Ulla Moilanen – Turun yliopisto
Kukapa ei olisi kuullut Ranskan kansallissankarittaresta Jeanne d’Arcista (n. 1412-1431), keskiajan kuuluisimmasta haarniskaan pukeutuneesta naisesta, jonka elämäntarina on innoittanut lukuisia kirjailijoita, taiteilijoita ja säveltäjiä. Talonpoikaisesta syntyperästä ponnistanut Jeanne eli aikana, jolloin Ranska oli menettänyt suuren osan alueistaan Englannille satavuotisessa sodassa. Jo nuorena hän näki pyhimyksiksi tulkitsemiaan ilmestyksiä ja kuuli ääniä, jotka kehottivat häntä ajamaan englantilaiset Ranskasta ja kruunaamaan prinssi Kaarlen kuninkaaksi. Valtiollisten myllerrysten sivussa Jeanne onnistui pääsemään kruununprinssin puheille, saamaan joukko-osaston ja vapauttamaan Orléansin kaupungin sekä Loiren itärannan englantilaismiehityksestä.
Kaarle VII:n kruunajaisten jälkeen Jeannen sotilaalliset kampanjat eivät enää onnistuneet, ja poliittisen valtapelin seurauksena hänet vangittiin ja myytiin englantilaisille. Kuukausia kestäneessä oikeudenkäynnissä häntä syytettiin epäjumalanpalvonnasta, noituudesta ja kerettiläisyydestä, josta hänet lopulta tuomittiin kuolemaan. Jeanne d’Arc poltettiin roviolla Rouenissa 30. toukokuuta 1431. Historiallisten lähteiden mukaan rovion jäänteet kasattiin ja heitettiin Seineen, mutta erään legendan mukaan yksi sankarittaren vannoutuneista seuraajista ehti keräämään rovion jäänteistä muutamia palasia ja tallettamaan ne.
Vuonna 1867 pariisilainen apteekkari väitti saaneensa Rouenissa käsiinsä purkin, joka ohessa seuranneen lapun mukaan sisälsi ”Jeanne d’Arcin, Orléansin neitsyen, rovion alta löytyneitä jäänteitä”. Katolinen kirkko tunnusti hiiltyneeltä näyttävät jäänteet pyhäinjäännöksiksi. Vuonna 2006 monitieteellinen työryhmä sai luvan tutkia jäänteitä tarkemmin. Purkista paljastui mustunut pala ihmisen kylkiluuta, hiiltyneeltä näyttävää puuta, 15 cm pitkä pala pellavaa oletettavasti neidon päällä olleesta mekosta sekä kissan reisiluu, joka tuntui vahvistavan kansanperinteen kertomuksia siitä, että noitarovioille heitettiin keskiajalla mustia kissoja.
Purkin sisältöä tutkittiin erilaisten spektrometrien, elektronimikroskopian ja siitepölyanalyysin avulla. Tavallisuudesta poiketen tutkimus sisälsi myös tuoksuanalyysin tutkimusprojektin johtajan huomattua erilaisten historiallisten jäänteiden sisältävän monenlaisia tuoksuja. Analyysissä käytettiin apuna parfyymiteollisuuden tarkimpia neniä: kahta Guerlainilla ja Jean Patoulla työskentelevää haistajaa, joille annettiin haisteltavaksi erilaisia näytteitä. Molemmat haistoivat Jeanne d’Arcin reliikeissä aavistuksen palanutta laastia ja vaniljaa. Rovion rakenteissa voitiin olettaa olleen laastia palamisen pitkittämiseksi, mutta vaniljan tuoksua ei pystytty liittämään polttamiseen millään tavalla. Sen sijaan vaniljan tuoksua syntyy tiettyjen kemiallisten reaktioiden seurauksena etenkin muumioissa.
Mikroskooppiset ja kemialliset analyysit kylkiluusta ja kissan reisiluusta osoittivat, etteivät ne olleet palaneet, vaan niissä oli jäänteitä kasveista ja mineraaleista. Jäänteissä oleva musta aine ei ollut nokea vaan pihkaa ja luonnonbitumia sekä kipsiä, joka antaa laastille sen ominaisen tuoksun. Pihkaa ja bitumia on käytetty egyptiläisissä muumiointiprosesseissa, ja myös reliikin sisältämä pellavakangas vaikutti tyypilliseltä muumion käärinliinalta. Siitä löydettiin suuri määrä männyn siitepölyä, mikä ei sopinut tietoihin 1400-luvun Normandian kasvillisuudesta. Lopullisen varmistuksen reliikin alkuperälle antoi radiohiiliajoitus, jonka tulos osui vuosien 200-500 eaa. välille. Jeanne d’Arcin reliikki olikin siis peräisin egyptiläisestä muumiosta eikä Rouenissa 1400-luvulla palaneesta roviosta.
Reliikin löytöajankohta 1867 sopii yksiin ajan kanssa, jolloin Jeanne d’Arcista alettiin tarkoituksella rakentaa kansallista myyttiä. Vuonna 1849 Orléansin piispa oli nostanut hänet runsaasti huomiota herättäneiden ylistyspuheiden aiheeksi, mikä lopulta johti lopulta autuaaksijulistamiseen 1909. Jeanne d’Arc kanonisoitiin vuonna 1920, jolloin hänestä tuli myös yksi yhdeksästä Ranskan suojeluspyhimyksestä. Joku on saattanut valmistaa reliikin painottaakseen neidon historiallista tärkeyttä. Kenties väärentäjä tai väärennöksen tilaaja oli löydön käsiinsä saanut apteekkari, sillä apteekeissa myytiin tuolloin lääkinnällisiin tarkoituksiin muumioista jauhamalla valmistettua pulveria.
Muitakin reliikkiväärennöksiä on valmistettu vanhoista muumioista. Esimerkiksi eräs Englannissa säilytettävä pää, jonka oletettiin olevan peräisin keskiaikaisesta teloituksesta, paljastui egyptiläiseksi ja huomattavasti keskiaikaa vanhemmaksi. Mikä sitten mahdollisti tai väärennösten valmistamista? Keskiajalla reliikeissä uskottiin olevan yliluonnollisia voimia, joiden avulla jumalallinen interventio nähtiin mahdolliseksi. Pyhäinjäännökset vetosivat keskiaikaiseen ajatusmaailmaan, ja niiden rahallinen arvo teki niistä haluttua kauppatavaraa, mikä puolestaan johti väärennösten valmistukseen.
Käytetyt lähteet:
Butler, D. 2007. Joan of Arc’s relics exposed as forgery. Nature 446, 593 (5 April 2007) | doi:10.1038/446593a.
Charlier, P. et al. 2010. The ‘relics of Joan of Arc’: A forensic multidisciplinary analysis. Forensic Science International, Vol. 194, issue 1: e9-e15.
Charlier, P. 2013. The Bogus Remains of Joan of Arc. Williams, R.C. (ed.) The Forensic Historian: Using Science to Reexamine the Past: 29-31. Sharpe, M. E. Inc. USA.
Jones, M. 1990. Fake? The art of Deception. University of California Press, Berkeley/Los Angeles.
Smith et al. 2012. Multidisciplinary analysis of a mummified cranium claimed to be that of a medieval execution victim. Archaeological and Anthropological Sciences, March 2012, Volume 4, Issue 1: 75-89.
KALMISTOPIIRI 