Maija Lehikoinen – Turun yliopisto.
Ateenan Kerameikoksella sijaitsee vuodelta 403 eaa. peräisin oleva Lakedaimonilaisten hauta, joka on yksi harvoista antiikin Kreikan säilyneistä ja täysin identifioiduista joukkohaudoista. (Huom! Sparta sijaitsee Lakonian maakunnassa, joten spartalaisia kutsutaan lakedaimonilaisiksi.) Kiinnostukseni kyseistä hautaa kohtaan heräsi vuonna 2010 Suomen Ateenan-instituutin johdantokurssilla, jolloin vierailimme Kerameikoksen arkeologisella kohteella oppaanamme alueen kaivausjohtaja Jutta Stroszeck Saksan arkeologisesta instituutista. Suurinta mielenkiintoa herättivät haudasta löytyneet luurangot, joiden kuvia Stroszeck esitteli meille haudan edessä (kuva 1).
Ensimmäiset vainajat löydettiin saksalaisen arkeologi A. Brücknerin kaivauksilla jo vuonna 1915, kun vanhin osa joukkohaudasta kaivettiin esiin. Kaivaukset jatkuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen edelleen Brücknerin johdolla vuosina 1926-1930. Antropologisia tutkimuksia haudan vainajista on tehty jo 1930-luvulla ja uudelleen 1970-luvulla. Uusimmat tutkimukset haudasta ja sen vainajista ovat 2000- ja 2010-luvuilta. Lakedaimonilaisten hauta on malliesimerkki siitä kuinka historialliset lähteet ja arkeologia tukevat toisiaan antiikin kohdetta tutkittaessa niin, että se voidaan tunnistaa täydellä varmuudella. Onnistuneen tutkimuksen vuoksi lakedaimonilaisten hauta on myös toiminut suurena apuna sen lähelle sijoittuvien löytöjen ja rakenteiden ajoittamisessa ja näin laajemmin edistänyt myös muuta antiikin tutkimusta. Esittelen ensin yleisesti Kerameikoksen arkeologista kohdetta, minkä jälkeen selvitän lakedaimonilaisten haudan taustaa, eli sitä kuinka vainajat hautaansa Kerameikokselle päätyivät. Sen jälkeen käsittelen yksityiskohtaisemmin itse hautaa: sen arkkitehtuuria, piirtokirjoitusta, hautaustapoja ja vainajia.
Kerameikoksesta
Kerameikoksen arkeologinen alue löydettiin vuonna 1863, ensimmäisten hautasteelejen paljastuessa alueen hiekanottokuopista. Kreikan Arkeologinen Yhdistys suoritti systemaattisia kaivauksia alueella 1870-1913, minkä jälkeen alueen tutkimuksesta ja kaivauksista on vastannut Saksan Arkeologinen Instituutti.
Kerameikos tarkoittaa savenvalajien kaupunginosaa, vaikka nykyisin esillä olevalta alueelta ei ole löydetty paljoakaan merkkejä savenvalajien työpajoista, lukuunottamatta myöhäisroomalaisella ajalla tapahtunutta lampunvalmistusta. Kerameikos on tunnetumpi tuhansista haudoistaan, joita alueelle on tehty jo kolmannen vuosituhannen lopulta alkaen.
Antiikin aikana Kerameikoksella tarkoitettiin aluetta, joka alkoi agoran lounaisnurkasta ja jatkui vielä puolentoista kilometrin matkan aina kaupunginmuurien ulkopuolelle, Platonin akatemialle saakka. Alue oli määritelty rajakivillä, joista osa on löydetty alkuperäisiltä paikoiltaan. Roomalaisajalla Kerameikokseen luettiin kuuluvaksi myös klassisen ajan agoralla olleet rakennukset ja nykyään nimellä viitataan Saksan arkeologisen instituutin tutkimusten kohteena olevaan alueeseen (Kuva 2). Alue sisältää kolme alkuperäisillä paikoillaan olevaa rajakiveä, kaupunginmuurin jäänteitä eri rakennusvaiheista ja kaksi kaupungin porttia, muurien sisäpuolella olevan Pompeion -rakennuksen sekä muurien ulkopuolella olevat lukuisat hautaukset eri aikakausilta.
Kaupunginmuurin kahdesta portista suurempi, Dipylon-portti (Kuva 2: A) on toiminut Ateenan pääporttina. Sen läpi kulkeva tie johtaa puolentoista kilometrin päässä kaupunginmuurien ulkopuolella sijaitsevalle Platonin Akatemialle. Toisen pienemmän portin ns. Pyhän portin (Kuva 2: C) läpi kulkeva Pyhä tie (Sacred Way), joka hieman portin jälkeen haarautuu myös Hautojen tieksi (Street of the Tombs), vie Ateenasta Eleusikseen. Kahden portin väliin rakennettu Pompeion (Kuva 2: B) toimi lähtöpaikkana Panathenaia-kulkueelle, joka suuntasi kohti Akropolista.
Varhaisimmat yksittäiset hautaukset (2000-luvulta eaa. alkaen) ja ensimmäisen organisoidun hautausmaan hautaukset (1200 eaa. alkaen) sijaitsevat Kerameikosta halkovan Eridanos-joen varrella myöhemmin rakennetun kaupunginmuurin molemmin puolin. Heti muurin rakentamisen jälkeen hautauksia tehtiin vain muurin ulkopuolelle, kaupunkiin johtavien teiden varsille. Jo arkaaiselta kaudelta lähtien ja varsinkin klassisella kaudella haudat merkittiin taidokkaasti valmistetuilla steeloilla, reliefeillä, eläinveistoksilla ja marmorista veistetyillä vaaseilla, kun taas myöhemmin hellenistisellä ajalla haudat merkittiin yksinkertaisimmilla kivipilareilla (columellae) tai paaseilla (trapezai). Kerameikokselta on myös löydetty useita joukkohautoja, joiden uskotaan olevan Peloponnesolaissodan aikana riehuneen ruton (430 – 426 eaa.) seurausta. Kerameikokselle hautaaminen jatkui vielä roomalaisajalla.
Tärkein Kerameikoksen hautausmaan osa on niin kutsuttu Demosion Sema, johon haudattiin valtion kustantamina Ateenan merkkihenkilöt sekä sodissa kuolleet. Demosion Sema sijoittuu Dipylon-portilta Akatemialle vievän 1500 metriä pitkän ja 37-40 metriä leveän kadun molemmin puolin. Alueen hautoihin kaiverrettiin vainajien nimet ja niitä myös koristeltiin reliefein. Suurin osa Demosion Semasta sijaitse nykyään esillä olevan Kerameikoksen ulkopuolella, mutta kuitenkin aivan sen läheisyydessä. Tutkijat ovat eri mieltä siitä, kuuluuko Akatemialle vievän kadun varrella sijaitseva lakedaimonilaisten hauta (Kuva 2: E) jo Demosion Seman alueelle vai ei. Esimerkiksi Camp (2001: 263) laskee haudan kuuluvaksi tähän tärkeimmille ateenalaisille varattuun alueeseen ja toteaa, kuinka ironista on että Kerameikoksen ainoa tunnettu sodissa kaatuneiden joukkohauta kuuluukin muille kuin ateenalaisille itselleen.
Taustaa: Eli kuinka lakedaimonilaiset päätyivät Kerameikokselle
Spartan ja Ateenan välillä käydyn Peloponnesolaissodan (431-404 eaa.) jälkeen sodan hävinnyttä Ateenaa hallitsivat Spartan määräämät Kolmekymmentä tyrannia, joiden lyhyen (404-403 eaa.) hirmuvallan aikana noin 1500 ateenalaisen arvioidaan kuolleen tyrannien tapattamina. Monet demokratian kannattajat myös pakenivat Ateenasta naapurikaupunki Thebaan. Demokraatit olivat kuitenkin päättäneet palata takaisin kaupunkiinsa ja yhä kasvavien joukkojensa avulla he valtasivat Ateenan satamakaupunki Pireuksen, jolloin tyrannit pyysivät apua Spartalta. Tyrannien apuun joukkoineen saapunut spartalainen sotapäällikkö Lysandros veljensä Libyksen kanssa piiritti Pireuksen sekä maitse että meritse. Huolestuneena Lysandroksen mahdollisesta voitosta ja sen tuomasta kunniasta Spartan kunigas Pausanias toi myös joukkonsa Attikalle ja leiriytyi lähelle Pireusta. Kesällä 403 eaa. demokraatit, Thebalaisten tukemana ja Thrasybuloksen johdolla, ottivat yhteen spartalaisia joukkoja vastaan Pireuksessa. Vaikka molemmat puolet kärsivät tappioita oli yhteenoton ja sen jälkeen käytyjen neuvotteluiden seurauksena kuitenkin ateenalaisten voitto sekä demokratian paluu kaupunkiin. Kerameikoksen haudan lakedaimonilaiset kuolivat siis antiikin historioitsija Ksenofonin kuvaamassa Pireuksen taistelussa Ateenan demokraatteja vastaan.
Miksi viholliset sitten haudattiin Ateenaan, eikä heitä viety takaisin kotiseudulleen? Kerameikokselta tunnetaan ateenalaisten kanssa liittoutuneiden, kuten thessalialaisten hautoja, mutta lakedaimonilaiset ovat ainoita tunnettuja vihollisia kaupungin hautausmaalla. Jos hauta kuuluu Demosion Seman alueelle, se sijaitsee vieläpä samalla arvostetulla ja pyhällä alueella, kuin mihin ateenalaiset suurmiehet ja sotasankarit haudattiin. Haudan vierautta korostaa myös sen piirtokirjoitus, joka on tehty ateenalaisille vierailla lakonialaisilla kirjaimilla. Lakedaimonilaisten haudalle onkin annettu monia selityksiä. Erään mukaan vainajat olisivatkin olleet ateenalaisten puolella, mutta todellinen syy vihollisten hautaamiselle Kerameikokseen oli Ateenassa vielä jatkunut spartalaisvaikutus. Koska tyrannit olivat vallassa taistelun aikana ja vielä sen jälkeenkin ja lakedaimonilaiset olivat heidän liittolaisiaan, myönnettiin heille kunnia tulla haudatuksi Kerameikokselle. Lisäksi toisin kun ateenalaisilla, spartalaisilla oli tapana haudata vainajansa sinne missä he kaatuivat, ikäänkuin merkiksi Spartan kyvystä levittää valtaansa uusille alueille. Tyrannit ovat myös voineet luvata spartalaisten hautaamisen Ateenaan itse Spartan kuninkaalle, eivätkä heidän jälkeensä valtaan nousseet demokraatit ole halunneet loukata Attikalla yhä suurten joukkojensa kanssa ollutta kuningasta rikkomalla poliittisten vastustajiensa tälle tekemää lupausta. Kuningas Pausanias oli myös vaikuttanut myönteisesti Pireuksen taistelun jälkeen käytyjen neuvotteluiden tuomaan sovintoon, joka palautti demokraatit takaisin valtaan, joten lakedaimonilaiset saivat toistaiseksi levätä rauhassa myös demokraattien Ateenassa.
Hautarakennus ja sen valmistuminen
Lakedaimonilaisten hauta (Kuva 3.) on rakenteeltaan suorakaiteen muotoinen pitkän julkisivun omaava suljettu kammio. Hauta jakautuu sisältä erillisiin pienempiin ”osastoihin”, koska vainajien hautaaminen on tapahtunut jaksoittain kuukausien kuluessa hautaustarpeen mukaan. Hautarakennelma onkin valmistunut vähintään neljässä eri rakennusvaiheessa. Osa samaan aikaan haudatuista vainajista on myös erotettu toisistaan väliseinillä. Vanhimman osan haudasta muodostaa vainajat 1-9 sisältävä kammio ja hieman korkeammaksi rakennettu ”torni” joka sisältää vainajan 15 hautauksen (Kuva 3). Tämän jälkeen hautamonumenttia on laajennettu useaan kertaan. Eteläpäätyä on jatkettu vainajia 10-14 varten ja vainaja 16 on haudattu vanhimman osan ja ”tornin” väliin. Viimeinen osa sisältää vainajat 17 ja 19-24. Vainajia on siis haudattu taistelujen edetessä ja myös vammoihinsa myöhemmin menehtyneinä. Koska taistelu käytiin toukokuussa, eli kuumana vuodenaikana, ruumiit myös siirrettiin nopeasti Pireuksesta Kerameikokselle ilman viivettä. Hautaan on myös saatettu haudata spartalaisia jotka ovat kuolleet taistelun jälkeen spartalaisjoukkojen vielä ollessa Ateenassa. Viimeisten vainajien hautaamisen jälkeen haudan julkisivu yhtenäistettiin. Haudan pohjoisfasadi koostuu huolellisesti työstetyistä suurista kivilohkareista ja sen yläosaan on lisätty haudan haudan vainajista kertova piirtokirjoitus. Lopuksi haudan pohjoispäähän on rakennettu kolme neliönmallista huonetta, joiden on katsottu liittyneen vainajien palvontaan.
Hautamonumentin valmistumisen ja jokaisen vaiheen hautauksen kunniaksi suoritettiin uhreja. Uhraukset vietiin haudalle muutamia päiviä sen jälkeen, kun hautarakennus oli saatu valmiiksi. Keramiikkaa on löydetty lähinnä haudan vanhimman osan ylemmistä kerroksista. Suurinta osaa tästä löytömateriaalista ei ole vieläkään julkaistu lukuunottamatta muutamia haudan täytemaasta löytyneitä keramiikan paloja. Keramiikka on myös huonosti säilynyttä ja kerrokset myöhemmän toiminnan vuoksi sekoittuneita. Uusimmissa tutkimuksissa on selvitetty kuinka rituaaleissa käytetty keramiikka liittyy astiamuodoiltaan, sekä suoraan temaattisilta aiheiltaan antiikin Spartaan. Yhteys näkyy kaikista selvimmin punakuvioisen keramiikan paloissa. Esimerkiksi erääseen astianpalaan maalatun nuoren miehen suuri päähine päässään on tunnistettu esittävän Spartassa joka vuosi tapahtunutta tanssiesitystä Spartan voiton kunniaksi Argoksesta vuonna 546 eaa. Astiat siis eivät ole attikalaista valmistusta, vaan peräisin Lakoniasta. Epäselväksi jää onko astiat tuotu varta vasten Spartasta uhrattavaksi haudalle, vai onko niiden taustalla jokin muu selitys.
Piirtokirjoituksen arvoitus
Lakedaimonilaisten haudan piirtokirjoituksesta on säilynyt 2,1 metriä pitkä ja 0,17 metriä korkea osa (kuvat 4 ja 5). Marmorilohko löytyi hautarakennelman läheltä, rakennettuna Sullan hyökkäyksen (86 eaa.) jälkeiseen seinään. Säilyneestä osasta on luettavissa oikealta vasemmalle lakonialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna ensimmäiset kaksi kirjainta sanasta ”Lakedaimonilaiset”, sekä kahden Ksenofonin (ks. sivu 5) mainitseman spartalaisen polemarkin, Chaironin ja Thibrachoksen nimet niin, että ensimmäisenä oikealta on luettavissa Θίβρακος πολέμαρχος, jonka jälkeen tulee kirjain Λ, sen jälkeen Χαίρων πολέμαρχος ja seuraava kirjain Α (Kuva 4). Sana ”lakedaimonilaiset” on kirjoitettu kaksi kertaa isommilla kirjaimilla kuin vainajien nimet. Koko kirjoituksen oletetaan olleen muodossa ΛΑ[κεδαιμόνιοι] koska termiä λάκωνες ei käytetty virallisissa dokumenteissa. Lohkon vasemmassa laidassa on myös nähtävissä kolmannen nimen ensimmäinen kirjain, joka on tulkittu eri tutkijoiden toimesta olevan joko Λ tai Μ.
Poikkeavaa piirtokirjoituksessa on sen lukusuunta oikealta vasemmalle. Tämä suunta on ollut yleinen vielä kuudennella vuosisadalla eaa., mutta hyvin harvinainen haudan rakentamisen aikaan. Kreikkalaisen tavan mukaan tärkeimpien henkilöiden nimet kaiverrettiin aina lohkon oikeaan nurkkaan, mutta tämä ei vielä selitä sitä miksi itse teksti on kaiverrettu oikealta vasemmalle. Yhden selityksen mukaan tekstin lukusuunta johtuu haudan sijainnista kaupunkiin johtavan tien oikealla reunalla: piirtokirjoitus on tarkoitettu luettavaksi ja tiedettäväksi niille, jotka ovat tulossa Ateenaan päin. Tämä onnistui parhaiten kaivertamalla teksti heidän kulkusuuntansa mukaiseksi. Goette (2001: 65) yksinkertaisesti toteaa oikealta vasemmalle luettavan tekstin olevan spartalainen tapa, vaikka Tod (1933: 111) huomauttaa että samalta vuosisadalta ei tunneta yhtään spartalaista julkista piirtokirjoitusta, joka olisi kirjoitettu oikealta vasemmalle. Van Hook (1932: 292) käsittelee myös muita teorioita piirtokirjoituksen lukusuunnalle. Hän viittaa tutkimukseen Delfoista löydetyistä kuninkaiden patsaiden jalustasta, johon kuvanveistäjän nimi on kaiverrettu normaalisti vasemmalta oikealle, mutta kuninkaiden nimet oikealta vasemmalle. Täten käänteinen suunta kertoisi arvostuksesta arkaaisia perinteitä kohtaan. Lopuksi van Hook (1932: 292) kuitenkin toteaa, että kenties käänteinen lukusuunta on vain pitkäaikaisten tapojen ja uskonnollisen konservatismin jäänne joissakin julkisissa ja pyhissä monumenteissa. Koska piirtokirjoitus ja Ksenofonin kuvaus käyvät yhteen haudasta löytyneiden vainajien kanssa, on hauta pystytty identifioimaan täydellä varmuudella kuuluvan piirtokirjoituksen lakedaimonilaisille.
Vainajat
Haudassa lepäävien lakedaimonilaisten lukumäärä on noussut tutkimusten edetessä. Vuosikymmenten ajan hautaan katsottiin kuuluvan vain kolmentoista vainajan jäänteet ja se myös pysyi virallisena lukuna erilaisissa julkaisuissa aina uusimpiin, 2000-luvulla tehtyihin tutkimuksiin saakka. Tosin vielä Pattersonin julkaisussa vuodelta 2006 puhutaan vanhoihin tietoihin nojaten kolmestatoista vainajasta. Sama vainajien lukumäärä pystyttiin todistamaan myös edellä kuvatusta haudan piirtokirjoituksesta: Tod (1932: 110-111) toteaa, että sanan ΛΑ[κεδαιμόνιοι] jokaisen kirjaimen väliin oli kirjoitettu yhden vainajan nimi, joten hautaan oli täten haudattu kolmestatoista neljääntoista vainajaa. Uusimpien tutkimusten mukaan haudassa lepää kuitenkin yhteensä 23 lakedaimonilaista. Tarkemmin eriteltynä hautaan on haudattu 26 vainajaa, jotka voidaan jakaa kahteen ryhmään hautojen suuntien ja hautaustapojen mukaan. Ryhmään 1 kuuluu 23 vainajaa, jotka on haudattu makuuasennossa kivet pään alle laitettuina ja poikkisuuntaisesti haudan vierellä kulkevaan katuun nähden. Toiseen ryhmään kuuluvat kolme vainajaa ovat haudattu kadun suuntaisesti, heillä ole kiviä päidensä alla ja toisin kuin ryhmän 1 vainajilla yhtä poikkeusta lukuunottamatta, heidän mukaansa on laitettu hauta-antimia. Heidät on myös haudattu eri tasoon kuin ryhmän 1 hautaukset, joten lakedaimonialaisten haudan alkuperäisiksi vainajiksi lasketaan vain ryhmään 1 kuuluvat 23 vainajaa.
On sinänsä onni, että kaikista Kerameikoksen ja Demosion Seman sotasankarihautauksista juuri lakedaimonilaisten hauta on löydetty. Koska lakedaimonilaiset kuolivat paikan päällä ja heidät haudattiin spartalaisten tapojen mukaan, he saivat ruumishautauksen, joka tarjoaa arvokasta materiaalia tutkijoille. Kaivauksista saatujen tietojen perusteella onkin mahdollista havainnoida muun muassa millaiset olivat antiikin Spartan hautaustavat, sillä lakedaimonilaisten hauta on yksi harvoista säilyneistä spartalaisten hautauksista klassiselta ajalta. Aikaisemmin tietoa on saatu antiikin lähteistä. Plutarkhos (The Parallel Lives, The Life of Lycurgus 27.1-2; Perrin 1914) kertoo spartalaisen lainsäätäjän Lykurgoksen määränneen, että spartalaiset tulee haudata ilman hauta-antimia. Vainajan päälle sai asettaa vain purppuranvärisen kaavun, sekä oliivinlehviä. Miespuolisen vainajan nimen sai myös kaivertaa hautaan vain siinä tapauksessa, jos hän oli kaatunut sodassa. Lakedaimonilaisten haudan vainajien luiden asennosta onkin voitu päätellä, että vainajat ovat olleet tiukasti käärittynä kankaisiin. Haudasta ei myöskään ole löydetty yhtä astiaa lukuunottamatta lainkaan hauta-antimia.
Ruumishautaus tarjoaa myös mahdollisuuksia kattaviin antropologisiin tutkimuksiin. Ensimmäisen kerran lakedaimonilaisia vainajia tutkittiin vuonna 1930, kun siihen mennessä löytyneiden luurankojen (1-14) pituudet sekä hartioiden leveydet kirjattiin ylös. Vuonna 1937 samat luurangot kaivettiin jälleen esiin, jotta itävaltalainen antropologi Emil Breitinger voisi tutkia vainajat. Valitettavasti luurankojen erinomainen kunto, joka näkyy vuoden 1930 valokuvissa, ei ollut kestänyt Breitingerin tutkimuksiin saakka vuosina 1937 ja 1939. Luurangot olivat vielä huonommassa kunnossa vuonna 1977, kun toinen yksityiskohtaisempi antropologinen tutkimus suoritettiin amerikkalaisen Sara Biselin toimesta. Luuaineiston huonon säilymisen vuoksi ja kahden antropologisen tutkimuksen loppuraporttien puuttumisen vuoksi 1930-luvulla otetut valokuvat ovat erittäin arvokkaita dokumentteja haudan uudelle tutkimukselle. Uusimpien antropologisten tutkimusten aineistona on ollut Saksan arkeologisen instituutin varastossa säilyneet kuudentoista vainajan luurangot ilman pääkalloja. Aineisto sisältää myös myöhemmin, vuonna 1940, kaivettua luumateriaalia.
Ensimmäinen askel vainajien lakedaimonilaisiksi sotureiksi varmistamiseksi on sukupuolen määrittäminen. Tärkeä tekijä sukupuolen määrittämiseksi on tietenkin kokonainen luuranko. Onnistunut määritys voidaan tehdä luurangon lantioluusta jopa 90% varmuudella, kallosta 85% varmuudella ja pitkistä luista 75% varmuudella. Koska uusimpien tutkimusten aineistosta puuttuivat pääkallot ja vain harvat lantioluut ovat säilyneet, on sukupuolen ja iän määrittäminen edellä mainittujen varmimpien kriteereiden, kuten kallon saumojen, hampaiden sekä lantioluiden kiinnikkeiden pohjalta mahdotonta. Kuitenkin huomattava osa luista on säilynyt ja niiden perusteella kaikkien haudan vainajien on voitu varmistaa olevan miehiä. Vaillinaisen säilyneen luumateriaalin vuoksi myös täydellinen patologisten vaurioiden kattaminen on mahdotonta. Monissa haudan luurangoissa näkyy kuitenkin selviä jälkiä haavoittumisesta, eikä vihollisten aseita ole poistettu lakedaimonilaisten ruumiista ennen hautaamista. Viiden luurangon luiden yhteydestä on löydetty aseiden osia, jotka ovat hyvin todennäköisesti aiheuttaneet heidän kuolemansa. Vainajan 3 rintakehään vasemmalle puolen on heitetty keihäs, jonka rautakärki on vieläkin jäljellä (Kuva 6). Vainajalta 16 on löydetty pronssinen nuolenkärki myöskin vasemmalta puolen rintakehää. Vainajan 12 oikeassa jalasta ja oikeanpuolimmaisessa lantioluusta on löytynyt kaksi pronssista nuolenkärkeä. Myös vainajalla 10 on pronssinen nuolenkärki oikeassa jalassa, kun taas vainajalta 15 pronssinen nuolenkärki löytyi kallosta.
Yhdeksästä luurangosta (5, 6, 7, 8, 9, 10, 12, 16 ja 21) pystyttiin päättelemään vainajien olleen vankkarakenteisia ja hyvässä fyysisessä kunnossa ennen kuolemaansa. Parantuneista vammoista päätellen he ovat toimineet sotilaina myös aiemmin. Luurangoissa 4, 5, 7, 10, 11, 17 ja 21 on myös nähtävissä jälkiä yläraajojen kasvaneesta rasituksesta. Luurangoissa 5, 6, 8, 9, 16 ja 17 esiintyi merkkejä myös alaraajojen rasituksesta. Kymmenessä luurangossa (1, 3, 5, 9, 10, 11, 12, 16, 21 ja 24) on merkkejä aikaisemmista, parantuneista vammoista, jotka ovat suurimmilta osin taisteluissa saatuja. Esimerkiksi luurangoilla 10, 11, 12, 16 ja 24 on vammoja polvissa, joka kertoo siitä että ilmeisesti spartalaisjoukot on pyritty pysäyttämään vahingoittamalla heitä herkästi haavoittuvaan kohtaan kuten polveen. Edellä mainittujen vammojen lisäksi neljästä luurangosta (1, 5, 8 ja 17) on todettu vakavia vammoja, jotka liittyvät suoraan heidän kuolemaansa. Etenkin vainaja 5 näyttää olleen kokenut taistelija vanhojen taisteluvammojen, koko kehoon vuosien aikana kertyneiden rasitusvammojen sekä muun muassa vasemman olkapään kilven käytöstä syntyneen rasitusvamman perusteella.
Ensimmäiset antropologisten tutkimusten perusteella vuonna 1930 miehien arvioitiin olevan iältään kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen vuotiaita. Uusimmissa tutkimuksissa myös vainajien biologisen iän määrittäminen ilman kunnollista lantioluumateriaalia, kalloja ja hampaita on ollut rajoitettua, mutta pitkät luut ja varsinkin luiden epifyysit, eli päät, mahdollistivat ikäjakauman luomisen 20 – 25 vuoden välille suurimmalle osalle luurankoja. Neljän luurangon ikäjakauma pystyttiin määrittämään välille 18 – 25 vuotta. Spartalaiselle yhteiskunnalle on ollut tyypillistä jakaa yksilöt eri ikäryhmiin. Etenkin miesten jakaminen ikäryhmiin oli tärkeää jokapäiväisessä elämässä, julkisissa seremonioissa ja sotilaallisissa operaatioissa. Sotilaiden ikäryhmiä oli kuusi ja ne erottuivat toisistaan ryhmien erilaisella pukeutumisella. Alin ikäraja sotureilla on ollut 18 ja korkein 60 vuotta. Ensimmäiseen ryhmään kuului 18-20 -vuotiaita miehiä. Heidät otettiin mukaan sotajoukkoihin vain erikoistapauksissa. Seuraavaan ryhmään kuului yli 20-vuotiaita miehiä. Ryhmä oli jaettu neljään alaryhmään, jotka ovat todennäköisesti määräytyneet erikoistehtävien mukaan. Kolmas ryhmä sisälsi 20-30 vuotiaita sotureita. Neljänteen ryhmään kuului 30- 60 -vuotiaita miehiä ja tästä ryhmästä myös valittiin polemarkit. Viidenteen ryhmään kuului iäkkäämpiä ja kokeneempia sotureita ikäryhmistä 53-55 -vuotiaat ja 56-60 -vuotiaat. Viimeiseen ryhmään kuuluivat yli 60-vuotiaat miehet, jotka eivät osallistuneet taisteluihin.
Jo tämän perusteella voidaan siis päätellä, että lakedaimonilaisten haudassa ei ole yli 60, eikä alle 18 vuotiaita miehiä. Kokonaisuudessaan haudan 23 vainajasta 16 pystyttiin määrittelemään tarkempi ikä. Vainajat 4, 7, 16 ja 21 ovat kaikista nuorimmat. Lakedaimonilaisten haudassa oli mukana vain yksi ensimmäiseen ryhmään kuuluva ”juniori”. Kolmanteen ryhmään kuului kahdeksan vainajaa: 1, 4, 8, 16, 17, 21, 22 ja 24. Seitsemän vainajaa (3, 5, 6, 9, 10, 11, 12) kuuluvat iältään joko kolmanteen tai neljänteen ryhmään. Lakedaimonilaisten vainajien iät ovat siis väliltä 18-35 vuotta. Merkillistä on yli 35-vuotiaiden sotilaiden puuttuminen, sillä neljäs ryhmä (30-60-vuotiaat) ovat muodostaneet suurimman ryhmän Spartan sotajoukoissa.
Ikäryhmien lisäksi lakedaimonilaiset jaettiin ryhmiin myös kuolleina heidän sosiaalisen statuksen ja sotilasarvonsa mukaan. Vainajat 1-6 kuuluvat samaan vaiheeseen vainajien 7-9 kanssa, mutta kaksi nämä ryhmää on erotettu väliseinällä toisistaan. Myös vainajat 10-14 on haudattu samaan aikaan, mutta vainaja 14 on erotettu muista väliseinällä. Vainajat 17 ja 24 on myös haudattu samaan aikaan kuin ryhmä 19-23, mutta sijaitsevat kumpikin erillään viidestä muusta viereikkäin haudatusta lakedaimonilaisesta. Vainajat 7, 8 ja 9 (kuva 7) ovat haudan mielenkiintoisimmat vainajat. Väliseinien lisäksi he erottuvat muista huolellisemmalta vaikuttavamman hautaamisen vuoksi. Vainajilla on myös päänalusena kaksi kiveä yhden sijaan. Vainaja 7 on vielä erotettu kahdesta muusta hautatoveristaan hänen ja viereisen vainajan hartioiden väliin laitetulla suuremmalla kivellä. Jo ensimmäisistä kaivauksista lähtien näiden kolmen vainajan on katsottu olevan kolme Ksenofonin nimeltä mainitsemaa lakedaimonilaista, eli polemarkit Khairon ja Thibrakhos, sekä Olympiavoittaja Lakrates, sillä hautaukset käyvät epäilemättä yhteen Ksenofonin kuvauksen kanssa. Luurangot 8 ja 9 kuuluvat siis polemarkeille. Myös vainajille määritetyt iät väliltä 33-50 vuotta sopivat tähän identifiointiin. Heistä (ja kaikista haudan 23 vainajasta) nuorin on vainaja 7, sillä hänet on pystytty määrittelemään suhteellisella varmuudella 18 – 20 vuoden ikäiseksi, joten hän voisi olla olympiavoittaja Lakrates Koska Sparta ei saanut osallistua Olympialaisiin vuonna 420 eaa. olisi Lakrates voinut olla voittaja joko vuoden 416, 412, 408 tai 404 eaa. kisoissa, jolloin hän olisi ollut 7, 11, 15 ja 19-vuotias. Hänen lajiaan ei tiedetä, mutta spartalaiset antoivat olympiavoittajille kunnian puolustaa kuningastaan sodassa ja Lakrates olisi saanut osallistua taisteluun poikkeusluvalla nuorimpien taistelijoiden ryhmään kuuluvana.
Toisaalta olympiavoittajana Lakrates on voinut saada vieläkin mahtipontisemman hautauksen, jolloin hänen voitaisiin identifioida olevan vainaja 15, joka on haudattu erikseen muista hautarakennuksen ”torniin” (ks. kuva 4). Vainaja 15 on myös ainut lakedaimonilaisten haudan vainajista, joka on saanut mukaansa hauta-astian, alabastronin. Vainajan 7 tavoin vainaja 15 on myöskin ollut kahdenkymmenen ikäinen kuollessaan. Kuitenkin, jos haudan piirtokirjoituksen vasemmassa laidassa alkava nimi alkaa kirjaimella Λ (kuva 4), sopisi se täydellisesti Ksenofonin kuvaukseen Thibrakhoksesta, Khaironista ja Lakrateesta. Tällöin vainaja 7 olisi olympiavoittaja Lakrates, sillä piirtokirjoitus sopisi näin myös vainajien järjestykseen ja sijoittumiseen haudassa. Jos Khaironin, Thibrakhoksen ja Lakrateen identifiointiin voi luottaa, voidaan myös olettaa, että spartalaiset hautasivat vainajansa aina ryhmissä ja sosiaalisen statuksen mukaan. Herodotoksen kuvaus Plataian taistelussa vuonna 479 eaa. kaatuneiden hautauksesta tukee tätä hypoteesia. Herodotuksen mukaan spartalaiset hautasivat vainajansa kolmessa ryhmässä: ensimmäiseen kuuluivat korkea-arvoisimmat yksilöt, seuraavaan muut spartalaiset ja kolmanteen helootit, eli orjat. Yllättäen Herodotoksen sanat sopivat täydellisesti yhteen Ksenofonin kuvauksen kanssa, jonka mukaan hautaan haudattiin kaksi polemarkkia, olympiavoittaja sekä muut lakedaimonilaiset. Näin vainajat 1-6, 10-13 ja 19-23 kuuluisivat noihin Herodotoksenkin mainitsemiin muihin spartalaisiin.
Lopuksi
Miksi sitten lakedaimonilaisten hautaa ei myöhemminkään spartalaisten lähdettyä poistettu Ateenasta, vaan sen annettiin jäädä Kerameikokselle vielä demokratian palautumisen jälkeen? Hautajaispuheessansa vuoden 394 eaa. kaatuneille attikalainen puhuja Lysias kertoo, kuinka demokraattien johtajan Thrasybuloksen kannattajat pystyttivät oman muistomerkkinsä lakedaimonilaisten haudan läheisyyteen. Hauta ei siis aiheuttanut pyhäinhäväistystä sijaitsemalla Kerameikoksella, vaan muistutti ateenalaisia heidän urhoollisuudestaan ja voittamistaan vihollisista. Vihollisten hauta muistutti ateenalaisia heidän omasta rohkeudestaan, mutta kenties myös siitä, että rohkeus ei aina ole vain ateenalaisille kuuluva ominaisuus. Loppujen lopuksi lakedaimonilaisten hauta säilyi koskemattomana vain 50 vuotta, koska jo 4. vuosisadan eaa. puolessavälissä se ja muut lähimmät haudat jäivät uuden kapeamman Akatemialle johtavan tien perustuksiin. Tämän vuoksi Kerameikoksella 2. vuosisadalla jaa. vieraillut antiikin maantieteilijä Pausanias ei enää nähnyt lakedaimonilaisten hautaa, sillä se oli jo jäänyt muuttuvan maailman jalkoihin.
Kokonaisuudessaan lakedaimonilaisten haudasta säilynyt luumateriaali muodostaa rajatun näytteen antiikin spartalaisista, koska se ei ole peräisin satunnaisesta väestönosasta, vaan historiallisen kontekstistaan johtuen pelkästään tietyn ikäisistä ja tietyt ammatilliset vaatimukset täyttävistä miehistä. Kuitenkin se päästää meidät katselemaan näin läheltä tuhansia vuosia sitten eläneiden ja kuolleiden antiikin Kreikan ihmisyksilöiden kohtaloita ja niitä tapahtumia jotka johtivat heidät viimeiselle leposijalleen ja kohti historiaa.
Käytetyt lähteet:
Brownson, C. L. (ed.) 1961. Xenophon in Seven Volumes: v. 1. Hellenica, Books I-IV. (Loeb classical library). Cambridge, MA: Harvard University Press; London: W. Heinemann.
Camp, J. M. 2001. The Archaeology of Athens. New Haven; London: Yale University Press.
Clairmont, C. 1981. New Evidence for a Polyandrion in the Demosion Sema of Athens? The Journal of Hellenic Studies 101: 132-134.
Freeman, C. 2004. Egypt, Greece and Rome: Civilizations of the Ancient Mediterranean. Second edition. Oxford University Press.
Goette, H. R. 2001. Athens, Attica and the Megarid – an Archaeological Guide. London; New York: Routledge.
van Hook, L.R. 1932. On the Lacedaemonians Buried in the Kerameikos. American Journal of Archaeology 36, 3: 290-292.
Kennell, N.l M. 2010. Spartans: A New History. Chichester: Wiley-Blackwell.
Knigge, U. 1991. The Athenian Kerameikos, History – Monuments – Excavations. Athens: Krene
Lamb, W. R. M. 1976. Lysias with an English translation by W.R.M. Lamb. (Loeb classical library). Cambridge: Harvard University Press; London: Heinemann.
Patterson, C. B. 2006. The Place and Practice of Burial in Sophocles’ Athens. Antigone’s Answer: Essays on Death and Burial, Family and State in Classical Athens. Helios Supplement 33: 9-48. Texas Tech University Press.
Perrin, B. 1951. Plutarchs’ lives with an English translation by Bernadotte Perrin Vol. 1. Theseus and Romulus. Lycurgus and Numa. Solon and Publicola. (Loeb Classical Library). Cambridge: Harvard University Press.
Robinson, D. M., Pierce Blegen, e. & Williams, C.R. 1937. Archaeological News and Discussions. American Journal of Archaeology 41, 4: 607-637.
Stroszeck, J. 2004. Greek trophy monuments, in S. des Bouvrie (ed.) Myth and Symbol II. Symbolic phenomena in ancient Greek culture. Papers from the 2nd and 3rd international symposia on symbolism at The Norwegian Institute at Athens, September 19-22, 2002: 303-332. Bergen 2004.
Stroszeck, J. & Πίτσιος, Θεόδωρος 2008. Ταφές λακεδαιμονίων πολεμιστών στο Κεραμεικό της κλασικής Αθήνας, in Th. Pitsios (ed.) Καιάδας άπο το μύθο στην ιστορία. Επιστημονικό συμπόσιο 20-22 Μαϊου 2005: 110-124. Αθήνα 2008.
Stroszeck, J. 2013. Το Μνημείο των Λακεδαιμονίων στον Κεραμεικό. Ένα ταφικό μνημείο στο προσκήνιο του αθηναϊκού εμφυλίου πολέμου του 403 π. Χ., in P. Cartledge, A. Gartsiou-Tatti, N. Birgalias, K. Buraselis & M. Dimopoulou (ed.) War-Peace and Panhellenic Games. Akten der 2. Sosipolis-Konferenz, Pyrgos September 2005: 381-402. Athen 2013.
Stupperich, R. 1994. The Iconography of Athenian State Burials in the Classical Period, in Coulson, W. (ed.) The Archaeology of Athens and Attica under the Democracy. Proceedings of an international conference celebrating 2500 years since the birth of democracy in Greece, held at the American School of Classical Studies at Athens, December 4 – 6, 1992: 93-103. Oxford: Oxbow Books.
Tod, M. N. 1933. Greek Inscriptions IV. A Spartan Grave on Attic Soil. Greece & Rome 2, 5: 108-111. Cambridge University Press on behalf of The Classical Association.
Whitley, Ja. 2003. Archaeology in Greece 2002-2003. Archaeological Reports 49: 1-88.
KALMISTOPIIRI 