Hilazon Tachtitin luolasta Pohjois-Israelista on löydetty jälkiä 12 000 vuotta sitten vietetystä hautajaisjuhlasta. Luolalla työskentelevät arkeologit löysivät paikan kaivauksissa 28 ihmisen jäännökset, työkaluja, simpukoita ja eläinten luita. Kahteen kuoppaan oli haudattu kolme villihärkää ja yli 70 kilpikonnaa. Näin suuren eläinmäärän kokoamiseen on kulunut aikaa ja vaivaa.

Villihärän luissa näkyi jälkiä teurastuksesta. Osa kilpikonnien luurangoista oli kokonaisia, osa taas oli poltettu. Tutkijat päättelivät, että kilpikonnat oli keitetty, minkä jälkeen niistä oli poistettu liha. Tätä pidettiin todisteena siitä, että kilpikonnat oli valmistettu nimenomaan ruuaksi, eikä niitä ollut uhrattu.
Paikalle haudattujen vainajien iät vaihtelivat imeväisikäisestä vanhukseen. Yksi naisista oli haudattu sikiön kanssa. Toinen vainaja, keski-ikäinen nainen, oli ilmeisesti kuollut luonnollisista syistä ja haudattu erikoisten luiden kanssa. Hänen hautaansa oli asetettu leopardin lantio luut, kotkan siiven kärki ja kivinäädän kallo. Kaikilla näillä eläimillä on huomiota herättävä turkki tai sulat. Naisella oli muutamia epämuodostumia, jotka todennäköisesti saivat hänet ontumaan koko elämän ajan. Naisella saattoikin olla yhteisössään erityisasema ja hänen poismenoaan on voitu juhlia näyttävästi tai poikkeuksellisesti.

Kohdetta pidetään merkittävänä, sillä Israelista on aikaisemmin löydetty yhtä runsaiden hautajais- tai muistopitojen jälkiä vain neoliittiselta ajalta.
Linkki uutiseen BBC:n sivulla: http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-11153902