Sankarihautausmaat ovat merkittävä osa Suomen itsenäisyyden historiaa. Ne ovat kiinnostavia myös arkeologisesta ja historiallisesta näkökulmasta, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden tutkia sekä menneisyyden aineellisia jäänteitä että muistamisen rituaaleja ja merkityksiä.
Talvi- ja jatkosodassa kaatuneet suomalaiset sotilaat pyrittiin hautaamaan kotikuntiensa sankarihautoihin. Tapa oli poikkeuksellinen, sillä aikaisemmissa sodissa ja samaan aikaan muualla maailmassa kaatuneet haudattiin useimmiten taistelupaikan läheisyyteen kenttähautausmaahan tai yhteishautaan. Tällaisia hautoja tunnetaan Suomestakin esimerkiksi Suomen sodan ajalta. Sotilaiden kuljettaminen kotiin olik merkittävä tekijä, joka sitoi kansaa yhteen jaetun kokemuksen kautta.
Sankarihautausmailla ei yleensä käydä muistelemassa yksittäisiä kaatuneita, vaan ne ilmentävät kollektiivista surua ja menetystä – itsenäisyyden hintaa. Niiden tasa-arvoinen visuaalinen ilme voidaan nähdä valintana, jolla osaltaan luotiin kuvaa veljeydestä sekä tasa-arvoisesta ja yhtenäisestä kansasta. Valinnalla vältettiin myös korostamasta poliittisia jakolinjoja, mikä erottaa toisen maailmansodan sankarihautausmaat monista vuoden 1918 hautapaikoista.
Sankarihautausmaille pystytetyissä muistomerkeissä on runsaasti kristillistä ja isänmaallista symboliikkaa. Jälkimmäiseen on toisinaan luettu esimerkiksi havut, jotka jo 1800-luvun loppupuolella ryhdyttiin yhdistämään Suomeen ja suomalaisuuteen.
Sankarihautausmaat ovat vaikuttaneet hautausmaakulttuuriin yleisellä tasolla, sillä ne ovat usein hyvin hoidettuja ja selkeästi järjestettyjä. Samoja periaatteita ryhdyttiin 1900-luvulla noudattamaan myös siviiliväestön hautausmaiden suunnittelussa ja hoidossa. Sankarihautausmaat voidaan myös nähdä paikkoina, joissa menneisyys ja nykyhetki kohtaavat. Niillä tapahtuvat seppeleenlaskut ja hiljentymiset omalta osaltaan osoittavat, miten nämä paikat ovat edelleen merkityksellinen osa suomalaista arkea.
Kirjallisuutta:
Huttunen, N. 2013. Suru ja kansakunnan henkinen johtaminen Kaatuneiden huollon historiaa. Journal for the Study of Diaconia 1/2013: 7–38.
Kemppainen, I. 2006. Isänmaan uhrit. Sankarikuolema Suomessa toisen maailmansodan aikana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Bibliotheca Historica 102. Helsinki.
Kivimäki, V., Hytönen, K.-M., Karonen, P., & Malinen, A. 2021. Sodat ja 1900-luvun suomalaisuudet: sota kansallisten identiteettien rakentajana ja purkajana. Teoksessa P. Markkola, M. Niemi, & P. Haapala (Eds.). Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000 – Osa 2: Yhteisöt ja identiteetit: 441–472. Vastapaino.
Pajari, I. 2013. Sotien vaikutus kuolemankulttuuriin. Thanatos 2/2013: 1–17.
Puustjärvi, E. 2013. Hautausmaan symboliikka maisemasuunnittelun perustana. Tapaustutkimus Lahden Levon hautausmaalla. Pro gradu. Helsingin yliopisto. Metsäekologia.
Sormunen, T. 2022. Esille piilotettu. Toisen maailmansodan kulttuuriperintö Oulussa materiaalisen kulttuurin kautta. Pro gradu. Oulun yliopisto. Arkeologia.
KALMISTOPIIRI 