Etiikka Niinimäki Sirpa Osteologia

Osteologian ja etiikan kursseja ja seminaareja

Sirpa Niinimäki, FT – Oulun yliopisto

Sheffieldin yliopisto järjestää viiden päivän ihmisosteologian lyhytkursseja ja kolmen päivän eläinosteologian lyhytkursseja, jotka on tarkoitettu ihan kaikille. Kurssit (jotka voi suorittaa yhdessä tai erikseen) on suunnattu esimerkiksi arkeologeille, jotka haluavat kehittää itseään tutkijoina ja varmuutta sitä mahdollisuutta varten, että joutuvat/pääsevät kaivamaan ihmisjäänteitä. Seuraava kurssi on täynnä, mutta käykääpä liittymässä kurssin Facebook-ryhmään, niin pysytte selvillä siitä, koska kursseja järjestetään seuraavan kerran! Kaksi kurssin opettajista, Lauren McIntyre ja Linzi Harvey kävivät juuri kuun taitteessa Helsingissä Pohjoismaisen Lääketieteen Historian Kongressissa. Voin myös henkilökohtaisesti suositella Laurenia opettajana: tutustuin häneen ja hänen ammattitaitoonsa tehdessäni tutkimusta Sheffieldin yliopistossa kahden kuukauden ajan vuonna 2008 ja lyhyempien tutkimus- ja opetusvierailujen aikana vuosina 2009 ja 2010.

Yorkissa, Englannissa järjestetään 13.-15. syyskuuta brittiläisen bioantropologien yhdistyksen (BABAO British Association for Biological Anthropology and Osteoarchaeology) vuosittainen konferenssi. Abstrakteja ei voi enää jättää, mutta tilaisuuteen voi tietysti osallistua ilmoittautumalla ja maksamalla osallistumismaksu. Ja tämä tiedoksi tietenkin myös ensi vuotta varten: jos kiinnostaa tietää, millaista tutkimusta maailmalla tehdään, ja/tai miten oma tutkimus asettuu kansainvälisen tutkimuksen kehykseen, voi alkaa tehdä suunnitelmia jo nyt sen suhteen, mitä tutkimusta ja sen tuloksia siellä haluaisi esittää.

Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettyä Helsingin Pohjoismaisen Lääketieteen Historian kongressia edelsi ihmisjäänteisiin liittyviä eettisiä kysymyksiä käsittelevä workshop. Siellä tuli esille, että useat opiskelijat (ja miksei jo valmistuneet arkeologitkin) kokevat työhönsä ja tutkimukseensa liittyvien eettisten kysymysten käsittelyn tärkeäksi. Oulussa meillä järjestetään vuorovuosin arkeologian teorian ja etiikan kurssit (tulevana akateemisena vuonna on etiikan vuoro). Siellä käsitellään siis myös ihmisjäänteisiin ja niiden tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä (tämän osuuden minä opetan/nostan esille kysymyksiä keskusteltavaksi). Jos nyt kumminkaan ei ihan Ouluun ja kurssille pääse, mutta ihmisjäänteisiin ja niiden tutkimukseen liittyvät eettiset kysymykset kiinnostavat tai ne tulevat vastaan töitten puolesta, kannattaa lukea parien kansainvälisten bioantropologien ja arkeologien yhdistysten eettiset ohjesäännöt (code of ethics). Nämä kun lukee, on varmasti vähän valmiimpi keskustelemaan eettisistä kysymyksistä. Nämä löytyvät seuraavien linkkien takaa:

BABAOn Code of Ethics ja Code of Practice: http://www.babao.org.uk/index/ethics-and-standards

Amerikkalaisten bioantropologien yhdistyksen (AAPA American Association for Physical Anthropologists) Code of Ethics: http://physanth.org/association/position-statements/code-of-ethics

AAAn (American Anthropological Association) Code of Ethics: http://www.aaanet.org/issues/policy-advocacy/Code-of-Ethics.cfm

3 kommenttia

  1. Jos ei halua lähteä ulkomaille asti, niin mäkin tarjoan taas ens kesänä Helsingin kesäyliopistoon Ihmisosteologian perusteet- kurssia (27h). Tänä vuonna kurssi ainakin tuli täyteen monta viikkoa ennen kurssin alkua, joten lupaa hyvää sen suhteen, että ensi kesänäkin voisi olla tarpeeksi kiinnostuneita osanottajia. Opetan mielellään myös yliopistossa, työväen- ja kansalaisopistoissa jne.

    Tykkää

  2. Ja yleistajuista arkeologiaa Turun työväenopiston Arkeologiaa harrastajille -kurssilla taas syksyllä! Kurssilla tullaan käsittelemään myös hautausten arkeologiaa.

    Tykkää

  3. Helsingin yliopiston avoimen yliopiston kesäopetukseen hyväksyttiin mun vetämä kurssi Ihmisosteologian perusteet 12-27.5.2014 Toinen ryhmä on päiväsaikaan 11.8.2014 alkaen elokuun loppuun 3 vko, Kurssille otetaan 20/ryhmä. Tervetuloa!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.