Historiallinen aika Kalmistokohteita Rautakausi Suomi Viikinkiaika

Kuorsalon viikinkiaikainen röykkiö

Kuorsalo on saari itäisellä Suomenlahdella, Haminassa. Asutusta Kuorsalossa on ollut ainakin keskiajalta lähtien, mutta sitä on arveltu myös viikinkien idäntien satamapaikaksi.

Kuorsalo mainitaan historiallisissa lähteissä Korusala-nimisenä satamapaikkana jo vuonna 1387 eräässä Viipurin kaupungin omistusoikeuksia koskevassa kirjeessä. Saarelta löytyy röykkiöhautoja sekä Manner-Suomen ainoa korkeuden perusteella rautakauteen ajoittuva laivalatomus, joka viittaisi skandinaavisiin yhteyksiin. Alueen muista haudoista tehdyille esinelöydöille löytyy suoria vastineita Skandinaviasta. Kuorsalon tutkittu röykkiö ajoittuu radiohiilitutkimuksen perusteella viikinkiajalle, 800-900-lukujen vaihteeseen.

Kuorsalossa sijaitsee myös yksi Suomen vanhimmista käytössä olevista hautausmaista. Hautausmaan ulkopuolella on valkoinen risti, jonka luokse on haudattu sodan aikana jäältä kuolleina löydettyjä venäläisiä hävittäjälentäjiä.

 

Kuva: Riku Kauhanen

Kuorsalon Savilahden röykkiö ja laivalatomus muinaisjäännösrekisterissä

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.