Kaisa Kyläkoski
Sarjassa esitellään viisi suomalaista muinaisesineiden kerääjää, jotka olivat aktiivisia 1800-1900-lukujen vaihteessa. Edelliset osat:
Osa 1: Muinaiskalujen etsijä Salomon Wilskman
Osa 2: Muinaiskalujen kokoilija Johan Kauppi
Osa 3: Museoasian harrastaja Atle Salmi
K. A. Lindström jäi Suomen arkeologian historiaan välitettyään arkeologeille tiedon Säkkijärven eläinpääkirveestä. Omana aikanaan hän sai enemmän julkisuutta Adlercreutzin miekasta.
Alku läntisellä Uudellamaalla
Koneenkäyttäjäksi kutsuttu K. A. Lindström aloitti kerääjänä monien muiden tapaan Valtion historiallisen museon (myöh. Kansallismuseo) perustamisen aikaan. Keräystoimensa aluksi hän tilasi Lohjalle kaksi kappaletta Muinaismuistoyhdistyksen pienpainatetta Viittauksia antaakseen ne eteenpäin ”sillä 2:si asiaa harrastavaa henkilöä lupasivat antaa apuvaan isänmaan kunniaksi”.
Vuonna 1894 K. A. Lindström lähetti neljässä erässä sekä kivikauden että uudempien aikojen esineitä Helsingin länsipuolelta: Kirkkonummelta, Lohjalta, Karjalohjalta, Espoosta, Vihdistä, Nurmijärveltä ja Nummelta (KM2988, KM3020, KM 3027, KM3034). Hän liikkui samalla alueella vuonna 1895. Lindström oli ilmeisesti lahjakas suostuttelija, sillä hän sai Espoosta ”polvesta polveen” säilytetyn sapelintupen, joka kertomuksen mukaan oli ryöstetty venäläiseltä sotamieheltä Suomen sodassa, sekä Helsingin pitäjässä puusepän ”esivanhemmiltaan” perimän ankeriaannahkaisen vyön (KM3055).
Lindströmillä vaikuttaa olleen aitoa kiinnostusta menneisyyteen, sillä hän lähetti korvausta odottamatta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle vuonna 1895 taikoja Kirkkonummelta ja pari vuosikymmentä myöhemmin taikoja Pusulasta. Lisäksi hän lähetti vuonna 1914 Kotiseutu-lehteen tiedonannon Kirkkonummen pääsiäistavoista.
Lähtö kauemmas
Vuoden 1896 alussa K. A. Lindström siirtyi Tammelan kautta Loimaalle ja lopulta Alastaroon, jossa hän oli vielä toukokuussa (KM3216, KM3230, KM3239, KM3242, KM3245, KM3250, KM3261). Yhdessä saatekirjeessä keväältä 1896 Lindström kirjoitti: ”Pyydän nöyrimmästi teiltä anteeksi sen jos olen mitä tyhmyyksiä puhunut viime kerralla käydessäni siellä museossa sillä minä olin paljon horjahtanut Bakkuksen neste viemärille, josta tästä lähtien koittelen itseäni pois siirtää, jos siihen voimaa saan.” Lainauksen jakanut A. M. Tallgren totesi, ettei raittius ollut pysyvä osa Lindströmin elämää tämänkään jälkeen. Syksyllä 1896 K. A. Lindström oli aivan toisella puolella Suomea, Pielavedellä ja Rautalammilla (KM3308).
Kevääseen 1897 mennessä Lindström oli kiertänyt Kankaanpään kautta Kokemäelle (KM3392). Kankaanpäästä hän lähetti Helsinkiin seitsemän kiviesinettä, jotka torppari Frans Mikael Eerikinpoika oli löytänyt Venesjärvenkylän Vähäkosken torpan pellosta. Paikka on nykyään suojeltu kivikautisena asuinpaikkana Paratiisinpellon nimellä. Kokemäeltä saatu esine oli myös peltolöytö, joka on myöhemmin yhdistetty kylän rautakautiseen kalmistoon, joka löydettiin jo vuonna 1870.
Alkuvuodesta 1897 Lindström oli tarjonnut Satakunnan museolle luvialaisen sepän rautaromulaatikosta huomattua ”noin 18 cm pituista kaksiteräisen suoran miekan terän tyvikappaletta, joka oli tyvipäästään vääntämällä poikkimuserrettu. Toinen pää näytti takomisen jälkiä ja oli se meisselillä poikki lyöty”. Esineen kuntoa Lindström selitti sillä, että seppä oli käyttänyt kärkipään metallia puukonteriksi. Merkitykselliseksi miekan jäänteen teki se, että tyvipäähän oli kaiverrettu nimi ”C. J. Adlercreutz” eli se yhdistyi Suomen sodan kuuluisaan päällikköön. Tästä huolimatta miekkaa ei museoon ostettu, sillä museonhoitajan ja Lindströmin välillä oli tätä ennen ollut jonkinlainen selkkaus. Kun päätöstä myöhemmin kaduttiin, Lindström väitti, ettei muistanut miekan kohtaloa.
K. A. Lindström välitti esineitä siis myös muualle kuin Valtion historiallisen museon kokoelmiin, jonka luettelossa maininnat nimestään ovat seuraavina vuosina harvinaisia. Todennäköisesti K. A. Lindström hankki elantoa muillakin tavoin, sillä ainakin Valtion historialliselta museolta saamansa korvaukset olivat pieniä. Esimerkiksi hän sai helmikuussa 1901 läntiseltä Uudeltamaalta keräämistään esineistä 10 markkaa eli nykyrahassa noin 55 euroa (KM3929) ja lokakuun 1903 erästä kuusi markkaa (KM4288).
Vuonna 1902 Siuntiosta lähettämien kiviesineiden yhteyteen kirjattiin että ”Lindströmin tiedot eivät ole ennenkään olleet täyttä luottamusta ansaitsevia”. Todennäköisesti muistinvaraisesti Lindström oli kertonut aiemmin lähettäneensä kaksi Uudenkylän kartanon pelloilta löytynyttä kiviesinettä, mutta luetteloista löytyi vain yksi. Epäilystä sisältyy myös ilmaisuun ”Lindström, joka sanoo omat kappaleensa löytäneensä aidan vierestä kiviläjästä”. (KM4158)
Itäisemmät löydöt
Syksyllä 1905 K. A. Lindström päätti yrittää paluuta vanhaan ammattiinsa. Kone-monttööriksi esittäytyen hän ilmoitti yli kuukauden ajan Säkkijärven Sanomissa avanneensa liikkeen, jossa otti tehdäkseen ”ompelukoneiden, polkupyöräin, separaattorien ja pyssyjen korjauksia sekä vaskiastiain tinauksia y. m.”. Vastaavia palveluksia hän on hyvin voinut tehdä aiempinakin vuosina maaseutua kiertäessään.
Lindström oli ollut Säkkijärvellä jo keväällä 1905, jolloin hän lähetti Helsinkiin kiviesineitä (KM4516). Hän oli liikkunut myös Virolahdella, josta hän sai käsiinsä 14 kiviesinettä, yli 20 kivipalasta ja saviastianpalasia (KM4539). Nämä oli löytänyt noin kymmenen metrin päässä toisistaan olleesta pellosta ja hiekkakuopasta talolliset Jaakko ja Eerik Eerikinpoika Heikkilä. Jo parin viikon päästä paikalla oli arkeologi Juhani Rinne, jonka tutkimukset tarkensivat kivikautisen asuinalueen sijainnin (KM4564).
K. A. Lindström oli edelleen Säkkijärven seuduilla kesällä 1907, kun sinne tulivat virkamatkallaan A. M. Tallgren ja Aarne Europaeus. Heille Lindström kertoi, että säkkijärveläisellä kauppiaalla Mikko Mutrulla oli eläinpääkiveen katkelma, joka oli löytynyt paikkakunnalta. Arkeologit saivat lunastetuksi kiviesineen, josta Tallgren käytti myöhemmin sanoja ”kivikautinen taideteos”. Kirveen osa oli löytynyt Ravin kylän pellosta yli vuosikymmen aiemmin ja kauppiaalla se oli ehtinyt olla viitisen vuotta.
Savoon
Tammikuussa 1908 K. A. Lindström toimitti Kansallismuseolle neljä kivikauden esinettä Helsingin pitäjästä ja sai niistä 15 markkaa (KM5042). Jo helmikuussa hänellä oli lähetettävää Kiskosta (KM5051, KM5058). Seuraavan vuosikymmenen hän liikkui läntisellä Uudellamaalla, mutta muutti sisällissodan jälkeen Keiteleen ympäristöön, josta hän lähetti esineitä ainakin vuosina 1919 ja 1923 (KM7549, KM7593, KM8163, KM8244). Liikkuminen jatkui, sillä heinäkuussa 1920 K. A. Lindström raportoi Kansallismuseoon Suonenjoen kansakoulunopettaja hallussa olleesta tasataltasta, joka oli löytynyt tämän istuttaessa karviasmarjapensasta, sekä Iisveden koulun ulkohuoneen takana sijainneista kahdesta kivirauniosta.
Kaksi vuotta myöhemmin Lindström kirjoitti löytäneensä Keiteleen pitäjästä kivikautisen asuinpaikan, jota omatoimisesti tutkiessaan oli kivirauniosta paljastunut ”poltettuja tahkokiven kappaleita y.m. muinaisjätteitä”. Edellisenä kesänä paikalta oli löytynyt keskeneräinen kivikirves, jonka Keiteleen seurakunnan lukkari oli napannut talon ikkunalta jättäen kaksi markkaa korvaukseksi. Lindströmin yrittäessä saada esinettä haltuunsa oli lukkari jyrkästi kieltäytynyt ja sanonut, ettei luovuttaisi sitä kenellekään.
Kiuruvedeltä Lindström lähetti esineitä ainakin kesinä 1924 ja 1925 (KM8289, KM8310, KM311, KM 8578). Tämän jälkeen hänestä ei ole löytynyt elonmerkkejä. Jo vuoteen 1918 mennessä hän oli lähettänyt Kansallismuseoon yli 100 erää, joiden noin 900 esineen joukossa kaksi kolmasosaa oli esihistoriallisia.
Lähteet ja kirjallisuus
Museoviraston arkisto:
Kulttuuriympäristön tutkimukset. 127/1994 Keiteleen esihistoriallisten muinaisjäännösten inventointi
Kulttuuriympäristön tutkimukset. Kiuruveden kunnan esihistoriallisten kohteiden inventointi 1977
Kulttuuriympäristön tutkimukset. Suonenjoki Inventointi 1978
Muinaiskalupäiväkirja
Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkuna: Arkeologiset kohteet Kankaanpää Paratiisinpelto 214010007; Kokemäki Leikkimäki (Äimälä) 271010038; Siuntio Papinniitty 755010013; Miehikkälä Heikkilä 489010001
Kirkkonummen paikallisarkisto Arkivaliasta saadut vastaukset 24.2.2025.
SKS:n arkistosta saatu vastaus 12.3.2025.
Sanomalehdet:
Säkkijärven Sanomien ilmoitukset 5.8.-7.10.1905; ”Tärkeän kivikautisen asuinpaikan löytö Säkkijärvellä”, Karjala 9.7.1907; ”Adlercreutzin miekan kohtalo”, Satakunnan Sanomat 3.11.1907.
Lindström, K. A. Palmusunnuntai-aamuna. Kotiseutu 5(4). 1914, 83.
Mattila, Veikko. Virolahden pitäjän vanhinta asutushistoriaa. Haminan lehti 5.8.1933.
Tallgren, A. M. Kivikautinen taideteos Säkkijärveltä. Suomen Museo XIV. 1907, 67–72.
Tallgren, A. M. Suomen muinaismuistojen keruu. Kotiseutu 8(8–9). 1917, 79–84.
Tallgren, A. M. Museomme vakinaiset keräilijät. Suomen Museo XXV. 1918, 1–15.
Tallgren, A. M. Museomiehen työpöydältä. Kirjoitelmia muinaistieteellisten ja antikvaaristen harrastusten historiasta Suomessa. Helsinki, Tietosanakirja-osakeyhtiö. 1924.
KALMISTOPIIRI 