Ronja Kantola – Turun yliopisto
Muslimivalloitukset Välimeren alueella 700-luvulla saivat aikaan yhden merkittävimmistä keskiajan imperiumeista. Muslimien umayyad-armeija levittäytyi läpi Pohjois-Afrikan, jossa siihen liittyi alkuperäisiä berberikansoja, jotka omaksuivat nopeasti islamin uskon. Valloituksia seurasivat lukuisat uskonnolliset ja poliittiset muutokset, muun muassa nykyiseen Espanjaan perustetut kalifaatit.
Viime vuosina kiinnostus keskiajan islamilaisten hautojen arkeologiaan on ollut kasvussa, ja tutkimuksen avulla on saatu lisätietoa hautojen sijainnista, ruumiin valmistelusta ja hautausrituaaleista (Taboada 2015, 56). Eri uskontokuntien haudat kertovat Euroopan keskiajan monikulttuurisuudesta sekä siitä, miten erilaisten ryhmien rinnakkaiselo sujui.
Vaikka islam on laaja uskonto, kuuluu siihen eri alueilla monia erilaisia käytänteitä ja traditioita. Tästä syystä myös islamilaisissa hautaustavoissa voi olla runsaasti variaatiota – toisinaan jopa enemmän kuin islamilaisen ja kristityn hautauksen välillä (Petersen 2013, 241). Siitä huolimatta usein ajatellaan, että muslimien hautaustavat ovat säilyneet tähän päivään saakka lähes muuttumattomina. (Gleize ym 2016, 3). Tässä jutussa tarkastellaan Espanjan Toledosta vuonna 2013 tutkittua keskiaikaista islamilaista kalmistoa sekä Ranskan Nimesistä vuosina 2006–2007 löytyneitä vastaavia keskiaikaisia hautoja.
Islamin mukainen hautausrituaali
Islamin uskon mukaan sielu jättää ruumiin 24 tunnin sisällä, ja hautaus tulisi suorittaa tämän ajan kuluessa (Petersen 2013, 242). Muslimioppineiden mukaan polttohautaus ei ole ollut sallittua, sillä aivan kuten kristityillä, sen on katsottu estävän ylösnousemuksen tuomiopäivänä (Lindsay 1957, 201). Tästä syystä muslimien haudat ovat aina ruumishautauksia. Keskiajalla islamilaiset ruumishautaustavat olivat kuitenkin vaihtelevia ajasta ja paikasta riippuen, ja myös poliittinen ja sosiaalinen johtaja vaikutti asiaan (Taboada 2015, 56). Hautaustapojen variaatio on selitettävissä vaihtelevalla uskonnollisella ja sosiaalisella monimuotoisuudella (Taboada 2015, 53). Esimerkiksi Andalusiassa Málagan ja Murcian alueilla keskiaikaisia muslimioppineita haudattiin toisinaan moskeijoihin samaan tapaan kuin kristittyjä munkkeja kirkkoihin, vaikka islam kieltääkin moskeijaan hautaamisen (Halevi 2006, 272).
Hautausrituaaleihin kuului vainajan peseminen, jossa oli tärkeää sukupuoliroolien kunnioittaminen. Miesvainajan pesivät suvun miehet ja naisen taas naiset. Sukupuoliroolit olivat tarkkaan säädeltyjä, eikä niitä sopinut rikkoa myöskään vainajan valmistelussa. Kaikkien ruumista koskeneiden tuli peseytyä toimenpiteen jälkeen, sillä kontakti ruumiiseen vahingoitti omaa puhtautta (Halevi 2007, 44). Ruumiin pesuun muodostui kuitenkin paljon variaatioita islamin levitessä. Monet matkustivat paljon, ja siksi myös poikkeustapauksia varten tuli laatia säännöt. Aavikolla matkustaessa vesilähde saattoi olla kaukana, joten vainaja saatettiin pestä hiekassa. Hiekkaa hangattiin ruumiinosiin, mutta vain jos vettä ei ollut saatavilla. Hiekkapesu ratkaisi myös tilanteet, joissa ihminen kuoli vieraassa seurassa ja ainoana oman sukupuolensa edustajana (Halevi 2007, 52). Pesemisen jälkeen alaleuka sidottiin, jotta se ei päässyt avautumaan lihasjännityksen lauetessa (Petersen 2013, 242). Tämän jälkeen vainaja kiedottiin käärinliinaan, jonka väri oli tavallisesti valkoinen. Muitakin värejä esiintyi punaista lukuun ottamatta, sillä vereen yhdistettävää punaista on pidetty epäsopivana hautavaatteena (Petersen 2013, 243). Surun ilmaisuun kuuluivat myös naisten laulamat valituslaulut, joita miehet tavan mukaan kritisoivat (Halevi 2006,270).
Islamilaisten hautojen yleispiirteet
Islamilaiset haudat (qabr) jaetaan kahteen päätyyppiin. Toisessa maahan kaivetaan yksinkertainen maakuoppa, jonka pohjalle tehdään vainajan muotoinen syvennys. Tätä hautamuotoa kutsutaan nimellä shaqq (Petersen 2013, 246). Toisessa muodossa, Al-lahd -hautauksessa (lahd=kammio) hautakuopan seinään on kaivettu sivusuuntainen syvennys, jonka tarkoituksena oli estää haudan romahtaminen. Tällaisia hautoja on löydetty mm. Etelä-Ranskasta, Espanjasta, Portugalista ja Sisiliasta, joissa vastaavanlaiset haudat on aina tulkittu muslimeille kuuluneiksi (Gleize ym 2016, 5). Shaqq- ja Lahd-hautausten tunnistaminen on etenkin aikaisemmin ollut arkeologeille hankalaa, mistä syystä etenkin vanhojen aineistojen kohdalla tulisi osoittaa kritiikkiä (Petersen 2013, 253).
Islamilaisessa hautauksessa ruumiin kasvot eivät saa olla kosketuksissa maahan, joten maan ja kasvojen välillä on tavallisesti käärinliina (Petersen 2013, 246). Arkkuja muslimien hautauksissa sen sijaan on käytetty vain harvoin (ibid.). Vainaja on asetettu hautaan niin, että kasvot katsovat oikealle, kohti Mekkaa. Tästä syystä hautojen suuntaus voi eri alueilla olla hieman erilainen (Petersen 2013, 248). Hauta-antimet ovat islamin mukaan kiellettyjä, mutta kuitenkin Lähi-Idästä on muslimien haudoista löytynyt usein esimerkiksi helmiä, peilejä ja kolikoita (Petersen 2013, 253).
Hautausrituaaliin kuului myös haudan sinetöinti. Sinetöintiin käytetyt materiaalit olivat tavallisesti tiili, puu ja kivi. Sinetöintitavat riippuivat henkilökohtaisista mieltymyksistä, joten niitä ei voi käyttää hautojen ajoittamisen apuna. Tavan ja materiaalien valinta oli joko taloudellisten ja käytännöllisten edellytyksien tai esteettisten mieltymyksien tulos (Taboada 2015, 56).
Roman circus – Islamilainen kalmisto Toledossa
Espanjan Toledoa muslimit hallitsivat vuosina 711–1085 jaa., mutta heidän vaikutuksensa etenkin tieteeseen, talouteen ja arkkitehtuuriin oli vahva vielä kristittyjen vallan aikana 1085–1492 (Taboada 2015, 56). Islamilaiseen tapaan tehtyjä hautoja on löytynyt pääasiassa kaupungin rajojen ulkopuolelta; sisäänkäyntien ja isojen kulkureittien lähistöltä. Osa haudoista sijaitsee hajanaisesti, mutta myös suurempia kalmistoja on löydetty. Yksi suuri kalmisto, Roman circus, sijaitsee Toledon kaupungin pohjoisen pääsisäänkäynnin lähettyvillä.
Maantieteellisesti Toledo sijaitsee joen saartamalla kalliolla. Hautojen sijoittaminen vesistön lähelle ei ollut sattumanvaraista, vaan liittyi puhdistautumisrituaaleihin, lopunajan uskoon sekä tilaa koskeviin käytännön seikkoihin (Taboada 2015, 53). Toledosta on löytynyt muslimihautoja myös mm. San Eugenion, Cerro de la Horcan ja Reconquista-kadun alueilta (Taboada 2015, 54). Roman circus on silti löydöistä laajin ja merkittävin.
Kalmistossa on havaittu kahdentyyppisiä hautausrituaaleja; toiset on ajoitettu 700–800-luvuille ja toiset 900–1000-luvuille, jolloin niissä on huomattavissa merkkejä myös paikallisista kristillisistä perinteistä. Hautojen rakenteet noudattavat kolmea erilaista tyyppiä. Ensimmäinen on pelkkä yksinkertainen kuoppa, toisessa on kuopan lisäksi pieni kammio (lahd) ja kolmas on yksinkertainen kuoppa jaettuna kahteen tasoon. Kolmannessa tyypissä vainaja erotettiin maasta laatoilla ja tiilillä. Lopuksi hauta peitettiin maalla ja merkittiin pään ja jalkojen päälle asetelluilla kivillä. Hautaamiseen vaikutti sunnimuslimien liberaalin lahkon, malikin, laki ja traditionaaliset rituaalit. Haudat olivat kapeita ja hautakuopan syvyys oli tarkoin määritelty. Se oli oleellista etenkin haaskaeläinten takia. (Taboada 2015, 56)
Toledosta löytyneet vainajat oli aseteltu hautoihin perinteisesti islamin oppien mukaan. Vainajat makasivat oikealla kyljellään kasvot suunnattuina itään, kohti Mekkaa. Kädet oli aseteltu lantiolle tai sen eteen, ja jalat olivat hieman taipuneet ja yhdessä. Haudoista on löytynyt myös erilaisia haudan sinetöintiin käytettyjä kansia, joiden materiaalina on käytetty kiveä, tiiltä ja puuta. Yhdestä haudasta löydettiin myös käärinliinan jäänteitä. (Taboada 2015, 56, 58)
Nimesin islamilaiset haudat
Toinen merkittävä löytö on tehty Ranskasta keskiaikaisen Nimesin alueelta, josta on tutkittu neljä 700-luvulle ajoittuvaa hautaa. Nämäkin haudat löydettiin paikasta, joka hautausten tekoaikaan sijaitsi kaupungin rajojen ulkopuolella. Haudat oli tehty kivillä erotetulle alueelle, josta löytyi myös yksi kristilliseksi tulkittu hauta. Tämä todistaa, etteivät muslimien hautapaikat olleet eristettyjä muusta yhteisöstä. Vaikka hauta-alue oli kaupungin ulkopuolella, oli se toisaalta myös selvästi yhteydessä kaupunkiin, mikä oli tavallista varhaiskeskiajalla (Gleize ym 2016, 3, 5-6, 8).
Nimesin haudoista kahteen oli kaivettu sivusuuntainen syvennys, joka viittaa al-lahd -hautaukseen. Muutoinkin haudat noudattavat tyypillisiä islamilaisia piirteitä vainajan asettelussa. Kaikki vainajat olivat oikealla kyljellään, kasvot Mekkaan päin. Kädet ja jalat olivat pääosin suorina, mutta joissain tapauksissa ristittyinä (Gleize ym 2016, 5). Haudoista löytyneet vainajat olivat kaikki aikuisia miehiä, eikä luissa ollut näkyvissä väkivaltaiseen kuolemaan viittaavia merkkejä.
Tutkimusten mukaan vainajien alkuperä on mahdollisesti ollut Pohjois-Afrikka, sillä yhden vainajan ranteen herneluu (lat. pisiforme) ja hakaluu (lat. hamatum) olivat kasvaneet yhteen. Samaa ominaisuutta esiintyy joissakin pohjoisafrikkalaisissa heimoissa. Onkin esitetty, että Nimesin kolme vainajaa ovat olleet berbereitä, jotka islamin laajenemisen aikaan ovat omaksuneet islamin uskon ja liittyneet muslimien umayyad-armeijaan (Gleize ym 2016, 6,2).
Nimesin haudat tarjoavat uutta tietoa ensimmäisten muslimien saapumisesta Ranskaan. Muslimien läsnäolo keskiajan Ranskassa on ollut tiedossa muutamien harvojen tekstilähteiden perusteella, mutta kaivausten myötä voidaan olettaa ensimmäisten Eurooppaan saapuneiden muslimien olleen juuriltaan berbereitä (Gleize ym 2016, 8).
Yhteenveto
Sekä Toledon että Nimesin löydöt osoittavat islamilaisten hautaustapojen järjestelmällisyyden keskiajalla. Nykyisessä islamissa noudatetaan edelleen pääosin samalaisia hautaustapoja; vainajat esimerkiksi haudataan oikealle kyljelleen kasvot Mekkaan päin. Nykyisin ruumis kääritään yhteen tai kahteen kankaanpalaan, mutta tämä käytäntö lienee yleistynyt vasta keskiajan jälkeen, sillä Nimesistä löydetyistä vainajista vain yksi oli kääritty käärinliinaan.
Arkeologiset löydöt sekä tarkat tekstilähteet kertovat muslimien läsnäolosta Ranskan ja Espanjan alueilla keskiajalla. Haudoista päätellen Toledossa ja Nimesissä on asunut paikallinen ryhmä, joka on tuntenut muslimien hautaustavat perusteellisesti ja harjoittanut niitä tunnollisesti (Gleize ym 2016, 8). Muslimien ja kristittyjen suhteet olivat jatkuvassa muutoksessa, mutta keskiajalla eri uskontokuntien muodostamat yhteisöt kykenivät arkeologisen aineiston perusteella sopuisaan rinnakkaiseloon, vaikka jotkin kirjalliset lähteet esittävätkin kristittyjen ja muslimien suhteen sotaisana ja aggressiivisena. Esimerkiksi Toledossa muslimien haudat sijaitsivat melko keskeisillä ja näkyvillä paikoilla, joiden läheltä löytyi myös kristittyjen hautoja. Uskontokunnat eivät siis jakaneet hauta-alueita kovinkaan tarkasti toistensa välillä. Nykyisin tiedetäänkin muslimien ja kristittyjen suhteiden olleen keskiajalla monimuotoisia, ja esimerkiksi kulttuurista vaihtoa tapahtui puolin ja toisin.
Vaikka islamilaiset hautauskäytännöt olivat jokseenkin samalaisia, liittyi niihin myös paljon paikallista vaihtelua. Islamilaiset haudat ovat kuitenkin arkeologisesti melko helposti tunnistettavissa, sillä vainajan suuntaus ja asento ovat yhdenmukaisia riippumatta ajasta ja paikasta.
—––
Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopistossa järjestetyllä kurssilla Hautaustapojen arkeologiaa: Fokuksena ruumishautaus Euroopassa.
Lähteet:
Gleize, Y., Mendisco, F., Pemonge, M-H., Hubert, C., Groppi, A., Houix, B., Deguilloux, M-F., Breuil, J-P. 2016: Early Medieval Muslim Graves in France: First Archaeological, Anthropological and Palaeogenomic Evidence. PLoS ONE, February 24, 2016.
Halevi, L. 2006. Funerary Practices, Muslim. Teoksessa Medieval Islamic Civilization: An Encyclopedia. Vol. 1. Meri, J. W. (ed.), s. 270–272. Routledge.
Halevi, L. 2007. Muhammad’s Grave: Death Rites and the Making of Islamic Society. Columbia University Press.
Lindsay, J. E. 1957. Daily Life in the Medieval Islamic World. Greenwood Press.
Petersen, A. 2013. The Archaeology of Death and Burial in the Islamic World. Teoksessa The Oxford Handbook of the Archaeology of Death and Burial, Tarlow, S. & Nilsson Stutz, L (eds.), s. 241–258.
Taboada, A. 2015. Comments on Muslim, Jewish and Christian burial practices in Medieval Toledo (Spain). Journal of Islamic archaeology 2(1): 51–72.
KALMISTOPIIRI 