Piha Minerva Suomi

Faijasta vaariin – Suomen isä- ja isoisä-merkityksisten sanojen alkuperästä

Minerva Piha

Johdanto

Suomen kieleen on tullut sukulaissanoja kautta aikojen: osa sukulaisten nimityksistä on huomattavan vanhoja, osa vasta viimeisten vuosisatojen tai vuosikymmenten aikana tulleita. Isänpäivänä on erinomainen tilaisuus tarkastella erityisesti isä- ja isoisä-merkityksisten sanojen alkuperää.

Tässä katsauksessa esitellään isä- ja isoisä-merkityksisistä sanoista yleisimpiä: faija ja isä johdoksineen sekä isoisä, pappa, taata, ukki, ukko ja vaari. Erityisesti Suomen murteiden sanakirjassa ja Suomen murteiden sana-arkistossa, jonne on kerätty sanoja kaikista suomen murteista, isä- ja isoisä-merkityksisiä sanoja on sadoittain. Monet niistä ovat edellä mainittujen sanojen johdoksia, mutta myös perussanoja löytyy: faateri, äijä, ätti ja niin edelleen.

Taidemaalari Carl Larsson leikkii tyttärensä kanssa. Omakuva vuodelta 1895. Kuva: Wikimedia Commons.

Isä- ja isoisä-merkityksiset sanat

faija

Sana faija on suomessa sekä murre- että slangisana. Slangissa faijan ainoa merkitys näyttää olevan ’isä’, mutta monissa murteissa sanalla tarkoitetaan myös ’isoisää’, ’aviomiestä’, ’perheen päätä’ tai ’vanhaa miestä’ (SMS s.v. faija; Hurtta 2014). Suomen murteiden sanakirja pitää merkitystä ’isä’ uutena (SMS s.v. faija), ja Hurtta (2014) arvelee slangissa tunnetun merkityksen vaikuttaneen siihen, että merkitys on levinnyt murteisiinkin. Nykyisin sanan tunnetuin merkitys lienee ’isä’.

Faija näyttää olevan peräisin suomenruotsalaisista murteista. Niissä sanan fader, far hellittelymuotona on esimerkiksi faja ja faiju.

Giovanni Domenico Bossin piirroksessa Neuwahlin perhe Wienistä (1818) isä kutittelee lasta. Kuva: Kansallisgalleria.

isä, isi, iskä, isukki

Sanalla isä on vastineita monissa sukukielissä, ja kaukaisimmat vastineet löytyvät samojedikielistä. Sanalle on esitetty kaksi alkuperää: joko se on perintösana kaikille uralilaisille kielille yhteisestä äitikielestä, uralilaisesta kantakielestä tai se on lainattu indoiranilaisesta ’herraa’ tai ’isäntää’ tarkoittavasta sanasta uralilaiseen kantakieleen tuhansia vuosia sitten. Uralilaisten kielten indoiranilaisia lainoja tutkinut Sampsa Holopainen (2019: 99) on kuitenkin todennut, että kyseessä ei ole indoiranilainen laina.

Sanalle on rekonstruoitu kantauralilainen muoto *iśä, *ićä tai *ećä. (Aikio 2014, 57; NES s.v. isä; SSA s.v isä). On kuitenkin huomautettu, että sanan vastineet eri uralilaisissa kielissä eivät ole äänteiltään säännöllisiä, mikä tarkoittaa, että niille ei voi ongelmitta rekonstruoida yhteistä kantamuotoa (NES s.v. isä; ks. myös Holopainen 2019: 98–99). On mahdollista, että epäsäännöllisyys johtuu sanan affektiivisuudesta (NES s.v. isä), mutta tätä ei voida todistaa varmaksi (ks. Holopainen 2019: 98). Sanojen merkityskin vaihtelee kielestä toiseen: itämerensuomalaisissa kielissä merkitys on ’isä’, mutta esimerkiksi marissa sanalla on ’vanhemman veljen’ ja ’isän nuoremman veljen’ merkitys, ja unkarissa sana tarkoittaa ’ikivanhaa’ ja ’esi-isää’ (NES s.v. isä). Nähdäkseni merkityserot eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä, ja siten on merkityksen näkökulmasta mahdollista, että uralilaisten kielten sanoilla on yhteinen kantasana. Jos affektiivisuus hyväksytään äänteiden epäsäännöllisyyksien selittäjäksi, sana voi olla ikivanha kantauralilainen perintösana.

Isä lukee lapselle. Venny Soldan-Brofeldtin piirros. Kuva: Kansallisgalleria,

Isi, iskä, isukki ovat isä-sanan affektiivisia johdoksia. Sanojen johtaminen tarkoittaa sitä, että sanasta muodostetaan uusi sana liittämällä siihen yksi tai useampi johdin (Koivisto 2013: 256). Affektiivinen johdos taas tarkoittaa sitä, että johdettu sana on saanut tunteellisen latauksen, joka voi olla esimerkiksi hellittelevä, vähättelevä, halventava, leikillinen tai pienuutta ilmaiseva (VISK § 206). Tässä artikkelissa käsiteltävät sanat ovat affektiltaan hellitteleviä, ehkä myös leikitteleviä.

Sanassa isukki on johdin –ukki (tai muissa samankaltaisissa sanoissa myös -(i)kki), jota käytetään johdettaessa affektiivisia yksilöä ilmaisevia sanoja (VISK §199). Isi taas on i-loppuinen johdos tai lapsenkielinen sana (VISK §206). Johdoksen iskä johdinta ei ole analysoitu Isossa Suomen Kieliopissa (VISK), mutta sen johdin muistuttaa esimerkiksi slangisanoissa käytettävää klusiili- (suomen klusiilit ovat p, t ja k) tai s-aineksista johdinta, esim. limska, bansku. Toisaalta s kuulunee iskä-sanan vartaloon is– eikä ole osa johdinta, jolloin johdin olisi –. Merkitykseltään affektiivinen iskäkin kuitenkin on.

Äiti ojentaa lasta isälle keskiaikaisen käsikirjoituksen kuvassa. (Cantigas de Santa María, Wikimedia Commons).

isoisä

Isoisä on tässä tarkasteltavista sanoista ainoa yhdyssana. Sanan edusosan –isä alkuperä on sama kuin edellä käsitelty isä. Kiinnostavaa on, että määriteosa iso– on alkujaan johdos sanasta isä (NES s.v. iso; SSA s.v. iso). Sanaa iso ’suuri’ ei tunneta mistään muusta suomen sukukielestä kuin vatjan eräästä murteesta (NES s.v. iso), joten johdos merkityksineen lienee muodostettu suomeen vasta, kun kaikkien itämerensuomalaisten kielten äitikieli, kantasuomi, oli alkanut eriytyä nykykieliksi.

Isoisän merkitys on ’isän- tai äidinisä’. Kun tiedämme, että määriteosa iso– on johdettu isä-sanasta, voimme pohtia, olisiko isoisä joskus menneisyydessä tarkoittanut ’isänisää’, josta merkitys olisi myöhemmin laajentunut nykyiseen merkitykseensä. Toisaalta emme tiedä, missä yhteydessä iso-johdos on syntynyt ja onko se tarkoittanut alunperinkin ’suurta’. Sanassa isoisä määriteosan merkitys ei kuitenkaan varsinaisesti ole ’suuri’ vaan se viittaa vanhaan, isää vanhempaan sukulaiseen. Pitää kuitenkin huomata, että yhteisön tai perheen vanhimpia lienee kunnioitettu, ja siitäkin voi johtua, että ’isoisää’ merkitsevä sana on muodostettu nimenomaan iso-määritteen avulla.

Myöskään sen selvittäminen, milloin yhdyssana isoisä on muodostettu, ei ole mahdollista. Itämerensuomalaisissa kielissä on sana äijä, jonka merkityksen arvellaan aikaisemmin olleen ’isoisä’ ja ’vanha mies’ mutta myös ’isä’ (NES s.v. äijä). Voi olla, että äijä on isoisää vanhempi nimitys. Sen alkuperä on uralilaisessa kantakielessä, mutta siellä merkityksen arvellaan sukukielten merkitysten vertailuun perustuen olleen ’isä’ (mt.).

Isoisä ja lapsenlapsi. Kuva: Mäntsälän museotoimen valokuvakokoelma.

pappa

’Isoisää’ merkitsevä pappa on laina nykyruotsista (SSA s.v. pappa), jossa pappa tarkoittaa ’isää’ ja on hellittelevä tai lapsenkielinen sana. Sana on lapsenkielinen myös suomen kielessä (NES s.v. pappa). Pappa on alunperin ranskan ’isää’ merkitsevästä nimityksestä papa 1600-luvulla leviämään lähtenyt isän kutsumanimi (SSA s.v. pappa).

taata

Taata voi merkitä eri murteissa joko ’isää’ tai ’isoisää’, ja myös ’vanhaa isäntää, vanhaa miestä’. Sana lienee alun perin lapsenkielinen ilmaus, ja Suomen sanojen alkuperän mukaan samantyyppisiä t-äänteen sisältäviä sanoja on monissa maailman kielissä (SSA s.v. taata, myös NES s.v. taata), tosin Suomen sanojen alkuperässä ja Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa mainitaan esimerkkejä vain indoeurooppalaisista kielistä. Taata-sanasta on monia variantteja eri murteissa, ja jotkin niistä kuten myös muiden sukukielien samantyyppisistä sanoista voivat olla yhteydessä venäjän sanaan tjátja ’isä; isoisä’ (SSA s.v. taata). Kaisa Häkkinen toteaa Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa, että sanojen tarkkaa suhdetta tai sanojen ikää on mahdotonta päätellä (NES s.v. taata).

Isoisä lapsenlapsineen Felix Schlesingerin (1833–1910) maalauksessa. Kuva: Wikimedia Commons.

ukki ja ukko

Ukki merkitsee isoisää, ukko vanhaa miestä. Joidenkin puheessa ukko voi tarkoittaa myös isää. Ukko on epäsäännöllinen johdos omaperäisestä miestä tai miespuolista eläintä taikka olentoa tarkoittavasta sanasta uros, ja se on luonteeltaan hellittelevä. Johdoksen arvellaan syntyneen itämerensuomalaisissa kielissä. (NES s.v. ukko; SSA s.v. ukko). Ukki puolestaan on i-johtimella muodostettu johdos ukosta, ja silläkin katsotaan olevan affektiivinen vivahde (VISK §206). Toinen ukko-sanan johdos on ukkonen, joka merkitsee ’ukonilmaa’, alunperin ’jumalaa, joka aiheuttaa ukonilman’.

vaari

Vaari ’isoisä’ on lainaa ruotsista, mutta ei ole aivan selvää, onko se laina nykyruotsin sanasta far ’isä’ vai jostain varhaisemman kielimuodon, kuten muinaisruotsin sanasta fahr (SSA s.v. vaari¹). Ruotsin kielen sana on lyhentynyt muoto sanasta fader ’isä’.

Isoisä seuraa oven takaa, kuinka lapsenlapset leikkivät hänen peruukillaan ja hatullaan. (L. Boilly 1824). Kuva: Wellcome Collection.

Yhteenveto

Vanhimmat isä-merkityksiset sanat suomen kielessä ovat isä ja äijä, joista jälkimmäinen ei nykyään liene käytössä alkuperäisessä isän merkityksessään. Äijä on alun perin voinut tarkoittaa myös ’isoisää’. Myöskään isä-sanan alkuperäistä kantauralilaista merkitystä ei ole voitu varmasti rekonstruoida.

Isän ja isoisän nimityksiä on lainautunut myös muista kielistä aivan viime vuosisatoina, erityisesti ruotsista. Vaikka ne alunperin ruotsissa ovat merkinneet ’isää’, niiden merkitykset ovat kuitenkin suomessa muuttuneet ’isoisäksi’. Lisäksi on sana taata, joka voi olla yhteydessä venäjänkieliseen ’isää’ ja ’isoisää’ merkitsevään sanaan.

Myös suomen kielen äitiä ja isoäitiä merkitsevät nimitykset ovat varsin mielenkiintoisia alkuperältään, mutta koska tänään on isänpäivä, jätetään äiti-merkityksiset sanat äitienpäivään.

———

Kirjoittaja on filosofian tohtori suomalais-ugrilaisen kielitieteen ja arkeologian aloilta.

Lähteet

Aikio, Ante 2014. The Uralic-Yukaghir lexical correspondences: genetic inheritance, language contact or chance resemblance? Finnisch-Ugrische Forschungen 62: 7–76.

Holopainen, Sampsa 2019. Indo-Iranian borrowings in Uralic. Critical overview of the sound substitutions and distribution criterion. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Hurtta, Heikki 2014. Onko faija teillä kundina? Kielikello 4/2014.

Koivisto, Vesa 2013. Suomen sanojen rakenne. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

NES = Häkkinen, Kaisa 2005. Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY, Helsinki. 3. painos.

SMS = Suomen murteiden sanakirja. 2012. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 30. Kotimaisten kielten keskus, Helsinki. Verkkojulkaisu HTML.

SSA = Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1–3, 1992, 1995, 2000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki.

VISK = Hakulinen, Auli & Vilkuna, Maria & Korhonen, Riitta & Koivisto, Vesa & Heinonen, Tarja Riitta &Alho, Irja Alho 2004. Iso suomen kielioppi. Verkkoversio 2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 5. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos, Helsinki.

Affekti-termin merkityksestä:
Tieteen termipankki 14.11.2021: Kirjallisuudentutkimus:affekti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:affekti.)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.