FM Marja Ahola – Helsingin yliopisto
Suomen kivikautiset kuoppahautaukset
Suomesta tunnetaan noin 70 kivikautista kuoppahautakohdetta, joista pääsosa ajoittuu neoliittiselle kivikaudelle (n. 5000-1800 eaa). Koska hautarakenteissa on usein käytetty punaista okraa, kutsutaan hautauksia yleisesti punamultahautauksiksi. Punamullan lisäksi hautausten tyypillisen löytömateriaaliin kuuluvat meripihkakorut sekä erilaiset kiviesineet. Punamultahautausten lisäksi Suomen alueelta tunnetaan myös vajaa parikymmentä nuorakeraamisen kulttuurin punamullatonta hautausta.
Koska kivikauden hautakuopissa ei yleensä ole maanpäällisiä rakenteita, löytyvät haudat usein tutkimuksissa yllättäen. Punamultahautauksen tunnistaminen hautaukseksi on kuitenkin ongelmallista, sillä palamaton luuaines ei säily Suomen happamassa maaperässä. Koska punamultahautaukset ovat pääsääntöisesti ruumishautauksia, ei jäänteitä vainajasta ole yleensä säilynyt. Rakenteet, joissa ei ole luuainesta, ovatkin tulkittu hautauksiksi kokonsa, muotonsa, punamullan sekä hauta-antimiksi sopivan löytöaineiston perusteella.
Hautauksen tunnistamisen lisäksi myös sen ajoittaminen on ongelmallista, sillä radiohiiliajoitukseen soveltuvaa orgaanista materiaalia on vain harvoin säilynyt. Yllättävän usein tehty radiohiiliajoitus on myös ollut ristiriidassa löytömateriaalin kanssa. Yleensä Suomen kivikautisten hautarakenteiden ajoitus onkin tehty esinetypologian perusteella, jolloin esimerkiksi tyypillisen kampakeramiikan piiriin kuuluvat hautaukset on tunnistettu runsaasta pii- ja meripihkaesineistöstään. Erityisen hankalia tulkinnan kannalta ovat rakenteet, jotka eivät sisällä punamultaa tai hauta-antimiksi tulkittavaa löytöaineistoa. Tällaisia kohteita on Suomen punamultahautausten joukossa useita.
Kivikauden hautausten ihmisluuaineisto
Kolmeltatoista kivikautiselta hautakohteelta on säilynyt hammas- tai luufragmentteja, joiden avulla rakenteet on voitu tulkita hautauksiksi. Lisäksi neljältä kohteelta luuainesta on huomioitu mutta ei otettu talteen. Manner-Suomen lisäksi on Ahvenanmaalta löydetty kaksi lähes kokonaista luurankoa sekä useita ihmisluunkappaleita Jettbölen kuoppakeraamiselta asuinpaikalta. Manner-Suomen kivikautisten hautausten luulöydöistä 12 ajoittuu esinetypologian perusteella neoliittiselle kivikaudelle, yksi mesoliittiselle kivikaudelle ja yksi nuorakeraamisen kulttuuriin piiriin.
On mielenkiintoista, että suurin osa fragmentaaristista luulöydöistä on punamultahautauksista. Onkin mahdollista, että luuaines on säilynyt emäksisen punamullan joukossa paremmin kuin punamullattomissa nuorakeraamisen kulttuurin hautauksissa. On tosin myös huomioitava, että suurin osa nuorakeraamisen kulttuurin hautauksista on tutkittu joko osin tuhoutuneena tai 1900-luvun alkupuolella, jolloin tutkimusmenetelmät olivat karkeampia.
Muutamasta kivikautisesta hautakohteesta on löytynyt suhteellisen runsaasti hammas- ja luufragmentteja, ja näistä aineistoista on tunnistettu useiden eri-ikäisten yksilöiden hampaita. Esimerkiksi erääseen Vaaterannan kalmiston hautauksista todettiin haudatun aikuinen alle kolmevuotiaan lapsen kanssa, hampaiden sijainnin perusteella poski poskea vasten.
Myös Joroisten Kanavan tyypillisen kampakeramiikan aikaan ajoittuvalta asuinpaikalta löytyneestä kollektiivihautauksesta on tunnistettu varmuudella neljän, mutta mahdollisesti jopa seitsemän vainajan hampaita. Hampaiden kuluneisuuden perusteella vainajat olivat syöneet perinteistä liha- ja kalaravintoa mutta koska useista hampaista huomioitiin myös kariesta, on ruokavalioon saattanut kuulua myös esimerkiksi villimehiläisten hunaja. Lisää Kanavan vainajien terveydentilasta kertoo kolmesta hampaasta todettu kiillehypoplasia, joka syntyy metabolisten toimintojen häiriöiden – kuten esimerkiksi A- tai D-vitamiinien puutoksen, keripukin, allergioiden tai erilaisten rokkojen – seurauksena.
Kivikauden fragmentaarisesta luuaineistosta on tehty mahdollisuuksien mukaan myös radiohiiliajoituksia, mutta toisinaan ajoitukset ovat antaneet yllättävän tuloksen. Esimerkiksi Kolmhaaran kalmiston kaksi punamultaa sisältänyttä paasiarkkuhautausta ajoittui luu- ja hammasfragmenteista tehdyissä AMS-ajoituksissa esiroomalaiselle rautakaudelle ja jopa merovingiaikaan. Samoin Joroisten Kanavan esineistönsä puolesta tyypilliseen kampakeramiikkaan ajoittuvat hautaukset sijoittuvat yllättäen hammasfragmenteista tehtyjen C-14 ajoitusten mukaan vanhemmalle roomalaisajalle. Kolmhaarasta on löytynyt joitakin kappaleita varhaismetallikaudelle ajoittuvaa Morbyn keramiikkaa, mutta Kanavan asuinpaikan nuorin löytökerros muodostuu muutamasta kappaleesta asbestikeramiikkaa. Vaikka ajoitettavissa näytteissä ei ole todettu virhelähteitä, on kuitenkin huomioitava että Kolmhaarasta on ajoitettu myös punamultaa sisältäneen paasiarkkuhautauksen alta löytynyt hiili, joka kalibroituna vastasi asuinpaikan neoliittista asutusvaihetta.
Lopuksi
Suomen kivikautisten hautausten ihmisluuaineisto on mielenkiintoinen mutta haastava tutkimuskohde. Fragmentaaristen luulöytöjen perusteella kivikautinen hautarakenne on mahdollista todentaa hautaukseksi, selvittää vainajien lukumäärä ja ikä sekä saada tietoa vainajan terveydestä. Sen sijaan luuaineistosta teetetyt ajoitukset ovat antaneet yllättäviä tuloksia. Koska ajoitusmenetelmät ovat viime vuosina tarkentuneet, on mahdollista että osa luufragmenteista saattaisi nykyään soveltua paremmin AMS-ajoitukseen. Mikäli tämä pitää paikkansa, on ongelmallisen ajoituksen kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten saaneita vanhoja kohteita mahdollista ajoittaa uudelleen.
Jotta Suomen kivikautisten hautausten ihmisluuaineistosta saataisiin kattava kokonaiskuva, tehdään aineistolle lähitulevaisuudessa täydellinen osteologinen analyysi. Analyysin aikana luut tunnistetaan, niiden kunto selvitetään ja ne dokumentoidaan. Kokonaiskuvan myötä myös jatkotutkimuksen mahdollisuudet selviävät.
Käytetyt lähteet:
Edgren, T. 1966: Jäkärlä-gruppen. En västfinsk kulturgrup under yngre stenåldern. SMYA 64. Helsinki.
– 1984: Kivikausi. Teoksessa Blomstedt, Y. (toim.): Suomen historia I. (19 – 97).
– 1999: Alkavan rautakauden kulttuurikuva Länsi-Suomessa. Teoksessa Fogelberg, P. (toim.): Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Helsinki. (311 – 333).
Götherström, A. et al 2002: The Jettböle Middle Neolithic Site on the Åland Islands — Human Remains, Ancient dna and Pottery. European Journal of Archaeology. April 2002 vol. 5 no. 1. (42-68).
Halinen, P. 1999: Burial Practises and the Structure of Societies during the Stone Age in Finland. Teoksessa Huurre, M. (toim.): Dig it all. Papers dedicated to Ari Siiriäinen. Helsinki. (173 – 179).
Lappalainen, M. 2007: Punamullan pauloissa. Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa. Muinaistutkija 3/2007. (2-19).
Mustonen, R. 2008: R.I.P. – Rest in Pieces. Joroisten Kanavan punamultahaudat. Pro gradu –tutkielma. Turun yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologian oppiaine.
Mökkonen, T. 2014: Stone setting filled with red ochre from the Keelaharju site, northernmost Baltic Sea region: A Stone Age grave in the context of north European burial traditions. Fennoscandia archaeologica XXX.(13-36).
Schulz, E-L. 2006: Joroisten Kanavan radiohiiliajoitukset. Teoksessa Pesonen, P. & Mökkönen, T. (toim.) Arkeologia ja kulttuuri. Uutta kivikauden tutkimuksessa. Arkeologipäivät 2005. (120 – 138).
KALMISTOPIIRI 