Kaisa Kyläkoski
Sarjassa esitellään viisi suomalaista muinaisesineiden kerääjää, jotka olivat aktiivisia 1800-1900-lukujen vaihteessa.
Ylistaron monitoimitalon viereen pystytettiin vuonna 1997 Salomon Wilskmanin (1825–1913) eli Junnoon Salun muistomerkki. Sata vuotta aiemmin Wilskman tunnettiin pitkin Suomea ja Tampereen Sanomat raportoi 14.2.1887:
Tuo uuttera muinaiskalujen etsijä, Salomon Wilskman, oli eilen täkäläisellä asemalla matkalla Helsinkiin. Muassaan oli hänellä sotatappara Vesilahdelta, platinasormus Luopioisista, varsin taiteellisesti luusta veistetty kepin pää, kaksi kivivasarata sekä kivestä tehty kourutaltta Sahalahdelta ja etelä-Pohjanmaalta, kaikki erinomaisen hyvin säilyneitä.
Etsimisen alku ja keräämisen muoto
Wilskman syntyi Ylistarossa vuonna 1825 köyhiin oloihin ja joutui kiertämään kerjuulla jo lapsena. Aikuisena hän kulki pidempiä matkoja rihkamakauppiaana ja on voinut kohdata 1870-luvulla Pohjanmaalla muinaisesineitä keränneen Johan Törnin (ks. Muinaistutkintoa harrastanut Johan Törn ). Syksyyn 1881 mennessä Wilskman oli tavannut Törniä tukeneen Oskar Ranckenin, sillä hän oli lahjoittanut kurikkalaisen talon välikatosta löytyneitä 1700-luvun lopun väärennettyjä rahoja Vaasan lyseon kokoelmiin.
Törn, Rancken tai kaltaisensa innoittaja ja tiedonantaja täytyi olla sille, että kesällä 1880 Wilskman toi Helsinkiin pussillisen esineitä, enimmäkseen kivisiä (KM2038). Suomen muinaismuistoyhdistyksen sihteerinä J. R. Aspelin neuvotteli Wilskmanin kanssa, lunasti tuodun lähetyksen ja teki sopimuksen jatkuvasta suhteesta. Myöhemmin Wilskmanin ei tarvinnut enää tulla Helsinkiin vaan hän lähetti tavaraerät rautateitse ilmoittaen samalla mihin osoitteeseen hänelle lähetettäisiin esineistä korvaus.
Wilskmanin Helsinkiin viemät 25 esinettä olivat Ylistaron ympäristöstä, mutta jo kahta kuukautta myöhemmin hän oli koonnut toiseen lähetykseensä 19 esinettä Nakkilasta, Vesilahdelta, Hämeenkyröstä, Kokemäeltä, Huittisista ja Akaalta (KM2040). Seuraavina kolmena vuotena hän lähetti 21 erää esineitä, joita oli yhteensä yli 700.
Jo ensimmäisen pussillisen esineistä Wilskman pystyi antamaan suhteellisen tarkat löytötiedot, mikä viittaa jonkinlaiseen alustavaan asiantuntija-apuun. Aspelinilta hän sai varmaankin lisäohjeistusta ja jatkossa, Aspelinia lainaten ”Jokaiseen kaluun sidotussa paperissa on tieto kalun kotoperästä ja löytöpaikasta; irtonaisilla papereilla muitakin arvokkaita tietoja museon talteen”.
Yli sata vuotta myöhemmin tietenkin toivoisi, että arvokkaita tietoja olisi vielä enemmän. Esimerkiksi vuoden 1881 alussa Wilskman lunasti Hämeenkyrön Sasin kylässä itsellisvaimo Maria Lundgrenilta renessanssityylisen tammiarkun, joka oli koristeltu aatelisella vaakunalla ja nimellä Margreta Dressen. Muinaiskalupäiväkirjaan ei saatu mitään tietoa siitä, miten arkku oli päätynyt Lundgrenin omistukseen (KM2057).
Tiedämme, että Wilskman sai arkusta korvauksena 65 markkaa (nykyrahassa noin 340 euroa), mutta emme summaa, jonka hän oli maksanut Lundgrenille. Vastaavasti tavallisemmista toimituksistaan maksetuista 50–100 markan korvaussummista, pitää vähentää ostokulut. Wilskman ei siis ansainnut suuria summia, mutta riittävästi jatkaakseen sekä ansaitakseen tarpeeksi uuteen kotiin Ylistarossa. Wilskman tietenkin sai rahaa muustakin toiminnastaan eikä majapaikoissaan näyttänyt aarteitaan ilmaiseksi vaan maksua vastaan.
Lapuan Hatunluoma
Salomon Wilskmanin keräystyö ei ainoastaan kasvattanut tulevan Kansallismuseon esineistöä vaan myös paljasti muinaismuistokohteita, kuten Lapuan Hatunluoman kivikautisen asuinpaikka-alueen. Sieltä oli J. R. Aspelin saanut talteen yhden kivikirveen jo kiertomatkallaan 1868 (KM 991), mutta vasta Wilskmanin lähetykset paljastivat paikan merkityksen.
Vuonna 1885 Wilskman lähetti Helsinkiin kivisen tasataltan ja tuuran teräpuolen, jotka Poutun tilan torppari Vuorenmaa oli löytänyt Hatunvuoren pellosta (KM 2343:24–25). Sittemmin Kustaa Vuorenmaa löysi Hatunluoman varrella peltoa tehdessään mättään alta tasataltan, tasataltan teräpuoliskon ja pykäläreunaisen kiven, jotka Wilskman toimitti eteenpäin vuonna 1888 (KM 2610:433–435). Kolme vuotta myöhemmin hän lähetti Hatunloukon torppari Elias Peltolan pellosta löytämän nuolenkärjen ja Kustaa Vuorenmaan pellon muokkauksessa löytämän rappeutuneen kourutaltan (KM 2793:11–12). Kaksi vuotta myöhemmin lähetettävänä oli jälleen peltotöissä paljastuneina kapea kirves, kaksi tasatalttaa ja nuolenkärki (KM 2907:11–14). Vuonna 1897 torppari Juho Vuorenmaalla oli koossa 15 Hatunluoman pellosta löytynyttä kiviesinettä, jotka Wilskman myös lähetti etelään (KM 3364:2–16).
Tämän isomman lähetyksen jälkeen kaikki Hatunluoman esineet uutisoitiin otsikon ”Tärkeät löydöt” alla lehdessä Finskt Museum ja huomautettiin, että toisinaan Hatunvuoren pelloksi, Hatunloukoksi tai Hatunluomaksi kutsutut paikat todennäköisesti tarkoittavat samaa aluetta. Omistajien toivottiin suojelevan paikkaa uudelta pellonraivaukselta ennen kuin muinaistutkijat pääsevät tarkastamaan paikan. A. O. Heikel kävikin kiireisenä kesänään 1898 tarkastamassa Hatunluomaa, mutta hän ei raportoinut näkemästään julkisuuteen.
Kesään 1903 mennessä Hatunluomasta oli saatu talteen jo toista sataa esinettä ja J. Ailion koekaivauksessa niitä löytyi lisää. Nykyään Hatunluoman kivikautinen asuinalue hahmotetaan kilometrin mittaiseksi.
Ilmajoen Piirtola
Syksyllä 1898 talollinen Jaakko Iisakinpoika löysi tehdessään tiilihautaa Piirtolan kankaalla saviastiankappaleita, jotka lasten käsissä pian hävisivät. Niistä tuli puhe, kun 74-vuotias Salomon Wilskman keväällä 1899 oli kierroksellaan seudulla. Wilskman ”käski viisata” eli näyttää löytöpaikan, jota kaivamaan ryhdyttyään hän löysi kahden lapionpiston syvyydeltä 81 saviastian palasta (KM3725).
Ilmeisesti Wilskman sai lunastuskorvauksen lisäksi Helsingistä ohjeen jättää kaivaminen. Tästä huolimatta hän lähetti kesällä 1900 Piirtolasta esiinkaivettuina yhdeksän kiviesinettä ja ison joukon saviastianpalasia (KM 3850:8–17). Heinäkuussa paikalle ehti maisteri H. J. Heikel, jolle Wilskman selitti kaivauksiaan. Heikel seuloi niiden maan ja onnekseen löysi vielä paikan, jossa hän saattoi tehdä varsinaisen kaivauksen kerroksittain maanäytteitäkin tallentaen (KM 3856). Tämänkin jälkeen paikalta löytyi tahkokiven kappale, jonka Wilskman lähetti syksyllä Helsinkiin (KM 3864:1).
Keräämistä loppuun asti
Kesällä 1909 Ilmajoelle pyöräillyttä vastaan tuli reippaasti kävellyt vanha ukko, jonka päällä oli harmaa sarkatakki ja kädessään sapeli. Kyseessä oli 85-vuotias Salomon Wilskman, joka terveyttänsä ihmeteltäessä arveli, että juuri kävely oli pitänyt hänet hengissä ja voimissa. Tiedusteluun kerätystä tavarasta repussaan hän vastasi:
”Ei ole, huono on ollut saalis ja yhä vähenevät arvoesineet näiltä mailta. Käväsin Kurikan rovastilassakin, sillä siellä tiesin olevan hyvin kauniin vanhanaikaisen kivivasaran, vaan sen olivat jo rovastivainajan perilliset kerinneet viedä. Jos se olisi ollut vielä ruustinnalla, niin kyllä hän olisi minulle antanut, mutta nyt sitä on jo vaikea saada. Itseltään rovastivainajalta en sitä hänen eläessään tahtonut pyytä, sillä hän kun oli muuten niin herttainen ja avulias mies, niin annoin pitää vasaransa.”
Wilskmanin kerääjäura kesti 33 vuotta, ja hän tallensi yli 2 300 esinettä. Viimeisen lähetyksensä Salomon Wilskman päiväsi 3.5.1912 ja hän kuoli 8.12.1913.
Lähteet ja kirjallisuus
Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkuna:
Arkeologiset kohteet: Kauhava Hatunmäki/Hattu 233000001; Lapua Kujanpää/Hatunluoma 408010023; Lapua Vuorenmaa/Hatunluoma 408010024; Lapua Peltola/Hatunluoma 408010025; Vesilahti Kirmukarmu 922010020; Ilmajoki Piirtolankangas/Vanhatalo 145010005
Kulttuuriympäristön tutkimusraportit: Lapua Kauhava Hatunluoma. Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1903.
Muinaiskalupäiväkirja
Sanomalehdet:
Muinaiskaluja Suupohjassa. Uusi Suometar 8.7.1869
”Lyceum i Wasa”, Vasabladet 1.10.1881
Muinaiskaluja, Tampereen Sanomat 14.2.1887
Kirjallisuus:
Aspelin, J. R. Eräs muinaiskalujen kerääjä. Suomen Museo 1/ 1894, 7–8.
Heikel, A. O. Pieniä tietoja. Pakanuudenaikuisia muinaislöytöjä. Suomen Museo 9–12/1898, 100–101.
Heikel, H. J. Piirtolan kivikauden löytöpaikka Ilmajoella. Suomen Museo 3/1900, 46–48.
Hirviluoto, Anna-Liisa. Arkeologit ja muinaisuuden harrastajat. Muinaistutkija 1/1992, 3–8.
Lehtinen, Juhana. Muinaisjäännöksiä Ikalisten kihlakunnassa. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 6, 81–142.
Leskinen, Mirjam. Salomon Wilskman – merkillinen ja merkittävä Junnoon Salu s. 21. helmikuuta 1825, k. 8. joulukuuta 1913 Ylistarossa. Kytösavut 13. 1978, 207–217.
S-la, J. Salomon Wilskman. Jokamiehen viikkolehti 31/1909.
Tallgren, A. M. Suomen muinaismuistojen keruu. Kotiseutu 8(8–9). 1917, 79–84.
Tallgren, A. M. Museomme vakinaiset keräilijät. Suomen museo XXV. 1918, 1–15.
Tallgren, A. M. Museomiehen työpöydältä. Kirjoitelmia muinaistieteellisten ja antikvaaristen harrastusten historiasta Suomessa. Helsinki, Tietosanakirja-osakeyhtiö. 1924, 79–95.
Tuomaala, Väinö. ”Suomen suurin muinaiskalujen kerääjä”. Maaseudun tulevaisuus 20.2.1971.
Viktiga fynd. Finskt Museum 3–4/1897, 30.
KALMISTOPIIRI 