Inkoolaisesta kukkapenkistä löytyi kivikautinen piikärki

Jan Fast

”Aina välillä salaa haaveillut täällä pihamaata kaivaessani, että löytyisi jotakin vanhaa, mutta että jotakin NÄIN vanhaa”.

Inkoolaisen talon pihamaalla sattui ja tapahtui toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna 2021. Kaunis aurinkoinen kevätsää oli houkutellut nuoren nelihenkisen perheen kukkapenkin perustamistöihin. Kun työt puutarhassa olivat edenneet noin kymmenen senttimetrin syvyyteen, perheen äiti huomasi savisessa maassa jotain hyvin erikoista. Viimeisen lapiopiston maassa näkyi oudon muotoinen kivi. Esine oli litteä ja lehden muotoinen ja sen pinnassa näkyi selviä muotoilun jälkiä.

Perheenäiti ymmärsi pian, että oli löytänyt jotain arvokasta ja kiiruhti heti lähettämään löydöstä sähköpostia Museovirastoon. Hetken etsittyään hän löysi Facebookista ”Arkeologian ystävät” nimisen ryhmän ja lähetti sinne aamukymmeneltä kuvan löydöstään ja toivoi apua sen tunnistamiseen.

Yli sata vastuullista ja asiantuntevaa ryhmän jäsentä – heidän joukossaan useita arkeologeja – analysoi, kannusti ja kehui löytöä. Muutamat olivat huolissaan, että löytö joutuisi hukkaan tai rikkoutuisi. Ryhmän jäsenet kehottivat myös olemaan kaivelematta kukkapenkkiä enempää, kunnes Länsi-Uudenmaan arkeologi on käynyt paikalla. Arkeologi Tarja Knuutinen sopikin paikan tarkastuksesta löytäjän kanssa jo muutaman päivän sisällä.

Viikonlopun aikana esinettä on tutkittu kuvien perusteella usean eri arkeologin voimin. Esine on noin 90 mm pitkä, leveimmältä kohdaltaan 30 mm leveä, ja läpileikkaukseltaan linssimäinen. Se on valmistettu piikivestä ja muotoiltu pelkästään iskemällä.

Muodoltaan esine muistuttaa ensisilmäyksellä hyvin paljon tyypillisen kampakeramiikan (3900-3500 eaa.) aikaisia noin 6000–5500 vuotta vanhoja piinuolenkärkiä. Inkoon esine on kuitenkin paljon isompi kuin tuon aikaiset tavalliset nuolenkärjet. Kokonsa puolesta se sopisikin paremmin keihäänkärjeksi tai ehkä jopa veitseksi. Esineen löytöpaikan korkeus on noin 5 metriä kivikauden tuon aikaisen rantaviivan yläpuolella eli esinettä ei ainakaan ole hukattu veteen.

Piikiven alkuperästä on esitetty, että se saattaisi ainakin ulkonäön puolesta olla alkuperältään skandinaavista eikä itäistä kuten tavallisemmin on oletettu kampakeraamisena aikana. Asia selvinnee lähiaikoina, kun kärkeä päästään tutkimaan tarkemmin.

Miten esine on joutunut löytöpaikalleen? Onko se hukattu, uhrattu tai haudattu omistajansa mukana vai onko löytöpaikan kohdalla kivikautinen asuinpaikka? Mielenkiintoisiin kysymyksiin saataneen vastauksia lähiaikoina, kun paikkaa tutkitaan tarkemmin. Kiitän ja onnittelen löytäjää vastuullisesta toiminnasta.

Lukemista aiheeseen liittyen:

Hertell, E. & Tallavaara, M. 2011. High Mobility or Gift Exchange – Early Mesolithic Exotic Chipped Lithics in Southern Finland. In: Rankama, T. (ed.) Mesolithic Interfaces. Variability in Lithic Technologies in Eastern Fennoscandia. Monographs of the Archaeological Society of Finland 1, 10–41.