Ilari Aalto
Monelle turkulaisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon kävijälle on tullut tutuksi kissan luuranko, joka löytyi museon perustamista edeltäneissä arkeologisissa kaivauksissa vuonna 1994. Kissa löytyi maanalaisen museoalueen keskellä sijaitsevan, suurena kivitalona tunnetun keskiaikaisen rakennuksen raunion kellariin johtavasta portaikosta, kun kellaria oltiin tyhjentämässä täyttömaasta. Kivitaloa ei 1990-luvulla kaivettu kokonaan tyhjäksi, ja vuosina 2012–2015 jatketuissa kaivaustutkimuksissa selvisi, että kellarissa ei suinkaan ollut vain yhden kissan luuranko: uusissa kaivauksissa löytyi yksi kokonainen ja kaksi puutteellista kissan luurankoa. Kyseessä oli siis varsinainen kissojen kellari!
Mitä ihmettä kissojen luurangot sitten tekevät kellarissa, ja milloin ne ovat sinne päätyneet? Tämä vaatii hieman taustoitusta rakennuksesta, josta kissat löytyivät. Kyseinen kivitalo on huomattavan suuri, pohja-alaltaan lähes 200 neliömetrin kokoinen rakennus, joka sijaitsi rakennusaikanaan Suurtorilta Pyhän Olavin dominikaanikonventille johtaneen Luostarin jokikadun varrella, kohdassa missä Luostarin välikatu yhtyi jokikatuun. Suuri kivitalo kuuluu Turun vanhimpiin muurattuihin asuintaloihin, sillä talo on muurattu vanhimmilta osiltaan aivan 1400-luvun alussa, vuosien 1404–1410 välillä. Kivitaloa on vuosisatojen mittaan laajennettu ja muutettu useaan otteeseen, ja se oli käytössä kaksi ja puoli vuosisataa. Turun raastuvanoikeus määräsi huonokuntoisen talon purettavaksi vuonna 1653, jolloin se katosi katukuvasta.
Suuren kivitalon keskiaikaista käyttöä valaisevia asiakirjalähteitä ei ole säilynyt, joten kaikki päätelmät talon vanhemmasta käytöstä perustuvat arkeologisiin havaintoihin. Niiden pohjalta vaikuttaa siltä, että talossa on toiminut 1400-luvulla jonkinlainen puolijulkinen tila, kuten sauna tai krouvi. Kellarissa olevat järeät vedenjohtojärjestelmät viittaavat siihen, että kellarissa on käytetty runsaasti vettä, ja kellarin seinällä olevat muuratut komerot saattavat olla kiuasuunien jäänteitä. Saunakäyttö on kuitenkin päättynyt 1500-luvun taitteessa, ilmeisesti tulipaloon. Sen jälkeen kellarissa on alettu valmistaa ruokaa, ja kellarin seinustoille on kertynyt ruoanvalmistusjätteinä munankuoria, suomuja, ruotoja ja leikeltyjä eläintenluita, jyviä ja kasvien siemeniä. Ruokajätteen joukosta löytyi vuoden 2014 kaivauksissa myös ihmissormi.
Kaksi vuosina 2014 ja 2015 kellarin pohjalta löytynyttä kissan luurankoa liittyvät tähän 1500-luvun keittiövaiheeseen. Kellarissa on merkkejä voimakkaasta tulipalosta, ja keittiön käyttö on selvästi päättynyt tulipaloon, joka näyttäisi aiheuttaneen kellarin tynnyriholvin sortumisen. Tulipalon tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä, mutta 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun alussa Turussa riehui useita kaupunkipaloja, joista mikä vain voi olla syyllinen. Kissojen luurangot löytyivät romahtaneen tiiliholvin seasta, tosin eivät aivan ehjinä: paremmin säilyneen kissan raajat, selkäranka, pääkallo ja kylkiluut löytyivät ehjinä kokonaisuuksina, mutta hieman eri paikoista, noin kahden metrin säteellä toisistaan. Niissä oli siis ollut luut yhdessä pitävää kudosta, kun luut olivat päätyneet kellariin. On hyvin mahdollista, että kellarin holvin romahtaminen on levittänyt luut erilleen toisistaan.
Palokerroksesta löytyneet luurangot olivat hyvin nokisia, ja on aivan mahdollista, että kissat ovat voineet kuolla tulipalossa. Toisaalta kissat ovat voineet kuolla esimerkiksi kellarin holvin ja seuraavan kerroksen lattian väliin, ja vasta holvin romahdettua luurangot olisivat päätyneet kellariin. Yhdestä kissasta teetettiin radiohiiliajoitus siinä toivossa, että samalla saataisiin täsmennettyä tulipalon ajoitusta. Yllätys oli melkoinen, kun ajoitustulos kertoi kissan eläneen 68,2 % todennäköisyydellä vuosien 1305–1400 välillä, siis ennen koko talon rakentamista! Tälle löytyi kuitenkin selitys: kissan ruokavalio on sisältänyt paljon merestä peräisin olevaa kalaa. Koska meressä kiertävä hiilen 14C-isotooppi on vanhempaa kuin ilmakehässä oleva, se antaa merieläimille todellista vanhemman ajoituksen. Samoin paljon merellistä ruokaa syönyt kissa näyttää parisataa vuotta todellista vanhemmalta.
Kaikki kissojen luurangot eivät myöskään ole päätyneet kellariin samaan aikaan, vaan osa löytyi palokerroksen päälle kertyneestä tunkiomaasta. Joko kellaria on tulipalon jälkeen alettu käyttää kaatopaikkana, tai tunkiomaa on päätynyt kellariin vasta, kun talo on purettu ja peitetty maalla. Nämä kuolleet kissat on siis vain koruttomasti heitetty tunkiolle.
Asiantuntija ei ole määrittänyt Suuren kivitalon kellareista löytyneiden kissanluurankojen ikää tai sukupuolta. Kaikki löytyneet kissat ovat kuitenkin aikuisia yksilöitä. Vuonna 2014 löytynyt kokonaisempi luuranko vaikuttaisi olleen kuitenkin melko nuori, koska selkänikamien ja raajaluiden kasvupinnat eli epifyysit eivät ole luutuneet täysin kiinni. Kissoilla on hyvin erilaiset kallot, mutta tutkimusten mukaan kissan sukupuolen määrittäminen onnistuu kallosta huonosti. Helpointa sukupuoli olisi selvittää kissojen lantioluista. Myöskään kissojen rodun selvittäminen ei ole luiden perusteella helppoa, mutta kyseessä ovat lähes varmasti olleet maatiaiskissat. Vuonna 1994 löytyneen kissan luiden yhteydessä oli oransseja karvoja, mutta niistä ei voi päätellä kissan väriä, koska karvat ovat vuosisatojen aikana värjäytyneet maan värisiksi.
Jos kissat ovat eläneet 1600-luvun taitteessa, niiden ajasta on jo taloa koskevia kirjallisia lähteitä. Kivitalon omisti 1580-luvulla Paraisten kirkkoherra Elias Esping, jonka kuoleman jälkeen talo siirtyi vuonna 1587 hänen pojalleen, porvari Isak Pargasille. Hänen mukaansa taloa alettiin kutsua Pargasin taloksi. Isakin kuoltua 1629 tai 1630 talo jäi hänen leskelleen Mechtild Stensdotterille ja heidän lapsilleen. Samalla alkoi yli vuosikymmenen kestänyt perimysriita, jonka ansiosta talosta on tallentunut useita lähteitä raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin. Kissoja lähteissä ei sentään mainita, mutta ne paljastavat paljon siitä, minkälaisia huoneita talossa on ollut.
Suuren kivitalon kissat olivat todennäköisesti hiirenpyydystäjiä ennemmin kuin lemmikkejä tai seuraeläimiä. Tiiviisti asutussa kaupungissa riitti jyrsijöitä, joiden luita suuresta kivitalostakin löytyi runsain mitoin. Keskiajalla ja uuden ajan alussa kissat olivat kaupungeissa välttämättömiä hyötyeläimiä, mutta niihin suhtautuminen oli kaksijakoista. Yöaikaan aktiivisilla kissoilla arveltiin olevan yhteyksiä pimeyden voimiin, ja Olaus Magnus varoittaa vuonna 1555 kirjoittamassaan Pohjoisten kansojen historiassa, miten kissa voi riistää nukkujalta hengen henkäisemällä tämän suuhun. Olaus kylläkin kehuu kissanturkkeja lämpimiksi, ja Turustakin on löytynyt keskiaikaisia kissanluita, joissa on viiltojälkiä nylkemisestä. Suuren kivitalon kissat ovat sen sijaan saaneet pitää turkkinsa. Useimmilla kissoilla oli tallella jopa kynsiluut, jotka irtoavat turkkia leikatessa, mutta yhdestä yksittäisenä löytyneestä takaraajasta kynsiluut puuttuivat.
Vuonna 2015 järjestettiin nimikilpailu, jossa vuosina 1994 ja 2014 löytyneille kissoille haettiin nimiä. Yleisöehdotusten perusteella nimiksi valikoitui historialliselle kissalle hyvin sopiva nimi Hiski ja toiselle kissan luisevaa ulkonäköä kuvaava Luukkonen. Kissoja voi käydä katsomassa museossa, jossa ne löytyvät menneisyyden eläimiä esittelevästä Luutarha-näyttelystä.
Lähteet:
Aalto, I. 2016. Kivitalon kuusi vuosisataa. Aboa Vetus & Ars Nova -museon suuren kivitalon rakennusarkeologinen tutkimus. Pro gradu -tutkielma. Arkeologia, Turun yliopisto. Opinnäytteen verkkoversio.
Olaus Magnus 2010 [1555]. Historia om de nordiska folken. Hedemora: Gidlunds förlag.
Pitakarnnop, T.; Buddhachat, K.; Euppayo, T.; Kriangwanich, W. & Nganvongpanit, K. 2017. Feline (Felis catus) Skull and Pelvic Morphology and Morphometry: Gender-Related Difference? Anatomia Histologia Embryologia 14(3): 1–10. Artikkelin verkkoversio.
Wessner, G.(toim.) 2007. Människan och djuren i den medeltida staden. Tukholma: Stockholms medeltidsmuseum.
KALMISTOPIIRI 