Hauta-antimet Keskiaika Moilanen Ulla Polttohautaus Rautakausi Ristiretkiaika Suomi Viikinkiaika

3D-malli Valkeakosken Haukilan kalmiston miekkalöydöstä

FM, Tohtorikoulutettava Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Valkeakosken Haukilan kalmistosta löytyneestä rautakautisesta/varhaiskeskiaikaisesta miekasta on valmistunut kolmiulotteinen, pyöriteltävä malli. Miekka löytyi Menneisyyden metsästäjät -nimisen TV-sarjan kuvauksissa vuonna 2016. Esinettä ei vielä tuolloin kokonaan paljastettu, vaan metallinetsijät peittivät löydön huomatessaan, että kyseessä on esihistoriallinen löytö. Seuraavana kesänä miekka nostettiin johtamassani arkeologisessa tutkimuskaivauksessa, jossa saatiin uutta tietoa miekan löytöpaikasta.

Miekka on todennäköisesti ollut roviolla. Siihen viittaa ympäristön muu löytöaineisto, jonka perusteella miekka on laskettu polttokenttäkalmistoon. Miekan pinnassa on myös osittain säilynyttä palopatinaa, joka on tulessa muodostuva oksidikerros. Myös miekan aavistuksen taipunut muoto sekä säilämerkkeihin käytetyn metallilangan sulaminen ovat merkkejä palamisesta.

Säilämerkit eivät erotu 3D-mallissa, mutta ne sisältävät muun muassa poikkeuksellisia ristikuvioita. Kuvioilla on voinut olla symbolista merkitystä. Miekka on voitu rikkoa hautausrituaalin yhteydessä, mutta se on voinut myös joutua taistelukäyttöön. Kärki on voinut katketa tässä yhteydessä. Kahvaosat on sen sijaan poistettu tarkoituksella.

Mallia voi pyöritellä alla:

2 kommenttia

  1. Mittatiedot puuttuvat, myös vertaisarvioinnit muihin miekkoihin, missä tehty eli materiaalianalyysi ja käyttökelpoisuus eli onko ollut helposti tappava, siis painopiste oikea jne.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.