Ulla Moilanen
Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalla sijaitsee vuonna 1870 Pierre Bonaparten ampuman lehtimiehen Victor Noirin (1848–1870) hauta. Hautamuistomerkissä Noiria esittää pronssinen patsas, jossa mies on kuvattu selinmakuulla, hattu päästä pudonneena.
Monissa matkaoppaissa (esim. Lonely Planet 2015) kerrotun uskomuksen mukaan tietää aviomiestä tai hyvää seksielämää, jos ensin suutelee patsasta huulille ja sen jälkeen asettaa hattuun kukan ja lopuksi vielä hieroo patsaan haarovälissä olevaa pullistumaa. Patsas on näistä kohdista ja myös kenkien kärjistä aivan kiillottunut. Myös hatusta löytyy vierailijoiden jättämiä kukkia. Mistä Noiriin liittyvä uskomus on lähtöisin ja miksi tämä muistomerkki on valikoitunut kosketuksen kohteeksi?
Noirin kuolemaa käsiteltiin runsaasti lehdistössä ja hänen hautajaistensa aikaan järjestettiin jopa mellakoita (ks. myös Ben-Amos 2000: 98–100), sillä Noir oli päätynyt lehdistössä käydyn poliittiseen keskustelun eskaloitumisen sivulliseksi uhriksi. Noirin ampunut Pierre Bonaparte oli keisari Napoleon III:n serkku ja raivoissaan korsikalaisessa La Revanche -lehdessä julkaistuista Paschal Groussetin kirjoituksista, jotka olivat keisarinvastaisista. Niiden johdosta Pierre Bonaparte oli pyytänyt Groussetia saapumaan Pariisissa sijaitsevaan asuntoonsa. Grousset puolestaan pyysi kahta kollegaansa, Noiria ja Ulric de Fonviellea, toimittamaan Bonapartelle kirjallisen kaksintaisteluhaasteen. Noirin ja Fonviellen saapuessa asunnolle, Bonaparte hyökkäsi heitä kohti ensin sanallisesti ja lopulta ampui Noiria. Tämä pääsi pakenemaan porraskäytävään ja kadulle, jonne kuoli.
Noir vietiin ensin kotiinsa, ja asianmukaisten hautausvalmistelujen jälkeen hänet haudattiin Neuillyn hautausmaalle alkuvuonna 1870. Hautaamisen jälkeen käytiin pitkään keskusteluja hänen siirtämisestään eri paikkaan, ja 1880-luvulla perustettiin muistomerkkikomitea tukemaan hautamuistomerkin valmistamista. Vuonna 1891 tehtiin päätös siirrosta Père-Lachaisen hautausmaalle. Siirto toteutettiin saman vuoden toukokuussa, yli 20 vuotta Noirin kuoleman jälkeen. Myös muistomerkki valmistui vasta tähän aikaan. Sen pohjana käytettiin André Gillin tekemää, La Marsellaisessa julkaistua kuvaa Noirista kuoleman jälkeen sängylleen asetettuna. (Emelyanova-Griva 2010; Pierre 2010.)
Caterina Pierre on Noirin muistomerkkiä käsittelevässä artikkelissaan muistuttanut ihmisten sisäänrakennetusta tarpeesta koskettaa esineitä, erityisesti jos ne ovat kolmiulotteisia ja ihmismäisiä. Siksi ei ole poikkeuksellista, että muissakin eri-ikäisissä veistoksissa ja patsaissa näkyy jälkiä koskettamisesta. Esimerkiksi Père-Lachaisen hautausmaalla sijaitseva spiritisti Allan Kardecin hautamonumentin rintakuva on yksi hautausmaan eniten kosketetuimmista. Pierren (2010) mukaan ei myöskään ole tavatonta, että patsaiden koskettamisessa on seksuaalinen sävy. Tästä on mainintoja jo antiikin kirjailijoilla Ovidiuksella ja Lukianoksella. Père-Lachaisen hautausmaalla sijaitseva Oscar Wilden hautakivi jouduttiin jopa suojaamaan kävijöiden suudelmilta, sillä huulipunan puhdistaminen kivestä oli vaaraksi monumentin säilymiselle (Alberge 2011).
Vaikka patsaiden koskettamisella on sinänsä pitkä historia, on Noirin muistomerkkiin liittyvä traditio varsin nuori. Sen tarkaa syntyajankohtaa ei tiedetä, mutta Pierren (2010) selvitysten mukaan ensimmäiset maininnat asiasta ovat 1970-luvun alusta. Noir oli kuollessaan vain 22-vuotias. Aikalaislehdistössä tapahtuman traagisuutta korostettiin painottamalla uhrin nuoruutta ja viattomuutta – olisihan tämän hääpäivä ollut vain viikon kuluttua. Pierren (2010) mukaan Noirista rakennettu kuva yhdessä toteutumattoman avioliiton kanssa on muovautunut ajatukseksi, jonka mukaan hautamonumentti voisi toimia taikakaluna rakastavaisille ja lapsettomille pareille. Ajatus saattaa myös olla olla lähtöisin hautausmaan oppaiden kierroksilta, ja lyhyessä ajassa se on levinnyt turistien keskuudessa. Tämä osoittaa, kuinka nopeasti tietyt tavat ja rituaalit voivat syntyä ja löytää paikkansa ihmisten keskuudessa.
Lähteet:
Alberge, D. 2011. Oscar Wilde’s lipstick-covered Paris tomb to be protected. The Observer, 27.11.2011.
Ben-Amos, A. 2000. Funerals, Politics, and Memory in Modern France 1789-1996. Oxford, Oxford University Press.
Emelyanova-Griva, M. 2010. La tombe de Victor Noir au cimetière du Père-Lachaise. Archives de Sciences Sociales des Religions, Nr 149: 89-108.
Kenaan, H. 2014. Touching sculpture. In: P. Dent (Ed.) Sculpture and Touch, 45-60. Ashgate Publishing, Farnhamn.
Lonely Planet, 2015. Lonely Planet’s Ultimate Travelist: The 500 Best Places on the Planet…Ranked. Lonely Planet Publications Ltd.
Pierre, C. Y. 2010. The pleasure and piety of touch in Aimé-Jules Dalou’s Tomb of Victor Noir. Sculpture Journal 19 (2), 173-185.
KALMISTOPIIRI 