Ulla Nordfors
Vaikka ampiaisen pistot ovat suhteellisen yleisiä, niistä johtuvat kuolemat ovat äärimmäisen harvinaisia. Euroopassa on 1990–2000-luvuilla rekisteröity ampiaisten, mehiläisten ja herhiläisten aiheuttamia kuolemia vain noin 0,26 tapausta miljoonaa asukasta kohden vuodessa (Feás et al. 2022). Ruotsissa tehty hieman vanhempi tutkimus on antanut samansuuntaisia tuloksia: noin 0,2 tapausta miljoonaa asukasta kohden vuodessa (Johansson et al. 1991).
Tätä kirjoittaessa historiakirjojen hakuohjelma HisKi löytää Suomesta ainoastaan yhden tapauksen, jossa henkilön kuolinsyyksi on merkitty ampiaisen pisto. Nurmijärvellä 3.7.1818 kuolleen 57-vuotiaan Gustaf Gustafssonin kohdalla kirkonkirjassa lukee “död af getingsstyng”. Vaikka HisKi-tietokanta ei sisällä kaikkien seurakuntien hautaustietoja eikä aina kuolinsyitä, antaa Gustafin tapaus viitteitä siitä, kuinka harvinaisia ampiaisenpistoihin liittyvät kuolemat ovat olleet myös menneisyydessä. Harvinaisuutta korostaa se, että tapaukset yleensä ylittivät uutiskynnyksen. Esimerkiksi Turun Lehti uutisoi 4.9.1879 lyhyesti, että “ampiaisen puremasta kuoli äskettäin eräs poika Tukholmasta”.
Gustaf oli kotoisin Korven rusthollista. Hän oli ratsutilallisen poika, joka oli avioitunut piikatytön kanssa ja elättänyt perheensä itsellisenä. Gustafin kuolemaan johtaneiden tapahtumien kulkua ei kuitenkaan ole mahdollista selvittää, eikä tiedetä, minkälaisessa tilanteessa ampiainen pääsi häntä pistämään ja oliko kuolema seurausta vakavasta allergisesta reaktiosta vai piston osumisesta vaaralliseen paikkaan. Ampiaisen myrkky sisältää proteiineja, jotka tyypillisesti aiheuttavat pistokohdan punoitusta, turvotusta ja kipua (Fitzgerald & Flood 2006). Arviolta noin 0,4 % ihmisistä on kuitenkin allergisia ampiaisen myrkylle (Douglas & Zanganeh 2014), ja tällaisilla henkilöillä yksikin pisto voi laukaista anafylaktisen sokin. Kyseessä on äkillinen, hengenvaarallinen yliherkkyysreaktio, jossa elimistön immuunijärjestelmä reagoi voimakkaasti tiettyyn allergeeniin, tässä tapauksessa ampiaisen myrkkyyn. Ampiaisen pistosta aiheutuvan anafylaksian riski on hieman suurempi yli 40-vuotiailla, kun taas lapsilla oireet ovat yleensä lievempiä (Sahiner & Durham 2019). Monissa moderneissa tapauksissa suurin osa menehtyneistä on ollut Gustafin tavoin yli 50-vuotiaita miehiä, ja heillä on useimmiten ollut taustallaan sydän- ja verisuonisairauksia (Johansson et al. 1991; Feás et al. 2022).
Tanskassa dokumentoitiin vuosien 1960–1980 välillä yhteensä 26 ampiaisen tai mehiläisen pistoon liittyvää kuolemaa. Niissä kuolinsyyt voitiin jakaa kolmeen ryhmään: anafylaktinen sokki (noin 65–80 % tapauksista), hengitysteiden läheisyyteen osuneen piston aiheuttama turvotus ja siitä seurannut tukehtuminen (noin 15 %) sekä sellaiset pistoon liittyneet kuolemat, joissa taustalla oli aiempia sairauksia, erityisesti valtimokovettumatauti (noin 20 %). Useimmissa anafylaksiatapauksissa tajunnan menetys ja kuolema tapahtuivat alle tunnin kuluessa pistosta, kun taas tukehtumiseen liittyneissä tapauksissa aika pistosta kuolemaan oli pidempi, yleensä 30 minuutista muutamaan tuntiin (Mosbech 1983).
Joissakin historiallisissa lähteissä on kuvauksia ampiaisen aiheuttamista kuolemista. Vuonna 1873 lääketieteellinen lehti The Lancet raportoi tapauksesta, jossa 74-vuotias englantilaismies kuoli saatuaan ampiaisenpiston kieleensä, kun hyönteinen oli päätynyt hänen illallisruokaansa (Odell 1873). Piston jälkeen miehen kieli ja kurkunpään alue turposivat ja hengitys alkoi vaikeutua. Mies menehtyi, vaikka hänet vietiin sairaalaan kolmen tunnin kuluttua pistosta ja hänelle tehtiin trakeotomia (henkitorven avaus). Ruumiinavauksessa miehen kuolinsyyksi vahvistui ampiaisenpiston aiheuttama voimakas hengitysteiden turvotus. Lokakuussa 1890 Wasa Tidning kertoi Ranskassa Versailles’ssa sattuneesta tapauksesta, jossa omenalla istunut ampiainen pisti hedelmää haukannutta pikkutyttöä huuleen, minkä seurauksena tyttö menehtyi. Vuonna 1913 Työkansa puolestaan uutisoi Englannissa Cornwallissa sattuneesta kuolemantapauksesta, jossa Lady Molesworth menehtyi 20 minuuttia sen jälkeen kun ampiainen oli pistänyt häntä kaulaan. Kaikkia näitä tapauksia yhdistää piston sijainti, joka viittaa hengitysteiden turvotukseen ja tukehtumiseen, vaikka Lady Molesworthin tapauksessa nopea kuolema sopisi myös anafylaktiseen sokkiin.
Historiallisten suomalaisten lähteiden perusteella ampiaisen aiheuttamat kuolemat ovat olleet erittäin harvinaisia, eikä kuolettavia mehiläisenpistoja mainita lähteissä lainkaan. Kirkonkirjoihin merkityt kuolinsyyt eivät kuitenkaan ole yhtä täsmällisiä kuin nykyaikaiset lääketieteelliset diagnoosit. Ne perustuivat yleensä läheisten havaintoihin vainajan oireista, joiden pohjalta kirjausta tehnyt pappi arvioi kuolinsyyn. Käytettävissä ei myöskään ollut nykyisenkaltaista tietoa sairauksista tai niiden oireista ja syy-yhteyksistä. Vaikka ampiaisen pistoihin liittyvät kuolemat ovat harvinaisia, modernissa ruotsalaistutkimuksessa on huomautettu, että piston mahdollisuus tulisi ottaa huomioon selittämättömissä kesäaikaan ulkona tapahtuneissa äkkikuolemissa (Johansson et al. 1991). Myös vanhemmassa tanskalaistutkimuksessa on todettu, että ampiaisten aiheuttamien kuolemien todellinen määrä voi olla hieman tilastoitua suurempi, sillä osa tapauksista luokitellaan todennäköisesti tapaturmiksi tai jopa selittämättömiksi (Mosbech 1983). On siis täysin mahdollista, että myös menneisyydessä on ollut sellaisia – joskin harvinaisia – ampiaisen piston aiheuttamia kuolemia, joista ei ole säilynyt kirjallisia merkintöjä.
—
Kirjoittaja on bioarkeologian dosentti Turun yliopistossa.
Lähteet:
Sanomalehdet:
Turun lehti no 108, 4.9.1897.
Työkansa no 229, 30.9.1913
Wasa Tidning no 161, 16.10.1890
Tutkimuskirjallisuus:
Douglas, L. & Zanganeh, S. 2014. Anaphylactic death due to bee sting – a comparison case study. Allergy, Asthma & Clinical Immunology 10 (Suppl 1), A21 (2014). https://doi.org/10.1186/1710-1492-10-S1-A21
Feás, X., Vidal, C., & Remesar, S. (2022). What we know about sting-related deaths? Human fatalities caused by hornet, wasp and bee stings in Europe (1994–2016). Biology 11(2), 282. https://doi.org/10.3390/biology11020282
Fitzgerald, K. T., & Flood, A. A. 2006. Hymenoptera stings. Clinical Techniques in Small Animal Practice Vol 21(4), 2006: 194-204. https://doi.org/10.1053/j.ctsap.2006.10.002
Johansson, B., Eriksson, A. & Örnehult, L. 1991. Human fatalities caused by wasp and bee stings in Sweden. International Journal of Legal Medicine 104: 99–103. https://doi.org/10.1007/BF01626039
Mosbech, H. 1983. Death caused by wasp and bee stings in Denmark 1960–1980. Allergy 38(3): 195–200. https://doi.org/10.1111/j.1398-9995.1983.tb01606.x
Odell, W. 1873. Death from the sting of a wasp. The Lancet, Sept. 6, 1873: 333-334.
Sahiner, U. M. & Durham, S. R. 2019. Hymenoptera venom allergy: How does venom immunotherapy prevent anaphylaxis from bee and wasp stings? Frontiers in Immunology Vol 10 – 2019. https://doi.org/10.3389/fimmu.2019.01959
KALMISTOPIIRI 