Saarenmaan laivahaudat osa I: Viron ensimmäiset pelinappulat

Viron suurimman saaren Saarenmaan Salmessa kaivettiin syksyllä 2008 valokaapeliojaa, kun esiin tuli ihmisluita ja rautaisia esineitä. Koska lähistöllä sijaitsevassa Tehumardissa oli vuonna 1944 käyty yksi suurimmista Viron maaperällä koskaan käydyistä taisteluista, luultiin ihmisjäännöksiä aluksi II maailmansodan aikaisiksi, ja rautaista esinettä kiväärin pistimeksi. Kun esine lopulta tunnistettiin keihäänkärjeksi, rakennustyöt keskeytettiin ja paikan arkeologinen tutkimus saattoi alkaa.

Salme sijaitsee Saarenmaan lounaisosassa kohdassa, josta erkanee pitkä ja kapea Sõrvenniemi. Viron kielessä Salmea käytetään naisen nimenä aivan kuten suomessakin, mutta nykyviroksi se merkitsee runoa tai ”jotakin kerrottua”. Sanan etymologinen merkitys viitannee kuitenkin meritiehen, 70-100 metriä leveään salmeen, joka vielä keskisellä rautakaudella (n. 600-800 –luvulla jaa.) erotti Sõrven omaksi saarekseen.

Ensimmäiseksi löydetyt yksiteräisen miekan tai suuren veitsen osat, keihäänkärki ja kaksi luista noppaa näyttivät muotonsa puolesta ajoittuvan merovingiajalle tai aivan viikinkiajan alkuun (n. 600-800-luvulle jaa.). Kaivauksessa paljastui pian lisää luita ja esineistöä sekä veneen niittejä, jotka vaikuttivat tulevan maasta esiin suorassa rivissä. Oli löydetty Viron ensimmäinen esihistoriallinen vene, mutta ihmisluut tekivät löydöstä entistä sensaatiomaisemman. Kyseessä näytti olevan Baltian ensimmäinen laivaan tehty ruumishautaus.

Vaikka suurin osa laivan puuosista oli maatunut, voitiin parhaiten säilyneet osat määrittää männyksi. Suurimmaksi osaksi tieto laivan muodosta ja rakennustavasta perustuu maatuneen laivan maassa näkyneisiin ääriviivoihin sekä niittien sijaintiin. Kaivauksissa talletettiin yhteensä 275 niittiä. Niittirivistöjen etäisyys toisistaan viittaa siihen, että laiva on rakennettu noin 30 cm leveistä lankuista, jotka oli kiinnitetty toisiinsa limisaumatekniikalla. Muodoltaan laiva on muistuttanut matalapohjaisia viikinkialuksia, jollaisia skandinaavisista löydöistä tunnetaan myöhemmiltä vuosisadoilta. Rakennustekniikan ja yksityiskohtien perusteella laivan on tulkittu muistuttaneen Ruotsin Valsgärden hautauksen numero 14 (noin vuoteen 800 ajoittuvaa) soudettavaa laivaa, josta on rakennettu rekonstruktio vuonna 2001. Stefnir-niminen rekonstruktio on varustettu irrotettavalla mastolla. Noin 500-600-luvulle ajoittuvissa gotlantilaisissa kuvakivissä on kuvattu purjeellisia laivoja, joten purjeita on todennäköisesti käytetty Skandinaviassa jo ennen vuotta 800.

Salmen laiva I on haudattu koillis-lounais-suunnassa, keula kohti koillista. Suunta on laivahautauksille tyypillinen ja sillä on saattanut olla uskomuksellista merkitystä. Vainajat ja antimet on laivahautauksissa yleensä asetettu laivan keskiosaan tai perälle, niin myös Salme I:ssä. Kaapeliojaa kaivettaessa suuri osa laivan peräosasta oli rikkoutunut, joten vainajien ja esineiden tarkkaa alkuperäistä sijaintia ei saatu selville. Löydettyjen luiden tutkimusta on myös haitannut niiden fragmentaarisuus. Osteologisessa analyysissä on kuitenkin tunnistettu seitsemän vainajaa, kaikki aikuisia miehiä. Jokaisella havaittiin hampaiden tai suun sairauksia: neljällä märkäpesäkkeitä, yhdellä karies. Myös keripukin aiheuttamia muutoksia oli näkyvissä. Varhaisvaiheessa keripukki on hankala diagnosoida, mutta se on luultavasti ollut yleistä esihistoriallisina aikoina, jolloin c-vitamiinin saanti on ollut heikkoa etenkin talvisaikaan. Vainajat ovat olleet noin 175-180 cm pitkiä miehiä, mikä vastaa Viron Maidlan kalmiston 400-600-luvulle ajoittuvien kahden miesvainajan pituutta. Nuoremmat miehet löytyivät laivan keskiosasta, vanhemmat puolestaan laivan perältä, joka on oletettavasti ollut kokeneempien, navigoinnista vastanneiden merenkävijöiden paikka.

Laivan keski- ja peräosasta löydettiin yhteensä kahdeksantoista veistä, kahdeksan hioinkiveä, kuusi nuolenkärkeä, kaksi keihäänkärkeä, osia yksi- ja kaksiteräisestä miekasta, kolmikulmainen ponsi, miekan tupen pronssinen kenkäin ja sarvesta valmistettu kampa. Lisäksi löydettiin mahdollisesti puutöissä käytetty putkikirves sekä 75 luista pelinappulaa. Pelinappuloita ei ole aiemmin löydetty Virosta, kuten ei Suomestakaan. Sen sijaan ne olivat yleisiä skandinaavisissa vendel- ja viikinkiaikaisissa (noin 550-1000 jaa.) laivahautauksissa. Pelinappuloista 50 on tehty valaan luusta, muut naudan reisiluun päistä, joiden pyöreä muoto on ollut valmiiksi sopiva puolipallonmuotoisten esineiden valmistukseen. Yhdessä valaanluisessa ja neljässä naudanluisessa pelinappulassa on kaiverruskoristelua, jonka kuva-aiheet viitannevat muinaisskandinaavisiin uskomuksiin ja myytteihin. Löydetyt nappulat ovat myös ensimmäiset Virosta löydetyt valaanluiset esineet.

Nappulat ja nopat voivat kuulua hnefatafl-lautapeliin, joka oli kirjallisten lähteiden mukaan suosittu peli myöhäisrautakauden ja varhaiskeskiajan Pohjois-Euroopassa. Hnefatafl oli kahden pelattava taistelua jäljittelevä strategiapeli, jossa puolustusasemissa olevan kuninkaan joukot ja suurempi hyökkäävä puoli kohtasivat. Laivasta löydetyt nappulat muodostavat ilmeisesti yhden kokonaisen pelisetin, johon kuuluu sotilasnappuloita ja yksi hieman muita suurempi kuningaspelinappula. Valaanluinen kuningasnappula on koristeltu punoskuviolla ja siihen on kaiverrettu ihmishahmo. Esinelöytöihin kuuluvat myös piikivenkappaleet ja pala pihkaa, johon oli tarttunut palttinakangasta. Rautaisissa aseissa näkyy jälkiä tulesta, joten ne on voitu lämmittää rikottaessa. Sen sijaan eläinten luita ja luisia pelimerkkejä ei ole poltettu.

Salme I –laivasta talletettiin lähes 700 hyvin säilynyttä eläimen luuta. Koska eläinten luita löytyi vain laivan ääriviivojen sisältä sekä kohdasta, jossa oli kaapeliojan kaivamisessa sekoittunutta maata, voidaan olettaa luiden sijainneen alun perin laivan sisäpuolella. Vain muutama luista kuului sioille, eniten joukossa oli nautaa sekä vuohta tai lammasta. Sikojen luut ovat peräisin kahdesta täysikasvuisesta yksilöstä, naudanluut ainakin kuudesta yksilöstä, joista kaksi on ollut vasikoita. Toinen vasikoista on teurastettu alle kuukauden ikäisenä. Osa lampaiden/vuohien luista on niin ikään kuulunut hyvin nuorille eläimille. Kallojen ja raajojen luut puuttuivat lähes kokonaan, joten ilmeisesti laivaan on asetettu vain eläinten lihaisimpia osia. Luissa näkyy myös merkkejä pilkkomisesta, joten eläinten luut lienevät peräisin ateriaksi tarkoitetuista lihapaloista.

Kaikista tunnistetuista eläinten luista 7% kuului haukoille, jotka löydettiin läheltä kokkaa. Kyseessä on kaksi lintua, jotka tunnistettiin varpus- ja kanahaukaksi. Molempien lintujen jalkojen luissa oli vanhoja murtumia, jotka ovat syntyneet lintujen elinaikana. Tämäntyyppiset vauriot vittaavat lintujen käyttöön metsästyshaukkoina. Molemmat linnut on haudattu päättöminä. Petolintuja on tavattu sekä ruotsalaisista polttohautauksista, että useista laivahautauksista, mutta suurin osa linnuista on haudattu kokonaisina. Poikkeuksena on Valsgärden hautauksesta 7 löytynyt päätön tunturipöllö. Molemmat Salme I -laivan linnuista ovat naaraita. Molempien lajien naaraat ovat suurempia kuin koiraat, joten niillä voidaan ottaa kiinni suurempia saaliita. Haukkametsästys on saapunut Eurooppaan Aasian aroilta arviolta 200-300-luvulla. Esimerkiksi Ruotsin vanhimmat haukanluut ovat 500-lukua varhaisempia, ja 500-luvulla haukkametsästys on jo ollut verrattain yleistä. Kaikista yleisin metsästyslintu on löytöjen perusteella ollut kanahaukka.

Kahdesta ihmiskallosta, eläinten luista, laivan puusta ja pelimerkeistä tehdyt AMS-ajoitukset vahvistavat, että kaikki löydöt kuuluvat samanaikaseen kokonaisuuteen. Radiohiiliajoituksen mukaan löytö ajoittuu 600-700-luvun vaihteeseen, Suomen kronologian mukaan merovingiajalle.

Salme I on tietyiltä osin tyypillinen laivahautaus, jota voi verrata Keski-Ruotsin vendelaikaisiin hatauksiin, mutta tietyt piirteet erottavat sen täysin muista tunnetuista laivahautauksista. Laiva- ja venehautauksia, jopa kanoottihautauksia on tavattu eri puolilla maailmaa vesistöjen lähistöllä eläneiden kansojen parista jo kivikaudelta lähtien. Euroopassa laivahautuksia on paitsi Skandinaviassa myös muualla suurten jokien lähistöllä, esim. Puolassa, Englannissa ja pohjois-Saksassa. Lukumääräisesti eniten niitä on vuonojen täyttämällä Norjan rannikolla, ja yhteensä Pohjois-Euroopan alueella arviolta noin 500. Pohjois-Euroopassa laivahautausilmiöstä muovautuu 500-luvulla huomattavan mahtipontinen, ja tuonaikaiset hautaukset onkin tavallisesti yhdistetty sotilaalliseen eliittiin. Esimerkkeinä mainittakoon Englannin Snapen laivahautaus 500-luvulta ja Sutton Hoo 600-luvulta. Myös Ruotsin Vendelin, Tuna i Alsiken ja Valsgärden samanaikaiset laivahautaukset on perinteisesti tulkittu eliitin hautauksiksi. Rikkaiden hauta-antimien on katsottu osoittavan haudatun varallisuutta ja korkeaa asemaa paikallisessa yhteisössä. Laivoihin haudatut vainajat ovat voineet eläessään olla maanomistajia tai pieniä päälliköitä, jotka ovat joko itse harjoittaneet merenkäyntiä tai varustaneet venekuntia.

Laivoihin ja veneisiin on tehty sekä ruumis- että polttohautauksia, ja etenkin jälkimmäisissä hautaustavoissa on suuria eroja. Keski- ja myöhäisrautaukautisista polttokalmistoista niin Suomessa kuin Virossa löydetään toisinaan veneiden niittejä. Virossa tällaisia kohteita on noin 40, mutta vain kolmea näistä on arveltu laivahautauksiksi. Pelkkien niittien läsnäolo ei kerro sitä onko vainaja poltettu veneessä, sillä vanhojen laivojen ja veneiden osia on voitu käyttää roviomateriaalina. Niitit voivat myös olla peräisin muustakin rakennelmasta kuin veneestä. Ruotsin 500-800 –lukujen laivahautaukset ovat yleensä ruumishautauksia, mutta viikinkiajalla polttohautaus yleistyy. Suomen mantereella laivahautauksiksi tulkitut löydöt ovat kaikki polttohautauksia, esimerkiksi Perniön Yliskylän ja Isonkyrön Pukkilan merovingiaikaiset löydöt. Virosta tai muualta Baltian maista ei ennen Salmen löytöä ole tunnettu laivoihin tehtyjä ruumishautauksia.

Veneisiin tai laivoihin tehdyt ruumishautaukset ovat hautaustavaltaan melko samanlaisia. Vainaja on yleensä asetettu laivan keskiosaan tai perälle, ja hauta on varustettu runsailla antimilla: aseilla, työkaluilla, kotitaloustavaroilla, hevosilla tai niiden varusteilla, koirilla, metsästyslinnuilla ja muilla eläimillä. Laiva on voitu asettaa maahan tarkoitusta varten kaivettuun kuoppaan tai jättää maan pinnalle, jolloin sen päälle on yleensä kasattu kumpu. Salmen laivan päälle ei ollut kasattu kumpua, ja laivan ulkopuolella voitiin havaita luonnolliset hiekka- ja sorakerrokset. Skandinavian laivahaudoissa hauta-alue ulottuu usein laivan ulkopuolelle, josta esinelöytöjen lisäksi voi tavata suurempien uhrieläinten kuten hevosten jäänteitä. Salmen laivasta I puuttuivat sekä hevoset että koirat. Myöskään koruja, hevosten varusteita, kotitaloustavaraa kuten keramiikkaa tai muita laivahautausten yleisiä antimia ei tavattu.

Lisäksi vainajien suuri määrä erottaa Salmen hautauksen muista tapauksista. Toistaiseksi Salmen lisäksi tunnetaan vain muutamia veneeseen tehtyjä ruumishautauksia, joissa on enemmän kuin kaksi vainajaa: mm. Öölannin Nabberör, Orkneyn Scar ja Norjan Kaupang. Näistä vain Nabberörin hautaus osuu ajallisesti yksiin Salmen hautauksen kanssa, muut ovat hieman nuorempia. Nabberörin hautaukseen kuuluu neljä vainajaa, joista kolme olisi erään tulkinnan mukaan voinut olla uhrattuja orjia. Kaupangin hautauksessa on myös neljä vainajaa: mies, nainen ja vauva toistensa lähellä sekä toinen nainen runsaine antimineen veneen perällä. Scarin hautauksen vainajiin kuuluu vanha, noin seitsemissäkymmenissä kuollut nainen, noin 30-vuotias mies ja 10-vuotias lapsi. Mies on ollut 181 cm pitkä, mikä vastaa hyvin Salmen vainajien pituutta.

Salme I –laivan vainajien mahdollisesta kuolinsyystä ei havaittu merkkejä luuston perusteella, joten onnettomuutta pidettiin yhtenä vaihtoehtona. Raili Allmäe et al. (2011) on pohtinut, voisivatko vainajat olla haudattu laivassa niille paikoille, jotka eläessään ovat heille kuuluneet vai olisiko vainajat kenties heitetty hautaan ilman kunnioitusta, jolloin vainajien sijainti laivassa olisi satunnaista. Sekä laivan suunta että löydetyt eläinten luut viittaavat kuitenkin hautajaisrituaaliin. Laivan perälle haudatut vainajat on mahdollisesti voitu haudata istuvassa asennossa, mikä ei ole laivahautauksissa täysin epätyyppillistä.

Osaan laivalöydön herättämiin kysymyksiin saatiin lisävalaistusta kesällä 2010 uuden löydön ansiosta. Lue siitä lisää Kalmistopiirin seuraavasta artikkelista, johon pääset tästä.

Teksti: FM Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Käytetyt lähteet:

Allmäe, R., Maldre, L., Tomek, T. 2011. The Salme I Ship Burial: An Osteological View of a Unique Burial in Northern Europe. Interdisciplinaria archaeological Natural Sciences in Archaeology Vol II, 2/2011: 109-124.

Curry, A. 2013. The First Vikings. Archaeology. A publication of the Archaeological Institute of America.

Konsa, M. 2011. Salmen laivahauta Saarenmaalla. Hiisi 2/2011: 3-6

Konsa, M., Allmäe, R., Maldre, L. & Vassiljev, J. (2009). Rescue excavations of a Vendel Era boat-grave in Salme, Saaremaa. Archaeological Fieldwork in Estonia 2008: 53–64.

Maldre, L. 2010. Archaeozoological material from 7th century boat-grave in Salme, Estonia BoneCommons.

Müller-Wille, M. 1974. Boat-graves in northern Europe. International Journal of Nautical Archaeology, Vol. 3, Issue 2: 187–204.

Mäss, V. 2008. Salme laevaleiu ehitustehnoloogiline interpretatsioon (Manuscript in Eesti Meremuuseum).

Peets, J. 2013. Salme Ship Burials – Revealing a Grim Cargo of Elite Viking Warriors. Current World Archaeology, 2013, nro 58: 18-24.

Peets, J., Allmäe, R., Maldre, L. 2011. Archaeological Investigations of Pre-Viking Age Burial Boat in Salme Village at Saaremaa. Archaeological Fieldwork in Estonia 2010: 29-48.

Peets, J. & Maldre, L. 2010. Salme paadijäänused ja luunupud. Ilusad asjad. Muinasaja teadus 21: 47- 88.

Price, N. 2014. Nine paces from Hel: time and motion in Old Norse ritual performance. World Archaeology. DOI: 10.1080/00438243.2014.883938

Raike, E. 1996. Venepolttohautaus Suomessa rautakaudella. Muinaistutkija 2/1996: 19-24.