FM Ninni Närväinen
Filippiinit on saarivaltio Etelä-Kiinan merellä. Nykyisten Filippiinien alue asutettiin viimeisen jääkauden aikana, jolloin saaria erotti Aasian mantereesta ajoittain vain kapea salmi. Saarten vanhimmat ihmisjäännökset ovat niin sanottu Callaon ihminen, josta tunnetaan vain yksi pienehkö jalan luu, ja Tabonin ihmisenä tunnetut kallon kappaleet. Kummankin löydön ajoituksessa on epävarmuutta, mutta Callaon ihminen on todennäköisesti huomattavasti Tabonia vanhempi, mahdollisesti ajalta 67 000 BP. Kyseessä saattaakin olla jonkin muun ihmislajin kuin Homo sapiensin edustaja.
Molemmat löytöpaikat, Callao ja Tabon, ovat luolakomplekseja, joissa on ollut jatkuvaa ihmistoimintaa varhaiselta kivikaudelta saakka. Tabonin ihminen on nykytutkimuksissa paljastunut kolmeksi eri yksilöksi, joista yksi on melko varmasti nainen. Tabonin ihmisjäännösten ajoituksissa on huomattavaa hajontaa: luista sekä löytökerrosten hiilistä otettujen näytteiden iät vaihtelevat 47 000–2500 vuoden välillä. Yleisimmin paikalta löydetyille kallon luille esitetään ajoitusta 24 000–22 000 BP. Löytöpaikalta on kaivettu esiin myös kivityökaluja, joiden typologinen ajoitus saattaa olla 50 000 vuotta vanha. Tabonin alueen pääasiallinen käyttö kivikaudella onkin todennäköisesti liittynyt raaka-aineen louhimiseen.
Filippiinien kivikausi kesti pitkään. Ensimmäiset merkit metallien systemaattisesta käytöstä ovat vasta noin vuoden 500 eaa. tienoilta. Tämän jälkeen saarille alkoi saapua uusia asukkaita tasaisena virtana. Uudisasukkaat olivat purjehtijoita ja viljelijöitä, ja heillä oli siteet nykyisen Kiinan sekä Intian alueille. Uusien asukkaiden myötä Filippiineiltä muodostui kiinteitä kauppayhteksiä sekä Aasian mantereelle että Indonesian saaristoon. Erilaisen kulttuurin piiristä saapunut rautakautinen väestö erottuu aikaisemmasta uudenlaisen esineistön ja muuttuneiden hautaustapojen vuoksi.
Kivi- ja varhaismetallikaudella saarilla suosittiin pääasiassa yksinkertaisia ruumishautauksia. Noin 1000-luvulta eaa. alkaen ryhdyttiin tekemään uurnahautauksia, ja noin 300-luvulta eaa. alkaen arkkuhautauksia, joihin liittyi usein monimutkaisia hautausrituaaleja. Filippiinien esihistoria kesti noin vuoteen 900 jaa., johon ajoittuu ensimmäinen saaria koskeva kirjallinen merkintä: kuparilevylle kaiverrettu lakiteksti. Ensimmäiset länsimaalaiset saapuivat Filippiineille vuonna 1521, ja melko nopeasti edennyt eurooppalaistuminen alkoi 1500-luvun loppupuolella. Jo alueen varhaisimmat eurooppalaiset, etupäässä lähetyssaarnaajat, kiinnittivät huomiota saarten erikoisiin hautaustapoihin, mutta tieteellisesti niitä ryhdyttiin tutkimaan vasta 1900-luvun alussa. Monet Filippiinien kalmistokohteista kärsivät nykyisin haudanryöstelystä ja ilkivallasta.
El Nidon poikkeuksellinen polttohautaus
Länsi-Filippiineillä sijaitsevalla Palawanin saarella on kaivettu 1990- ja 2000-luvuilla useita luolakomplekseihin tehtyjä hautauksia. Suurin osa tutkituista haudoista ajoittuu metallikausille ja historialliselle ajalle (500 eaa.–1500 jaa.). Lähes kaikissa Filippiinien luolakalmistoissa on hyvin monimutkainen stratigrafia johtuen sekä ihmisen että luonnon aiheuttamista häiriöistä. Tästä syystä vain suoraan luusta otettu ajoitusnäyte on luotettava, kun halutaan selvittää yksittäisen ihmisjäännöksen ikää. El Nidon Illen luolan vainajien jäännöksistä yksi on paljastunut myöhemmissä tutkimuksissa poikkeukselliseksi polttohautaukseksi. Nykyisen käsityksen mukaan kyseessä on noin 9500 vuotta sitten haudattu yksilö: nuori tai keski-ikäinen nainen. Näin varhainen polttohautaus on Kaakkois-Aasian vanhimpia ja Filippiinien, jossa polttohautaus ei ilmeisesti koskaan ollut suuressa suosiossa, ylivoimaisesti vanhin.
Naisen kuolemaan on liittynyt erilaisia rituaaleja. Osteologit ovat löytäneet luista lukuisia merkkejä, jotka viittaavat pehmytkudoksen ja mahdollisesti luuytimen sekä aivojen poistamiseen. Useissa kohdissa on havaittavissa raaputus- ja hankausjälkiä, joiden lisäksi kalloa ja paksuimpia vartalon luita on murskattu raskaalla esineellä. Nivelten kohdalla on myös jälkiä, jotka vastaavat saaliseläinten käsittelyä. Vaikka merkit viittaavatkin kannibalismiin, on osa tutkijoista sitä mieltä, että varsinaisesta ihmissyönnistä kertoisivat varmuudella vasta hampaanjäljet luissa. Niistä ei kuitenkaan ole El Nidon tapauksessa löytynyt merkkejä. Kaakkois-Aasiasta on etnografisia tietoja kannibalismista huomattavasti myöhemmältä ajalta. Joka tapauksessa nainen on mahdollisesti nyljetty ja lihat on erotettu luista. Lopuksi luut on poltettu, ja ne on haudattu pienessä astiassa.
Palawanin Duyongin luolasta on löytynyt harvinainen, myöhemmän ihmistoiminnan aiheuttamilta häiriöiltä säästynyt yksilöhautaus. Ruumis oli haudattu sikiöasennossa kasvot alaspäin. Vainajalle oli laitettu mukaan muun muassa simpukoista tehtyjä koristeita ja kivityökaluja. Joukossa oli myös suurikokoisesta simpukasta tehtyjä poikkikirveen teriä. Vainaja oli melko pitkä (noin 179 cm) nuorehko mies, jonka kuolinsyytä ei ole pystytty luuston perusteella selvittämään. Hautaus on ajoitettu 3600-3000 eaa., mutta läheisestä liedestä, jossa oli runsaasti simpukkaesineiden työstämisessä syntynyttä jätettä, on saatu varhaisempi ajoitus: 4500–4300 eaa.. Myös osa miehen hauta-antimista ajoittuu selvästi vanhemmaksi kuin hautaus.
Manunggulin ja Tabonin luolakalmistot
Manunggul ja Tabon ovat lähekkäin sijaitsevia, satoja eri-ikäisiä hautauksia sisältäviä luolakalmistoja. Molemmissa suurin osa (myöhäisneoliittisista ja metallikautisista) hautauksista on tehty ruukkuihin tai uurniin ja myöhemmin myös arkkuihin. Metallikauden alkaessa yleistyi laajalla alueella Kaakkois-Aasiassa hautaustapa, jossa vainaja laitettiin kuoleman jälkeen joko avoimelle paikalle tai haudattiin matalaan kuoppaan. Jonkin ajan kuluttua, pehmytkudosten mädännyttyä, luut kerättiin talteen, puhdistettiin ja laitettiin astiaan hauta-antimien kanssa. Luille saatettiin tehdä erilaisia rituaaleja, kuten maalaamista. Kallo haudattiin joskus eri astiassa eri paikkaan. Usein ruukut ja uurnat sijoitettiin merkityksellisiin paikkoihin, esimerkiksi kauniin kivimuodostelman läheisyyteen tai niin, että hautapaikkaan osui tiettyyn aikaan päivästä auringonvalo. Osa astioista haudattiin, osa jätettiin maan pinnalle. Ajoittamisen tekee ongelmalliseksi se, että vain osa uurna- ja ruukkuhautauksista on yksilöhautauksia. Monissa on kollektiivihautaus, johon on saatettu laittaa luita useista, jopa vuosisatoja aiemmin haudatuista vainajista. Myös hauta-antimet edustavat eri periodeja. Tavallisia antimia olivat onyksista, kivestä ja simpukoista tehdyt helmet ja muut korut. Useissa hautauksissa on myös puolijalokivistä, kuten jadesta tehtyjä koruja.
Kabayanin ”savustetut” muumiot
Pohjois-Filippiineillä asuva ibaloi-heimo harjoitti Kabayanin alueella erikoista muumioimiskäytäntöä 1200-luvulta espanjalaisten saapumiseen asti. Niin sanottuja savumuumioita tunnetaan Kabayanin alueelta useita satoja, ja jotkut tutkijat ovat esittäneet, että muumiointi olisi ollut käytössä jo myöhäisellä kivikaudella. Muumioiminen aloitettiin jo ihmisen eläessä juottamalla kuolevalle kylläistä suolaliuosta. Kuoleman jälkeen ruumis puhdistettiin ja voideltiin yrttiseoksella. Sen jälkeen aloitettiin savustamisprosessi, jossa vainaja laitettiin ensin istuma-asennossa kuumennettuun paikkaan, mutta ei kuitenkaan avotulelle. Tällä menetelmällä kuivattaminen saattoi kestää viikkoja tai kuukausia. Ruumiin sisäpuoli käsiteltiin johtamalla savua suusta sisään. Ainakin osalle muumioista käsittelyyn kuului myös tupakansavun puhaltaminen suuhun, mutta tämä traditio on voinut esiintyä vasta 1500-luvun lopulta lähtien, jolloin tupakka tuotiin saarille. Valmis muumio asetettiin sikiöasennossa pienoisarkkuun, joka sijoitettiin luolaan. Savustamisen syyksi onkin toisinaan ehdotettu tilanpuutetta kalmistoluolissa, jotka olivat täyttyneet vuosisatojen aikana. Savustettu muumio mahtui pienempään tilaan ja siten niitä voitiin lisätä vanhoihin hautapaikkoihin. Joissain kalmistoissa vain miehet sijoitettiin luolan sisäpuolella, naisten ja lasten arkut asettiin ulos. Myös tämän tavan taustalla on voinut olla tilanpuute luolissa.
Käytetyt lähteet:
Balbaligo; Y. 2010: Preliminary Report on the Earthenware Pottery from Ille Cave and Rockshelter, Palawan, Philippines. Hukay. Journal of Archaeological Research in Asia and the Pacific 15. 1–20.
Barretto-Tesoro, G. 2003: Burial Goods in the Philippines: An Attempt to Quantify Prestige Values. Southeast Asian Studies 41,3. 299–315.
Dixon, R. B. 1930: Recent Archæological Discoveries in the Philippines and Their Bearing on the Prehistory of Eastern Asia. Proceedings of the American Philosophical Society 69,1. 225–229.
Dy-Liacco, R. 2014: The Last Voyage of the Dead: The Milky Way and the BoatShaped Burial Markers of the Philippines Archipelago. Hukay. Journal of Archaeological Research in Asia and the Pacific 19. 135–166.
Fox, R. B. 1970: The Tabon Caves: Archaeological Explorations and Excavations on Palawan Island, Philippines. National Museum Manila.
Fox, R. B. 1978: The Philippine Paleolithic. Early Paleolithic in South and East Asia (toim. Ikawa-Smith). 59–85.
Keat Gin, Ooi (toim.) 2004: South East Asia. A Historical Encyclopedia, from Angor Wat to East Timor. ABC Clio.
Lara, M. et al. 2013: Bone Modifications in an Early Holocene Cremation Burial from Palawan, Philippines. Journal of Osteoarchaeology 25,5. 637–652.
Melendres, R. G. 2014: How old is the Babo Balukbuk Site? The Use of Tradeware Ceramics and Radiocarbon Dating in Identifying the Age of Porac, Pampanga, Philippines. Hukay. Journal of Archaeological Research in Asia and the Pacific 19. 106–134.
Schmidt, P. 2009: Characterisation and Geological Provenance of Jasper that was Used for Debitages in the Archaeological Site of Tabon Cave, Philippines. Hukay. Journal of Archaeological Research in Asia and the Pacific 14. 1–24.
Szabo, K. 2009: Worked shell from Leta Leta Cave, Palawan, Philippines. Archaeol. Oceania 44. 150–159.
KALMISTOPIIRI 