Heli Etu-Sihvola – Turun yliopisto.
Döden som straff: glömda gravar på galgbacken kertoo Kvarnbackenista, Ruotsin tunnetuimmasta teloituspaikasta, joka on mielenkiintoinen sen vuoksi, että se on toiminut myös teloitettujen hautausmaana. Vuonna 2004 rakennustöiden yhteydessä löytynyt Kvarnbacken sijaitsee Vättern-järven koillisrannalla, keskiaikaisen Vadstenan kaupungin ulkopuolella olevalla mäellä, jo aikanaan tärkeän tien vieressä. Paikkaa tutkittiin arkeologisin kaivauksin vuonna 2005 ja tutkimuksissa löydettiin viikinkiaikaisen kalmiston lisäksi yhteensä 25 ihmisen (24 miehen ja yhden naisen) sekä suuren paalun jäännökset. Ajoitusten perusteella teloituspaikan käyttö ajoittuu 1400-1650-luvuille.
Kirjan ovat kirjoittaneet yhteistyössä arkeologi, historioitsija ja osteologi, ja tuloksena on helposti lähestyttävä teos, jota voisi synkeästä aihepiiristään huolimatta suositella kaikille. Tekstiä on elävöitetty muutamalla sepitteellisellä henkilötarinalla, jotta lukija voisi kenties paremmin kuvitella menneitä tapahtumia yksilöiden näkökulmasta. Kirja on kirjoitettu mielestäni hyvin popularisoivalla otteella, mutta samaan aikaan se on kuitenkin myös toimiva työkalu tutkijan käyttöön. Arkeologisia löytöjä elävöittämään on käytetty sen verran vähän kaunokirjallisia keinoja, että ne eivät ”häiritse” teoksen tieteellisyyttä, vaan kirja on mielestäni kuitenkin melko objektiivinen kuvaus ja aihepiiriltään hyvin rajattu.
Itä-Göötanmaan maakuntamuseossa työskentelevä arkeologi Emma Karlsson on kirjoittanut ensimmäisen luvun, jossa käydään läpi yksityiskohtaisesti Vadstenan historiaa. Vanhojen karttojen avulla esitellään alueella vuosisatojen kuluessa tapahtunutta muutosta sekä tehtyjä arkeologisia tutkimuksia. Kuvituksen käytössä ei ole säästelty, sillä melkeinpä joka aukeamalla on jokin kuva tai kartta. Kirjassa esiintyviä teemoja käsitellään yksityiskohtaisella otteella ja teksti on jäsennelty niin, että lukijan mielenkiinto pysyy koko ajan yllä. Kirjassa käydään läpi erilaisten teloitustapojen historiaa ja esitellään aihetta kuvaavaa aikalaistaidetta. Taiteen avulla yritetään päästä käsiksi siihen, minkälaisia erilaisia funktioita teloituspaikoilla on.
Kvarnbackenin löytöjen perusteella saatuja tietoja vertaillaan historiallisiin lähteisiin (mm. tuomiokirjat, tänkeböcker) ja muihin tunnettuihin teloituspaikkoihin. Vaikka rikoksentekijöitä yleisesti syrjittiin ja karkoitettiinkin muusta yhteiskunnasta eikä haudattu kirkkomaahan, Kvarnbackenin vainajista ainakin muutama oli kuitenkin haudattu kristillisen perinteen mukaisesti itä-länsi–suuntaisesti.
Kirjan alkuosassa luodun yleiskatsauksen perusteella muodostuu hyvä pohja, jonka perusteella aihetta tuntematonkin lukija saadaan ymmärtämään oikeuslaitoksen ja -käsityksen historiaa. Historioitsija Annika Sandén on onnistunut kirjoittamaan käyttämänsä tutkimusmateriaalin (muun muassa tuomiokirjat, tänkeböcker) pohjalta helposti lähestyttävällä tavalla. Historian kulkua havainnollistetaan myös konkreettisten arkeologisten löytöjen avulla. Luulöydöistä esitetään valokuvia, joihin on merkitty osteologi Caroline Arcinin tekemiä havainnollistavia osteologisia huomioita ja samassa yhteydessä on selitetty erilaisten teloitustapojen luihin jättämiä jälkiä. Kirjassa on laitettu yllättävän paljon painoarvoa nimenomaan arkeologisille todisteille, vaikka itselleni tuli kirjaa lukiessa sellainen olo, että ne välillä tavallaan jäävätkin kirjallisten historialähteiden jalkoihin.
Yllätyin siitä, miten monipuolinen ja hyvin kirjoitettu kirja oli. Se on kohtuullisen helppolukuinen myös hieman huonommin ruotsia osaavalle. Kirja sopii mielestäni yhtä hyvin niin tutkijan kuin maallikonkin kirjahyllyyn ja sitä voi halutessaan selailla helposti mistä kohtaa tahansa. Käytetty yläviitejärjestelmä toimii hyvin ja lähteet löytää halutessaan kirjan lopusta helposti. Viimeisillä sivuilla on yksityiskohtainen kuvalista sekä yhteenvetotiedot käsiteltävistä arkeologisista kohteista. Niistä saa lisätietoa muun muassa siitä, milloin kaivaukset on toteutettu ja mitä kaivauksissa on löytynyt. Kirja on painettu vuonna 2009 ja sen ovat rahoittaneet Itä-Göötanmaan lääninhallitus ja –museo.
KALMISTOPIIRI 