Aasia

Haavanhoidon (esi)historiaa Suomessa

Ommeltiinko haavoja Suomessa ennen ajanlaskun alkua? Onko siitä mitään todisteita? Koska haavoja ommeltiin jo muinaisessa Egyptissä, olisiko se ollut mahdollista myös Suomen alueella tuolloin? – Lukijan kysymys

Patologioiden ja traumojen tunnistaminen luista on suhteellisen harvinaista ja hoitoyritysten sitäkin harvinaisempaa. Suomen hapan maaperä vaikeuttaa aihepiirin tutkimusta, sillä luut, kuten kaikki muukin orgaaninen aines, on usein hyvin tuhoutunutta, jos enää lainkaan havaittavissa. Ihoa ei esihistoriallisista yhteyksistä myöskään juurikaan ole säilynyt, joten haavojen tunnistaminen arkeologisesta aineistosta on melkeinpä mahdotonta. Suoraa todistusaineistoa haavanompelusta Suomessa ei siis ole ennen historiallisten lähteiden ilmestymistä, mutta aihetta voidaan yrittää lähestyä epäsuoran aineiston kautta.

Haavanompelu on ollut osa laajempaa haavanhoitoa, joka on kehittynyt kivikautisista loitsuista, rohdoista ja voiteista nykykirurgiaan. Jo noin kaksituhatta vuotta sitten Intiassa haavan puhdistamisen tärkeys oli tiedossa ja käytössä oli useita haavanompelutekniikoita (Bhattacharya 2012). Kuten kysyjä mainitsi, haavanhoito oli myös hyvin tunnettu muinaisessa Egyptissä. Edwin Smithin papyrus (1650 eaa.) kuvailee 48 eri haavatyyppiä ja hieman myöhempi Ebersin papyrus (1550 eaa.) luettelee rohtoja, joilla oli puhdistavia, kuivattavia ja suojaavia vaikutuksia. Egyptiläinen lääketiede oli yhdistelmä taikaa ja empiirisiä havaintoja. Ympäri maailmaa eri kulttuureissa on päädytty samantapaisiin hoitokeinoihin. Esimerkiksi saamelaisten perinnetieto on sisältänyt hieman samantyyppisiä elementtejä, joissa parannuksessa yhdistyvät kasvitietous ja magia (Rautio et al 2016). Antiikin Rooman ja Kreikan aikana haavanhoito kehittyi entisestään (muun muassa Hippokrates desinfioi avohaavoja etikalla), mutta kehitysaskeleet unohtuivat Rooman imperiumin romahtaessa.

Ote Edwin Smithin papyruksesta, jota pidetään maailman vanhimpana kirurgisena dokumenttina. Kuva: Wikimedia Commons.

Suomen kivikautisissa hammaslöydöissä on havaittu kariesta ja hypoplasiaa, mutta ei merkkejä hammashoidosta (Ahola et al. 2016). Kivikautinen palamaton ihmisluuaineisto on tosin äärimmäisen fragmentaarista ja koostuu lähinnä hammaskiilteestä. Kivikautisilta asuinpaikoilta on kuitenkin löytynyt purupihkaa, koivuntuohitervasta valmistettua ainesta, joka pureskeltiin pehmeäksi. Purupihkaa käytettiin esimerkiksi kiviterien liimaamiseen, mutta sitä on saatettu käyttää myös hampaidenhoidossa. Aines on saattanut sopia niin hampaiden mekaaniseen puhdistukseen kuin hoitoon sen antiseptisten (bakteereja tuhoavien) ominaisuuksien myötä.

Yksi mielenkiintoinen, mutta täysin spekulatiivinen, kappale todistusaineistoa tulee neulankäytöstä kampakeraamisella ajalla (noin 5000-2000 eaa.) Vantaan Jokiniemen kaivauksilta löytyneen, noin kuudentuhannen vuoden ikäiseksi arvioidun, savi-idolin kasvoja koristavat uurteet muistuttavat kaivaustenjohtaja Jan Fastin mukaan inuiittien kasvotatuointeja (Kontkanen 2015). Esimerkiksi Utahista on löytynyt 2000 vuotta vanha tatuointineula sekä savi-idoleita, joiden uurreikuviot vastaavat etnografisen aineiston tatuointikuvioita ja -sijainteja (Gillreath-Brown et al 2019). Jos tatuointi, joka on luonteeltaan avohaava, on ollut myös Suomen kivikaudella harjoitettu perinne, niin oletettavasti käytössä on ollut myös haavanhoitoon liittyvää tietoutta ja kenties tätä kautta myös haavanompelua. Kivikautiset nahkavaatteet ommeltiin luuneulalla ja jänteistä tai kasvikuiduista valmistetulla langalla, ja samoilla materiaaleilla olisi periaatteessa voitu ommella myös haavoja.

Vantaan Jokiniemestä löytyneen kivikautisen savi-idolin kasvoissa on pistekoristelua, jota on arveltu mm. tatuoinniksi. Kuva: Paju/Wikimedia Commons.

Suorempia merkkejä hoitotoimenpiteistä ei juurikaan ole kohdattu suomalaisessa aineistossa. Kati Salon (2005) tutkimus varhaiskeskiaikaisesta Euran Luistarin kalmistosta keskittyi hammastutkimukseen, mutta ei raportoinut merkkejä hammashoidosta. Iin Haminan keskiaikaisesta kuoppahaudasta löytyneiden noin 290 henkilön joukosta löytyi fragmentaarinen sääriluu, joka oli parantunut väärään asentoon – luut olisivat vaatineet oikaisun ja lastoituksen (Heikkilä 2011). Jalkaa ei siis ollut hoidettu vamman vaatimalla tavalla. Ensimmäinen lääkärikirja Suomessa on tiettävästi ollut Benedictus Olain käsialaa. Teos painettiin vuonna 1578 ja se tavoitti luultavasti pääasiassa papistoa muutamien haavureiden ja partureiden lisäksi.

Jos haavanompelun mieltää modernin kirurgisen suturoinnin esiasteeksi, niin Suomessa tämä tuli tietouteen luultavasti vasta keskiajalla. Edellä mainitut konkreettiset esimerkit esihistoriallisesta haavanhoidosta tulevat Suomen ulkopuolelta muinaiskulttuureista, jotka olivat laajempia ja kerrostuneempia yhteisöjä. Niihin liittyy muun muassa kirjoitustaito, joka oli tarpeen suuren tietomäärän ylläpitoon ja myös ensisijaisen tärkeää lääketiedon kehitykselle. Perushaavanhoitoa on Suomenkin alueella varmasti harjoitettu eri aikoina, sillä kaikki tarvittava tietotaito (ompelu ja tiettyjen aineiden antiseptisyys) on ollut käytettävissä.

Vastaus: Nina Maaranen, väitöskirjaopiskelija, Bournemouth University

Luettuasi tekstin vastaa muutaman kysymyksen mittaiseen palautekyselyyn, jonka löydät tästä linkistä. Kyselyn avulla pyritään kehittämään Kalmistopiirin toimintaa lukijoiden toivomaan suuntaan.

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia aikaisempiin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Ahola, M., Salo, K. ja Mannermaa, K. 2016. Almost Gone: Human Skeletal Material from Finnish Stone Age Earth Graves. Fennoscandia Archaeologica, (XXXIII), 95-122.

Bhattacharya, S., 2012. Wound healing through the ages. Indian Journal of Plastic Surgery. 177-179.

Gillreath-Brown, A., Deter-Wolf, A., Adams, K. R., Lynch-Holm, V., Fulghama, S., Tushinghama, S., D.Lipea, W. and Matsone, R. G., 2019. Redefining the age of tattooing in western North America: A 2000-year-old artifact from Utah. Journal of Archaeological Science: Reports, 24, 1064-1075.

Heikkilä, T., 2011. Luukuoppa-aineiston alustava paleopatologinen tarkastelu. In: Kallio Seppä, T., Ikäheimo, J. and Paavola, K., eds. Iin vanhan Haminan kirkko ja hautausmaa. Vaasa: Waasa Graphics.

Kontkanen, M. 2015. Tätä et tiedä kivikauden elämästä pääkaupunkiseudulla. Yle tiedeuutiset 1.7.2015

Rautio, A.-M., Linkowski, W. A. and Östlund, L., 2016. “They Followed the Power of the Plant”: Historical Sami Harvest and Traditional Ecological Knowledge (Tek) of Angelica archangelica in Northern Fennoscandia. Journal of Ethnobiology, 36 (3), 617-636.

Salo, K. H., 2005. What ancient teeth can reveal? Demography, Health, Nutrition and Biological Relations in Luistari (pro gradu). Helsingin yliopisto.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.