Lukijan kysymys: Mitä kaikkea (tietoa) löytyy (Salon Halikon) Rikalan kalmistosta, muinaispolusta ja Rikalanmäestä?
Halikonjoen länsirannalla sijaitseva Rikalanmäki on lounais-koillissuuntainen peltojen keskeltä kohoava moreeniharjanne. Rikalanmäen laajalla muinaisjäännösalueella sijaitsee mm. kaksi rautakautista kalmistoa. Mäen vanhimmat löydöt ajoittuvat jo myöhäiseen kivikauteen, noin 4000 vuoden taakse, mutta Rikalanmäen huomattavin vaihe ajoittuu rautakauden loppupuolelle. Rikalanmäki yhdessä läheisen Rikalan Linnamäen linnavuoren kanssa muodostavat valtakunnallisesti arvokkaan maisemakokonaisuuden Halikonjokilaaksossa. Rikalanmäellä myös kasvillisuus kertoo muinaisen ihmisen toiminnasta alueella. Vanhoista kulttuurikasveista paikalla on todettu mm. ahdekaura, sikoangervo, pölkkyruoho ja kangasajuruoho. Kasvilajistoltaan rikas perinnebiotooppi, Rikalan keto, sijaitsee mäen etelä- ja kaakkoisosassa. Lisäksi Rikalanmäkeä ympäröiviltä pelloilta sekä läheisiltä muilta mäkialueilta on tehty useita mielenkiintoisia rautakaudelle ajoittuvia löytöjä.
Ruumiskalmisto
Rikalanmäen ensimmäiset arkeologiset löydöt paljastuivat jo 1860-luvulla rakennettaessa Viurilan kartanon hevostallia. Tällöin löydettiin keihäänkärki ja miekan katkelma, jotka ajoittuvat rautakauden lopulle. Perimätieto kertoo tosin esineitä löydetyn jo aiemmin. Arkeologisia kaivaustutkimuksia tehtiin kuitenkin vasta paljon myöhemmin. Kesäkuun lopulla 1950 maanviljelijä August Tuominen teki poikansa Aarnon kanssa navetan rakennustöitä tontillaan keskellä Rikalanmäkeä. Perustusojia kaivaessaan he löysivät kolme miekkaa. Rikalanmäen merkittävin ja tunnetuin muinaisjäännös oli löytynyt: 1000- ja 1100-luvuille ajoittuva löytörikas ruumiskalmisto. Vuosina 1950–51 ja 1953 tutkittiin arkeologi Jorma Leppäahon johdolla vajaat 50 hautausta. Kaivaukset herättivät aikanaan suurta kiinnostusta ja aikalaislehdistä löytyy niistä useita juttuja. Kalmistoa ei ole kokonaan tutkittu ja valitettavasti se ehti rakennustöissä osittain tuhoutua. Perustusojista esiin saatua esineistöä ei näin voida liittää tiettyihin hautoihin.
Kaivauskertomuksen perusteella voidaan erottaa 19 miehen ja 16 naisen hautausta. On huomattava, että tulkinnat vainajan sukupuolesta on tehty vain hauta-antimien perusteella. Vainajien luusto oli erittäin huonosti säilynyt eikä sen perusteella voida tehdä sukupuolen määrityksiä. Lisäksi löydettiin viisi pienikokoista lapsille kuulunutta hautaa. Muutama hauta oli joko täysin löydötön tai niissä oli vain pari esinettä. Nämä saattavat olla kalmiston nuorimpia hautauksia ajalta, jolloin hauta-antimia ei enää laitettu vainajan mukaan. Osasta haudoista löytyi jäännöksiä sekä lauta- että ruuhiarkuista. Haudan pohjalle saatettiin myös laittaa esimerkiksi turkista tai vainaja voitiin kääriä viittaan. Hautoihin liittyi kiveyksiä, mutta ne eivät ole näkyneet maan pinnalle. Lisäksi hautoihin liittyi tulenpidon merkkejä, ilmeisimmin liittyen hautausrituaaleihin, kuten myös ainakin osa kiveyksien ja hautojen täytemaan löydöistä.
Huomionarvoista Rikalan kalmistossa ovat asehautaukset: kaikkiaan 14 haudassa oli aseita. Yhteensä löytyi 10 miekkaa, kolme leveäteräistä sotakirvestä eli tapparaa ja yhdeksän keihäänkärkeä. Kaikissa miekoissa on säilämerkkejä: kirjaimia tai kirjainryhmiä, kasvikuvioita sekä sakara- ja rengasristejä jne. Haudasta 30 löytyi nk. Gicelin-miekka, jonka säilässä on toisella puolella latinankielinen teksti GICELIN ME FECIT, ”Gicelin minut teki” ja toisella puolella teksti IN NOMINE DOMINI, ”Herran nimeen”. Suomesta Gicelinin nimellä varustettu miekka on löydetty Rikalanmäen lisäksi vain Rovaniemen Marikkovaarasta.
Miesten haudoissa vainajilla oli komeita vyölaitteita. Naisten haudoissa huomio taas kiinnittyy vaatteisiin kuuluneisiin pronssispiraalikoristeisiin, joiden yhteydessä on säilynyt myös pieniä paloja kangasta. Rikalanmäen tekstiililöydöt ovat pääsääntöisesti villaa ja eniten jäännöksiä on päähineistä ja viitoista. Muutamasta haudasta on kuitenkin löydetty hyvin pieniä jäännöksiä todennäköisesti pellavasta kudotusta palttinasidoksisesta kankaasta. Muista esineryhmistä voidaan mainita pronssiset ja hopeiset soljet ja sormukset, rannerenkaat, lasihelmet, hopearahat, karhunhammasriipukset, saviastiat, pronssinen vati ja vaakarasia. Kalmistoon haudatut ovat olleet yhteisön vaurainta väestönosaa.
Rikalassa on oletettu sijainneen myöhäisrautakaudella kauppapaikka ja satama. Alue on sijainnut hyvien maa- ja vesiyhteyksien varrella, ja kauppayhteyksistä kertovat Rikalanmäen kalmiston aineistossa useat tuontiesineet. Sataman ja kauppapaikan sijaintipaikkaa ei ole kuitenkaan arkeologisesti pystytty todentamaan. On myös esitetty, että Dragsfjärdin (nyk. Kemiönsaaren) Kyrksundetin myöhäisrautakautinen ja varhaiskeskiaikainen satama ja kauppapaikka olisi ollut Halikonlahden ja Perniön alueen asukkaiden käytössä. Joka tapauksessa rautakauden Rikala ympäristöineen oli useasta mäestä koostuva vauras paikallinen asutus- ja valtakeskittymä.
Polttokenttäkalmisto ja asuinpaikat
Turun yliopiston arkeologian oppiaine tutki Rikalanmäen aluetta vuosina 1975-78 Kimmo Seppäsen johdolla. Näissä kaivauksissa varmistui, että Rikalanmäen lounaispäässä sijaitsee myös toinen, ruumiskalmistoa vanhempi kalmisto, polttokenttäkalmisto. Kaivauksissa paljastui turpeen alta kiveys, jossa oli kiviä paikoin useammassakin kerroksessa, sekä kivien välissä nokimaata, esineiden katkelmia ja poltettuja luita. Esineistön perusteella kalmisto ajoitettiin merovingiajalle (550–800 jaa.). Vuonna 2008 tarjoutui mahdollisuus analysoida polttokenttäkalmiston luuaineisto sekä teettää radiohiiliajoituksia. Vain murto-osa luusta oli ihmisluuta. Eläinlajeista voitiin tunnistaa lammas/vuohi, koira ja karhu. Myös yksi nautakarjan luu tunnistettiin. Eläinluu voi olla osoitus esimerkiksi vainajan mukana roviolla olleista eläimistä tai hautausrituaaleista. Radiohiiliajoitukset tarjosivat yllätyksen, sillä kaikki kolme ajoitusta olivat merovingiaikaa vanhempia. Kun alueelta on löydetty myös rautakauden alulle ajoittuvaa niin kutsuttua Morbyn keramiikkaa, osoittavat esineistö ja radiohiiliajoitukset Rikalanmäen lounaispäässä olleen toimintoja aina esiroomalaiselta ajalta merovingiaikaan. Paikka on ollut merkityksellinen satoja vuosia pitkän periodin ajan.
Turun yliopiston kaivauksissa pyrittiin koeojien avulla saamaan selville tietoja asutuksesta. Rautakauden asumiseen viittaavia löytöjä, mm. saviastian paloja ja seinärakenteisiin liittynyttä palanutta savea, saatiin talteen eri alueilta, mutta selviä rakenteita ei löydetty. Myöhempi asuminen oli rikkonut ja sekoittanut vanhempia kulttuurikerroksia. Kaivaukset antoivat siten valitettavan vähän tietoa rautakauden lopun asutuksen luonteesta ja intensiteetistä.
Muinaispolku
Ruumiskalmiston kaivausten jälkeen Halikon kunta ja seurakunta lunastivat mäestä laajan alueen. Nykyään Salon kaupunki ja valtio omistavat muinaisjäännösalueesta keskeisen osan, mm. ruumiskalmiston ja polttokenttäkalmiston alueet. Muinaisjäännösalue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Aluksi kalmiston alue rajattiin aidalla ja tästä ajasta ovat mäellä muistona kiviset tolpat sekä koristeellinen rautaportti ruumiskalmiston vierellä. Muinaispolku Rikalanmäelle tehtiin vuonna 1992 ja kyltit olivat arkeologi Jaana Riikosen käsialaa. Vuonna 2004 muinaispolun kyltit uusittiin, allekirjoittaneen tehdessä tekstit. Opastaulut kertovat alueen rautakaudesta, mutta valottavat myös mäen varhaisempaa menneisyyttä sekä lähihistoriaa. Muinaispolku kulkee myös Linnamäelle.
Vastaus: FM, arkeologi Sari Mäntylä-Asplund
Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia aikaisempiin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.
Lähteitä:
Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Rikalanmäki (linkkejä myös tutkimusraportteihin)
Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Rikalan Linnamäki
Asplund, Henrik 2003. Rikalan Linnamäen maaperäkemialliset tutkimukset. Hakastarolainen nro 36/2003: 34-37.
Asplund, Henrik 2007. Hirdens borg eller hägnade berg? Arkeologia NYT! – Arkeologi NU! 2/2007: 17–19.
Harjula, Janne 2014. Esiurbaanit kauppapaikat. Lilius, Henrik & Kärki, Pekka (ed.), Suomen kaupunkirakentamisen historia I. (Kirjokansi 34:1.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki: 12–25.
Hirviluoto, Anna-Liisa 1992. Esihistoriallisen ajan Halikko. Halikon historia I. Jyväskylä: 11–150.
Leppäaho, Jorma 1964. Späteisenzeitliche Waffen aus Finnland. Schwertinschriften und Waffenverziegerungen des 9 – 12. Jahrhunderts. SMYA 61.
Mäntylä, Sari 2005. Kuriositeetteja, lahjoja ja suojelumagiaa. Hauta-antimien tulkintaongelmia Halikon Rikalanmäen aineiston valossa. Immonen, Visa & Haimila, Miikka (toim.), Mustaa valkoisella. Ystäväkirja arkeologian lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisäselle. Turun yliopiston arkeologian oppiaine. Vantaa: 134–152.
Mäntylä, Sari (toim.) 2006. Miekka – Menneisyys – Maisema. Halikon kunnan kulttuuritoimi. Somero.
Mäntylä, Sari 2007. Kaivauksia “kuolleessa kaupungissa” – Jorma Leppäahon tutkimukset Rikalanmäellä 1950-luvulla. Arkeologia NYT! – Arkeologi NU! 2/2007: 12–16.
Mäntylä, Sari 2007. The Meaning of Weapons as Grave Goods: Examples from Two Southwest Finnish Crusade Period Cemeteries. Weapons, Weaponry and Man (In memoriam of Vytautas Kazakevičius). Archaeologia Baltica, vol. 8: 302–309.
Mäntylä-Asplund, Sari & Storå, Jan 2010. On the Archaeology and Osteology of the Rikala Cremation Cemetery in Salo, SW Finland. Fennoscandia Arhaeologica XXVII: 53–68.
Riikonen, Jaana 2007. Tilkuista asiaa – poimintoja Halikon Rikalan hautatekstiileistä. Arkeologia NYT! – Arkeologi NU! 2/2007: 19–22.
KALMISTOPIIRI 