Kasvorekonstruktion voi tehdä myös piirtämällä, jolloin kallosta otetaan kuvia. Karen Taylor (2001) käyttää menetelmää, jossa kudossyvyystapit on asetettu kalloon ennen kuvausta auttamaan kasvojen muodon luomisessa.  Käldamäen tytön kasvot luotiin piirtämällä ja käyttäen kuvaeditoinnin työkaluja Photoshopissa. Kalloon ei ollut mahdollista liimata kudossyvyystappeja, mutta piirtämällä tehden nämä eivät ole yhtä tärkeässä asemassa kuin kuvanveistotekniikassa. Photoshop-ohjelmaa käyttämällä lihasten ja kasvonpiirteiden paikkaa voi myös jatkuvasti tarkistaa, sillä ne voi laatia eri kerroksille, joiden opasiteettiä voi säätää. Rekonstruktio tehtiin ensin mustavalkoisena ja myöhemmin värein. Etu- ja profiilikuvia työstettiin samanaikaisesti yhtenäisyyden ja tarkkuuden varmistamiseksi.  

Lihas – ja ihokerros

Kasvojen lihakset luotiin yksitellen seuraten kallon luiden yksityiskohtia ja noudattaen oikeaoppista anatomiaa. Myös niskan ja kaulan päällimmäiset lihakset luotiin. Korvasylkirauhaset ja rasvakudosta lisättiin antamaan muotoa kasvoille. Kasvot piirrettiin lihaskerroksen päälle seuraten kasvojen luonnollista muotoa. Yksilön ikä otettiin huomioon tässä vaiheessa, minkä vuoksi kasvoille annettiin täyteläisempi ulkonäkö.

Kasvojen pinta ja väritys

Ihotekstuuri ja hiukset luotiin piirtäen sekä käyttäen kuvaeditoinnin työkaluja. Myös muista kasvovalokuvista käytettiin osia luonnollisemman ilmeen antamisessa. Valmiit mustavalkoiset rekonstruktiot (etu-ja profiilikuvat) väritettiin manuaalisesti Photoshopissa käyttäen sen erillisiä kerroksia. Hiusten ja silmien tarkkaa väriä ei voitu määrittää jäänteistä, koska kallosta ei oltu otettu DNA-näytteitä. Niinpä valittiin maantieteellisesti tyypilliset värit. Käldamäen tytön kasvojen lopullisen ulkonäön näet alla:

————

Heidi Kuivaniemi-Smith on Englannissa asuva suomalainen, joka valmistui Dundeen yliopistosta, Skotlannista, MSc Forensic Art -tutkinto-ohjelmasta 2010. Tutkintoon kuului mm. kasvojen anatomian ja antropologian sekä kasvorekonstruktion (forensic facial reconstruction) opinnot. Heidi suorittaa parhaillaan jatko-opintoja silminnäkijän haastattelusta ja rikollisen kuvaamisesta silminnäkijän muistista. Hän on kiinnostunut myös yhteistyöstä etenkin arkeologian, antropologian, anatomian ja taiteen aloilla. Tiedusteluja voi lähettää osoitteeseen heidi@facialdepiction.com. Lisää Heidin töitä voi nähdä sivulla www.facialdepiction.com.

Kiitokset:

Museovirastolle, erityisesti Leena Ruonavaaralle.

Antropologi Markku Niskaselle, Oulun yliopisto.

Arkeologi Anna Wessmannille, Helsingin yliopisto.

Dr Christopher Rynn ja Dr Caroline Wilkinson, University of Dundee.

Lähteet:

Fedosyutkin, B.A. and Nainys, J.V. (1993). The relationsship of skull morphology to facial features. In Iscan, M.Y. and Helmer, R.P. (eds.), Forensic Analysis of the Skull. New York: Wiley-Liss inc., pp.199-213.

Formisto, T. (1993). An Osteological Analysis of human and Animal Bones from Levänluhta, Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy.

Rynn, C., Wilkinson, C.M. and Peters, H.L. (2010). Prediction of nasal morphology from the skull. Forensic Science, Medicine and Pathology, 6(1), 20-34.

Snow, C.C., Gatliff, B.P. and McWilliams, K.R. (1970). Reconstruction of facial features from the skull: an evaluation of its usefulness in forensic anthropology. American Journal of Physical Anthropology, 33, 221-8.

Taylor, K. (2001). Forensic Art and Illustration. Boca Raton: CRC Press.

Wessman, A. (2009). Levänluhta – A place of punishment, Sacrifice or just a Common cemetery? Fennoscandia Archaeologia XXVI, pp.81-105.

Whitnall, S.E. (1921). The Anatomy of the Human Orbit and Accessory Organs of Vision. Oxford Medical Publications. London: Henry Frowde.

Wilder, H. H. (1912). The Physiognomy of the Indians of Southern New England on JSTOR. American Anthropologist, 14(3), 415-436.

Wilkinson, C. (2004). Forensic Facial Reconstruction. Cambridge: Cambridge University Press.

Wilkinson, C.M. and Mautner, S.A. (2003). Measurement of eyeball protrusion and its application in facial reconstruction. Journal of Forensic Science, 48(1), 12-16.