Miska Kangasniemi
Epidemioiden mukana eivät ole levinneet ainoastaan taudinaiheuttajat vaan myös monenlaiset huhut ja epäilykset. Eri aikoina syytökset ja epäluulot ovat kohdistuneet eri tekijöihin. Eräs yleinen piirre on kuitenkin se, että epäluulot eivät välttämättä synny uusina, vaan kasvavat vahvistamaan jo olemassa olevia ennakkoluuloja. Tätä voidaan selittää ihmisten tarpeella etsiä hallitsemattomille ilmiöille konkreettisia selityksiä, jolloin ristiriidat helposti kärjistyvät (vrt. Paasikivi 2017: 32). Keskiajan kristillisessä ajattelussa taudit nähtiin usein Jumalan rangaistuksina, mistä syystä juutalaisten eläminen kristittyjen joukossa mustan surman aikaan saatettiin mieltää syyksi Jumalan vihalle (Benedictow 2004: 392–393). Yleisesti ottaen voidaan todeta juutalaisvihamielisyyden asettuneen tosiasioiden edelle, sillä juutalaisia kuoli ruttoon yhtä paljon kuin kristittyjä (Ziegler 1969: 100–101).
Rutto, huhut ja epäilykset
Keskiajan Euroopassa esiintyi juutalaisvihamielisyyttä – heidän perinteinen elantonsa rakentui rahanlainaamisen ja korkojen perimisen varaan, sillä suurin osa ammateista oli juutalaisilta kiellettyjä. Juutalaisia voitiin myös pitää kristittyjen vastustajina, mikä edisti epäluuloa heitä kohtaan. Kun rutto levisi Eurooppaan keskiajalla (1300-luvulla), vanha viha kiehui yli ja juutalaisia syytettiin taudista.
Tavallinen epidemioiden aikainen syytös oli kaivojen ja muiden juomaveden lähteiden myrkyttäminen. Mustan surman aikaan puhuttiin jopa laajemmasta juutalaisten salaliittolaisten verkostosta, johon olisi myrkyttämisten lisäksi liittynyt rahan väärennystä ja lastenmurhia. Myöhemmin listaan lisättiin ruttoon kuolleiden vaatteiden kuljettamista ja paiseista tehtyjen liemien levittämistä sekä ilman kautta levitettävien myrkkytomujen tuuleen päästämistä (Efron 2001: 24–26, Ziegler 1969: 100). Kaivonmyrkytyssyytökset saattoivat osaltaan saada pontta siitä, että osa juutalaisista todella haki juomavetensä muualta kuin yleisistä kaivoista, kuten luonnonjoista tai puroista. Tämä kuitenkin ilmeisesti johtui hieman paremmasta hygienian ymmärtämisestä, ja sen tajuamisesta, että likavedet saattoivat helposti päästä kaupungeissa kaivoihin. Juutalaisten tiedetään myös varoittaneen muita kaivoveden käyttämisestä, mikä ei vähentänyt epäilyksiä (Ziegler 1969: 100–101).
Epäilykset ja huhut saattoivat myös roihahtaa suoraksi väkivallaksi. Vuonna 1348 Chillonissa Sveitsissä juutalaiselta lääkäriltä kidutettiin tunnustus, jonka mukaan hän olisi rabbin määräämänä myrkyttänyt lähikaupungin kaivoja, ja että alueen muut juutalaiset olisivat olleet tästä tietoisia. Useista muistakin väännettiin irti vastaavia tunnustuksia, ja suurpiirteistä todistusaineistoa kehitettiin. Tietoa oikeudenkäynneistä levitettiin muihin kaupunkeihin. Chillonin tapaus synnytti tuhoisan juutalaisvainojen aallon Keski-Euroopassa. Osa vallanpitäjistä osallistui vihan lietsontaan tai pyrki hyötymään siitä taloudellisesti. Paikalliset valtaapitävät saattoivat esimerkiksi päättää vainoissa kuolleiden ”tai vielä vastaisuudessa kuolevien” omaisuuden takavarikoimisesta ja uudelleenjakamisesta (Ziegler 1969, 106–108).
Ei ollut väliä, oliko rutto vielä edes ehtinyt kaupunkiin, sillä monet kaupungit tuhosivat juutalaisväestöä jo ennakkoon. Heitä saatettiin polttaa tai lukita taloihinsa nääntymään. Keväällä 1349 vainot hiipuivat joksikin aikaa, mutta saivat syksyllä taas uutta voimaa flagellanttien, itseään ruoskivien kristittyjen, eteenpäin ajamana (Ziegler 1969: 102–106). Tosiasiassa flagellantit itse tietämättään levittivät ruttotartuntoja kulkiessaan kaupungista ja kylästä toiseen (Ziegler 1969: 96).
Kaikki aikalaiset eivät kuitenkaan lähteneet mukaan syytöksiin. Jotkut oppineet kirjoittivat julkaisuja syytteiden mahdottomuudesta, ja suurin osa kieltäytyi levittämästä huhuja eteenpäin (Ziegler 1969: 101–102). Paavi Klemens VI julkaisi kaksi bullaa, joissa hän puolusti juutalaisia, ja joutui lopulta tuomitsemaan flagellantit, jotka olivat olleet keskeisessä roolissa vainon ajamisessa (Benedictow 2004: 393. Ziegler 1969: 106). Monet paikalliset hallitsijat – niin maalliset kuin hengelliset – pyrkivät suojelemaan juutalaisväestöjä, mutta harva onnistui. Joidenkin valta-asema jopa joutui uhatuksi juutalaisten suojelun vuoksi.
Monet juutalaiset joutuivat lopulta pakenemaan Itä-Eurooppaan (Benedictow 2004: 393), kun taas jotkut valitsivat perheineen jopa itsemurhan mieluummin kuin kohtasivat vainoajansa (Bale 2010: 27). Musta surma ja sitä seuranneet juutalaisvainot tuhosivat arviolta yhteensä yli 150 erikokoista juutalaisyhteisöä, ja joukkomurhia tapahtui noin 350. Tarkkoja määriä kuolleista on vaikea arvioida, mutta pelkästään joidenkin yksittäisten kaupunkien tapauksissa puhutaan useista tuhansista. Kyseessä oli 1900-luvun holokaustin ohella yksi Euroopan juutalaisväestölle tuhoisimmista ajoista (Ziegler 1969: 103, 108–109).
Lepraan ja koleraan liittyvät huhupuheet
Toisinaan syytökset kohdistuivat myös pyhiinvaeltajiin ja Espanjan arabeihin, mutta ennen kaikkea leprasairaisiin. Leprasairaiden syyttely ei ollut uusi asia, sillä heitä oli jo aiemmin syytetty taudin tarkoituksellisesta levittämisestä hengityksen tai seksuaalisen kanssakäymisen avulla. Perusteluna käytettiin väitettä, että leprasairaat halusivat lisätä taudista kärsivien määrää, jotta saisivat ympärilleen enemmän ihmisiä. Myös leprasairaita syytettiin kaivojen myrkyttämisestä, ja esimerkiksi Languedocissa Ranskassa heitä poltettiin vuonna 1321 tämän syytteen perusteella. Tässäkin tapauksessa syytteet lopulta kohdistuivat juutalaisiin, joiden väitettiin lahjoneen lepratautisia tuhotyöhön Granadan kuninkaan palkkaamana. Leprasairaiden työskentely juutalaisten määräyksestä oli yleinen teema syytöksissä. Osasyynä tähän on esitetty sitä, että toisin kuin perinteisesti kohtalaisesti toimeen tulevia juutalaisia, kenelläkään ei ollut paljoa syytä olla kateellinen leprasairaita kohtaan. (Ziegler 1969: 97–98.)
Kulkutautihuhut levisivät myös 1800-luvulla koleraepidemioiden aikaan (ks. myös ”Koleralle koleran kuolema!” – Kulkutauti slaavilaisissa kansanuskomuksissa). Myös koleran tapauksessa myrkyttäminen oli melko yleinen syytös. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että monet koleran oireista, kuten oksentelu, muistuttavat myrkytysoireita. Syytösten kohteet vaihtelivat alueellisesti. Esimerkiksi Venäjällä 1830-luvulla epäilykset saattoivat kohdistua puolalaisiin ”viideskolonnalaisiin” joiden epäiltiin pyrkivän horjuttamaan maata sisältäpäin ”arsenikkimyrkytysten” avulla (Hamlin 2009: 82–84). Epäilykset saattoivat kohdistua myös vanhoihin syntipukkeihin juutalaisiin ja romaneihin niin Venäjällä kuin muuallakin Euroopassa (Hamlin 2009: 78–81, Paasikivi 2017: 32).
Koleraan liittyvät epäilykset saattoivat toisinaan olla pelkoa siitä, että maan valtaapitävät saattaisivat käyttää ”myrkytysaaltoa” keinona rajata köyhien määrää. Ranskassa epäilykset kohdistuivat hallintoon. On esitetty, että osa pariisilaisista on saattanut nähdä harvinaisen keskittyneenä leviävän tappavan mahatautiaallon hallinnon pyrkimyksenä hillitä väestönkasvua malthusilaisten mallien mukaisesti (Hamlin 2009: 82). Tätä ajatusta vahvistivat puhtaanapito- ja lääkintäviranomaiset, jotka nyt olivatkin yhtäkkiä erittäin kiinnostuneita köyhempien kansanosien terveydentilasta. Koska kansalla oli jo olemassa oleva epäluottamus valtaapitäviä kohtaan, syntyi kierre: mitä vahvemmin hallinto pyrki taistelemaan koleraa vastaan, sitä enemmän se oli paikalla ihmisten elämässä ja sitä vahvemmin kolerakuolleisuus siihen yhdistettiin – ja sitä vaikeampaa työ oli. Koleran synnyttämät vastakkainasettelut saattoivat johtaa mellakoihin ympäri Eurooppaa. (Hamlin 2009: 81–83)
Osansa syytöksistä saivat myös lääkärit. Pyrkimykset saada lisätietoa ruumiinavauksilla saattoivat johtaa epäilyksiin siitä, että koko epidemia olisi ollut tarkoituksella järjestetty leikeltävien ruumiiden saamiseksi (Hamlin 2009: 84). Asiaa ei auttanut se, että monet koleran hoidossa käytetyistä aineista olivat myrkyllisiä. Samoin monet kokeellisemmat hoitomuodot, kuten fenoliperäruiskeet, saattoivat olla vaarallisia. Näitä hoitomuotoja kokeiltiin toisinaan köyhiin potilaisiin, joilla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä (Hamlin 2009: 83–85). Ajoittain epäilykset saattoivat johtaa väkivaltaisiin toimiin, ja myös sairaaloihin hyökättiin. Venäjällä ihmisten tiedetään tunkeutuneen sairaaloihin vapauttamaan sinne vietyjä potilaita. Samalla lääkäreitä saatettiin pahoinpidellä (Paasikivi 2017: 32). Venäjältä tiedetään myös tapaus, jossa karanteenimääräyksiä valvomaan tulleet lääkärit sidottiin koleraan kuolleiden ruumiisiin ja tiputettiin kuoppaan sillä ajatuksella, että mikäli he eivät näin saa tartuntaa, joutuisivat he todistamaan, että kolera ei tartu, ja siten karanteeneille ei olisi tarvetta (Hamlin 2009: 85).
Vastaavia epäilyksiä esiintyi myös Suomessa. Kansalaisten kerrotaan esimerkiksi huhunneen kaivojen myrkyttämisestä tai ”ruttotomun puhaltelemisesta mäiltä” ja saatettiin myös puhua ”herrojen ja tohtoreiden” kansan myrkyttämisestä (Paasikivi 2017: 32–33; Sanomia Turusta 1854). Sipoolaiset talonpojat epäilivät lääkärinä sinne komennetun Elias Lönnrotin jakamien koleralääkkeiden olevan itse koleran alkuperää (Häggman 1998: 158). Vuonna 1831 Salmin pitäjässä kolera kärjisti erimielisyyksiä paikallishallinnon kanssa pahemminkin, ja johti paikallisen nimismiehen polttamiseen elävältä talon mukana. Alueen asukkaat epäilivät jaettujen lääkkeiden aiheuttavan myrkytystä, ja tilannetta kärjisti entisestään tiukat karanteenimääräykset. Kyseinen nimismies tunnettiin ankarana veronkerääjänä, joten suhteet eivät liene olleen kovin lämpimät koleraa edeltävänäkään aikana (Paasikivi 2017: 34). Vähemmistöryhmistä Suomessa silmätikuksi joutuivat venäläiset, etenkin kiertävät kauppiaat, ja tautia kutsuttiinkin myös ”venäjäntaudiksi.” (Häggman 1998: 158). On totta, että tauti oli saapunut Suomeen idästä, mutta venäläissyntyisten epäily koleran levittämisestä lienee samanlaista syntipukkien etsimistä kuin esimerkiksi juutalais- tai lääkärivainot.
Salaliittoteoriat espanjantaudista
Ensimmäisen maailmansodan aikana raivonnut influenssaepidemia aiheutti monenlaista hämmennystä. Koska tappavasta influenssasta ei haluttu uutisoida sotaa käyvissä maissa, tuli se tunnetuksi vasta levittyään Espanjaan ja sai tästä lisänimensä, espanjantauti (Kulkutautien historiaa -juttusarjan ensimmäinen osa, ”Maskilla vai maskitta? Satavuotinen maskikeskustelu espanjantaudista nykypäivään”, käsittelee myös espanjantautia). Espanjalaiset kyllä väittivät taudin saapuneen Ranskan rintamilta, eivätkä siksi päätyneet koskaan varsinaisiksi syntipukeiksi. Yhdysvaltalaiset syyttivät epidemiasta saksalaisia – kun epidemia voimistui, esitti eräs armeijan terveydenhuollon johtaja epäilyksensä, että taudin leviämisen olisivat aloittaneet sukellusveneistä maihin nousseet saksalaissotilaat (Crosby 2003; 25–26, 216). Tässä tilanteessa hän viittasi väitteisiin saksalaisten aloittamista epidemioista Euroopassa. Lehdistö tarttui nopeasti juttuun, ja syytökset lähtivät leviämään (Crosby 2003: 47).
Tässä voimme taas havaita olemassa olevien vastakkainasettelujen merkityksen kulkutauteihin liittyville huhuille. Viha saksalaisia kohtaan ei niinkään kasvanut influenssasyytösten seurauksena, vaan syytökset syntyivät tästä vihasta. Espanjantauti oli raju ja kohdistui nuoriin hyväkuntoisiin ihmisiin, joten oppimaton kansa ajatteli sen olevan jonkin vihamielisen tekijän juoni – rooli, johon saksalaiset mielellään asetettiin. Yhdysvaltalaiset auktoriteetit joutuivat kansalaisten painostuksesta testaamaan, ettei saksalaisperäisen lääkefirma Bayerin tuottamissa aspiriinitableteissa ollut influenssavirusta. Sitä ei koskaan löydetty (Crosby 2003: 216). Ironista tapauksessa on se, että tauti saattoi saada alkunsa juuri Yhdysvalloissa (Crosby 2003: 25, Vuorinen 2020: 10).
Koronamyytit
Vielä nykyäänkään emme ole päässeet eroon huhuista ja salaliittoteorioista kulkutautien aikana. Koronaviruspandemian aikana väitteiden levittämisestä on tullut niin laajaa, että on ryhdytty puhumaan ”infodemiasta”, jossa sosiaalisella medialla on ollut tärkeä rooli (Bruns et al 2020, Freckelton 2020). Koronaviruksen kiinalainen alkuperä on aiheuttanut kiinalaistaustaisten kauppojen boikotteja tai jopa suoria hyökkäyksiä, mukaan lukien ainakin yksi puukotustapaus Yhdysvalloissa (Cheung et al 2020, Freckelton 2020). Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump käytti taudista useita nimiä, kuten ”kiinainfluenssa” ja ”kung flu”, monien järkytykseksi (BBC, 2020). Sosiaalisessa mediassa syytökset Kiinaa kohtaan ovat menneet niinkin pitkälle, että Kiinan on väitetty kehittäneen koronaviruksen biologiseksi aseeksi Yhdysvaltoja vastaan (Bruns et al 2020, Freckelton 2020). Silloinkin, kun suoraa syyllisyyttä ei esitetä, ovat aasialaistaustaiset ihmiset usein joutuneet välttelyn tai häirinnän kohteeksi (Cheung et al 2020).
Kiinan lisäksi toinen erikoinen koronasyntipukki – ja kenties erikoisin kohtaamani huhu – on ollut 5G-verkkojen leviäminen, joiden on väitetty aiheuttavan tai nopeuttavan koronaviruksen leviämistä (Hamilton 2020). 5G-verkkojen on väitetty voivan jopa hallita hapensaantia (Bruns et al 2020, Freckelton 2020) tai heikentävän ihmisen luontaista vastustuskykyä. Teorian kannattajat ovat muun muassa häirinneet valokuitukaapeleita asentavien insinöörien töitä sekä sytyttäneet tuleen puhelinpylväitä, joilla ei ole mitään tekemistä 5G:n kanssa (Bruns et al 2020, Hamilton 2020).
Teorioita ja huhuja 5G-verkkojen vaarallisuudesta on ollut olemassa jo ennen niiden liittämistä koronavirukseen. 5G-aaltojen on esitetty olevan vaarallisia ihmisille ja eläimille siltä pohjalta, että ne ovat vahvempia kuin 3G ja 4G, mutta näiltä väitteiltä puuttuu perusta. Koronaviruksen levitessä teoria muuttui muotoon, jossa 5G-aaltoja syytettiin viruksesta (Bruns et al 2020, Hamilton 2020). Wuhanin on esimerkiksi väitetty olleen ensimmäinen paikka, missä 5G otettiin käyttöön (Hamilton 2020). Huhu 5G:stä koronaviruksen levittäjänä on tullut sen verran tunnetuksi, että WHO on käsitellyt sitä myytinmurtosivullaan, jossa kerrotaan taudin todellisesta leviämismuodosta sekä huomautetaan viruksen levinneen useisiin maihin, joissa ei ole ollenkaan 5G-verkkoa.
Korona ja 5G on salaliittoteorioissa yhdistetty myös väestön vähentämissuunnitelmiin, joissa osallisina olisivat joko WHO, Kiina ja Yhdysvallat, taikka Kiina ja Yhdysvallat yhdessä, kansainväliset teknologiafirmat, Bill Gates, YK, sekä Illuminati (Bruns et al 2020). Näistä tällä hetkellä laajin yksittäinen salaliittoteoria on väite Bill Gatesin osallisuudesta. Gatesia on syytetty etenkin QAnonin ja rokotevastaisissa piireissä viruksen aiheuttamisesta; pyrkimyksestä hyötyä taloudellisesti rokotteen kehittämisestä ja suunnitelmasta käyttää virusta ihmisjoukkojen vähentämiseen tai hallitsemiseen. Yhden väitteen mukaan Gatesin tukemissa rokotteissa tulisi olemaan ihmisiä valvovia mikrosiruja. Gates on ollut avoimesti kriittinen Trumpin toimia kohtaan ja rahoittanut rokotteiden kehittämistä, mikä on tehnyt hänestä selkeän maalitaulun myös konservatiivipiireille. Kun selvisi, että Gatesin rahoittamalla tutkimusinstituutilla oli ennen nykyisen pandemian alkua patentti koronavirukseen liittyen – ei tosin SARS-CoV-2:een vaan lintukarjaa vaivaavaan sukulaisvirukseen, mikä jätettiin huomiotta – syntyi väitteitä Gatesin tienneen viruksesta etukäteen. Gatesin asiaa ei ole myöskään auttanut se, että hän on aiemmin varoittanut globaalista pandemiasta seuraavana ihmiskuntaa uhkaavana vaarana. (Wakabayashi et al 2020)
Lopuksi
Erilaiset huhut, syytökset ja salaliittoteoriat seuraavat usein kulkutauteja. Epäilykset kohdistuvat tavallisesti ryhmiin, joista epäilijöillä on jo ennestään negatiivinen näkemys. Oli kyse sitten mustan surman juutalaisvainoista, koleran yhdistämisestä yläluokkiin, saksalaisten syyttämisestä espanjantaudista tai nykyisistä koronamyyteistä, kärjistävät epidemiat olemassa olevia kipupisteitä. Epäilijät ja kohteet vaihtuvat, samoin käytännön seuraukset, mutta sama peruskaava on havaittavissa aina.
Kulkutaudit ovat otollista aikaa epäluulojen ja salaliittoteorioiden leviämiselle. Yhtenä vaikuttimena on se, että tappavaan tautiin liittyvän kuolemanpelon lisäksi alamme pelätä kanssaihmisiämme taudin tartunnan lähteinä. Lisäksi kulkutaudit useimmiten häiritsevät ihmisten ja yhteiskunnan normaalia toimintaa, mikä lisää stressiä. Ihmisillä on tarve ymmärtää vaikeita tilanteita, ja jos tieteellisiä selityksiä ei ole saatavilla tai nämä selitykset eivät jostain syystä tyydytä, nousevat muut vaihtoehdot esiin. Tällöin vallalle nousevat omaa käsitystä vahvistavat kertomukset, salaliittoteoriat ja syntipukkien löytäminen (Bruns et al 2020, Freckelton 2020), joista seuraa lukuisia haittoja. Emme ole vieläkään päässeet tästä kierteestä eroon.
———
Miska Kangasniemi opiskelee yleistä historiaa Turun yliopistossa ja on kiinnostunut muun muassa arjen historiasta. Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati valtakunnallisen humanistisen verkko-opetuksen Kulkutautien historiaa -kurssilla syyslukukaudella 2020.
Lähteet:
Bale, Anthony, 2010. Feeling Persecuted. Christians, Jews and Images of Violence in the Middle Ages. London, Reaktion Books LTD.
BBC. 2020. President Trump calls coronavirus ’kung flu’.
Benedictow, Ole J., 2004. A Turning Point in History? The Black Death 1346–1353. The Complete History. Wiltshire, Trowbrge: Cromwell Press, s. 3–7.
Bruns, A., Harrington, S., & Hurcombe, E., 2020. ‘Corona? 5G? or both?’: the dynamics of COVID-19/5G conspiracy theories on Facebook. Media International Australia, 2020-11, Vol.177 (1), s. 12–29.
Cheung, H., Feng, Z., & Deng, B., 2020. Coronavirus: What attacks on Asians reveal about American identity. BBC. (haettu 18.12.2020).
Crosby, Alfred W., 1989 (2003 edition). America’s Forgotten Pandemic. The Influenza of 1918. Cambridge, Cambridge University Press.
Efron, John M., 2001. Medicine and German Jews. A History. New Haven & London, Yale University Press.
Freckelton, Ian, 2020. COVID-19: Fear, quackery, false representations and the law. International Journal of Law and Psychiatry, volume 72. https://doi.org/10.1016/j.ijlp.2020.101611 (haettu 17.12.2020).
Hamilton, Isobel Asher, 2020. Here’s what we know about the bizarre coronavirus 5G conspiracy theory that is leading people to set mobile phone masts on fire. Business Insider Australia. (haettu 18.12.2020).
Hamlin, Christopher, 2009. Cholera: The Biography. Oxford University Press.
Häggman, Kai, 1998. Kivennäisvesi, kylpyvesi ja keskisäädyn elämäntapa. Terveyden lähteillä. Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa. 2. painos. Helsinki, Suomen Historiallinen Seura, s.153–168.
Kulkutaudit. Sanomia Turusta 17.01.1854, 3.
Paasikivi, Sofia, 2017. ”Lakastuvat uhrit iskustasi kaatuvat” – Koleran pelko 1800-luvun Turussa. Historiatieteellinen Aikakauskirja 2017. 14. vuosikerta. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys ry.
Vuorinen, Heikki S., 2020. Kulkutaudit 1900- ja 2000-luvuilla. Kulkutautien historiaa. Historian valtakunnallinen verkko-opetus, Turun yliopisto.
Wakabayashi, D., Alba, D., & Tracy, M., 2020. Bill Gates, at Odds With Trump on Virus, Becomes a Right-Wing Target. The New York Times. (haettu 18.12.2020).
WHO, 2020. Coronavirus disease (COVID-19) advice for the public: Mythbusters. (haettu 18.12.2020)
Ziegler, Philip, 1969 (1971 edition). The Black Death. New York, Harper & Row.
KALMISTOPIIRI 