Liisa Kunnas-Pusa & Frida Ehrnsten
Ensimmäinen kirjallinen maininta rahalöydöistä Karjalassa on vuodelta 1582, jolloin Käkisalmen linnan käskynhaltija Joachim Didriksson mainitsee tilikirjassaan kaupungin alueelta löydetyn 550 venäläistä tipparahaa. Käkisalmi oli tuolloin kaksi vuotta aikaisemmin siirtynyt Ruotsin hallintaan oltuaan sitä ennen osa Novgorodia ja Moskovaa yli 200 vuoden ajan. Valtakuntien välisen rajan siirtyileminen ja toistuvat sota-ajat ovat määrittäneet Karjalan alueen historiaa. Rajaseudun levottomuus heijastuu myös rahalöydöissä kätköjen suurena määränä.
Kätkölöytö (eli aarrelöytö) on yhdestä tai useammasta tietoisesti kätketystä esineestä koostuva löytökokonaisuus. Tyypillisesti kätköt sisältävät rahoja ja muita arvoesineitä, jotka on piilotettu kaivamalla maahan tai sijoitettu rakennukseen. Syystä tai toisesta kätkijä ei ole kuitenkaan koskaan tullut noutamaan piiloaan. Kätköjä on usein tehty sotien tai muiden poikkeustilanteiden aikana. Rahapiiloa on käytetty ”säästöpossuna” rahojen säilyttämiseen, tai kätköllä voi olla maaginen tarkoitus kuten uhraaminen tai rakennusta suojeleva taikuus. Tällaisia uhrikätköjä Karjalasta ei tosin tunneta juuri lainkaan.
Säästötarkoituksessa talletetut kätköt sisältävät usein hyvälaatuisia rahoja pidemmältä ajanjaksolta, kun taas hätätilanteessa piilotetut kätköt koostuvat rahoista, jotka kätkijällä on sattunut olemaan. Kätkön kaltainen löytökokonaisuus voi syntyä myös vahingossa, esimerkiksi rahakukkaron hukkuessa. Kertymälöydöksi kutsutaan eri aikoina sattumalta samaan paikkaan, usein rakennuksiin kuten kirkkoihin ja linnoihin, kertyneitä rahoja. Myös arkeologiselta kaivaukselta talteen otetut rahat muodostavat kertymälöydön. Kertymälöytöjen määrä Karjalassa on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin muissa Suomen maakunnissa, ja myös arkeologisten tutkimusten merkitys rahalöytömateriaalin karttumiselle on ollut pieni.
Karjalan historialliseen maakuntaan kuuluu nykyisten Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakuntien lisäksi muutamia kuntia Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kymenlaakson nykymaakunnista, sekä Venäjän puolella sijaitsevat ns. luovutetun Karjalan pitäjät. Etelä- ja Pohjois-Karjala ja niiden luovutetun alueen vastinpari Karjalankannas ja Laatokan Karjala eroavat merkittävästi toisistaan historialtaan, mikä näkyy myös rahalöydöissä. Etelä-Karjala, ja varsinkin Karjalankannas, ovat sijainneet keskeisten kulkureittien ja vesistöjen äärellä. Väestöntiheys on myös ollut suurempi, ja Karjalankannas nouseekin esiin jo viikinkiaikaisena keskuspaikkana. Keskiajalla Etelä-Karjala ja Karjalankannas kuuluivat Viipurin linnalääniin ja Ruotsin valtakuntaan. Karjalan pohjoisissa osissa korostuvat varsinkin 1600-luvun suuret kätkölöydöt, kun alue oli Ruotsin ja Venäjän sotatantereena.
Arkeologisia esineitä löydettiin eniten maataloustöissä ja rakentamisen yhteydessä ennen kaupungistumista ja maatalouden koneistumista, mutta Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueelta rahakätköjä on löytynyt maankäytön yhteydessä aina viime vuosikymmeniin asti. Luovutetun Karjalan osalta tiedot yksityishenkilöiden löytämistä rahoista katkeavat sodanjälkeisiin alueluovutuksiin. Sota-aikana myös rintamalla löydettiin rahoja. Esimerkiksi Kontiolahden Ristisaaressa löytyi vuonna 1941 juoksuhautaa kaivettaessa hopearahakätkö, josta museokokoelmiin päätyi myöhemmin kaksi 1600-luvun taaleria Saksasta ja Alankomaista. Löytäjä kaatui sodassa ja muut rahat jäivät lunastamatta.
Viime vuosina metallinetsinharrastus on noussut keskiöön rahalöytöjen tuottajana: Suomen puoleisen Karjalan alueelta on löytynyt lisää sekä yksittäislöytöjä että kätköjä historialliselta ajalta, kuten esimerkiksi tipparahakätkö Kiteen Juurikkajärveltä ja 1800-luvun alun kuparirahakätkö Joensuusta. Etelä-Karjalassa paikalliset metallinetsinharrastajat ovat löytäneet yksittäisiä viikinkiaikaisia rahoja mm. Ruokolahdelta, Imatralta ja Rautjärveltä. Nämä löydöt ovat muuttaneet aiempaa käsitystä viikinkiaikaisten rahojen levinnästä Suomessa.
Kansallismuseon numismaattiset kokoelmat vastaa valtakunnallisella tasolla rahojen tunnistamisesta ja tutkimisesta. Karjalassakin viikinkiaikaiset ja keskiaikaiset rahat ovat harvinaisia löytöjä, ja ne lunastetaan aina Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin. 1600-luvun ja sitä nuorempia rahoja lunastetaan harvoin, mutta tiedot löydöistä tallennetaan erilliseen löytötietokantaan. Jokainen rahalöytö on siis tärkeä, koska niistä kerättyjen tietojen avulla kuva löydöistä ja arkisesta rahankäytöstä täydentyy. Uuden ajan kätkölöytöjen lunastamisoikeus pyritään useimmiten siirtämään alueelliselle vastuumuseolle tai paikallismuseolle.
Rahakätköjä viikinki- ja ristiretkiajalta (n. 800–1200)
Suomen arkeologiassa rautakauden loppu jaetaan viikinki- ja ristiretkiaikaan. Rahahistorian näkökulmasta jakoa ei kuitenkaan ole tarpeen tehdä, sillä viikinkiaikaiset rahat säilyivät käytössä keskiajan alkuun saakka.
Viikinkiajalla Suomessa tai Karjalassa ei ollut varsinaista rahataloutta, koska alueelle ei vielä ulottanut toimintaansa mikään omaa rahaa lyövä järjestäytynyt taho. Sinne kuitenkin kulkeutui rahoja kaupankäynnin verkostojen kautta. Yleisimmät Karjalan alueelta löytyvät viikinkiaikaiset rahat ovat itämaisia dirhemeitä ja Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella lyötyjä penninkejä, myös anglosaksisia rahoja on jonkin verran. Näitä rahoja käytettiin maksuvälineenä perustuen painoon ja hopean arvoon, eikä rahojen alkuperä vaikuttanut niiden kelpoisuuteen. Ehkä rahojen ulkomuotoon ja koristeluun kuitenkin kiinnitettiin huomiota, koska usein niistä tehtiin riipuksia ja käytettiin koruina. Osa Karjalaan kulkeutuneista rahoista on todennäköisesti myös sulatettu uusien hopeaesineiden valmistusta varten, joten ehkä näyttävimmät valittiin riipuksiksi.
Karjalankannakselta viikinkiaikaisia kätköjä tunnetaan useita. Räisälän Tiurin Linnasaarelta löydettiin vuonna 1890 kellarin perustusten kaivamisen yhteydessä kätkö, joka sisälsi dirhemeitä, novgorodilaisia maksuhopeatankoja eli grivnoja ja koruja. Dirhemit olivat 900-luvun alusta ja 970-luvulta, mutta grivnat ja korujen joukossa ollut sykerö, eli hopealangasta punottu pääkoriste, viittaavat lähinnä 1100–1200-luvuille. On kuitenkin tavallista, että kätköissä voi olla jopa 200 vuotta muita rahoja tai esineitä vanhempia rahoja. Raudusta on löytynyt kaksikin viikinkiajan kätköä: Vehmaisten Pänniönmäen aarteessa oli lähes viidensadan länsimaisen 1000-luvun rahan lisäksi koruja. Mustilanmäen eli ns. Kappalaisen virkatalon kätkössä oli riipuksina käytettyjä, pääasiassa itämaisia rahoja, joiden joukossa oli myös erikoinen rahajäljitelmä (ks. tästä tarkemmin Riimudirhemi Karjalasta).
Etelä-Karjalan puolelta Savitaipaleen Säänjärven kylästä on löydetty kätkö, joka sisälsi neljä itämaista rahaa 900-luvulta ja yhden niiden jäljitelmän, sekä neljä rannerengasta. Etelä-Karjalasta ei kuitenkaan tunneta samanlaisia suuria viikinkiaikaisia kätköjä kuin luovutetun Karjalan alueelta. Pohjois-Karjalasta viikinkiaikaisia rahoja ei tunneta ollenkaan, ja Laatokan Karjalastakin vain Kurkijoelta ja Hiitolasta. Kurkijoen Kuuppalasta tunnetaan yksi 1860-luvulla löydetty viikinkiajan kätkö. Ilmeisesti siinä oli useita satoja 1000-luvun alkupuoliskon aikana lyötyjä saksalaisia, itämaisia ja anglosaksisia rahoja, mutta vain osa niistä saatiin talteen.
Osa Karjalankin viikinkiaikaisista rahalöydöistä on varmasti joutunut hukkaan. Esimerkiksi tarinan mukaan Mäntyharjulta (nykyään Etelä-Savon maakunnassa) löydettiin vuonna 1829 kattila, joka sisälsi pieniä hopearahoja ja helmiä. Löydöstä ilmoitettiin paikalliselle kappalaiselle, mutta sitä ei koskaan liitetty museokokoelmiin, vaan helmet päätyivät lapsille leluiksi ja rahat katosivat. Rahojen viikinkiaikaisuuteen viittaa niiden kuvailu pieniksi, ohuiksi ja silmukoin varustetuiksi.
Karjalan viikinkiaikaiset kätköt ovat hieman myöhempiä kuin Länsi-Suomen ja Hämeen kätköt, jotka yleisemmin ajoittuvat 1000-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Myös rahojen alkuperä on poikkeava, sillä Karjalan kätköt sisältävät huomattavan määrän Friisinmaalla, Alankomaiden rannikolla, lyötyjä rahoja. Tähän on esitetty syyksi toisaalta suoria kauppayhteyksiä Friisinmaan ja Karjalan välillä, toisaalta kyseisten rahojen huonompaa laatua, mistä syystä niitä ei olisi muualla Itämeren piirissä hyväksytty maksuvälineinä.
Keskiajan ja 1500-luvun kätköt
1300-luvulla oli käynnissä useita tapahtumasarjoja, joiden myötä Karjalan keskiajan voidaan katsoa alkavan, kuten alueen jakautuminen Ruotsin ja Novgorodin valtapiireihin. Ruotsalaisten etuvartioksi muodostui Viipurin kaupunki, jonka vanhimmat säilyneet kaupunkioikeudet tunnetaan vuodelta 1403. Ruotsalaiset perustivat myös Käkisalmen Vanhan linnan 1200-luvun lopulla laajentamalla ja vahvistamalla alkuperäisiä karjalaisten puisia varustuksia. Jonkinasteinen sotatoiminta ja ryöstelyt olivat alueella yleisiä koko keskiajan läpi, myöhemminkin. Vuosina 1495–1497 Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan välillä käytiin sota, ns. vanha viha, ja 1570‒1595 Ruotsin ja Venäjän välillä 25-vuotinen sota eli pitkäviha.
Keskiaikaisia kätköjä on verrattuna muuhun Suomeen löytynyt paljon Karjalankannakselta. Vanhimmat niistä ovat 1400-luvulta. Jääsken Metelinsillalta on löytynyt kahdeksan liivinmaalaista hopearahaa ja Kanneljärveltä 104 liivinmaalaista rahaa ja 12 Novgorodin dengaa sisältävä kätkö. Myös Terijoen Ollilasta on kätkö, joka sisältää 286 liivinmaalaista rahaa ja yhden gotlantilaisen aurron. Mannerruotsalaisia rahoja ei tunnetuissa 1400-luvun Karjalankannaksen kätköissä ole lainkaan. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä Suomen itäosissa ja Uudellamaalla Liivinmaan rahat olivat läpi keskiajan pääasiallinen maksuväline, joilla myös maksettiin merkittävä osa veroista.
Joitakin venäläisten tipparahojen kätköjä 1500-luvun alusta on löytynyt niin Suomen Karjalan kuin luovutetun alueenkin puolelta. Esimerkiksi Etelä-Karjalan Parikkalan Rautalahden kätkö sisälsi 64 venäläistä rahaa aikaväliltä 1462–1533, ja Pohjois-Karjalan Pielisjärveltä on pieni 16 tipparahan kätkö samalta ajalta. Myös Kurkijoelta on 1400–1500-lukujen taitteeseen ajoittuva tipparahakätkö. 1500-luvun loppua kohti rahalöytöjen määrä kasvaa koko historiallisen Karjalan maakunnan alueella. Etelä-Karjalan Rautjärven Purnujärveltä on suuri, 531 rahaa sisältävä kätkö, jonka vanhimmat rahat ovat 1400-luvulta, mutta nuorimmat lyöty vuonna 1570. Tämä osoittaa, että hyvälaatuiset hopearahat saattoivat olla käytössä pitkiäkin aikoja.
Karjalankannakselta tunnetaan kahdeksan 1500-luvun lopun kätköä, kuten esimerkiksi tämän artikkelin alussa mainittu Käkisalmesta vuonna 1582 löytynyt tipparahakätkö. Ruotsalaisten hopearahojen kätköjä on löydetty Jääsken Kiurulasta sekä Johanneksen Päätilästä. Viipurin Kolikkoinmäen kätkö sisälsi ruotsalaisten rahojen lisäksi joitakin liivinmaalaisia rahoja, ja Uudenkirkon Sortavalan kylän kätkössä oli ruotsalaisten, liivinmaalaisten ja venäläisten rahojen lisäksi myös saksalaisia ja alankomaalaisia taalereita. Pohjois-Karjalasta tunnetaan muutamia 1500-luvun kätköjä, esimerkiksi Lieksan Viekistä ja Pankajärveltä, sekä tipparahakätkö Liperin Papelonsaarelta.
1600-luku
Vuonna 1617 Stolbovan rauhassa Ruotsin hallintaan siirtyi aiempaa suurempi osa Karjalan aluetta. Ruotsi halusi perustaa uusia kaupunkeja hankkimilleen alueille ja kehittää sekä kauppaa että puolustusta Venäjää vastaan. Nykyisen Lieksan kaupungin paikalla sijainneelle keskiaikaiselle kauppapaikalle perustettiin Brahean kaupunki vuonna 1653. Sortavalan kaupungin perustamisesta päätettiin 1642, ja samalla oli tarkoitus perustaa kaupunki myös Salmiin. Laatokan Karjalan alue oli kuitenkin kärsinyt sodista pahasti, eikä Salmiin saatu riittävästi porvareita.
Monet Karjalan alueen ortodoksiset asukkaat pakenivat Venäjän puolelle Ruotsin vallan alkaessa. Tämä väestön korvautuminen luterilaisilla uudisasukkailla ja jäljelle jääneiden ortodoksisten asukkaiden oikeudet olivat keskeisenä aihepiirinä Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1656‒1658 käydyssä ns. ruptuurisodassa. Sodan jälkeen monet niistäkin ortodokseista, jotka olivat alun perin jääneet paikalleen Ruotsin vallan alussa, pakenivat Venäjälle jättäen jälkeensä autiokyliä, kuten Uukuniemen Papinniemen. Papinniemen ja Uukuniemen Kirkonkylän kätköt ovatkin suurimpia Etelä-Karjalasta tunnetuista kahdestatoista 1600-luvun rahakätköstä.
Karjalankannakselta 1600-luvun kätköjä on viisi kappaletta, eli huomattavasti vähemmän kuin 1500-luvun kätköjä. Suurin on 356 ruotsalaista rahaa sisältänyt Sakkolan Petäjärven kätkö. Löydöt eivät sisällä venäläisiä rahoja, kuten ei Etelä-Karjalassakaan. Laatokan Karjalasta ja Pohjois-Karjalasta 1600-luvun kätköjä on yhteensä jopa 55. Laatokan Karjalan isot venäläisten tipparahojen kätköt Ruskealasta ja Sortavalasta sisältävät yhteensä yli 15 000 rahaa. Pohjois-Karjalastakin tunnetaan tipparahakätköjä Pielisjärveltä. Ruotsalaisten rahojen kätköjä on löytynyt Jaakkiman Metsämiklistä ja Ihalasta, kuten myös Ruskealasta ja Pohjois-Karjalan puolelta Liperistä. Liperin Viinijärven kätkössä oli jopa 1012 ruotsalaista kuparirahaa.
1700-luku
Suuri Pohjan sota alkoi Ruotsin ja Venäjän välillä vuonna 1700. Laatokan Karjalassa venäläiset aloittivat hyökkäämällä Sortavalaan vuonna 1705, minkä jälkeen venäläisten hyökkäykset Laatokan pohjoisrannikon kyliin olivat tavallisia: Väestö pyrki pakenemaan sisämaahan, joten Sortavalan kaupunki oli ajoittain käytännössä autio. Vuonna 1710 venäläiset joukot valloittivat ensin Viipurin ja Käkisalmen ja lopulta koko nykyisen Suomen alueen käynnistäen isoksivihaksi kutsutun miehitysajan (1710–1721), joka päättyi Uudenkaupungin rauhaan ja suurimman osan Karjalasta luovutukseen Venäjälle. Ruotsi ja Venäjä ajautuivat kuitenkin pian uuteen konfliktiin 1741 (hattujen sota eli ns. pikkuviha). Sodan päätteeksi solmitussa Turun rauhassa 1743 Ruotsi joutui luovuttamaan loputkin Etelä-Karjalasta niin, että raja tuli Kymijokeen asti. Suurimmassa osassa Karjalan historiallista maakuntaa venäläisten hallinta-aika alkoi siis jo isonvihan miehitysajasta ja jatkui yli kaksi vuosisataa, aina Suomen itsenäistymiseen saakka.
Etelä-Karjalasta tunnetaan 1700-luvulta 29 kätköä ja Karjalankannakselta 26, molemmilta alueilta siis enemmän kuin edeltävältä vuosisadalta. Nykyisestä Kymenlaaksostakin on 1700-luvulta yhteensä yhdeksän kätköä Virolahdelta ja Miehikkälästä. Etelä-Karjalassa venäläisten rahojen osuus on tällä vuosisadalla jo huomattavasti suurempi. Esimerkiksi Savitaipaleen Virmajärveltä on löytynyt 3000 venäläisen kuparirahan kätkö. Karjalankannaksen ja Kymenlaakson alueella taas ruotsalaisia ja venäläisiä rahoja on suunnilleen yhtä paljon. Esimerkiksi Johanneksen Kivitokeen kätkössä oli 703 ruotsalaista rahaa.
Laatokan Karjalasta 1700-luvun kätköjä on yhteensä 19. Ne sisältävät pääosin venäläisiä tipparahoja, kuten esimerkiksi Sortavalan Nukuttalahden 826 rahan kätkö. Pohjois-Karjalasta 1700-luvun kätköjä on peräti 56 kappaletta, joissa on yhteensä yli 9600 rahaa. Hieman yllättäen tässä aineistossa 90 % rahoista on ruotsalaisia. Suurimmat ovat Tohmajärven Värtsilän kätkö (2887 ruotsalaista kuparirahaa), Ilomantsin Tokrajärven kätkö (1088 ruotsalaista kuparirahaa) sekä Ilomantsin Hassilan tilan kätkö (911 ruotsalaista kuparirahaa).
Myöhäisiä kätköjä: 1800-luku ja vuosi 1918
Kätköjen määrä Suomessa vähenee 1800-luvulla. Tämä johtuu osittain rahan säilyttämiseen liittyvistä uudistuksista kuten pankkilaitoksesta, osittain poikkeuksellisen pitkästä rauhan ajasta vuodesta 1809 aina 1900-luvun alkuun. 1800–1900-luvuilla lyötyjä rahoja ei myöskään ole pidetty tarpeeksi vanhoina kuulumaan muinaismuistolain piiriin, eikä niitä siksi ole välttämättä ilmoitettu museoon löydettäessä.
Karjalan alueelta tunnetaan vielä kätköjä, joissa on myös 1800-luvun rahoja. Etelä-Karjalasta Luumäen Orkolasta on löydetty venäläisten kuparirahojen kätkö, jonka rahat ajoittuvat vuosiin 1777–1813. Ruokolahden Kesselilästä kerrotaan löydetyn vuonna 1950 kätkö, joka sisälsi noin neljä kiloa 1800-luvun hopea- ja kuparirahoja. Myös Karjalankannakselta ja Laatokan Karjalasta on 1800-luvun venäläisiä rahoja sisältäviä kätköjä. Pohjois-Karjalan alueelta tunnetaan peräti 19 kätköä, jotka on kätketty vasta 1800-luvulla, vaikka suurin osa rahoista ajoittuukin 1700-luvun puolelle.
Pohjois-Karjalan löytöaineistoon kuuluu erikoisuutena myös kaksi setelikätköä, molemmat löydettiin 1970-luvulla. Nurmeksen Savikylän Paarmalasta löydettiin vanhan aitan lattiapalkin piilolokerosta tuoheen kääritty 28 ruotsalaisen ja venäläisen setelin nippu vuosilta 1818–1837. Joensuun kaupungista taas löytyi talon seinänraosta seteli ja kolme tilapäistä maksuvälinettä vuodelta 1918.
Kätkölöydöt heijastavat rahankäytön ja sodan historiaa
Tiivistetysti voidaan sanoa, että Karjalan alue on keskiajalta lähtien ollut kahden valtakunnan välisen konfliktin näyttämönä, joka tavallaan jatkuu edelleen. Vaikka toisinaan on esitetty, ettei kätkölöytöjen suuri määrä aina suoraan liittyy sotaan ja levottomuuksiin, Karjalan kohdalla se melko selvästi liittyy. Kuten alussa todettiin, kaikki kätköt eivät ole hätätilanteessa kiireessä piilotettuja, vaan enemmänkin kuin ”säästöpossuja”. Karjalassa nämä säästöpossutkin ovat usein jääneet omistajaltaan maahan, koska rauhan ajat ovat jääneet lyhyiksi.
Alueiden autioituminen väestön siirtymisen seurauksena on ollut myös Karjalan historiassa toistuva teema, viimeksi Suomen evakuoidessa väestönsä luovutetuilta alueilta toisen maailmansodan yhteydessä. Rahakätköissä tällaiset muutokset näkyvät erityisesti 1600-luvulla, jolloin suuri osa ortodoksisesta väestöstä pakeni Venäjälle. Kylien jäädessä autioiksi ihmiset jättivät jälkeensä myös pahan päivän varalle piilotettuja kätköjä. 1700-luvulle tultaessa Karjalan pohjoisia osia olivat autioittaneet myös 1600–1700-luvun vaihteen molemmin puolin nälänhätä, rutto ja isovihan miehityskausi.
Viikinkiajalta 1800-luvulle ulottuvassa rahakätköjen historiassa rahojen kautta voi myös tarkastella kauppasuhteita, verkostoja ja taloushistoriaa. Viikinkiajan rahojen arvo määräytyi hopeapitoisuuden mukaan, joten todennäköisesti isoimpia ja parempilaatuisimpia rahoja, kuten dirhemeitä, arvostettiin eniten. Keskiajalla Euroopan laajuinen hopeapula pienensi rahojen kokoa, mutta tässä vaiheessa rahojen merkitys olikin jo aivan toinen. Vaikka rahan arvo edelleen oli sitoutunut hopeapitoisuuteen, se päätettiin ja taattiin lyöttäjien toimesta. Ulkomaalaisten rahojen käyttöä ei ollut kielletty, koska rahapulasta johtuen se ei olisi ollut kannattavaa.
Euroopan taloustilanne ja hopeavarannot kasvoivat 1500-luvulta lähtien mm. kaivostekniikan kehittymisen, kolonialismin tuoman varallisuuden ja yhteiskunnallisten muutosten seurauksena. Löydöissä tämä näkyy ulkomaisten taalereiden muodossa. 1600-luvulla Ruotsissa otettiin käyttöön kupariraha. 1600-luvun ja 1700-luvun kätköissä ruotsalaiset rahat ovatkin yleensä kuparirahoja ja venäläiset hopeisia tipparahoja.
Karjalankannaksen löytöaineisto on varsinkin keskiajan ja 1500-luvun alun kätköjen suhteen kiistatta poikkeuksellinen. Luovutettujen alueiden kohdalla tuodaan usein esiin ajatusleikki: Entä jos…? Miten rahalöydöissä näkyisi se, jos Karjalankannas olisikin käynyt muun Suomen mukana läpi yhteiskunnan rakennemuutoksen, vuoden 1963 muinaismuistolain voimaantulon, kaavainventoinnit ja nykyisenkaltaiset rakennus- ja maankäyttöpaineet sekä metallinetsinharrastuksen? Melko varmasti voidaan sanoa, että ainakin kätköjä olisi löytynyt paljon lisää.
———
FM Liisa Kunnas-Pusa on arkeologian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. FT Frida Ehrnsten työskentelee Kansallismuseon numismaattisten kokoelmien amanuenssina. Teksti perustuu kirjoittajien kirjaan Karjalan rahalöydöt – Myntfynd i Karelen (2020)
Lähteet ja kirjallisuutta
Ehrnsten, F. 2019. Pengar för gemene man? Det medeltida myntbruket i Finland. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXVI. Helsinki: Suomen Keskiajan Arkeologian Seura.
Ehrnsten, F. & Kunnas-Pusa, L. 2020. Karjalan rahalöydöt – Myntfynd från Karelen. Suomen rahahistoria 2 – Maakuntainventointi / Finlands mynthistoria 2 – Landskapsinventeringen. Helsinki: Suomen Numismaattinen Yhdistys.
Oravisjärvi, J. 2015. Opas Suomen rahalöytöihin. Turku: Turun museokeskus.
Talvio, T. 1979. Entisen Suomen Karjalan esihistorialliset rahalöydöt. Suomen Museo 1979: 5–20.
Talvio, T. 2002. Coins and Coin Finds in Finland AD 800–1200. Iskos 12. Helsinki: SMY.
KALMISTOPIIRI 