Historiallinen aika Kivikausi Saipio Jarkko Suomi

Kivikautiset kirveet taikaesineinä – Lyhyt katsaus

Jarkko Saipio

Suomalaisen muinaistutkimuksen alkuhämärissä 1870-luvulla hyvin merkittävä osa niistä esinekokoelmista, jotka päätyivät sittemmin perustetun Kansallismuseon kokoelmiin, koostui alun perin ”taikakaluina” talteen otetuista kivikautisista kivikirveistä ja -taltoista. Toisinaan toteutettiin erityisiä projekteja, joissa vastaavia esineitä tiedusteltiin ihmisiltä kylä kylältä tietyllä alueella, toisinaan joku kouluja käynyt paikallinen asukas saattoi kerätä niitä oma-aloitteisesti naapureiltaan tieteen nimissä (esim. Pellinen 2014; Kunnas-Pusa 2016). Siinä, että ihmiset alkoivat tässä vaiheessa olla valmiita luopumaan tällaisista ”voimaesineistä” voi kiinnostavasti nähdä toisen teollisen vallankumouksen kiihdyttämän modernisaatioprosessin vaikutukset Suomen maaseudulla saakka.

Sakkolasta toimitettu kivikirves (KM 1961:1), jota on jälkikäteen ”vuoltu” taikuuskäytön yhteydessä. Kuva: Jarkko Saipio.

Kivikautisia kiviesineitä nimitettiin toisinaan ukonvaajoiksi, ja niiden uskottiin löytyvän paikoista, joihin salama oli iskenyt. Tästä syystä kiviesineen voitiin uskoa suojaavan salalamaniskulta, minkä vuoksi niitä sijoitettiin toisinaan rakennusten sisään tai perustuksiin. Joihinkin kiviesineisiin on jopa kaiverrettu taikamerkkejä, kuten pentagrammeja. (esim. Muhonen 2006; Kunnas-Pusa 2016; Hukantaival 2019).

Monessa tapauksessa taikakalukäytön merkkejä on tallentunut esineeseen itseensä. Tavallisin tällainen yhä näkyvä taikakäytön muoto on ollut ”lääkerohdon vuoleminen” (esim. Muhonen 2016; Martikainen 2012: 176–179; Kunnas-Pusa 2016; Hukantaival 2019). Tällaisen toiminnan jäljet ovat helposti tunnistettavissa esimerkiksi maisteri A. A. Boreliuksen Sakkolasta ”Vaskelan (Arkuntanhuan) kylästä” vuonna 1879 toimittamissa esineissä, joiden typologinen määrittäminen on tämän uuden käyttökierroksen vuoksi haastavaa (KM 1961: 1–2).

Kivikautisen kirveen katkelma (KM 1932), joka kertoman mukaan oli ollut onnenkaluna Puolan sotaretkellä 1830-luvulla. Kuva: Jarkko Saipio.

Aina ei taikakalua kuitenkaan ole muokattu. Ylioppilas H. J. Schulmannin Hauhosta, Särkisillan torpasta vuonna 1879 toimittamalle nelisivuisen oikokirveen kantakatkelmalle (KM 1932) on kirjattu Kansallismuseon pääluetteloon seuraavanlainen taustatarina: ”Esinepalasen toi lahjoittajan isälle eräs vanha mies lähtiessään sotaretkelle Puolan kapinan aikana ja kehoitti ottamaan sen suojelusesineeksi mukaansa.” Kyseisen tarinan myötä ulkoisesti vaatimaton esineen kappale saa aivan uusia ulottuvuuksia. Puolan kapinalla viitataan ilmeisesti vuosina 1831-32 tapahtuneeseen Puolan itsenäistymispyrkimykseen Venäjästä. Suomalaisia Puolan sotaretkellä edustivat Suomen Kaartin joukot, jotka lähetettiin alueelle osana Venäjän joukkoja. On jännittävä ajatus, että jollakulla kaartilaisella on ollut mukanaan kivikautinen työväline taikaesineenä. Voi vain arvailla kuinka monesta muusta Kansallismuseolle kerätystä tai lahjoitetusta kivikautisesta esineestä olisi voitu kertoa ja kirjata samantapaista tietoa, jos sellainen olisi ollut laajemmin tapana.

———

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava. Hän on työskennellyt tutkijana Turun yliopiston biologian oppiaineen Kipot ja kielet -hankkeessa, jossa hän on vastannut pronssikauden esinetietokannan kokoamisesta. Jutun löydöt käytiin läpi hankkeen yhteydessä.

Lähteet:

Hukantaival, Sonja. 2019. Ukonvaajojen monet kasvot – Luokittelu- ja tulkintakysymyksiä. Teoksessa Harjula, J., Immonen, V. & Ruohonen, J. 2019: Puukenkien kopinaa. Henrik Asplundin juhlakirja. (Karhunhammas 19). Turku: Turun yliopisto. 345–381.

Kunnas-Pusa, Liisa: 2016. Tärvellyt ja kaaputetut – Kivikautiset irtolöydöt Jaakkiman pitäjästä ja kivikauden esineiden keräily 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Muinaistutkija 4/2016. 24–39.

Martikainen, Unto 2012. Runokylien kutsu: Raja-Karjalan laulajat. Polvijärvi: Kustannuskynnys

Muhonen, Timo. 2006. Kolme ajallista näkökulmaa ukonvaajoihin. Kivikauden kiviesineet myöhempien aikojen kuriositeetteina. Kuriositeettikabi.net 3/2006.

Pellinen, Hanna-Maria. 2014. Rudolf Jack – Erään muinaiskalukerääjän muotokuja. Suomen museo 2013. 33–47.

1 kommentti

  1. Aivan oikeita havaintoja ja aavistuksia. Erilaisilla ihmisen valmistamilla artefakteilla on todellakin uskottu olevan maagisia ominaisuuksia tai ”taikavoimia”. Ne eivät siis olleet vain yksinkertaisia käyttöesineitä, vaan toimivat kentässään koko tuon ajan ihmisen elämässä olennaisten voimien tihentyminä. Olemme vasta hyvin lyhyen aikaa eläneet maailmassa jossa kirves on vain työkalu. Lisäksi kaivauksissa löydetään myös riittien ja kulttien esineitä, joilla ei ole tällaista käyttöfunktiota, vaan ne toimivat yksinomaan ”kolmansina olioina” (siis jonain muina kuin luonnonesineinä tai käyttöesineinä). Tietyillä tai ehkä kaikilla käyttöesineillä on ollut myös tällainen asema.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.