Rakkautta haudan takaa?

Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Arkeologia on tiedettä, jossa asioita tarkastellaan analyyttisesti ja objektiivisesti. Kenties tämän takia muinaiset ihmiset näyttäytyvät tutkimuksissa toisinaan jossain määrin etäisinä ja persoonattomina. Vaikka ihmisten tunteita ja ajatuksia ei voi kaivaa, on totuus kuitenkin se, että tutkimamme ihmiset ovat olleet biologisesti kanssamme samanlaisia ja siksi samanlaista on ollut heidän kokemansa tunteiden kirjo. Myös aiemmin eläneiden ihmisten elämässä on ollut onnea, iloa, pelkoa, vihaa ja surua sekä myös hellyyttä, kiintymystä ja rakkautta. Joskus arkeologinen aineisto voi tuoda vastaan  tuhansien vuosien takaisia tragedioita, joiden taustalta paljastuu inhimillisyyttä, lempeyttä ja välittämistä. Tällaisina on pidetty esimerkiksi Teppe Hasanlun ja Kyproksen Kourionin löytöjä.

Muinainen itäassyrialainen kaupunki Teppe Hasanlu sijaitsee nykyisen Iranin luoteisosassa. Kaupunki tuhoutui 800-luvulla eaa. sotaisassa yhteenotossa, joka jätti jälkeensä lähes koskemattoman kaupunkikerroksen. Sitä on tutkittu vuosien 1956–1974 välillä. Tutkimuksissa paljastui lukuisia merkkejä palatsien ja temppelien tuhosta, tulipaloista sekä sotatoimista. Paikalta on kaivettu haarniskojen osia, aseita ja rakennusten sortuessa surmansa saaneiden ihmisten luurankoja. Yksi kuuluisimmista löydöistä tunnetaan nimellä ”6000 vuotta vanha suudelma”, vaikka sen todellinen ikä on puolet nuorempi. Löytö tehtiin vuoden 1972 kaivauksissa tutkittaessa palatsiin kuulunutta savitiilestä muurattua viljasäiliötä tai varastohuonetta. Huoneesta löydettiin miehen ja naisen luurangot, jotka makasivat kasvokkain lähellä toisiaan. Nainen lepäsi kyljellään miehen käsivarren päällä, kasvot kohotettuna kohti miehen kasvoja. Molemmat olivat nuoria aikuisia, eikä luissa näkynyt merkkejä vammoista. Naisen pään alla oli laakea kivi, mutta luurankojen yhteydestä ei löytynyt mitään esineitä, mikä viittasi löydön olevan jotain muuta kuin varsinainen hautaus. Esitetyn tulkinnan mukaan kyseessä voisi olla kaksi rakastavaista, jotka ovat piiloutuneet palatsiin tehtyä hyökkäystä ja kuolleet pienessä kammiossa hapenpuutteeseen.

1980-luvun puolivälissä kaivettiin Kyproksen Kourionissa maanjäristyksessä vuonna 365 jaa. tuhoutunutta kaupunkia. Tuhoutuneista rakennuksista löytyi useita järjistyksessä surmansa saaneita ihmisiä, kenties koskettavimpana kaikista eräästä talosta löytynyt perhe. Suurten katonlohkareiden alle jäänyt nainen piti käsivarsiensa suojassa noin puolitoistavuotiasta lasta ja päällimmäisenä oli ilmeisesti perheen isä, joka on yrittänyt suojata vartalollaan naista ja lasta sortuvan katon kappaleilta. On myös ehdotettu, että Kourionin järistys olisi tapahtunut ihmisten ollessa vielä yöpuulla, jolloin vainajat olisivat jääneet niihin asentoihin, joissa ovat nukkuneet.

Edellä mainitut esimerkit ovat tapauksia, joissa vainajat ovat jääneet kuolinsijoilleen, mutta joskus vainajia on asetettu hautoihin asentoihin, jotka saattavat symboloida vainajien elinaikaisia tunteita – ainakin joidenkin tulkintojen mukaan. Kenties muutamat poikkeukselliset kaksoishautaukset kertovat siitä, että hautaajien mielestä parien kiintymys toisiinsa on ollut niin merkittävää, että sitä on painotettu myös hautausrituaalissa. Vuonna 2006 kaivettiin Italian Modenassa 500–600-luvulle jaa. ajoittuva kaksoishauta. Aikuiset vainajat makasivat haudassa vierekkäin, mutta limittyvät sormien luut viittasivat siihen, että vainajien kädet on tarkoituksella liitetty yhteen. Lisäksi miehen selkärangan asento viittasi siihen, että vainajien kasvot on alunperin käännetty toisiaan kohti, mutta ilmeisesti läheisen joen tulvavesi on siirtänyt miehen kalloa hautauksen jälkeen. Tutkittu nekropolis kuului hautauksen tekoaikaan Mutinan alueeseen ja se on mahdollisesti ollut yhden tilan käyttämä. Haudan rakenteen perusteella henkilöt eivät ole kuuluneet ajan varakkaimpaan väestöön. Kaksoishautauksen vainajien mukaan ei ollut asetettu antimia, ellei sellaiseksi voi laskea luurankojen yhteydestä löytynyttä pronssisormusta. Koska sormuksia oli tuohon aikaan käytetty avioliiton symbolina jo satojen vuosien ajan, on tutkijoiden mukaan mahdollista, että kaksoishautaus olisi kuulunut avioparille.

Vuonna 2007 löydettiin uusi kaksoishautaus Valdarosta, joka sijaitsee Italiassa lähellä Mantovaa, johon Shakespeare sijoitti Romeon ja Julian traagisen rakkaustarinan tapahtumia 1500-luvulla. Kenties löyhästi tämän yhteyden perusteella media risti löydön ”Valdaron rakastavaisiksi”. Vainajat on haudattu kasvokkain hyvin lähelle toisiaan, kädet ja jalat yhteen kiedottuina. Hautaus ajoittuu neoliittiselle kivikaudelle (n. 4000 eaa.), jolloin kaksoishautaukset olivat melko harvinaisia. Tavallisesti hautoja kaivettaessa luut nostetaan maasta yksitellen, mutta tässä tapauksessa haluttiin säilyttää vainajien ainutlaatuinen asento. Koko hauta nostettiin maasta suurena paakkuna valjaiden avulla, asetettiin puulaatikkoon ja lähetettiin Comon Civici-museon arkeologiseen laboratorioon lisätutkimuksia varten. Museossa luille tehtiin DNA-tutkimuksia, 3D-laserskannaus ja röntgentutkimus, joilla haluttin saada lisätietoa vainajista, heidän elämästään ja kuolinsyistään. Analyysien mukaan haudatut ovat noin 20-vuotiaana kuolleet nuori mies ja nainen. Miehen niskan läheltä löydettiin piinuolenkärki ja naisen lantion kohdalta kaksi piiveistä, jotka johtivat aluksi spekulaatioon uhrauksesta tai väkivaltaisesta kuolemasta. Luista ei kuitenkaan löytynyt murtumia tai mikrotraumoja, joita kyseiset esineet olisivat niihin voineet jättää, joten kenties esineet ovat sittenkin olleet hauta-antimia. Valdarosta ei tunneta neoliittisia asuinpaikkoja, mutta alueella virtaavat joet ovat tehneet paikasta ihanteellisen metsästystä, kalastusta ja viljelyä ajatellen. Neoliittinen Valdaro olisi ollut kehittynyt yhteisö, jolla on ollut pääsy tärkeille kauppareiteille ja läheiset siteet naapuriyhteisöihin.

Italiasta, Valdarosta löytyneen neoliittisen kaksoishautauksen pari näyttää syleilevän toisiaan.

Joskus myös ranskalaiset 500–600-luvulle ajoittuvat miesten kaksoishautaukset, joita on tutkittu mm. Lothringenin Ennerystä ja Audun-le-Tichesta, on nähty samaa sukupuolta olevien rakastavaisten hautauksina. Nämä hautaukset, joissa miehet lepäävät käsi kädessä, mahdollistavat erilaisia tulkintavaihtoehtoja ja niistä onkin kummunnut runsaasti keskustelua. Joidenkin mielestä ainakin Valdaron pari, joka tutkimustenkin jälkeen näyttäisi jäävän syleilyyn, on ikuisen rakkauden symboli. Vaikka tunteiden esiinsaaminen arkeologisesta aineistosta on mahdotonta ja liiallista tunteiden siirtämistä menneisyyteen on myös varottava, voimme ystävänpäivän kunniaksi kenties tunnustaa sen, että myös esihistoriallinen ihminen on ollut tunteva henkilö, ja jossakin on ollut hänenkin rakkautensa kohde.

Käytetyt lähteet:

Dandamaev, Muhammad A. & Lukonin, Vladimir G. (1989). The Culture and Social Institutions of Ancient Iran. Cambridge University Press, Cambridge.

Geller, Pamela L. (2009). Bodyscapes, Biology, and Heteronormativity. American Anthropologist, Volume 111, Issue 4: 504-516.

Halsall, Guy (2010). Cemeteries and Society in Merovingian Gaul: Selected Studies in History and Archaeology, 1992-2009. Brill Academic Publishers, Netherlands.

Meyers, Katy (2011). Can you excavate love? Bones Don’t Lie -blogi.

Soren, David & James, Jamie (1988). Kourion: The search for a lost Roman city. Anchor Press, New York.

Urbanus, Jason (2008). Eternal Embrace. Archaeology, Volume 61 Number 1, 2008