Ulla Moilanen
Illerup Ådalin jokilaakso sijaitsee Tanskassa lähellä Skanderborgin kaupunkia. Kosteikkoalue, jossa Illerup-joki laskee Mossøn järveen, on tunnettu arkeologisista löydöistään. Ensimmäiset löydöt, joukossa ihmisjäännöksiä, tehtiin 1940-luvulla aluetta kuivatettaessa. Vuosikymmenten kuluessa paikalta on löytynyt yhteensä noin 15 000 esinettä: pääosin roomalaisaikaisia aseita ja henkilökohtaisia tavaroita 200-500-lukujen väliltä. Alueen kuuluisin löytö on 10 000 aseen kokoelma, joka on asetettu suohon tai silloiseen järveen yhdellä kertaa. Suolöydöt on yleensä tulkittu votiivilahjoiksi jumalille ja jumalattarille. Aseet olisivat tämän näkemyksen mukaan kuuluneet taisteluissa voitetuille vihollisille, ja ne olisi uhrattu sittemmin soistuneeseen järveen. Samanlaisia kohteita tunnetaan noin 25:sta eri paikasta Tanskasta ja Etelä-Ruotsista, joten rituaaliuhrausten on ajateltu olleen suhteellisen yleisiä roomalaisaikaisessa Etelä-Skandinaviassa.
Vaikka Illerup Ådal on ensisijaisesti tunnettu sieltä löydettyjen aseiden ja sotureiden jäännösten takia, paikalta on myös muunlaisia löytöjä eri ajoilta. Alueelta löytynyt suuri keramiikkamäärä voidaan ajoittaa esiroomalaiselta rautakaudelta varhaiselle keskiajalle.
Harald Andersenin arkeologisissa tutkimuksissa 1957-1962 keskityttiin vuonna 1956 kaivettuun kanaaliin. Kohde nimettiin joen ylityskohdan Vædebron mukaan. Turvekerroksesta, vanhan hiekkaisen järvenpohjan päältä, löytyi ihmisjäännöksiä. Luut eivät enää olleet anatomisesti oikeilla paikoillaan, vaan ikään kuin siroteltuina eri puolille vanhaa järven pohjaa. Jäännökset koostuivat lähinnä vartalon suurista luista: lapaluista, lantion luista ja kallon osista. Vain muutamia käsien ja jalkojen luita sekä kylkiluita ja selkänikamia löytyi. Syytä löytöjen hajanaisuuteen ei tiedetä. Yhden teorian mukaan kokonaiset henkilöt on uhrattu rautakaudella järveen ja maatuneet, ja sittemmin tuulet, virtaukset ja aallot ovat levittäneet luut eri puolille.
Andersenin löytämät ihmisjäännökset kuuluivat nuorille aikuisille miehille. Joissakin luissa näkyi lähitaistelun aiheuttamia jälkiä, joten Andersen päätteli, että kyseessä oli tappion kärsineen armeijan jäänteet. Muutamia vuosia myöhemmin teetettyjen radiohiiliajoitusten mukaan kaivauksissa löydetyt ihmisluut ajoittuvat ajanlaskun alun tienoille. Vanhimmat aselöydöt alueelta ovat kuitenkin vasta noin 200-luvulta, joten suoraa yhteyttä ihmisjäännösten ja aseiden välille ei ole voitu vetää.
Vuosina 2008-2009 Århusin yliopiston opiskelijoiden projektissa vanhoja löytöjä tutkittiin uudelleen ja jokilaaksossa järjestettiin uudet kaivaukset. Vuoden 2008 kaivauksissa keskityttiin ihmisjäännösten kunnon ja säilyneisyyden tutkimiseen, sillä 1950-60-lukujen jälkeinen soiden kuivaaminen ja pohjaveden pinnan lasku ovat saattaneet tuhota orgaanista materiaalia. Kaivetulla alueella luut olivat kuitenkin hyvin säilyneitä ja niistä saatiin teetettyä kaksi radiohiiliajoitusta. Ajoitus vastasi aiemmin eri luista teetettyä analyysiä. Nämäkin ihmisjäännökset olivat joutuneet suohon ajanlaskun alun tienoilla. Vaikka radiohiiliajoitus onkin suhteellisen lavea, epäiltiin henkilöiden olevan peräisin yhdestä ja samasta taistelusta. Jäännökset ajoittuvat roomalaisajan alkuun, mutta roomalaisten sotaretket eivät koskaan ulottuneet näin kauas pohjoiseen. Pohjoisimmillaan roomalaiset taistelivat muutaman sadan kilometrin päässä Tanskasta nykyisen Saksan alueella. Pohjoisempi konflikti olisi saattanut olla seurausta Rooman laajentumisesta ja uusi löytö saattaa kertoa siitä mitä noina aikoina tapahtui Rooman rajojen ulkopuolella.
Vuonna 2009 keskityttiin geologisisiin tutkimuksiin ja suon kerrostumiin. Tällöin havaittiin, että rautakautinen järvi oli hiljalleen täyttynyt Illerup-joen kuljettamalla orgaanisella aineksella. Turvekerrokset ovat näin ollen kronologisessa järjestyksessä, joten kerrosten avulla saadaan löydetyille jäännöksille relatiivinen ajoitus. Geologisten tutkimusten ansiosta saatiin lisätietoa myös rautakauden maisemasta ja ympäristöolosuhteista. Sotureiden uhrauksen aikaan aikaan nykyinen Alkenin suo on ollut osa hiljalleen soituvaa järveä. Uhraukset ovat tapahtuneet melko lyhyen ajan kuluessa järven veden ollessa jo seisovaa.
Vuonna 2011 Skanderborgin museon ja Århusin yliopiston arkeologian laitos järjestivät yhteisprojektin, joka sai helmikuussa 2012 Carlsbergin säätiöltä 1,5 miljoonan kruunun lahjoituksen. Projektissa tutkitaan rautakauden armeijaa ja sodanjälkeisiä rituaaleja, sekä Alken Engenin suohon uhrattuja sotureita Illerup Ådalissa. Uusilla tutkimuksilla pyritään ymmärtämään rautakauden ihmisiä ja niitä tapahtumia, jotka uhrauksiin ovat johtaneet.
Kesän 2012 kaivausalue sijaitsee kosteilla laitumilla lähellä suurta Mossø-järveä. Päästäkseen käsiksi ihmisjäännöksiin tutkimusryhmän on kaivettava turvetta lähes kaksi metriä vedenpinnan alapuolelle. Kaivausalueelle tihkuu koko ajan vettä, ja suuret pumput ovat koko ajan käytössä. Kosteus on hidastanut maatumista, mistä syystä löydöt ovat hyvässä kunnossa.
Kaivauksissa on löydetty luita noin 240 vainajasta, jotka ovat analyysien perusteella olleet 13-45-vuotiaita miehiä. Luissa on kirveiden ja miekkojen jättämiä iskujälkiä. Iskujäljet kertovat väkivaltaisesta kuolemasta ja 2000 vuotta sitten käydystä lähitaistelusta, mutta muuten uhrien tai surmaajien henkilöllisyydestä ei tiedetä vielä mitään. Joissakin luissa näkyy petoeläinten hampaanjälkiä ja joitakin nivelten osia on järsitty irti, joten vainajia ei ole laskettu järveen heti kuoleman jälkeen vaan taistelussa kaatuneet on jätetty taistelukentälle. Löytö vahvistaa aikalaiskuvausta taisteluiden jälkeisistä tapahtumista, sillä roomalaisen historioitsijan Tacituksen (56-120 jaa.) mukaan Teutoburgin taistelun jälkeen taistelupaikalla saattoi nähdä lojumassa luita, keihään kappaleita ja hevosten raajoja. Teutoburgin taistelu, joka oli yksi Rooman pahimmista tappioista, käytiin vuonna 9 jaa. nykyisen Osnabrückin lähellä Luoteis-Saksassa. Siinä Arminiuksen johtamat germaaniheimot tuhosivat kokonaan kolme Rooman legioonaa ja yhteensä noin 18 000 sotilasta kaatui.
Vuoden 2012 luulöytöjen perusteella varsinainen taistelupaikka on voinut sijaita kaukana Alken Engestä. Jos näin on ollut, vainajien kuljettaminen on vaatinut suurta panosta alueella asuneilta ihmisiltä. Luiden tarkempi tutkimus kertonee onko taistelu tapahtunut kuukausia vai jopa vuosia ennen kuin luut on asetettu järveen. Tämä selittäisi myös sen miksi suosta ei ole löytynyt kokonaisia luurankoja vaan pelkästään yksittäisiä luita.
Esinelöytöjä suosta on tehty vähän. Löytöjen joukossa on muutamia nuolenkärkiä, kilven jäänteitä ja harvinaisen hyvin säilynyt kirves, jonka puuvarsi on edelleen tallella. Suosta on myös löytynyt erikokoisia puulankkuja ja hirsiä, sekä puuesineitä, joista yksi on tulkittu jumalatarfiguriiniksi. Myös eläinten luita on löytynyt. Kaivaukset ovat tältä erää päättymässä ja seuraavaksi löytömateriaalia päästään analysoimaan. Luista yritetään irrottaa DNA:ta ja alustavia tutkimuksia ollaankin jo tekemässä kuudesta hampaasta ja kahdesta reisiluusta. Luuaines on niin hyvin säilynyttä, että DNA:n irrottaminen onnistunee hyvin. Tutkimustulokset kertovat sotureista ja siitä ovatko he paikallisia vai tulleet jostakin muualta.
Projektin sivut: http://www.skanderborgmuseum.dk/Alken_Enge-English_version-1070.aspx
KALMISTOPIIRI 