Maija Lehikoinen – Turun yliopisto
Miten astiamaalauksissa näkyy antiikin ateenalaisten naisten arkipäiväinen ja tuonpuoleinen elämä? Artikkelin aineistona on käytetty Ateenan kansallisen arkeologisen museon lekythos-maljakoita, joita on valmistettu etenkin hautauksia varten.
Valkopohjaiset lekythos-maljakot
Kreikan varhaisklassillisella kaudella alettiin valmistaa ns. lekythos-maljakoita (myös lekyytti). Naiset – niin maan päällä kuin myyteissä – olivat usein näiden pitkänomaisten, suiposti alaspäin kapenevien, kapeakaulaisten ruukkujen kuva-aiheina. Lekythoksia valmistettiin etenkin hautaan laittoa ja haudalle vientiä varten. Astioiden päätarkoitus oli öljyn säilyttäminen, ja koska öljyä käytettiin hautajaisriiteissä, laitettiin astioita myös hautoihin. Klassiselle kaudelle (noin 480–330 eKr) tultaessa valkopohjaiset lekythokset hautaamiseen liittyvine aiheineen ovat jo ”vakiokalustoa”. Yleisimpiä aiheita ovat haudalla käymiseen liittyvät rituaalit, rituaaleihin valmistautuminen ja kuolemaan liittyvä mytologia. Lekythos-ruukut ovat siitä hauska esinemuoto, että usein niissä itsessään kuvataan niiden käyttötarkoitus esimerkiksi haudalle vietävinä uhrilahjoina.
Valkopohjalekyyttejä on löytynyt pääasiallisesti vain Ateenasta, Attikalta ja mm. Euboian saaren Eretriasta ateenalaisten muuton seurauksena, joten niiden voidaan katsoa olevan täysin ateenalainen esinemuoto ja hautausperinne. Valkoisen pohjansa ansiosta maalauksissa voitiin käyttää värejä, toisin kuin esimerkiksi mustapohjaisessa ja punakuvioisessa keramiikassa. Valkopohjaisissa lekythoksissa näkee kaikkein selvimmin taitelijan pensselin jäljen ja taidon. Henkilöiden kasvot ja vaatteet on parhaimmillaan maalattu vakain, täydellisin vedoin, johon on pystynyt vain hyvin lahjakas henkilö. Maalauksia on koristeltu värein sekä ennen että jälkeen keramiikan polton, jolloin jälkimmäisessä tapauksessa värin kestävyys keramiikan pinnalla ei ole ollut pitkäkestoista. Väripintojen pysyvyys ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä suurin osa lekythoksista valmistettiin maanpinnan alle laitettaviksi. Valkopohjaisten lekythosten, kuten myös joidenkin muiden tyypillisten maljakkotyyppien valmistaminen hiipui ja loppui noin 400 eKr. tienoilla. Ne kenties vain jäivät pois muodista ja korvattiin muilla uusilla astiamuodoilla.
Valmistautuminen haudalla käyntiä varten
Yksi kotioloja kuvaava aihe lekythoksissa on valmistautuminen haudalla käyntiä varten. Useassa ruukussa kuvataan, kuinka vaimot ja palvelijattaret valmistautuvat eri toimin rituaaleissa velvoitettuja haudoilla käyntejä varten esimerkiksi valmistamalla haudalle ripustettavia seppeleitä (kuva 1) ja kokoamalla haudalle tarvittavia esineitä (Kuva 2). Tosin aina ei tiedetä esiintyykö maalauksessa vaimo ja palvelijatar, vaiko esimerkiksi äiti ja tytär. Monissa maljakkomaalauksissa esitetään naisten tärkeintä työtä: kankaiden valmistusta. Lekythoksissa ilmeisin käsityöaihe on kankaankutomisen sijasta haudalla vietävien seppeleiden valmistus. Työnteko katsottiin vaimolle hyveeksi, siksi se on myös päässyt kuva-aiheeksi aikansa maljakkomaalauksiin. Orjien työskentelyä taas pidettiin itsestään selvyytenä, eikä arvostettuna toimintana niin kuin hyväasemaisten naisten kohdalla. Tämä johtui myös eri työtehtävistä; jos jotakin työtehtävää ei arvostettu, ei arvostettu kyseisen työn tekijääkään. Yleensä perheellä on juuri ollut naispuolisia orjia, varakkaimmilla miespuolisiakin. Naispuolisia orjia ostettiin, tai he kasvoivat talossa lapsesta asti, jotkin heistä saatettiin kouluttaa viihdyttäjiksi tai kurtisaaneiksi.
Naiset ja kuolema
Naiset osallistuivat hautajaisrituaaleihin eri tavoin. Yksi hautajaisrituaalien naisille kuuluvista tehtävistä oli vainajan sureminen, naisia voitiin jopa palkata tähän tehtävään. Koska naiset olivat synnyttämisen kautta kosketuksissa luonnon hallitsemattomiin voimiin, he olivat myös kosketuksissa kuolemaan ja pystyivät käsittelemään ruumiita, kuitenkin läpikäymällä itse puhdistautumisriitin sen jälkeen. Ensimmäisenä kuolemaan liittyvänä tehtävänä naisilla olikin ruumiin valmistelu ennen sen esillelaittoa. Vainaja pestiin, käsiteltiin tuoksuvilla öljyillä ja puettiin valkoisiin vaatteisiin. Vainajan valmistelua ja pukemista ei koskaan kuvattu antiikin maljakkomaalauksissa. Vainajaa surtiin kotona päivän tai kahden ajan talon vaimon ja palvelijattarien toimesta. Tätä rituaalia, eli ruumiin esilläpitoa ennen hautaamista (prothesis) esitetään usein lekythoksissa (Kuva 3). Prothesiksen lisäksi toinen varsinaiseen hautajaisrituaaliin liittyvä maljakkomaalausaihe on vainajan vieminen hautausmaalle, eli hautajaissaattue (ekphora). Hautaaminen tapahtui yöllä ja hautajaissaattoon osallistuivat vain läheisimmät omaiset.
Kotona tapahtuvan suremisen lisäksi naisten suremista kuvataan myös haudoilla käymisen yhteydessä (Kuva 4). Naiset rukoilivat ja kaatoivat viiniuhria haudoilla. Varsinkin nuoren naimattoman tytön kuolema vaati suurta rituaalista suremista, sillä vainaja ei ehtinyt täyttää tärkeintä ja ainoaa rooliaan vaimona.
Siinä missä suurin osa kotioloihin sijoittuvista lekythoksista kuvaa haudalle lähdön valmistautumiseen, kodin ulkopuolelle sijoittuvat lekythokset kuvaavat yleisimmin naisia haudalla. Kuolema-aiheisten lekythosten yleisin kuva-aihe esittääkin vakavailmeisiä, tai hillitysti surevia naisia hautasteelen tai muunlaisen hautamuistomerkin äärellä. Yleensä naisilla on käsissään suuri litteä kori, arkku tai astia uhritoimituksia varten, sillä myös nämä toimitukset katsottiin naisten tehtäväksi. Naiset asettivat hautamonumentin eteen kotona valmistamiaan seppeleitä, nauhoja tai erimallisia öljyastioita, kuten plemochoeita tai lekythoksia (Kuva 5). Näistäkään hahmoista ei tiedetä, esittävätkö ne vaimoa, palvelijatarta, äitiä vai kenties tytärtä.
Joskus haudalla esiintyy itse vainaja (Kuva 6). Tietyt etäisiltä vaikuttavat hahmot jotka eivät ole muuten osallisina tapahtumiin on tulkittu kuvaavan itse haudan haltijaa. Haudoilla esiintyy nuoria miehiä tai sotureita, lapsia ja toisia naisia, eikä aina ole selvää kenen hauta on kyseessä. Hautasteele oli paikka, jossa vainajan muistoa vaalittiin, sen luona elävät ja kuolleet saattoivat kohdata toisensa, ainakin naisten tuomien uhrilahjojen ja suoman muistelun kautta. Vainajan muistamisen katsottiin olevan tärkeää.
Naispuolisia vainajia esiintyy myös kotioloissaan. Muutamissa Ateenan kansallisen arkeologisen museon lekythoksessa naisten asuintiloissa istuva nainen kuvaa todennäköisesti vainajaa. (Kuva 7).
Haudan ja kotinsa lisäksi naisia kuvataan matkalla tuonpuoleiseen. Kreikkalaisessa mytologiassa lautturi Kharon vei vainajat joen yli tuonpuoleiseen (Kuva 8). Joskus Kharonin avustajana ja sielujen saattajana toimi Hermes (Kuva 9).
Naisten rooli lasten hoitajina välittyi myös tuonpuoleiseen ja äitejä kuvataan saattamassa lapsiaan Kharonin lauttaan (Kuva 10). Äitiyttä kuvaavat aiheet ovat kuitenkin harvinaisia attikalaisessa maljakkomaalauksessa, vaikkakin muutamissa maalauksissa kuvataan lapsia äitiensä kanssa sisätiloissa.
Tässä artikkelissa on keskitytty lekythos-astioiden kuva-aiheisiin, jotka liittyvät erilaisten rituaalien suorittamiseen ja läheisten haudoista huolehtimiseen. Kuva on toisaalta yksipuolinen, sillä maalauksista välittyy myös monia muita naisten arkipäiväiseen elämään kuuluneita piirteitä. Pelkästään yhden ainoan maljakkotyypin kuva-aiheiden mukaan antiikin Kreikan naisen elämä oli huomattavan monimuotoista. Rajoitetusta elämästään huolimatta naiset esiintyivät lekythosten kuvaamassa maailmassa tärkeänä osana Ateenan kaupunkivaltion toimintaa.
Lähteet:
Boardman, J. 1989: Athenian Red Figure Vases, The Classical period: a handbook. London: Thames and Hudson, The world of art.
Classical Art Research Centre and the Beazley Archive. University of Oxford.
Duby, G. & Perrot, M. 1993: A history of women in the West 1: From ancient goddesses to Christian saints. Cambridge: Belknap Press of Harvard University Press 1993.
Fantham, E. 1994: Women in the classical world: image and text. New York: Oxford University Press 1994
Lacey, W. K. 1968: The Family in Classical Greece. London: Thames and Hudson 1968.
Pomeroy, S. B. 1975: Goddesses, whores, wives, and slaves: women in classical antiquity. New York: Schocken Books 1975
Robertson, Martin 1992: The Art of Vase-Painting in Classical Athens. Cambridge: Cambridge University Press
Setälä, Päivi 1993: Antiikin nainen. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava
KALMISTOPIIRI 
Olipa mielenkiintoinen juttu! Kiitos!
TykkääTykkää