Ulla Moilanen
Ihmisjäännökset kertovat arkeologeille ja osteologeille ihmisten terveydentilasta sekä sellaisista sairauksista, jotka jättävät merkkejä kehoon. Toisinaan luissa voi havaita parantuneita vammoja tai merkkejä hoitotoimenpiteistä mutta se, miten terveyttä on ylläpidetty tai sairauksia hoidettu ihmisten eläessä, ei aina jätä merkkejä luustoon. Yksi tähän liittyvä, 1700-1800-luvuille ominainen piirre oli mineraalipitoisten vesien nauttiminen lääketieteellisessä tarkoituksessa.
Ajatus vedestä terveyttä edistävänä sekä sairauksia parantavana elementtinä ulottuu antiikkiin saakka, sillä jo Hippokrates kuvaili lähdevedessä kylpemisen auttavan erilaisiin sairauksiin. Kylpemisen sijaan veden sisäinen nauttiminen lääkintätarkoituksessa lisääntyi kuitenkin vasta uuden ajan kynnyksellä. Keski-Euroopassa mineraalilähteiden ympärille alkoi kehittyä turismia 1500-1600-lukujen kuluessa, ja Ruotsin kuuluisa Medevin terveyslähde avattiin 1670-luvun lopussa. Ruotsalaisen esikuvan mukaan myös Turun Kupittaalle perustettiin pian tämän jälkeen kaivohuone.
Seuraavalla vuosisadalla parantavista vesistä muodostui säätyläistön piirissä muoti-ilmiö, joka levisi nopeasti muidenkin yhteiskuntaluokkien keskuuteen. Valistusajan lääkärit suosittelivat mineraalipitoisten lähdevesien käyttöä moniin tarkoituksiin. Eri puolilla Eurooppaa julkaistiin 1700-luvulla useita teoksia, joissa käsiteltiin veden käyttämistä erilaisten sairauksien ja oireiden, kuten kuumeen, hoitamiseen. Ensimmäinen kokonaan Suomessa opiskellut lääkäri Johannes Ekelund väitteli vuonna 1741 Turun akatemiasta aiheenaan Kupittaan terveyslähde. Suomen lääketieteen isäksi nimitetty Johan Haartman kirjoitti mineraalivesien lääketieteellisestä käytöstä vuonna 1765, ja myös P. A. Gadd kokosi Turun akatemiaan väitöskirjan samasta aihepiiristä 1780.
Lääkäreitä oli 1700-luvulla Suomessa vielä vähän. Ensimmäiset piirilääkärin virat perustettiin 1740-luvulla ja ensimmäiset lääninsairaalat vasta 1700-luvun lopussa. Monilla ei ollut silloinkaan mahdollisuutta päästä lääkärin hoidettavaksi, ja esimerkiksi haavojen ja ruhjeiden hoito kuului partureille ja välskäreille. Monilla paikkakunnilla terveyden- ja sairaanhoito oli pitkään käytännössä kansanparantajien ja kupparien vastuulla, ja hoitomenetelmät sisälsivät usein erilaisia taikakeinoja ja magiikkaa. Terveyslähteiden ajateltiin kenties mahdollistavan yhä useampien pääsyn modernien hoitokeinojen piiriin.
1700-1800-lukujen vaihteessa piirilääkärit etsivät maaseudulta aktiivisesti uusia terveyslähteitä, joiden vettä lähetettiin Tukholman lääkärikollegion arvioitavaksi. Terapeuttista arvoa oli etenkin rautapitoisilla lähteillä, joiden veden uskottiin tehoavan mm. sisäelin- ja ruoansulatusvaivoihin sekä rauhattomuuteen ja päänsärkyihin. Parisenkymmentä suomalaista lähdettä eri puolilta maata sai virallisen hoitopaikan tittelin, ja lähteille saatettiin matkustaa pitkienkin matkojen takaa koko perheen ja palvelusväen voimin. Lähteellä asiaan kuului sosialisoinnin ohella vedestä nauttiminen tarkkojen ohjeiden mukaisesti sekä terveellinen ruokavalio ja liikunta. Joidenkin lähteiden ympärille kehittyi kylpylöitä ja suurta turismia, mutta myös maaseudulla sijaitsevilla virallisilla terveyslähteillä oli useita kymmeniä kävijöitä kesässä. Terveyslähteiden veden vaikutus on ollut suggestiivinen, sillä vesien mineraalipitoisuudet ovat todellisuudessa niin pieniä, ettei niillä käytännössä ole vaikutusta terveyteen. Merkitystä on tosin saattanut olla liikunnalla ja muilla terveellisillä elämäntavoilla, joita lähteillä suosittiin.
Terveyslähteiden arkeologinen tutkimus voi tuoda merkittävää lisätietoa 1700-1800-luvun lääketieteellisestä muoti-ilmiöstä. Kaivauksia on tähän mennessä tehty kahteen otteeseen Espoon terveyslähteellä 1980-luvulla. Paikalta on löytynyt rakenteita sekä kappaleita astioista, joista parantavaa vettä on nautittu ja muita kävijöiden paikalle pudottamia ja unohtamia esineitä. Arkeologivetoinen Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi -projekti järjestää 6.-10.7.2015 kaikille avoimen yleisökaivauksen Kangasniemen Hokan Elämänlähteellä, joka oli yksi Suomen virallisista terveyslähteistä 1700-1800-luvulla. Yleisökaivaukselle voi osallistua kuka tahansa arkeologiasta kiinnostunut, eikä aikaisempaa kaivausokemusta tarvita. Kaivaukselle kannattaa ilmoittautua kesäkuun aikana, sillä päivittäinen osallistujamäärä on rajattu. Osallistuminen on ilmaista ja mukana voi olla yhden päivän ajan tai vaikka koko viikon. Lisätietoa saa projektin kotisivulta, jolla myös kaivaukselle ilmoittautumisen voi hoitaa kätevästi nettilomakkeen avulla: https://muistojenkangasniemi.wordpress.com/
Käytetyt lähteet:
Frosch, W.A. 2007. “Taking the waters”—springs, wells, and spas. The FASEB Journal vol. 21 no. 9: 1948-1950.
Haggrén, G. 2014. Espoon terveyslähde. Sotilassairaalasta salonkikulttuurin ja kylpyläelämän keskukseksi. Espoon kaupunginmuseo.
Hjelt, Otto E.A. 1891-1893. Svenska och finska medicinalverkets historia 1663–1812. Del I-III. Helsingfors centraltryckeri, Helsingfors.
Kontturi, S-M. 2014. Parantajat ja tieteentekijät. Piirilääkärit Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Moilanen, U. 2015. Hokan terveyslähde. Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi -projekti.
Saarivirta, T., Consoli, D. & Dhondt, P. 2009. Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja sairaaloiden kehittyminen. Kasvatus & aika 4/2009.
Vauhkonen, O. 1992. Yleiskatsaus Suomen lääkintälaitoksen ja terveydenhuollon kehitysvaiheisiin 1600-luvulta 1970-luvulle. Terveydenhuollon historia. Sairaanhoitajien koulutussäätiö. Gummerus, Jyväskylä.
KALMISTOPIIRI 