Aleksanteri Suuren sukuhaudalla Verginassa

Maija Lehikoinen – Turun yliopisto.

Pohjois-Kreikassa sijaitsevaan Verginaan on monien tutkijoiden mukaan haudattu antiikin makedonialaisia kuninkaita. 1970-luvulta lähtien tutkitut haudat sisältävät eräiden tulkintojen mukaan mm. Filippos II:n, Aleksanteri Suuren isän, viimeisen leposijan.

Vergina_MaijaLehikoinen — Verginan museon sisäänkäynti vasemmalla ja uloskäynti oikealla. Kuva: Maija Lehikoinen.

Filippos II:n (382–336 eaa.) haudalla vierailu on vaikuttava kokemus, johon johdattelee museon himmeä valaistus. Tarkkaavainen museovahti piti huolen siitä, että hämärässä museossa kierrettiin tietty reitti ennen Filippoksen haudalle saapumista. Tunnelma ja paikan kokeminen olisivat olleet täysin erilaisia, jos olisimme kiertäneet korkeiden kirkkaasti valaistujen valkoseinäisten huoneiden läpi, tai menneet suoraan haudalle, niin kuin ensin itsekin suunnittelin tekeväni. Ei siis ihmekään, että museo on saanut osakseen ylistystä.

Filippoksen haudalle laskeuduttiin hiljalleen alas rappusia pitkin. Myös tämä on kenties tarkkaan harkittu museologinen efekti, tai sitten vain teknisistä syistä johtuva ratkaisu. Hauta oli kirkkaasti valaistu ja rappuset hämärät, joten tämäkin oli hieno tapa ilmaista kävijälle, että hän on nyt lähestymässä jotakin elämää suurempaa. Haudan, tai jopa ”Filippoksen” näkeminen ensin ylhäältä ja ”hänen” luokseen laskeutuminen aiheutti suurta kunnioitusta sekä paikkaa, että henkilöä kohtaan.

Haudan julkisivu oli yllättävän hyvin säilynyt. Varsinkin kirkkaat sininen ja punainen olivat säilyneet maan uumenissa erittäin elävinä. Erilaisista koristelistoista erotti jopa niihin valkoisella maalatut pienet kuviot. Hautakummun maamassojen valtavan paineen näki ohuimmista kohdistaan taipuneista doorilaisista pylväistä haudan oven molemmilla sivuilla. Myös oven yläpuolinen palkki oli haljennut, mutta nähtävästi hieman restauroitu kestämään vielä paikallaan. Kun haudan kokeminen museoympäristössä aiheutti jo niin valtavan tunneryöpyn, oli vielä uskomattomampaa ajatella, miltä haudan löytäneestä arkeologi Manolis Andronikoksesta on tuntunut hänen astuessaan hautaan sisään ensimmäistä kertaa. Museossa on otettu myös tämä huomioon, sillä lähtiessään kävijä voi lukea Andronikoksen oman kertomuksen haudan löytämisestä. Pelkästään löytöhetken ajatteleminen aiheuttaa ainakin arkeologian opiskelijassa, mutta varmasti myös muissa kanssakokijoissa, lyhytkestoisen hengityskatkoksen. Tämän kokemuksen jälkeen niin Filippoksesta, kuin Aleksanteristakin tuli melkein kuin vanhoja perhetuttuja. Kuoleman, menetyksen ja vainajan kunnioituksen kokeminen on vuosituhansista riippumatta aina sama.