Vuokko Aittola – Turun yliopisto
Sydänhautauksella tarkoitetaan keskiajalta uuden ajan puolelle harjoitettua tapaa, jossa sydän erotettiin ihmisen kuoleman jälkeen ruumiista ja haudattiin erikseen. Estella Weiss-Krejcin (2010) määritelmän mukaan sydänhautauksessa sydän irrotetaan ja haudataan erillisenä, ilman muita sisäelimiä, eri paikkaan kuin ruumis. Tämän määritelmän mukaan sydänhautauksiin ei siis luettaisi niitä tapauksia, joissa sydän on irrotettu, mutta asetettu ruumiin lähelle tai sen yhteyteen erillisessä rasiassa. Jälkimmäinen oli kuitenkin suosittua etenkin 1500-1700-luvuilla, jolloin sydänten hautaamista varten valmistettiin pieniä, joskus sydämenmuotoisia, metallirasioita.
Vaikka sydämen irrottamisella ja erikseen hautaamisella onkin jo keskiaikaiset juuret (ks. Mos Teutonicus – Aristokraatin viimeinen matka), tuli sydänhautauksesta suosittua Englannissa. Ranskassa ja Keski-Euroopassa aristokratian parissa myöhäiskeskiajalla katolisen vastareformaation aikoihin. Suurimmillaan suosio oli 1500-1700-luvuilla. Keskiajan ajatusmaailmassa sydän toimi sekä ihmiselämän että tunteiden jalona varastointipaikkana ja edusti laajemmassa mittakaavassa koko ruumista. Sydämen symbolinen arvo nousi uskonnollisten ja poliittisten kriisien aikana. Keskiajan jälkeen sydänhautausta harjoitettiin vedoten sentimentaalisiin seikkoihin ja perinteisiin. Jalon ajatusmallin lisäksi ruumiinosien erottelu ja niiden hautaaminen eri paikkoihin oli myös kallista, joten sillä pyrittiin myös vaurauden näyttämiseen. Englannissa ja Ranskassa sekä jalosukuisten miesten että naisten sydämiä voitiin haudata erikseen, kun taas saksankielisillä alueilla tapaa harjoitettiin yleensä vain naimattomien, perillisiä vaille jääneiden miesten keskuudessa. Englannissa oli toisinaan tapana erotella myös kuolleiden lasten sisäelimiä kun taas Keski-Euroopassa tapa rajoittui ainoastaan aikuisten keskuuteen.
Estella Weiss-Krejcin (2010) mukaan englantilaisen ja ranskalaisen aristokratian välillä oli hieman eroavaisuuksia siinä, miten sisäelimiä ja sydäntä käsiteltiin valmisteltaessa ruumista hautaukseen. Englantilaisille tyypillistä oli sisäelinten hylkääminen ruumiinkäsittelypaikan läheisyyteen. Sen sijaan ranskalaiset kohtelivat sisäelimiä suurella kunnioituksella. Englantilaiset halusivat tyypillisesti haudata ruumiin kahdessa osassa; ruumis ja sydän erikseen. Ranskalaiset taas halusivat haudata ruumiin kolmessa osassa; ruumis, sisäelimet ja sydän eri paikkoihin.
Rennesissä Ranskassa tutkitusta jakobiiniluostarista löytyi yhteensä kymmenen lyijystä valmistettua sydäntä, joiden sisälle oli asetettu palsamoitu ihmissydän. Sydänten poistaminen havaittiin myös osalta luonnollisesti muumioituneilta vainajilta kuvantamismenetelmien avulla. Osa sydämistä oli asetettu toisten vainajien arkkuun, osa erikseen kirkon lattian alle. Rasioissa oli tekstejä ja vuosilukuja väliltä 1584-1655. Joissakin tapauksissa puolison sydän oli saatettu asettaa pariskunnan toisen osapuolen arkkuun, kuten 1656 kuolleen Louise de Quengon kohdalla. Tämän arkulle oli asetettu aviomiehen sydän sydämenmuotoisessa tinarasiassa. Mies oli kuollut seitsemän vuotta aikaisemmin ja haudattu 200 kilometrin päähän Rennesistä.
Rasioiden sisältämistä sydämistä on yritetty saada tietoa niiden omistajien terveydentilasta. Tämä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, sillä palsamoinnissa käytetyt aineet ovat hankaloittaneet tarkempaa tutkimusta. Kuitenkin kolmessa Rennesin sydämessä havaittiin kalkkeutumia ja merkkejä valtimonkovettumataudista.
Vielä myöhemmin romantiikan aikakautena monet taiteilijat ja muusikot sekä kirjailijat halusivat sydämensä haudattavaksi erikseen. Vuonna 1849 kuolleen säveltäjä Frédéric Chopinin sydän haudattiin Varsovan Pyhän ristin kirkkoon. Lordi Byronin sydän haudattiin Kreikkaan, kun taas loppuosa ruumiista haudattiin Englantiin. Kirjailija Mary Shelley puolestaan varastoi miehensä sydämen kirjan väliin, eikä sitä haudattu ennen kuin Mary itse kuoli vuonna 1889. Puolalaisen nobelkirjailijan Władysław Reymontin sydän taas haudattiin hänen kilpailijansa hautaan vuonna 1925.
—––
Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopistossa järjestetyllä kurssilla Hautaustapojen arkeologiaa: Fokuksena ruumishautaus Euroopassa. Editointi: Kalmistopiiri.
Katso myös:
Professori Armin Dietzin nettisivulta Heart Symbol & Heart Burial – A Cultural History of the Human Heart löytyy lisätietoa sydämen kulttuurihistoriasta. Sivusto sisältää myös tietokannan Euroopan sydänhautauksista.
Käytetyt lähteet:
Colleter R, Dedouit F, Duchesne S, Mokrane F-Z, Gendrot V, Gérard P, et al. 2016: Procedures and Frequencies of Embalming and Heart Extractions in Modern Period in Brittany. Contribution to the Evolution of Ritual Funerary in Europe. PloS ONE 11(12); December 28, 2016.
Edwards, E. 2010. Human heart in a heart shaped cist 1884.57.18. Rethinking Pitt-Rivers: analysing the activities of a nineteenth-century collector. Pitt Rivers Museum.
Inrap 2017: À Rennes, Une nouvelle vision de l’histoire de la mort.
Mafart, B., Pelletier, J.-P. & Fixot, M. 2004. Post-mortem ablation of the heart: a medieval funerary practice. A case observed at the cemetery of Ganagobie Priory in the French Department of Alpes de Haute Provence. International Journal of Osteoarchaeology. 14, 67-73. (2004).
RSNA Press Release: Imaging Yields Evidence of Heart Disease in Archeological Find
Weiss-Krejci, E. 2010: Heart Burial in Medieval and Early Post-Medieval Central Europe. In Body Parts and Bodies Whole, pp. 119-134. Katharina Rebay-Salisbury, Marie Louise Stig Sorensen and Jessica Hughes (eds.). Studies in Funerary Archaeology 5. Oxbow Books: Oxford.
KALMISTOPIIRI 