Mikä on tämänhetkinen käsitys Homo floresiensis -lajista? Onko kyseessä oma ihmislajinsa vai sairastuneen nykyihmisen jäännökset? Onko aiheesta päästy yksimielisyyteen, vai onko kysymys yhä täysin auki?
Vuonna 2003 australialaisjohtoinen tutkimusryhmä löysi Indonesian Floresin saarella sijaitsevasta Liang Buan luolasta pienikokoisen ihmisen jäännöksiä, joille annettiin tunniste LB1. Noin 30–vuotiaana kuolleen naisen pituudeksi arvioitiin vain 110 cm ja painoksi alle 30 kg. Tutkijoiden mukaan jäännösten pieni koko ja matalasta aivokopasta johtuva pieni aivotilavuus viittasivat ennestään tuntemattomaan lajiin, jolle he antoivat nimen Homo floresiensis, floresinihminen. Pian löydön julkistamisen jälkeen toinen tutkimusryhmä ilmoitti, ettei löydössä ollut kyse uudesta ihmislajista, vaan mikrokefaliasta – pienipäisyyttä ja lyhytkasvuisuutta aiheuttaneesta perinnöllisestä tilasta – kärsineestä nykyihmisestä.
Myöhemmin Liang Buan luolasta löydettiin runsaasti kivityökaluja ja uusia pienikokoisia fossiileja, yhteensä kahdeksasta yksilöstä. Myös nämä jäännökset ovat peräisin hyvin pienikokoisista ihmisistä. Eri yksilöiden ajoitukset vaihtelevat, vanhimpien iän ollessa noin 74 000 vuotta. LB1–fossiili on ajoitettu noin 18 000 vuoden päähän, mutta lapsen värttinäluusta tehty ajoitus on vain noin 12 000 vuotta. Jos kyseessä on oma ihmislajinsa, se olisi elänyt Floresin saarella yhtä aikaa nykyihmisen kanssa.
Kiistely siitä, onko floresinihminen oma lajinsa, on jatkunut löydön julkistamisesta tähän päivään saakka. Arvoituksellisuutta lisää se, että floresinihmisen fossiileita ei ole löydetty muualta kuin Liang Buasta, vaikka tutkimuksia on tehty muissakin lähistön luolissa.
Kysymystä fossiilien pienikokoisuudesta on lähestytty myös etnografisesti. Homo sapiens –lajiin kuuluvia pienikokoisia pygmejä elää sekä Afrikassa että Aasiassa. Liang Buan lähistöllä sijaitsevassa Rampasasan kylässä noin 80 % asukkaista on keskimäärin vain noin 130 cm pitkiä. Rampasasan pygmeiksi kutsutut kyläläiset ovat pitempiä kuin Liang Buan fossiililöydöt, mutta heimon tarinoiden mukaan heidän esivanhempansa ovat olleen vieläkin pienempiä. Joidenkin tutkijoiden mukaan Rampasasan pygmit ovat osoitus siitä, että fossiililöydöt kuuluvat Homo sapiens –lajille. Teoriaa on kuitenkin kritisoitu, sillä sitä ei ole julkaistu vertaisarvioidusti. On myös huomautettu, että pygmipopulaatioiden suhteellinen aivojen koko ja raajojen mittasuhteet ovat samanlaisia kuin muilla Homo sapienseilla, toisin kuin Floresin fossiileilla.
Useiden tutkimusten mukaan nimenomaan fossiilien morfologiset ominaisuudet viittaavat erilliseen ihmislajiin. Floresinihmisen aivotilavuus, hampaiden muoto ja juurten määrä sekä olka- ja reisiluun pituuksien suhde eroaa nykyihmisestä. Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan floresinihmisen ranneluut muistuttavat enemmän afrikkalaisten apinoiden ja australopithecusin kuin nykyihmisen luita. Floresin saarelta on merkkejä 800 000 vuotta vanhoista Homo erectuksen valmistamista kiviesineistä, ja onkin esitetty, että floresinihminen olisi voinut kehittyä alueella tämän lajin edustajista ennen nykyihmisen saapumista. Joidenkin mielestä kyse voisi jopa olla homo erectusta varhaisemmasta migraatiosta.
Vuonna 2014 (Hennerberg et al.) julkaistun tutkimuksen mukaan LB1:n aivotilavuus ja kallon epäsymmetrisyys vastaavat kyseisen maantieteellisen alueen nykyihmisiä, joilla on Downin syndrooma. Hyvin nopeasti esitettiin kuitenkin vasta-argumentti, jonka mukaan fossiilin leukaluu ei sovi Downin syndrooma –teoriaan (Carrington Westaway 2015).
Floresinihmisen asemasta ihmislajin sukupuussa on esitetty runsaasti todisteita puolesta ja vastaan, mutta vain DNA-tukimukset ratkaisisivat kiistan lopullisesti. Floresin fossiileista on yritetty irrottaa muinais-DNA:ta kahdesti onnistumatta. Vuonna 2010 julkaistut DNA-tutkimuksen tulokset Siperiasta löytyneestä denisovanihmisestä osoittavat kuitenkin erillisten ihmislajien eläneen rinnakkain suhteellisen vähän aikaa sitten ja lajien risteytyneen keskenään. Suurin osa tutkijoista kallistuneekin floresinihmisen tapauksessa erillisen ihmislajin puolelle. – Ulla Moilanen, Turun yliopisto
Käytetyt lähteet:
Aiello, L. C. 2010. Five years of Homo floresiensis. American Journal of Physical Anthropology 142: 167-179.
Baab, K. L. 2012. Homo floresiensis: Making Sense of the Small-Bodied Hominin Fossils from Flores. Nature Education Knowledge 3(9):4
Begun, D. R. 2013. A Companion to Paleoanthropology. Wiley-Blackwell.
Carrington Westaway, M. et al. 2015. Mandibular evidence supports Homo floresiensis as a distinct species. PNAS, February 6, 2015. doi: 10.1073/pnas.1418997112.
Goldenberg, L. 2007. Little People and a Lost World: An Anthropological Mystery. Twenty First Century Books.
Harcourt, A. H. 2012. Human Biogeography. University of California Press.
Hennerberg, M. et al. 2014. Evolved developmental homeostasis disturbed in LB1 from Flores, Indonesia, denotes Down syndrome and not diagnostic traits of the invalid species Homo floresiensis. PNAS, Vol. 111, no. 33 (August 19, 2014): 11967-11972.
Krause, J. et al. 2010. The complete mitochondrial DNA genome of an unknown hominin from southern Siberia. Nature 464: 894-897 (8 April 2010).
Powledge, T. M. 2006. What is the Hobbit? PLoS Biol 4(12): e440. doi: 10.1371/journal.pbio.0040440
Sanz, N., Ranlett, S. & Young, A. (ed.) 2014. Human origin sites and the World Heritage Convention in Asia. World Heritage Papers 39. UNESCO.
Tocheri, M. W. et al. 2007. The Primitive Wrist of Homo floresiensis and Its Implications for Hominin Evolution. Science 317 (5845): 1743–5.
Valste, J. 2012. Ihmislajin synty. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1352.
KALMISTOPIIRI 