Saon sivilisaatio kukoisti Keski-Afrikassa noin 900-luvulta 1500-luvulle. Saot asuttivat Tšadjärven eteläpuolella virtaavan Chari-joen varsia nykyisten Kamerunin ja Tšadin alueilla, joilta tunnetaan yhteensä noin 350 kansaan yhdistettävää arkeologista kohdetta. Kulttuurin ominaispiirteisiin kuuluivat pienet, muurein ympäröidyt kaupungit ja hierarkkiset yhteisöt. Pääelinkeinona alueella oli maanviljelys, ja paikallinen uskomusmaailma koostui lukuisista erilaisista perinteistä, joihin oletetaan kuuluneet ainakin esi-isien palvontaa ja totemismia. Saot valmistivat erilaisia esineitä pronssista, kuparista ja raudasta. Arkeologisissa löydöissä on myös savesta valmistettuja ihmis- ja eläinhahmoja, hautauurnia, päivittäistavaroita, koruja, koristeellista keramiikkaa ja keihäänkärkiä.
Englantilainen arkeologi, professori Timothy Insoll (2011; 2013; 2015; 2016) on käsitellyt sao-kulttuuria useissa afrikkalaista arkeologiaa ja esihistoriaa käsittelevissä teksteissään. Kulttuurin hautaustavat jaetaan tavallisesti kolmeen vaiheeseen. Vanhimpaan vaiheeseen (noin 900-luvulta 1200-luvulle) kuuluvat yksinkertaiset, maakuoppiin tehdyt ruumishautaukset. Vainajat on asetettu maahan selinmakuulla ja pään taakse on voitu asettaa kuivatetusta savesta valmistettu tyyny. Haudat on tehty laajempiin kalmistoihin, joita on voitu käyttää pitkän aikaa.
Seuraavassa vaiheessa (1200–1400-luvulla) käytössä oli ruumishautaus suuriin keraamisiin ruukkuihin. Traditioon kuului ruumiin asettaminen sikiöasennossa suureen keraamiseen astiaan, minkä jälkeen astia voitiin sulkea toisella ruukulla. Ruukkuhautauksiin on usein laitettu eksoottisia hauta-antimia, kuten lasia ja karneolihelmiä, jotka kertovat kauppayhteyksistä pohjoisessa eläneisiin islaminuskoisiin heimoihin. Ruukkuun hautaamista on verrattu haudan ja viljavaraston väliseen symboliseen yhteyteen sekä sitä kautta ruumiin itämiseen ja hedelmällisyyteen.
Tunnettuja ruukkuhautoja sisältäviä kalmistokohteita ovat mm. Houlouf Kamerunissa sekä Midigué ja Mdaga Tšadissa. Esimerkiksi Mdagassa kaikki hautaukset on tehty ruukkuihin yhtä maanalaista ruumishautausta lukuun ottamatta. Myös ruukkujen käyttötapa hautauksissa vaihtelee. Houloufissa hautauksen päälle asetettu astia on toiminut haudan merkkinä, eräänlaisena ”hautakivenä”. Ruukkujen alla vainajat on haudattu maakuoppaan istuvaan asentoon, jalat toisessa astiassa.
Mdagassa ja Midiguéssa astioita on puolestaan käytetty arkkuina, joihin vainajat oli asetettu sikiöasennossa. Paikallisten traditioiden mukaan kylien ulkopuolella sijainneet haudat olisivat kuuluneet sepille, joilla yhteisöissä oli erityinen asema (Holl 2001: 170). Seppien taito muokata metallia on yhdistetty monissa länsiafrikkalaisissa kulttuureissa taikuuteen, minkä vuoksi seppiä on voitu pelätä ja toisaalta myös pitää suuressa arvossa.
Noin 1400-luvulla ruukkuhautaus alkoi jäädä käytöstä ja korvautua jälleen yksinkertaisilla, maanalaisilla ruumishautauksilla. Samaan aikaan yleistyvät pienet savifiguriinit. Hautaustavoissa ja materiaalisessa kulttuurissa näkyviä muutoksia on selitetty kulttuurin ja uskonnon muutoksella. Yhteydet pohjoisen islamilaisiin heimoihin olivat esineistön perusteella pääasiassa olleet rauhalliset, vaika sao-kansan joukosta haettiinkin toisinaan orjia ympäröiville alueille. Samaan aikaan 1400-luvulla saot alkoivat omaksua islaminuskoa. Vaikka hautaustavat vähitellen muuttuvat uuden uskonnon mukaisiksi, näkyy aikakaudella myös aikaisempaan perinteeseen liittyvien rituaalisten toimintojen vahvistamista pienten figuriinien ja niiden uhraamisen muodossa. Paikallisia uskomuksia yritettiin mahdollisesti aluksi säilyttää uuden uskonnon rinnalla, mutta vähitellen vanhat tavat muovattiin osaksi uutta uskontoa.
Sao-figuriinit ovat yleensä hyvin pieniä, alle 10 cm kokoisia ja karkeatekoisia. Suurimmat ovat noin 35 cm korkeita. Antropomorfiset figuriinit koostuvat tavallisesti tyylitellyistä päistä, mutta myös pieniä kasvokuvioita (naamioita), kokonaisia ihmishahmoja sekä torsoja esiintyy. Zoomorfiset figuriinit kuvaavat erilaisia eläimiä, kuten virtahepoja, liskoja, lampaita ja piikkisikoja. Myös hevosia ja ratsastajahahmoja on löydetty. Niiden uskotaan kuvaavan eliitin muodostaneita ratsusotilaita. Esineet on valmistettu vaihtelevan laatuisesta savesta.
Yleisesti ajatellaan, että figuriinit kuvaavat esi-isiä ja erilaisia jumaluuksia tai niiden palvontaa. Niillä on voinut olla myös totemistista merkitystä. Toisinaan hahmot on yhdistetty lääkintään ja parantamiseen. Niitä on löydetty sekä asuinpaikoilta että haudoista, ja ainakin osa liittyy pyhäköiksi tulkittuihin rituaalikohteisiin. Yksi tällainen on tutkittu Tšadin Tagossa, jossa satoja figuriinien kappaleita sijaitsi puolikaaren muodossa yhdessä eläinten luiden ja punamullan kanssa. Useat figuriineista oli haudattu maahan niin, että hahmojen kasvot oli suunnattu itään. Tagon löytöjä on pidetty pyhäköllä uhrattujen eläinten ja erilaisten rituaalien jäänteinä. Useat muiltakin rituaalikohteilta löydetyistä figuriineista kuvaavat eläimiä.
Osalla figuureista on ollut ilmeisesti rituaalinen merkitys, mutta osa pienistä figuureista on voinut olla myös leluja. Leluina on pidetty etenkin lasten haudoista löytyneitä hahmoja. Yksin maahan laitettuja figuriineja on ehdotettu myös kuvannollisiksi sieluhautauksiksi. Täysin varmaa tietoa figuriinien merkityksestä ei kuitenkaan ole, sillä sao-kulttuurilta ei jäänyt kirjallisia lähteitä.
Teksti: Ulla Moilanen, Turun yliopisto
Lähteet:
Fomin, E. S. D. 2014. Trade and the Spread of Artistic Civilization across the Sahara Desert, 1000-1800 CE. 253-268. Deubel, T. F., Youngstedt, S. M. & Tissiéres, H. (eds.) Saharan Crossroads: Exploring Historical, Cultural, and Artistic Linkages between North and West Africa. Cambridge Scholars Publishing.
Garlake, P. 2002. Early art and architecture of Africa (Oxford History of Art). Oxford: Oxford University Press.
Holl, A. 2001. 500 years in the Cameroons: making sense of the archaeological record. DeCorse, C. (ed.) West Africa During the Atlantic Slave Trade: Archaeological Perspectives: 152-178. Bloomsbury Academic.
Holl, A. F. C. 2006. Pathways to Complexity: The Rise and Demise of a Chadic Polity. GEFAME Journal of African Studies, vol. 3, no. 1, 2006.
Insoll, T. 2011. Sub-Saharan Africa. Insoll, T. (ed.) The Oxford Handbook of the Archaeology of Ritual & Religion. Oxford University Press.
Insoll, T. 2013. The archaeology of ritual and religions in Africa. Mitchell, P. & Lane, P. (eds.) The Oxford Handbook of African Archaeology: 163-176. Oxford University Press.
Insoll, T. 2015. Material Explorations in African Archaeology. Oxford University Press.
Insoll, T. 2016. Constructing acestors in Sub-Saharan Africa. Renfrew, C., Boyed, M. J. & Morley, I. (eds). Death Rituals and Social Order in the Ancient World: ”Death Shall Have No Dominion”. Cambridge University Press.
Lebeuf, J.-P. 1962. Archéologie tchadienne: les Sao du Cameroun et du Tchad. Hermann, Paris.
Posnansky, M. 1976. Archaeology, Ritual and Religion. Ranger, T. O. & Kimambo, I. N. (eds.) The Historical Study of African Religion: 29-44. University of California Press.
KALMISTOPIIRI 