Itä-Eurooppa ja Venäjä Kansainvaellusaika Merovingiaika Moilanen Ulla Paasikivi Sofia Rautakausi rituaalit Suomi

Udmurttien esivanhemmat – Kaman ja Permin alueiden rautakautisia kulttuureja

Ulla Moilanen & Sofia Paasikivi

Helmikuussa 2020 Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa vieraili venäläinen arkeologi Leonid Vjazov Kazanin federaatioyliopistosta. Hän esitteli Volga- ja Kama-jokien alueen esihistoriaan ja materiaaliseen kulttuuriin kohdistuvaa tutkimusta ja luennoi alueen kulttuurisista ryhmistä otsikolla Archaeology of the Volga and Kama Finns in the Early Iron Age and the Migration period (1st millennium BCE – 1st millennium CE). Tämä katsaus perustuu osittain Vjazovin luennon yhteenvetoon, mutta merkittävänä täydennyksenä on käytetty aluetta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta.

Volgan ja Kaman alueella elää nykyisin neljä suomalais-ugrilaista kansaa: marit, mordvalaiset, komit ja udmurtit. Mordvalaiset jakautuvat vielä keskenään kahteen eri etniseen pääryhmään, ersäläisiin ja mokšalaisiin. Monet kansojen nimistä linkittyvät alueen vesistöihin ja Vjazovin mukaan kyse onkin hydronyymeistä eli vesistöjen mukaan nimeämisestä. Mareihin on viitattu venäjän kielessä myös vanhalla sanalla cheremisy (tšeremissit), joka Vjazovin mukaan on tarkoittanut ”voimakkaasti aseistettua”. Edellä mainitut nykykansat puhuvat suomalais-ugrilaisia kieliä, mutta Vjazov korosti, ettei kielten sukulaisuus aina tarkoita geneettistä sukulaisuutta.

Venäläinen arkeologi Leonid Vjazov vieraili Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa helmikuussa 2020. Kuva: Sofia Paasikivi.
Kama on Volgan sivujoki, jonka varrelle myös Permin alue sijoittuu.

Luennollaan Vjazov keskittyi puhumaan erityisesti udmurttien kulttuurisista esivanhemmista. Alueelta on tunnistettu kaiken kaikkiaan neljä arkeologista kulttuurista ryhmää, joiden Vjazov katsoo olevan edeltäjiä nykyisille udmurteille. Nämä ovat Gljadenovon (n. 200 eaa.–400 jaa.), Mazuninon (n. 200-500 jaa.), Lomovatovon (n. 400–800-luvut jaa.) ja Polomin (n. 400-800-luvut jaa.) kulttuurit.

Gljadenovon kulttuuri (n. 200 eaa.–400 jaa.)

Kaman yläjuoksun havumetsäalueella sijainnut Gljadenovon kulttuuri tunnetaan muun muassa luutarhoista, joihin poltettujen vainajien jäänteet on laitettu. Niistä on löytynyt runsaasti pieniä savesta, kivestä ja metallista valmistettuja votiivipatsaita, jotka voitiin polttaa vainajan mukana. Ihmis- ja eläinhahmoiset votiivit ja palaneet luut siroteltiin tietylle hauta-alueelle, johon ajan myötä kertyi paksu kerros palaneita luita ja tuhkaa sekä votiivipatsaita ja niiden sirpaleita.

Luutarhoista löytyy myös keramiikkaa, nuolenkärkiä, veitsiä, helmiä ja työkalujen pienoiskopioita (Koryakova & Epimakhov 2007: 274). Erikoinen hautaustapa on aiheuttanut sen, että Gljadenovon kulttuurille on vaikea muodostaa kronologioita eli selvittää milloin mitäkin esinetyyppiä on käytetty. Vjazovin mukaan Gljadenovo on yksi udmurttien historian tärkeimmistä ryhmistä, vaikka kulttuuri on nähty myös muiden myöhempien permilaisten kansojen varhaisena yhteisenä esivaiheena (Koryakova & Epimakhov 2007: 262).

Gljadenovon kulttuurille tyypillisiä kulttiesineitä, joita ei yleensä valun jälkeen viimeistelty. Kuva: Koryakova & Epimakhov 2007, Fig. 7.15.

Mazuninon kulttuuri (n. 200500 jaa.)

Mazuninon kulttuurin aikana Kama-joen alueelle saapui mahdollisesti uutta asutusta lännestä. Se toi mukanaan uutena esinemuotona sirpit ja kapeateräiset rautakirveet, jotka kertovat yhteyksistä Oka-joen populaatioihin. Mazuninoon liittyvät myös jokilaaksojen paaluvarustetut asuinpaikat. Näiden linnoitettujen asuinpaikkojen ympäristöstä on löytynyt keramiikansirpaleita, jotka on tulkittu joko asumisen tai maanviljelyn jäänteiksi. Silti kulttuurin piirissä on vain vähän konkreettisia todisteita viljelystä, lähinnä muutamia hiiltyneitä viljanjyviä. Kuitenkin sirpit ja jauhinkivilöydöt kertovat väestön käsitelleen ainakin vähäisiä määriä viljaa. Asuinpaikkojen luulöydöt kertovat metsästyksen olleen kulttuurissa merkittävässä osassa, sillä niiden joukossa on paljon turkiseläinten luita. Luiset nuolenkärjet ovat myös yleisiä löytöjä miesten haudoissa (Vyazov et al. 2019: 424). Esineistössä omaleimaisia ovat erityisesti pitkät, roikkuvat ”korva- tai ohimokorut”, jotka kiinnitettiin korvien sijasta päähineisiin. Myös kaukaa Intiasta tuotuja simpukankuoria ja niistä valmistettuja riipuksia on toisinaan käytetty (Goldina & Yasakov 2020).

Ennallistus Mazuninon kulttuuriin kuuluvan naisen asusta. Asussa mukana ovat myös vaatteisiin kiinnitettävät ohimokorut. Kuva: Alexander V. Solomin.

Lomovatovon ja Nevolinon kulttuurit (n. 400900-luvut jaa.)

Lomovatovon kulttuuriin (n. 400900-luvut jaa.) yhdistetään noin 450 kohdetta, joiden joukossa on linnoitettuja asuinpaikkoja, ”tavallisia” asuinpaikkoja, kalmistoja sekä kätköjä. Maantieteellisesti Lomovatovon kulttuuri sijoittuu lähes kokonaan nykyisen Permin alueelle Kama-joen varrelle. Myös tätä kulttuuria on pidetty sekä komien että udmurttien yhteisenä esivaiheena (Goldina & Goldina 2018: 164; Vjazovin luento). Lomovatovon kulttuurin piirissä tehtiin sekä ruumis- että polttohautauksia. Kiinnostava ominaispiirre Lomovatovon polttohautauksissa on, että monet niistä ovat samankokoisia ja -muotoisia kuin kuin ruumishaudat, mutta sisältävät ainoastaan palanutta luuta. Vjazovin mukaan tämä kertoo siitä, että ruumishautaus oli primäärihautausmuoto ja polttohautaus omaksuttiin vasta myöhemmin sen rinnalle.

Lomovatovon kulttuuriin liitetään maanviljely, turkiseläinten metsästys, pronssinvalu sekä intensiivinen kaupankäynti, jonka seurauksena niin sanottuja permalaisia esineitä kulkeutui myös Suomen, Baltian ja Skandinavian alueille. Vastaavasti Lomovatovon kulttuurin piiristä tunnetaan skandinaavista esineistöä, kuten kampoja ja veitsiä (Hårdh 2016: 38-39) sekä Lähi-Idästä ja Välimeren alueelta tuotuja lasimassahelmiä. Kauppayhteydet Itämeren ja Permin alueiden välillä eivät kuitenkaan olleet tähän aikaan uutuus, sillä ne juontavat juurensa ainakin pronssikaudelle saakka (Goldina & Goldina 2018: 166). Lomovatovon väestö oli yhteydessä myös etelämpänä asuviin arojen kansoihin (Fodor 1976: 68).

Lomovatovon kulttuurin haudoissa on usein hevosten jäänteitä ja hevosaiheisia riipuskoruja. Tyypillisiä ovat korut, joissa kaksi hevosta katsoo eri suuntiin ja niiden väliin on kuvattu ihminen. Noin 600–800-luvuilla hevoskoruihin ilmestyy myös ylimääräisiä linnunjalka- tai helyriipuksia. Kuvat: Autio 2000: 92 (muokattu).
Lomovatovon esineelliseen kulttuuriin kuuluvia löytöjä. (Vjazovin luennon pohjalta, myös kirjassa Autio 2000).

Lomovatovon korut edustavat niin sanottua permalaista eläintyyliä, jota käytettiin monissa Kaman alueen kulttuureissa rautakaudelta varhaiskeskiajalle saakka. Permalaisessa eläintyylissä on kuvattu metsäneläinten (peurojen, karhujen, turkiseläinten), hevosten, lintujen ja käärmeiden lisäksi myös vaikeammin määriteltäviä eläimiä sekä ihmisiä. Näiden esineiden kuvakieli on liitetty kosmologiaan. jossa ihmiset, linnut ja eläimet symboloivat mahdollisesti kansojen myyttisiä esivanhempia ja jumaluuksia (Autio 2001).

Erityisesti vöitä ja niihin kuuluvia heloja pidetään tärkeänä määrittävänä tekijänä Lomovatovon kulttuurissa, ja vyöt ovatkin mahdollisesti olleet statusesineitä. Niin sanottujen permalaisten vöiden heloja on löytynyt myös Suomesta ja Skandinaviasta, mikä kertoo vöitä käytetyn myös näillä alueilla. Yksi tunnetuimmista permalaisista vyölöydöistä Suomessa on Euran Pappilanmäen 700-luvulle ajoittuva ruumishautaus, joka sisälsi myös skandinaavisen miekan kullatulla kädensijalla. Haudan on tulkittu kuuluneen päällikköasemassa olleelle ratsumiehelle (Salmo 1940). Carpelanin (2006: 88) mukaan Euran Pappilanmäestä löytyneet permalaiset vyönhelat edustavat Lomovatovon kulttuurin kolmatta vaihetta, mutta venäläisessä tutkimuksessa Pappilanmäen vyönhelat yhdessä muiden vastaavien löytöjen kanssa liitetään Nevolinon kulttuuriin (n. 400800-luvut jaa.) (Goldina & Goldina 2018: 170). Vjazovin mukaan Nevolino jakaa yhteisiä piirteitä Lomovatovin, Polomin, Mazuninon ja Gljadenovon kulttuurien kanssa, mutta on toisaalta monin tavoin omaleimainen. Vjazovin mukaan Nevolinon kulttuuri ei edusta udmurttien ja komien suoraa edeltäjää, toisin kuin Lomovatovo, vaikka onkin esiintynyt samaan aikaan lähes samalla alueella (Lomovatovo Nevolinon koillispuolella). Vjazovin mukaan Nevolino oli Lomovatovoa sotaisampi kulttuuri, mikä näkyy esimerkiksi yksiteräisten miekkojen ja nuolenkärkien yleisyytenä.

Nevolinon kulttuurille ominaisia vyönheloja, joita on löytynyt myös Itämeren ympäristöstä. Kuva: Goldina & Chernykh 2005 (muokattu).
Nevolinon tyypin vyönheloja ja -solki Vähänkyrön Kaavontönkältä. Kuva: Museovirasto/Finna.fi.

Nevolinon helavöitä on tuotu kaikkialle Itämeren ympäristöön. Alkuperäalueellaan nämä vyöt ovat olleet lähinnä naisten käytössä, sillä niitä on löytynyt ainoastaan naisten haudoista (Goldina & Goldina 2018: 167; Gustin 2016: 57). Permin alueella useista naisten haudoista tunnetaan myös valinkauhoja ja upokkaita, mistä syystä pronssiesineiden valmistusta on pidetty alueella naisten työnä (Autio 2000: 191–193). Skandinaviassa ja Suomessa komeat tuontivyöt on sen sijaan yhdistetty miehiin. On ehdotettu, että permalaisen vyön käyttäminen olisi kertonut kantajansa olleen osa laajaa ja pitkälle ulottuvaa kauppiasverkostoa, joka yhdisti kaukaiset alueet toisinsa (Carpelan 2006: 88). Ainakin Kaman alueen rautakautisella väestöllä oli merkittävä rooli kaukokaupassa toimiessaan välittäjänä arojen ja metsäseutujen kansojen välillä (Goldina & Chernykh 2005: 58).

Polomin kulttuuri (n. 400800-luvut jaa.)

Polomin kulttuuri on Lomovatovon aikalainen, ja muistuttaa sitä monin tavoin. Udmurttien lisäksi sitä on pidetty myös komien suorana edeltäjänä (Goldina & Goldina 2018: 165). Mahdollisesti viimeistään Polomin kulttuurin piiristä saivat alkunsa myös unkarilaiset heimot (Belavin et al. 2015: 204), vaikka osa tutkijoista onkin kritisoinut tätä näkemystä rautakautisten kulttuurien ”ugrilaistamisena” (esim. Pastushenko 2011). Unkarilaisten alkuperää on viimeisen vuosikymmennen aikana sijoitettu myös etelämmäksi ja idemmäksi, ja unkarilaisten esivanhempien länteen siirtyminen saattoi vaikuttaa Nevolinon kulttuurin päättymiseen (esim. Csáky et al., preprint).

Polomin kulttuuri sijoittuu Permin alueella virtaavan Tšeptsa-joen varrelle, ja siihen kuuluu noin sata arkeologista kohdetta, jotka sisältävät asuinpaikkoja (osa linnoitettuja), kalmistoja sekä kätköjä. Osa ruumishautauksista on ollut hyvin rikkaita. Esimerkiksi Polomin kalmistosta on 59:stä haudasta löydetty yhteensä 7283 helmeä, jotka edustavat arvokkaita tuontitavaroita (Goldina & Chernykh 2005: 57). Polomin esineellisessä kulttuurissa tärkeitä olivat edelleen permalaiset eläinriipukset ja vyöt.

Vjazov esittelee luennollaan Polomin kulttuurin löytöjä. Kuva: Sofia Paasikivi.

Volgan ja Kaman alue oli rautakauden lopulla hyvin monikulttuurinen. Juutalaisuuden omaksuneiden turkisunsukuisten kasaarien valtakunta levittäytyi 900-luvun alussa Volgalle, jonka keskijuoksulle islaminuskon omaksuneet bolgaarit olivat muodostaneet oman valtakuntansa (Vyazov et al. 2019). Erityisesti bolgaarien vaikutus udmurtteihin olikin voimakas (Autio 2000: 94). Kaman alueen kulttuurit olivat myös tekemisissä ortodoksisen uskonnon omaksuneiden slaavien kanssa (Vyazov et al. 2019). On kuitenkin syytä muistaa, että edellä mainitut Gljadenovon, Mazuninon, Lomovatovon ja Polomin kulttuurit eivät suoraan edusta udmurtteja tai komeja, vaan niitä pidetään muun muassa näiden kansojen yhteisinä esivanhempina.

Venäjän alueen arkeologisen tutkimuksen kääntämiselle sekä kansainväliselle yhteistyölle olisi suuri tarve, sillä yksityiskohtaiset tiedot tässä jutussa esitellyistä kulttuureista olisivat kiinnostavia myös monille suomalaisille arkeologeille. Tutkimus aiheesta julkaistaan kuitenkin pääosin venäjäksi, joten ilman venäjän kielen taitoa iso osa tiedosta voi jäädä saavuttamattomiin.

Kirjallisuus:

Autio, E. 2000. Kotkat, hirvet, karhut. Permiläistä pronssitaidetta. Gummerus, Jyväskylä.

Autio, E. 2001. The Permian Animal Style. Folklore Vol. 18–19: 162–186.

Belavin, A. M., Krylasova, N. B. & Ivanov, V. A. 2015. Urals and the Problem of Eastern Ancestral Home of Hungarians. European Journal of Science and Theology, June 2015, Vol. 11, No 3: 201–207.

Carpelan, C. 2006. On Archaeological Aspects of Uralic, Finno-Ugric and Finnic Societies before AD 800. In: J. Nuorluoto (ed.) The Slavicization of the Russian North. Mechanisms and Chronology: 78–92. Slavica Helsingiensia 27. Helsinki University Press.
Csáky, V. et al. (preprint). Medieval Genetic Data from Ural Region Evaluated in the Light of Archaeological Evidence of Ancient Hungarians.

Fodor, I. 1976. The Main Issues of Finno-Ugrian Archaeology. In: Hajdú, P. (Ed.) Ancient cultures of the Uralian Peoples: 49-78. Corvina Press, Budapest.

Goldina, R. D. & Chernykh, E. M. 2005. Forest and Steppe: A Dialogue of cultures: On archaeological materials from the Kama region. Acta Orientalia Academiae Scientiarum Hungaricae, 2005, Vol. 58, No. 1. Proceedings of the First International Conference on the Mediaeval History of the Eurasian Steppe: Szeged, Hungary May 11–16, 2004: Part I: 41–58.

Goldina, E. & Goldina, R. 2018. On North-Western Contacts of Perm Finns in VII–VIII centuries. Estonian Journal of Archaeology, 2018, 22, 2: 163–180.

Goldina, R. D. & Yasakov, V. S. 2020. Turbinella Pyrum Shell Items аt Eurasian Archaeological Sites (the 3rd Millennium BС – 9th Century AD). The Volga River Region Archaeology Vol.1 (31) 2020.

Gustin, Ingrid 2016. Elites, networks and the Finnish connection in Birka. In L. Holmquist, S. Kalmring, & C. Hedenstierna-Jonson (Eds.), New Aspects on Viking Age Urbanism c. AD 750-1100: Proceedings of the International Symposium at the Swedish History Museum, April 17-20th 2013: 49–61. Theses and papers in archaeology. B; Vol. 12. Stockholm: Archaeological Research Laboratory, Stockhom University.

Hårdh, B. 2016. The Perm’/Glazov rings. Contacts and Economy in the Viking Age between Russia and the Baltic Region. Acta Archaeologica Lundensia Series in 8°, No. 67.

Koryakova, L. & Epimakhov, A. V. 2007. The Urals and Western Siberia in the Bronze and Iron Ages. Cambridge University Press.

Pastushenko I. Y. 2011. Vozmozhno li govorit ’ob “ugorskoy epokhe v Prikam’e” [Is it Possible to Speak of “Ugric period in the Kama Region”]. Vestnik Udmurtskogo universiteta 2011, Vyp. 1 [Bulletin of Udmurt University. 2011. Issue 1]: 144–150.

Salmo, H. 1940. Merovinkiaikaisen ratsusotilaan hautakalusto Euran pitäjän Pappilanmäestä. Suomen museo XLVII: 11–39.

Vyazov, L. A., Ershova, E. G., Ponomarenko, E. V., Gajewski, K., Blinnikov, M. S. & Sitdikov, A. G. 2019. Demographic Changes, Trade Routes, and the Formation of Anthropogenic Landscapes in the Middle Volga Region in the Past 2500 Years. In: Yang, L.E., Bork, H.-R., Fang, X. & Mischke, S. (Eds.) Socio-Environmental Dynamics along the Historical Silk Road: 411–454. Springer.

1 kommentti

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.