Emmi Oksanen – Turun yliopisto
Olin kesällä 2014 Italiassa, Napolin lähistöllä, kaksi viikkoa kestäneellä ihmisosteologian peruskurssilla. Kurssin keskeisenä ideana oli esitellä mitä kaikkea arkeologisilla kaivauksilla löytyvän vainajan jäännökset voivat kertoa vainajasta itsestään sekä yhteisöstä, johon tämä on kuulunut. Kurssin järjesti Apolline project -niminen tutkimusprojekti, joka keskittyy Vesuvius-tulivuoren pohjoispuolelle jäävien alueiden tutkimiseen. Projekti järjestää osteologisten kurssien lisäksi myös arkeologisia kaivauksia ja keramiikkaa käsitteleviä kursseja. Kurssin opetus oli englanniksi ja kaksi ohjaajaa olivat molemmat amerikkalaisia.
Kurssin osallistumismaksu oli 500 euroa. Tähän kuitenkin sisältyi itse kurssin lisäksi kahden viikon majoitus, sekä opastetut reissut Napoliin, Herculaneumiin ja Pompejiin. Lisäksi toinen kurssin vetäjistä oli valmistunut arkeologiksi New Yorkin Columbian yliopistosta, joka lienee tälläkin hetkellä maailman parhaiden yliopistojen joukossa. Opetus tapahtui Pernosanon kaupungissa, noin 45 minuutin matkan päässä Napolista. Meitä oli kurssilla 15 henkeä ja melkein kaikki olivat kotoisin joko Yhdysvalloista tai Isosta-Britanniasta (minun lisäkseni kurssilla oli vain kaksi muuta osallistujaa, jotka eivät puhuneet englantia äidinkielenään). Iältään suurin osa kurssilaisista oli 20 ja 25 vuoden välillä, mutta mukana oli myös muutama yli 30-vuotias.
Kurssi koostui aamupäivällä pidetyistä luennoista ja niihin liittyneistä iltapäivällä tehdyistä harjoituksista. Lisäksi puhdistimme päivittäin luita, jotka olivat löytyneet paikallisen keskiaikaisen kirkon arkeologisilla kaivauksilla. Kirkko oli hautautunut tuhkan alle 1600-luvulla Vesuviuksen purkauksen seurauksena. Suurin osa kaivauksilla löytyneistä luista oli hyvässä kunnossa ja useiden vainajien kohdalla melkein kaikki luut olivat myös vielä tallella. Luiden puhdistuksen lisäksi myös kokosimme luurangon silloin, kun tiesimme laatikon sisältävän vain yhden vainajan jäänteitä. Itseäni tosin ainakin aluksi jännitti jonkin verran luiden käsittely, sillä pelkäsin rikkovani ne. Meille ei kuitenkaan juuri puhuttu luiden oikeanlaisesta käsittelystä ja puhdistuksesta. Ainoastaan pääkallon kohdalla meille näytettiin erikseen miten kalloa tuetaan sitä kannatellessa. Ohjaajat kannustivat meitä reilusti käsittelemään sekä tutkimaan luita, ja ainakin henkilökohtaisesti koin, että luiden päivittäinen käsittely tuki luennolla kuultujen asioiden oppimista.
Ensimmäinen luento käsitteli perusasioita, kuten ihmiskehon luiden nimiä ja määrää. Tämän jälkeen siirryttiin puhumaan vainajan iän ja sukupuolen määrittämisestä luiden perusteella. Toinen kurssin vetäjistä oli erityisen kiinnostunut hampaista, joten muutama luento käsitteli myös niitä. Koska kurssin kesto oli vain kaksi viikkoa, asioissa siirryttiin eteenpäin melko nopeasti. Toisen viikon aikana osa luennoista oli jo monimutkaisempia, sillä ne käsittelivät esimerkiksi paleopatologiaa ja isotooppien hyödyntämistä ruokavaliota tutkittaessa. Luentoja seuranneissa harjoituksissa saatoimme esimerkiksi koota luurangon ja sitten arvioida sen sukupuolen ja iän tai laskea vainajan pituuden reisiluun perusteella. Lisäksi kirkon kaivauksilla löytynyt luuaineisto oli monipuolista. Aineisto sisälsi sekä lasten että aikuisten jäännöksiä ja osassa oli nähtävissä myös erilaisten sairauksien jälkiä. Luentojen ja harjoitusten ohessa kävimme tutustumassa paikallisella hautausmaalla sekä naapurikaupungista löytyneen roomalaisen villan jäänteisiin.
Kurssin luennot ja harjoitukset olivat mielestäni erittäin kiinnostavia ja esittelivät hyvin osteologiaa tutkimusalana. Jonkinlaisen ongelman kurssilla mielestäni aiheutti se, että osallistujien aiemmat tiedot ja kokemukset osteologiasta vaihtelivat hyvin paljon. Kaikki kurssille osallistuneet lukivat pääaineenaan arkeologiaa, mutta osalla oli suoritettuna myös osteologian opintoja. Osa kurssilaisista oli siis lukenut osteologiaa sivuaineena useamman vuoden ajan, kun taas toiset olivat minun kaltaisiani aloittelijoita, joiden tiedot ihmisosteologiasta olivat melko olemattomia. Kurssiohjaajat selvästi pyrkivät tarjoamaan jotain kaikille, jolloin luennoilla käsiteltyjen aiheiden vaikeusasteet vaihtelivat välillä paljon. Tällaisten tutkimusprojektien kohdalla täytynee kuitenkin muistaa, että niillä on usein käytössä vain rajattu määrä resursseja, jolloin ei välttämättä ole taloudellisesti mahdollista järjestää esimerkiksi kahta osteologian kurssia saman kesän aikana. Meidät kurssilaiset olisi mielestäni voitu kuitenkin jakaa kahteen ryhmään ja esimerkiksi luentoja seuranneet harjoitustehtävät olisivat voineet olla vaikeusasteeltaan erilaisia.
Mielenkiintoista oli nähdä kuinka erilaista arkeologia vaikutti olevan Italiassa. Esimerkiksi kirkon kaivauksia oli johtanut mies, joka ei ollut ammatiltaan arkeologi vaan arkkitehti. Osaa kaivauksilla löytyneistä ihmisjäänteistä myös säilytettiin sekaisin melko huonokuntoisissa muovipusseissa. Tällainen ihmisluiden kohtelu Suomessa todennäköisesti nostaisi esiin jonkinlaisia eettisiä kysymyksiä. Kaiken kaikkiaan koin, että kurssi oli onnistunut. Opin mielestäni paljon ihmisosteologian perusteista, vaikka tahti kurssilla olikin välillä melko nopea. Hienoa oli myös, että pääsimme tutustumaan ihmisjäännöksiin käytännössä niitä puhdistaessa.
KALMISTOPIIRI 