Miksi arkeologit löytävät mustia, punaisia ja vihreitä luita?

Lukijamme pohtii, värjäävätkö metallit luita niin, että luista voitaisiin päätellä mihin vainaja on aikoinaan pukeutunut. Vastauksena voidaan sanoa, että pääasiassa kuparisekoitteiset metallit, esimerkiksi pronssi, värjäävät luita. Silti palamattomat luut saattavat joskus olla mustia, ruskeita tai punaisia. Mistä tämä johtuu?

Kuparin korroosion seurauksena syntyvät vihreät kuparisuolat imeytyvät ympäröivään maahan tai orgaaniseen ainekseen. Tästä syystä pronssi- tai kupariesineen kanssa kosketuksissa olleeseen luuhun voi jäädä vihreä jälki. Vihreät laikut luissa ovat melko tavallisia ja ne voivat kertoa esimerkiksi luuta vasten olleesta kuparisekoitteisesta korusta tai käärinliinan neulasta, tai vainajan suuhun asetetusta rahasta. Vihreä väri luissa voi kuitenkin olla myös luonnossa esiintyvien homeiden aiheuttamaa, etenkin jos luut ovat olleet kosketuksissa ulkoilman kanssa.

Värjäytyneet_luut1 — Suuhun asetettu kolikko on saattanut värjätä koko leukaluun sisäpuolen voimakkaan vihreäksi. Kuvassa keskiaikainen lapsen leukaluu Espanjasta. (Hopkinson et al. 2008, fig. 1.)

Värjäytyneet_luut2 — Maasta on paljastumassa kallo, jossa näkyy todennäköisesti käärinliinan neulan aiheuttama värjäymä. Kuva: Ulla Moilanen.

Värjäytyneet_luut3 — Myös tietyt luonnossa esiintyvät homeet voivat värjätä luita vihreäksi, etenkin jos luu on kosketuksissa ulkoilman kanssa. Kuvassa todennäköisesti homeen värjäämä kyynärluu Pirkanmaan maakuntamuseon suorittamilta Pälkäneen Rauniokirkon kaivauksilta 2013. (Ulla Moilanen/PMM).

Metallien lisäksi vainajan vaatteissa tai päällä olevat muut materiaalit voivat värjätä luita. Myös maaperän ominaisuudet vaikuttavat esille kaivettavien luiden väriin. Esimerkiksi hapettomissa ja parkkihappoja sisältävissä suo-olosuhteissa luut värjäytyvät ruskeiksi tai mustiksi.

Alken Engen luulöydöt ovat hajallaan suossa. Kaksituhatta vuotta vanhojen sotureiden luut ovat hyvin säilyneitä ja niissä näkyy taisteluvammojen lisäksi petoeläinten hampaiden jälkiä. — Soiden hapettomat olosuhteet ja tanniinit (parkkihapot) värjäävät luita ruskeiksi tai mustiksi. Kuvassa Tanskasta, Alken Engen suosta löytyneitä lähes mustia roomalaisaikaisia luita (Skanderborgin museo).

Levänluhta — Isonkyrön Levänluhdasta löytyneiden luiden ruskea väri johtuu niinikään parkkihapoista.

Maaperässä luonnostaan oleva mangaani voi värjätä luita mustiksi. Toisinaan musta väri voi olla seurausta hautausrituaaleista. Meksikolaisten Tlatelolco- (1300-1500-luku) ja Tlapacoya-kulttuurien (900-700-luku eaa.) hautojen luissa on toisinaan mustaa pigmenttiä, joka on analysoitu mikroskooppitutkimuksilla mangaanioksidin, grafiitin ja bitumin seokseksi. Näiden kultuurien hautausrituaaleihin on kuulunut raajojen irrotus, ja koska mustaa ainetta on löytynyt vain nivelten kohdista, on sen arveltu liittyneen kyseiseen prosessiin. Ilmeisesti bitumia on ollut kuumassa aineessa, jota on käytetty työkalujen liukasteena helpottamassa leikkausta.

Värjäytyneet_luut4 — Joskus luita värjäävät hautausrituaaleihin liittyvät toiminnot, joskus taas luonnolliset prosessit. Kuvassa Englannista löytyneen roomalaisaikaisen kallon mustuneet hampaat. Väri on peräisin maaperän sisältämästä mangaanista, joka on värjännyt hampaita vuosisatojen ajan. Kuva: Brown *et al*. 2014, fig. 2.

Toisinaan värjäytymisen aiheuttaja joudutaan selvittämään mikroskooppitutkimuksella. Meksikolaisissa luissa olevat mustat laikut sisältävät hautausrituaaleissa käytettyä bitumia. Kuva: Argáez et al. 2011, fig. 1. — Toisinaan värjäymän aiheuttaja joudutaan selvittämään mikroskooppitutkimuksella. Meksikolaisissa luissa olevat mustat laikut sisältävät hautausrituaaleissa käytettyä bitumia. Kuva: Argáez *et al*. 2011, fig. 1.

Väli- ja Etelä-Amerikan hautauksista tunnetaan myös voimakkaan keltaiseksi värjäytyneitä luita. Laboratoriotutkimuksissa keltaisen värin on todettu olevan rautahydroksimineraali götiittiä. Rautaoksidit antavat myös punamullalle sen ominaisen värin. Toisinaan luonnolliset prosessit saavat nämä väriaineet muuttumaan punertavista kellertäviksi aikojen kuluessa. Kirkkaan keltaiset luut ovat siis alun perin voineet olla punaisia. Punaiseksi luut voivat värjäytyä esimerkiksi punamullan (okran) vaikutuksesta. Sitä on siroteltu vainajan päälle etenkin kivikaudella. Saattaa olla, että joissakin tapauksissa vainajan ihoa on jopa maalattu punamultaa sisältäneellä ihomaalilla, ja pehmytkudosten maatuessa väri on siirtynyt luihin. Kaikkien punaisten värjäytymien aiheuttaja ei kuitenkaan ole punamulta.

Palenquesta Etelä-Meksikosta on löytynyt maya-eliittiin kuuluneen naisen hauta, jonka sisältämät luut ovat hehkuvan punaisia. Väri on peräisin sinooperimalmista, jota on voitu sirotella vainajan päälle. Joidenkin tutkimusten mukaan sinooperin värjäävä vaikutus syntyisi kuitenkin sisäänhengittäessä, nautittuna tai elävälle iholle hierottuna. On mahdollista, että väriaineen kanssa oltiin tekemisissä jo elinaikana, eikä se liittynyt vain hautausrituaaleihin. Sinooperia käytetään elohopean valmistuksessa, joten punainen väri luissa saattaisi kertoa myös raskasmetallimyrkytyksestä. Lähi-Idästä, Qumranista (150 eaa.-68 jaa.), löytyneissä ihmisluissa on punaista väriä, joka on peräisin värimatarasta. Värimataran krappi-nimistä punaista väriainetta on käytetty kankaiden värjäämiseen ja antiikin kirjallisten lähteiden mukaan myös nesteeseen liuotettuna lääkeaineena. Koska värimataran käyttö on luiden värjäytymisen perusteella ollut runsasta, ovat Qumranin asukkaat saattaneet käyttää sitä ennaltaehkäisevänä lääkehoitona.

Myös maasta löytyvien palaneiden luiden väri vaihtelee. Luun väri on pääsääntöisesti sitä vaaleampi, mitä kuumemmassa lämpötilassa se on palanut. Polttolämpötilan arviointi luun värin perusteella ei kuitenkaan ole ihan helppoa, sillä maaperän ominaisuudet ja olosuhteet vaikuttavat myös palaneiden luiden väriin.

Teksti: Ulla Moilanen

Kivikautisissa hautausrituaaleissa käytetty punamulta voi värjätä luut punaiseksi. Tästä esimerkkinä kuvan Iso-Britanniasta löytynyt paleoliittinen luuranko (bradshawfoundation.com).

Palenque. Kuva: Carlos Adampol Galindo/Creative Commons. — Palenque, josta vuonna 1994 löytyi ns. ”punaisen kuningattaren hauta”. Kyseessä on eliittiin kuuluneen naisen hauta 600-700-luvulta. Vainaja ja esineistö on peitetty kirkkaanpunaisella sinooperilla. Kuva: Carlos Adampol Galindo/Creative Commons.

Maya-intiaanien hautausrituaaleihin kuului kirkkaanpunaisen sinooperin käyttö. Myrkyllistä sinooperia on saattanut kulkeutua mayojen luihin jo elinaikana. Kuvassa Palenquen kuuluisa ”punaisen kuningattaren hauta” (Past Horizons).

Joskus rautapitoinen punainen mineraali voi aikojen kuluessa muuttua keltaiseksi. Kuvassa keltaiseksi värjäytyneita luita Patagoniasta, Argentiinasta (Darchuk et al. 2009, fig 2.).

Käytetyt lähteet:

Argáez, C. et al. 2011. The origin of black pigmentation in a sample of Mexican prehispanic human bones. Journal of Archaeological Science, 38: 2979–2988.

Ávila, A. et al. 2014. Cinnabar in Mesoamerica: poisoning or mortuary ritual? Journal of Archaeological Science, 49: 48-56.

Batta, E. et al. 2013. On yellow and red pigmented bones found in Mayan burials of Jaina. Journal of Archaeological Science, 40: 712–722

Brown, E.L. et al. 2014. The Discolouration of Human Teeth from Archaeological Contexts: Elemental Analysis of a Black Tooth from a Roman Cranium Recovered from the River Witham, Lincoln, UK. Journal of Anthropology, Vol. 2014 (2014).

Cronyn, J.M. 1990. Elements of Archaeological Conservation. Routledge, London.

Darchuk, L. et al. 2009. Composition of Pigments on Human Bones Found in Excavations in Argentina Studied with Micro-Raman Spectrometry and Scanning Electron Microscopy. E-Preservation Science 2009, 6: 112-117.

Goffer, Z. 2007. Archaeological Chemistry. John Wiley & Sons, Inc. Hoboken, NJ.

Hopkinson, K.A. et al. 2008. For Whom the Coin Tolls: Green Stained Teeth and Jaws In Medieval and Post-Medieval Spanish Burials Dental Anthropology, 21 (1), 12-17

Marín Arroyo, A.B. et al. 2008. Archaeological implications of human-derived manganese coatings: a study of blackened bones in El Mirón Cave, Cantabrian Spain. Journal of Archaeological Science 35: 801–813

Steckoll, S.H. 1971. Red Stained Bones from Qumran. Nature, Vol. 231, Issue 5303: 469-470.